sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Verta, hikeä ja kyyneleitä

Keskikesän pyöräilykampanja tukee vammaisia ja vanhuksia.



Joel Kontinen

”Kuka on minun lähimmäiseni?” on kysymys, joka on edelleenkin ajankohtainen. Suomessa kristityt ovat oivaltaneet, että apua tarvitsevia lähimmäisiä on muuallakin kuin Bangladeshissa.

Niinpä Hyvä sanoma ry järjestää pyöräilykampanjan vammaisten ja vanhusten puolesta 25.6.–12.7.2013. Reitti kulkee Rovaniemeltä Helsinkiin.

Verta, hikeä ja kyyneleitä -kampanja muistuttaa meitä siitä, että myös vammaiset ja vanhukset ovat lähimmäisiämme.


Lähde:

Verta, hikeä ja kyyneleitä


perjantai 28. kesäkuuta 2013

Uusi löytö: Kolme elinkelpoista eksoplaneettaa – tai sitten ei

Taiteilija näkee Gliese 667C:n tällaisena. Kuva: ESO / M. Kornmesser.




Joel Kontinen

Tähtitieteilijät ilmoittivat äskettäin löytäneensä kolme elinkelpoisella vyöhykkeellä tähteään kiertävää planeettaa. Uutinen herätti erityistä huomiota Suomessa, koska tutkijaryhmään kuului myös Turun yliopiston tutkija Mikko Tuomi. (Raportoidessaan löydöstä New Scientist tosin mainitsi vain Guillem Anglada-Escudén ja kollegat.)

Planeetat sijaitsevat 22 valovuoden päässä meistä, joten innostuksen voi ymmärtää. Toisaalta kaksi tutkimusraportin kirjoittajista ilmoitti vuonna 2010 löytäneensä elinkelpoisen planeetan Gliese 581-järjestelmästä, mutta muut tutkijat eivät ole voineet edes varmistaa planeetan olemassaoloa.

Elinkelpoinen vyöhyke on sinänsä kiinnostava käsite, koska sen mukaan myös Venus ja Mars ovat elinkelpoisia planeettoja.

Miksi monet pitävät elinkelpoisten planeettoja löytämistä tärkeänä? Se osoittaisi (heidän mielestään), että elämä voi syntyä kaikkialla, missä olot ovat suotuisat.

Elämän syntyyn tarvitaan kuitenkin muutakin kuin vettä.

Lähteet:

Grossman, Lisa. 2013. Three habitable worlds found around the same star. New Scientist (25.6.).

Tutkijaryhmä löysi kolme elämälle mahdollista supermaapalloa. Yle uutiset 25.6. 2013.


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Australialaisnainen alkoi ääntää englantia ranskalaiskorostuksella kolarin jälkeen

Babylonin riippuvat puutarhat olivat yksi muinaisen maailman seitsemästä ihmeestä. Martin Heemskerckin kaiverrus 1500-luvulta. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Kahdeksan vuotta sitten tasmanialainen bussikuski Leanne Rowe heräsi sairaalassa pahan autokolarin jälkeen ja hämmästyi suuresti, koska hänen puheensa kuulosti täysin oudolta.

Myöhemmin kävi ilmi, että rouva Rowe puhui edelleenkin englantia – mutta ranskalaisella korostuksella.

Lääketieteessä tunnetaan vain 61 vastaavaa tapausta. Ilmiötä kutsutaan vieraan aksentin syndroomaksi.

Tapaus voi auttaa meitä ymmärtämään Babylonin (Baabelin) kieltensekoitusta. Tuolloin eri kielet eriytyivät kantakielestä hetkessä.

Lähde:

Shannon, Lucy. 2013. Tasmanian woman Leanne Rowe wakes from car crash with rare Foreign Accent Syndrome. ABC News (17.6.)




maanantai 24. kesäkuuta 2013

Raamatullinen vedenpaisumus Keski-Euroopassa?

Nooan ajan vedenpaisumuksen tyrskyt hajottivat vuorijonoja Australiassa.




Joel Kontinen


”Hämmästyttävät näkymät raamatullisesta vedenpaisumuksesta ja historiallisesta tuhosta - - ovat varmasti liikuttaneet kaikkia.” Näin EU-komissaarit Kristalina Georgieva ja Connie Hedegaard kuvaavat Keski-Euroopan tulvia.

Vaikka tämänkesäinen jokilaakson tulva onkin todellinen katastrofi, historia tuntee vain yhden todellisen tuhotulvan, jonka jäljet näkyvät edelleenkin kaikkialla maailmassa esimerkiksi eläinten joukkohautoina, geologisina muodostelmina ja vedenpaisumuksesta muistuttavina legendoina.

Kaikkien aikojen kauhistuttavia tulva oli Nooan ajan vedenpaisumus.

Lähde:

Georgieva, Kristalina ja Connie Hedegaard. 2013. Oikea tie tulvien jälkeen. Aamulehti 24.6., B24.



lauantai 22. kesäkuuta 2013

Man of Steel: Teräsmies on Teräsmies ja Jeesus on Jeesus

Teräsmies ei ole Vapahtaja. Kuva: Flickr/ Wikipedia (Creative Commons Attribution-Share Alike 2.0 Generic license).





Joel Kontinen


Äskettäin ensi-iltansa saanut filmi Man of Steel kertoo, miten Teräsmies (Superman) päätyi Maa-planeetalle taistelemaan pahikseja vastaan.

Monet ovat jo ehtineet verrata Teräsmiestä Jeesukseen. Fiktiivinen sarjakuvasankari muistuttaa jossain määrin todellista Vapahtajaamme. Hän on peräisin meidän maailmamme ulkopuolelta, kuvitteelliselta Krypton-nimiseltä planeetalta ja hänen alkuperäisessä nimessään (Kal-El) on tyypillinen jumaluutta kuvaava pääte el.

Krypton merkitsee kätkettyä, ja täällä kansasilaisen viljelijäperheen adoptoima Clark Kent kätkee todellisen olemuksensa.

Mutta Teräsmies kalpenee historian Jeesuksen rinnalla. Jeesus ei tullut keskuuteemme kostamaan pahoille. (Täällä ei aidosti hyviä olekaan.) Todellinen Messias ei ole myytti, vaan Hän tuli vapauttamaan meidät synnin tuomista kahleista.

Fiktiivinen sarjakuvasankari ei voi saada tällaista aikaan.


Lähteet:

Cohn, Alicia. 2013. Superman Isn't Jesus. Christianity Today (19.6.)

Salminen, Kari. 2013. Teräsmies, kristitty vai juutalainen? Aamulehti 21.6. Valo, 8.


torstai 20. kesäkuuta 2013

Vihaa ja puhetta

Jeesus sanoi, että maailma vihaa Häntä ja Hänen seuraajiaan. Kuva Wikipediasta.





Joel Kontinen

Kaikkien pitäisi olla suvaitsevaisia – mutta vain vasemmalle kallellaan olevan median määrittelemässä merkityksessä.

Juutalaisten ystävät ovat länsimaissa käyneet miltei yhtä vähiin kuin Saksassa 1930-luvulla. Media ei piittaa Israelin turvallisuudesta vaan patistaa meitä joka käänteessä suosimaan palestiinalaisia.

Abrahamille 4000 vuotta sitten luvattu siunaus (joka koituu juutalaisten siunaamisesta) ei kuitenkaan ole vielä ylittänyt parasta ennen -päiväystään.

Lehdistö liputtaa laajasti suvaitsevuuden puolesta, mutta todellisuudessa arvoliberaalit sahaavat parhaillaan oksaa, jolla he itse istuvat. Harva jaksaa muistaa, että kristilliset arvot ovat länsimaisen sivistyksen ja hyvinvoinnin perusta.

Kuinka moni muistaa, että myös perinteinen avioliitto on kristillinen arvo. Historia on monesti osoittanut, että vallankumouksilla on tapana syödä lapsensa ja että kristillisten arvojen hylkääminen on oikotie moraaliseen kaaokseen.

Meidän kannattaa muistaa, että Jeesus sanoi maailman vihaavan sekä Häntä että Hänen seuraajiaan.

Auringon alla ei siis taida olla kovinkaan paljon uutta.





tiistai 18. kesäkuuta 2013

Charles Darwinin jälkeläinen kääntyi kristinuskoon luettuaan Dawkinsin Jumalharhan

Charles Darwin. Kuva Wikipediasta. Hiljattain Darwinin suvun jälkeläinen kääntyi kristinuskoon luettuaan Richard Dawkinsin Jumalharhan.





Joel Kontinen


Richard Dawkinsin Jumalharhalla (The God Delusion) oli jokseenkin erikoinen vaikutus Laura Keynesiin, jonka isoisoisoisoisä oli Charles Darwin. Keynes oli tuolloin agnostikko, mutta päätti ottaa uusateismin väitteistä tarkemmin selvää.

Keynes opiskeli Oxfordin yliopistossa filosofian tohtoriohjelmassa. Dawkinsin kirja sai hänet huomaamaan ateismin epäjohdonmukaisuudet ja hylkäämään agnostisuuden. Hän kääntyi lopulta katolilaisuuteen.

Hän sanoo huomanneensa, että uusateismi on suvaitsematonta ja halveksii ihmisiä, vaikka se uskotteleekin kannattavansa liberaaleja aatteita.


Lähde:

West, Ed. 2013. Descendant of Charles Darwin becomes a Catholic apologist. Catholic Herald (13.6.).