keskiviikko 9. elokuuta 2017

Jopa ateistit uskovat, että ateistit ovat moraalittomampia kuin muut ihmiset, tutkimus kertoo

Bussikampanjat eivät ole lisänneet ateistien luotettavuutta muiden silmissä. Kuva: Zoe Margolis, CC BY 2.0.




Joel Kontinen

Ateistit ovat ainakin potentiaalisesti moraalisesti turmeltuneita ja vaarallisia. Näin monet uskovat laajan Nature Human Behaviour -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan.

Tutkimuksessa mitattiin yli 3 000 ihmisen käsityksiä. Vastaajat olivat peräisin 13 eri maasta viideltä eri mantereelta.

Heille esiteltiin fiktiivinen henkilö, jonka sanottiin jo lapsena rääkänneen eläimiä ja aikuisena surmanneen viisi koditonta ihmistä.

Joka toiselta kysyttiin, miten todennäköisesti rääkkääjä-murhaaja oli ateisti ja joka toiselta, miten todennäköisesti hän tunnusti jotain uskontoa.

Vastaajat pitivät murhaajaa ateistina kaksi kertaa niin todennäköisesti kuin jonkin uskonnon edustajana. Ainoastaan Suomessa ja Uudessa-Seelannissa ei ero ollut aivan näin suuri.

Jopa ateistit olivat sitä mieltä, että murhaaja on todennäköisesti ateisti.

Tällainen ajattelu heijastuu myös ihmisten päätöksiin:

Äskettäin liberaalit eväsivät Richard Dawkinsilta mahdollisuuden esitellä uutta kirjaansa Berkeleyssä, vaikka tilaisuus oli sovittu jo ajat sitten.

Mutta sitten järjestävät saivat tietää, että Dawkins oli kritikoinut islamia, joten maailman ehkä tunnetuin ateisti sai jäädä kotiinsa.

Tutkimuksen tulosten ei sinänsä pitäisi hämmästyttää meitä, koska ateistit aiheuttivat valtaosan 1900-luvun surmista.

Neuvostoliitto, Maon Kiina, punakhmerien Demokraattinen Kamputsea, Itä-Saksa, Fidel Castron Kuuba, Pohjois-Korea ja monet muut ateismista inspiraatiota hakeneet maat tapattivat surutta omia kansalaisiaan ja myös surmasivat myös miljoonia muita.

Ateismi ei toisin sanoen ole tie autuuteen.

Etenkin kristinusko taas suojaa pahuudelta. Ihmiset tietävät olevansa vastuussa teoistaan.

Lähde:

Phys.org. 2017. Atheists thought immoral, even by fellow atheists: study (7.8.).