Näytetään tekstit, joissa on tunniste H. habilis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste H. habilis. Näytä kaikki tekstit
perjantai 11. syyskuuta 2015
Tutkijat heittävät H. habilisin (käteväihmisen) pellolle ihmisen sukupuusta
H. habilis ei nykytiedon mukaan ollut kätevä eikä edes ihminen.
Joel Kontinen
Tuore Science kertoo, että Louis Leakey ja muut tutkijat sijoittivat Itä-Afrikasta löytämänsä kallot sukuun Homo, koska he halusivat vanhan lajin, jonka oletettiin kykenevän tekemään työkaluja.
Näin syntyi Homo habilis eli käteväihminen. Se oli sopivan ikäinen – ”1,8 miljoonaa vuotta” – lunastaakseen paikkansa oletetussa sukupuussamme.
Jeffrey H. Schwartz ja Ian Tattersall osoittavat Sciencessä, että on kyseenalaista, pystyikö H. habilis edes valmistamaan työkaluja. Monet uskovat, että tutkijat sijoittivat Homo-sukuun paljon fossiileja, jotka olivat lähinnä etelänapinoita (Australopithecus).
Tästä koitui se ongelma, että Homo-suku paisui miltei jokaiseen ilmansuuntaan.
Näin H. habiliksesta tuli paikka, jonne viskattiin varsin sekalainen valikoima vanhoja hampaita, leukaluita ja kalloja.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun H. habilista epäillään.
Koulukirjat ja museot ovat markkinoineet H. habilista esi-isänämme, vaikka nyt näyttää siltä, että se ei ollut kätevä eikä edes kuulunut sukupuuhumme.
Viime vuosina myös Australopithecus africanus, Australopithecus sediba, Ardipithecus ramidus (Ardi) ja Paranthropus boisei on sysätty syrjään ihmisen sukupuusta.
PS. Etelä-Afrikasta löydettiin äskettäin uusia kalloja, joita jotkut pitävät esi-isinämme. Kirjoitan niistä lisää, kunhan saan luettua tiedejulkaisujen analyysit niistä.
Lähde:
Schwartz, Jeffrey H. Ja Ian Tattersall. 2015. Defining the genus Homo. Science 349 (6251): 931–932. (28.8.).
lauantai 18. kesäkuuta 2011
Homo habilista epäillään taas
H. habilisin pääkallon rekonstruktio.
Joel Kontinen
Darvinistisessa ajattelussa Homo habilisilla, “kätevällä ihmisellä”, oli usean vuosikymmenen ajan itsestään selvä paikka ihmisen esi-isänä. Sen oletettiin olevan yksi varhaisemmista kivityökalujen käyttäjistä. Darvinistit kuvittelivat sen olevan pitkällä matkalla kohti täyttä ihmisyyttä.
H. habilisille on viime vuosina käynyt samoin kuin monille muille ihmisen oletetuille esi-isille, eli se on vaipunut unholaan.
On käynyt yhä selvemmäksi, että H. habilis oli pikemminkin apina kuin ihmisen esi-isä. Hiljattain Science myönsi: “H. habilis ei varttunut ja liikkunut niin kuin ihminen vaan pikemminkin niin kuin etelänapina, kuten esimerkiksi osittaisesta luurangostaan kuuluisaksi tullut Lucy.”
Lisäksi Science kertoi, että Journal of Human Evolution –julkaisussa piakkoin ilmestyvä tutkimus viittaa siihen, että H. habilis myös söi niin kuin apina.
Kun ihmisen oletetut esi-isät käyvät entistä harvinaisemmiksi, on hyvä muistaa, että meillä on huomattavasti parempi, uskottavampi ja loogisempi selitysmalli, johon voi tutustua Raamatun ensimmäisessä kirjassa eli Genesiksessä.
Lähde:
Gibbons, Ann. 2011. Who Was Homo habilis—And Was It Really Homo? Science 332 (6036): 1370-1371 (17.6.).
lauantai 10. huhtikuuta 2010
Australopithecus sediba: puuttuvasta renkaasta kehityksen umpikujaksi

Australopithecus sediballe tuskin löytyy tilaa tässä skenaariossa. Piirros: José-Manuel Benito Álvarez, Wikipedia.
Joel Kontinen
Uuden “apinaihmisen” fossiilin julkaiseminen noudattaa lähes poikkeuksetta tuttua kaavaa:
1) Populaarilehdistö kertoo, että ihmisen ja apinoiden välinen puuttuva rengas on viimeinkin löytynyt.
2) Muut tutkijat kritikoivat löytöä ja tunnustavat, ettei se ole niin ihmeellinen läpimurto kuin sen löytäjät väittivät.
3) Löytö unohtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun löydetään jotain uutta.
Populaarilehdistö yleensä uutisoi vain ensimmäisen vaiheen. Tällä kertaa myönteisen poikkeuksen teki Lontoossa ilmestyvä The Independent, joka antoi kriitikoille runsaasti palstatilaa. Näiden mukaan Australopithecus sediba on pikemminkin kehityksen umpikuja kuin puuttuva rengas.
Australian kansallisen yliopiston antropologian ja arkeologian professori Colin Groves liittyi kriitikkojen joukkoon. Hän painottaa, että nyt löydetyt yksilöt elivät samaan aikaan kuin Itä-Afrikan Homo habilis.
Professori Groves myös mainitsi, että Australopithecus-sukua on käytetty roskakorina, jonne on viskattu ne fossiilit, jotka eivät ole sopineet Homo-sukuun.
Myös H. habilista on pitkään pidetty roskakorina. Lisäksi sen tiedetään eläneen samaan aikaan kuin H. erectus.
Berger ja kollegat myönsivät Sciencessä, että Homo-suvun suhde Australopithecukseen on ollut hämärän peitossa. Lisäksi Berger itse tunnusti Science Dailyssä, että ennen tätä löytöä kaikki Homo-suvun potentiaalisten esi-isien fossiilit, ”jotka ovat peräisin tältä ajalta,” mahtuisivat pienelle pöydälle.
Meidän ei siis pidä hämmästyä, jos yhdenkin uuden muinaismuiston löytyminen päätyy otsikoihin.
Lähteet:
Berger, Lee R. & al. 2010. Australopithecus sediba: A New Species of Homo-Like Australopith from South Africa. Science 328: 5975, 195 – 204. (9.4.)
Macknight, Hugh. 2010. Experts reject new human species theory. The Independent (8.4.) http://www.independent.co.uk/news/science/experts-reject-new-human-species-theory-1939512.html
New Hominid Shares Traits With Homo Species: Fossil Find Sheds Light on the Transition to Homo Genus from Earlier Hominids. Science Daily 8.4. 2010.
http://www.sciencedaily.com/releases/2010/04/100408105147.htm
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Tutkijat kiistelevät uusista fossiileista
Tutkijat eivät tiedä, mihin kohtaan Australopithecus sediba pitäisi sijoittaa.
Joel Kontinen
Samalla kun Aamulehden tiedetoimittaja Vesa Vanhalakka ylistää uuden “apinaihmisen” tärkeyttä, Lontoossa ilmestyvä The Independent lainaa australialaista evoluutiotutkijaa Darren Curnoeta, joka sanoo: “Se on väärä laji, väärä aika ja väärä paikka. Se on liian primitiivinen ollakseen Homo-suvun esi-isä.”
Vajaan kahden miljoonan vuoden ikäisiksi arvioidut fossiilit kun sattuvat olemaan miltei "puoli miljoonaa vuotta" nuorempia kuin varhaisimmat Homo-suvun yksilöt.
Muutkaan tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, mitä oikeastaan on löytynyt. Etelä-Afrikasta löydetyt kaksi fossiilia ovat ehtineet herättää yllättävän paljon kritiikkiä evoluutioleirissä, vaikka ne julkaistiin vasta eilen Science-lehdessä. Lee Berger kollegoineen antoi Malapan luolasta löytämilleen fossiileille nimen Australopithecus sediba.
Monet antropologit pitävät uutta nimeä ennenaikaisena. Antropologit Tim White ja Fred Grine kritikoivat Bergeria ja tämän kollegoita etenkin siitä, että nämä käyttivät lajinmäärittelyssään nuorena kuollutta yksilöä, mikä vääristi tulosta.
Fossiilien oletettu ikä - 1,78 – 1, 95 miljoonaa vuotta – on myös kiinnostava. Tutkijat päätyivät tähän ajoitettuaan niiden alapuolella olleen kerrostuman uraani-lyijy (U-Pb) –menetelmällä. Mutta jos esimerkiksi vesi liikutteli fossiileja, ajoituksen uskottavuus heikkenee huomattavasti.
Fossiilien tulkitseminen ja ajoittaminen on muutenkin kiehtovaa arpapeliä. Vuonna 1990 J. Shreeve kirjoitti Discoverer-tiedelehdessä: ”Kaikki tietävät, että fossiilit ovat hauraita. Luut laulavat mitä tahansa laulua, jonka haluat kuulla.”
Lähteet:
Balter, Michael. 2010. Candidate Human Ancestor From South Africa Sparks Praise and Debate. Science 328: 5975, 154 – 155. (9.4.) http://www.sciencemag.org/cgi/content/summary/sci;328/5975/154
Berger, Lee R. & al. 2010. Australopithecus sediba: A New Species of Homo-Like Australopith from South Africa. Science 328: 5975, 195 – 204. (9.4.)
Cherry, Michael. 2010. Claim over 'human ancestor' sparks furore. Nature News (8.4.) http://www.nature.com/news/2010/100408/full/news.2010.171.html
Macknight, Hugh. 2010. Experts reject new human species theory. The Independent (8.4.) http://www.independent.co.uk/news/science/experts-reject-new-human-species-theory-1939512.html
Vanhalakka, Vesa. 2010. Ihmisen syntyhetki tarkentui. Aamulehti 9.4. A5.
perjantai 20. marraskuuta 2009
Kiista Hobiteista jatkuu - varsin kiivaana
Hobitit pääsivät taas otsikoihin.
Joel Kontinen
”Hobitti varmistumassa uudeksi ihmislajiksi” ilmoittaa Vesa Vanhalakka Aamulehdessä. Raportoidessaan William Jungersin ja Karen Baabin tutkimuksesta, jossa he vertasivat LB1:nä tunnetun H. Floresiensin fossiilin sääriluita ja pääkalloa H. sapiensin sekä esimerkiksi H. erectuksen ja apinoiden luihin, Vanhalakka tiesi kertoa, että Floresin ihminen on eriytynyt omaksi lajikseen joko H. erectuksesta tai H. habiliksesta.
Hobitti eli H. floresiensis on Indonesiaan kuuluvalta Floresin saarelta vuonna 2003 löytynyt metrin mittaisen ja varsin pieniaivoisen ihmisen fossiili. Vanhalakan mukaan Hobitti on ”ihmismäinen, kahdella jalalla pystykävelevä olento.”
Isossa-Britanniassa ilmestyvän The Independ –lehden tiedetoimittaja Steve Connor ei ollut läheskään yhtä vakuuttunut uudesta tutkimuksesta kuin Vanhalakka. Jo otsikko kertonee jotain hänen näkemyksestään: ”It's a new species. No it isn't. Yes it is. No it isn't. Yes it is...”
Suomeksi sanottuna: antropologit eivät vieläkään oikein tiedä, mitä ajatella Hobiteista. Toiset ovat eri mieltä kuin toiset.
Jungers ja Baab ovat New Yorkissa sijaitsevan Stony Brook University Medical Centerin antropologeja. Toisin kuin monet muut tutkijat, heidän mukaansa Hobitit eivät voineet kärsiä mikrokefaliasta eli pienipäisyydestä. Analysoituaan H. floresiensin pään ja raajojen kokoa tilastollisesti, he päätyivät siihen, että Hobitti ei muistuta nykyisin mikrokefaliasta kärsiviä ihmisiä.
Vanhalakka ei muistanut kertoa, että vaikka LB1:n pääkallo onkin pieni eli noin 400 kuutiosenttiä, sen pääkopan rakenne ei ainakaan muistuta apinan päätä. Hobitti on toisin sanoen ihminen eikä ihmismäinen.
Näyttänee siltä, että tiedeyhteisössä keskustelu Hobiteista jatkuu Vesa Vanhalakan julistuksesta huolimatta.
Lähteet:
Connor, Steve. 2009. It's a new species. No it isn't. Yes it is. No it isn't. Yes it is... The Independent (19.11.). http://www.independent.co.uk/news/science/its-a-new-species-no-it-isnt-yes-it-is-no-it-isnt-yes-it-is-1823216.html
Vanhalakka, Vesa. 2009. Hobitti varmistumassa uudeksi ihmislajiksi. Aamulehti 20.11., A15.
keskiviikko 15. elokuuta 2007
Hyvästi, Homo habilis!
Homo habiliksen kallon rekonstruktio American Museum of National Historyssä.
Joel Kontinen
Homo habilis tarkoittaa kätevää ihmistä. Nyt alkaa näyttää siltä, että olion nimi pitäisi pikaisesti muuttaa. Uuden tiedon mukaan habilis oli pikemminkin apina kuin ihmisen esi-isä tai -äiti. Vaikka antropologit ovat jo pidemmän aikaa kuvanneet ihmisen sukupuun pensaana eikä niinkään puuna, useammat ovat silti pitäneet kiinni kehityksen ylimmistä portaista eli Homo habilis > Homo erectus > Homo sapiens.
Nature –tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että tässä sukupuussa on oleellinen virhe. Isoisoäiti onkin täti, kuten tutkimusryhmään kuulunut anatomisti Fred Spoor totesi.
Nyt Homo sapiens on menettänyt isoisänsä tai- äitinsä. Tämän ei varsinaisesti pitäisi olla uutinen, sillä jo vuonna 1999 kaksi tunnettua paleoantropologia julkaisi Science –tiedelehdessä tutkimuksen, jossa he ehdottivat, ettei Homo habilis itse asiassa kuulukaan Homo -sukuun, koska se oli niin apinamainen (B. Wood & M. Collard, "The Human Genus," Science, 284:65-71, 2.4. 1999).
Toinen nyt julkaistuista löydöistä (habilis) ajoitettiin noin 1,55 miljoonan vuoden ikäiseksi ja toinen (erectus) 1,44 miljoonan vuoden ikäiseksi. Paleoantropologit vertasivat löytöjä edellisiin löytöihin ja päätyivät siihen, että Homo habilis ja Homo erectus elivät noin puoli miljoonaa vuotta samanaikaisesti Keniassa.
Antropologi Susan Anton New Yorkin yliopistosta, joka osallistui Naturen kirjoitukseen, varoittaa kuitenkin, ettei uutta löytöä tulisi käyttää evoluution kumoamiseen. Hänen mukaansa kysymys on vain yksityiskohtien selvittämisestä.
Professor Spoor selittää: “Helpoin tapa tulkita nämä fossiilit on se, että näitä edeltänyt laji synnytti molemmat lajit joskus kaksi tai kolme miljoonaa vuotta sitten.”
Answers in Genesis –järjestön kommentaattori päätyi varsin erilaiseen tulokseen: “Helpoin tapa tulkita nämä fossiilit on se, että evolutionistit itsekin myöntävät, että kirjat, museot ja koulut ovat vuosikymmenien ajan esittäneet virheellisen kuvan ihmisen evoluutiosta.”
Meillä on nyt joka tapauksessa yksi esi-isä (tai äiti) vähemmän.
Lähteet:
Borenstein, Seth. 2007. Fossils Challenge Old Evoluton (sic) Theory. Yahoo! News (8.8.2007). http://news.yahoo.com/s/ap/20070808/ap_on_sc/human_evolution
Luskin, Casey. 2007. Paleoanthropologists Disown Homo habilis from Our Direct Family Tree. Evolution News & Views. http://www.evolutionnews.org/2007/08/paleoanthropologists_disown_ho.html#more
News to Note. 2007. Answers in Genesis 11.8.2007. http://www.answersingenesis.org/articles/2007/08/11/news-to-note-08112007
Minkel, J.R. 2007. New Fossils Illustrate "Bushiness" of Human Evolution. Scientific American. Com.
http://www.sciam.com/article.cfm?articleID=4877375B-E7F2-99DF-3FBF5F83DF802AB7&sc=WR_20070814
Spoor, F., Leakey, M. G., Gathogo, P. N., Brown F. H.,Antón, S. C., McDougall I., Kiarie, C., Manthi, F. K. ja Leakey, L. N.2007. Implications of new early Homo fossils from Ileret, East of Lake Turkana, Kenya. Nature 448, 688-691 (9. 8. 2007).
Urquhart, James. 2007. Finds test human origins theory. Two hominid fossils discovered in Kenya are challenging a long-held view of human evolution. BBC News 8.8.2007. http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/6937476.stm
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)