Näytetään tekstit, joissa on tunniste syrjintä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syrjintä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Seta käyttää orwellimaisia väitteitä Aamulehdessä



Sisäasianministeri Päivi Räsänen. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

George Orwellin ajatukset elävät ja voivat hyvin Suomessa. Darvinistit, vapaa-ajattelijat ja homoseksuaalit hallitsevat sanojen ja käsitteiden merkityksen muuttamisen päinvastaisiksi paremmin kuin mitkään muut ryhmät.

Hiljattain Tampereen Setan hallituksen jäsen Mikko Väisänen syytti sisäasianministeri Päivi Räsästä Aamulehdessä siitä, että tämä ”homovastaisilla puheillaan – - aiheuttaa tarpeetonta henkistä kärsimystä vähemmistöön kuuluville.”

Väite on absurdi. Päivi Räsänen on sanonut, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Demokraattisessa yhteiskunnassa pitäisi myös konservatiiveillä olla oikeus ilmaista mielipiteensä.

Räsänen totesikin vastineessaan, että myös kristityllä lääkärillä on ”uskonnonvapaus perusoikeutena.”

Väisänen perusteli näkemystään sillä, että sekä Maailman Lääkäriliiton Geneven julistus (1948) että EU:n peruskirja eli Lissabonin sopimus kieltävät syrjinnän.

Päivi Räsänen totesi, että Väisänen poimi syytelistaansa elementtejä Geneven julistuksesta hyvin valikoidusti eikä edes maininnut syntymättömiä vauvoja, joilla ei välttämättä ole minkäänlaisia oikeuksia.

Jos Seta olisi johdonmukainen, niin se syyttäisi myös apostoli Paavalia syrjinnästä.

Jeesuksen puheet helvetin todellisuudesta voivat myös aiheuttaa mielipahaa skeptikoille ja muille jumalankieltäjille, jotka arvattavasti mielellään kieltäisivät Raamatun lukemisen.


Lähde:


Räsänen, Päivi. 2011. Päivi Räsänen vastaa: Kristillinen vakaumus luo kestävän perustan lääkärinetiikalle. Aamulehti 18.7., B14.

Väisänen, Mikko. 2011. Velvoittaako lääkärinvala poliitikkoa? Aamulehti 18.7., B14.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Taloustieteen nobelisti Amartya Sen: ”Maailmasta puuttuu yli sata miljoonaa naista”



Vuoden 1998 taloustieteen nobelisti Amartya Sen pahoittelee naisten räikeää syrjintää, joka alkaa jo ennen syntymää. Kuva: National Institutes of Health.



Joel Kontinen

Vaikka intialaissyntyinen taloustieteilijä Amartya Sen ei olekaan kristitty, hän on julkisuudessa pahoitellut naisten ja tyttöjen räikeää syrjintää. Hänen mielestään ”maailmasta puuttuu yli sata miljoonaa naista.”

Naisia ja tyttöjä on syrjitty ja kohdeltu kaltoin monissa kulttuureissa. Tieteen kehitys on paikoin jopa pahentanut tyttöjen kohtaloa, etenkin kun vanhemmat ovat turvautuneet ultraäänikuvauksiin, jotka ovat saaneet heidät abortoimaan tyttövauvoja.

Kiinassa esimerkiksi syntyy 100:aa tyttöä kohden 144 poikaa, ja Intiassa suhde on pitkälti samansuuntainen.

Paras lääke tyttöjen ahdinkoon on kristinuskon vahva vaikutus. Genesis kertoo, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ja hän on siksi arvokas. Myös Uuden testamentin mukaan naiset ovat yhtä arvokkaita kuin miehet (Gal. 3: 28).

Monet ateismiin ja polyteismiin perustuvat yhteiskunnat sen sijaan kaventavat naisten oikeuksia.

Suomessa ei valitettavasti enää osata arvostaa kristinuskon tuomia siunauksia. Monet näkevät vain organisoidun kristillisyyden puutteet ja unohtavat, millainen yhteiskuntamme voisi olla, ellei kristinusko olisi varjellut meitä räikeältä syrjinnältä.

Tyttöjä syrjitään monissa köyhissä maissa myös syntymän jälkeen. Me voimme auttaa heitä heidän ahdingossaan. Voimme esimerkiksi tukea Bangladeshin slummilapsia.




Lähteet:

Eckholm, Erik. 2002. Desire for Sons Drives Use of Prenatal Scans in China. The New York Times. (21.6).

Tuominen, Maila-Katriina. 2011. Maailmasta puuttuu yli sata miljoonaa naista. Aamulehti 10.7., A2.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Vihalaeilla voi olla arvaamattomia seurauksia



Jeesus lupasi seuraajilleen vainoja. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

”Sananvapaus on perusoikeus, mutta sanoilla hyökkääminen toista ihmistä tai kansanryhmää vastaan on rikos”. Näin Aamulehti aloitti laajahkon raportin, jossa pohdittiin, missä sananvapauden rajat kulkevat.

Raportti painottaa sitä, että ketään mihinkään rodulliseen tai muuhun vähemmistöön kuuluvaa ei saisi loukata millään tavoin. Vaikka tällainen päämäärä onkin pohjimmiltaan hyvä, se on puutteellinen, koska se ei suinkaan ota huomioon kaikkien ryhmien oikeuksia.

Se unohtaa tyystin kristittyjen oikeudet. Viime syksynä homokeskustelun tuoksinassa moni liberaali loukkasi etenkin Päivi Räsästä räikeästi. Oikeudenkäyntiä ei kuitenkaan tullut, koska KD:n johtaja kuuluu valtaväestöön.

Aamulehti kaipaa Suomeen samanlaisia vihalakeja, joita väärinkäyttämällä kristittyjen oikeuksia on loukattu, ja heitä on syrjitty Isossa-Britanniassa.

Kristinuskon mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ja hän on sen vuoksi arvokas. Jos kaikki noudattaisivat Jeesuksen opetuksia lähimmäisen rakastamisesta, kukaan ei esimerkiksi kävisi puukon kanssa meksikolaissyntyisen rouvan kimppuun, ja Aamulehden raportti olisi turha.

Mutta raportti on sikäli harhaanjohtava, että se pitää homoseksuaaleja yhtenä kansanryhmänä. Raamatun mukaan tämä h-kirjaimella alkava sana kuvaa synnillistä elämäntapaa, jonka noudattaminen on räikeässä ristiriidassa kristillisen etiikan kanssa.

Kristityillä ei tosin ole oikeutta halveksia heitä vaan osoittaa, että heidän elämäntapansa ei ole Raamatun normien mukaista.


Lähde:

Kalliosaari, Kati ja Riikka Lehtovaara. Joku raja! Aamulehti 29.5., Asiat 6-10.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Tuulahdus Brežnevin ajalta: Sensuuri iskee – Suomessa



Risti herättää pahennusta nyky-Suomessa. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen


Kun ihmiset kerääntyivät vaatimaan muutoksia Egyptiin, maan hallitus reagoi kieltämällä Al Jazeera –televisiokanavan toiminnan. Yksinvaltiaat ovat kautta historian vaientaneet opposition, koska heidän mielestään muita näkemyksiä ei tarvita.

Suomi on jo pitkään saanut nauttia yhden oikean opin monopolista. Vielä muutama vuosikymmen sitten kaikkea sitä, mikä tuli idästä, pidettiin edistyksellisenä, kun taas taantumus oli linnoittautunut pahaan länteen. Kultaisessa Neuvostoliitossa ei nähty pienintäkään epäkohtaa. Siellä ei ollut köyhyyttä eikä edes liikenneonnettomuuksia.

Näin meille kerrottiin.

Nyky-Suomessa ei enää sensuroida kommunismiin kriittisesti suhtautuvien ääntä, mutta sensuuri ei ole kadonnut minnekään:

- Helsingin Sanomat on jo jonkin aikaa harrastanut itsesensuuria poistamalla IRR-TV:n SuomiTV:lle tuottamat ohjelmat ohjelmasivuiltaan.
- Älä alistu –kampanja synnytti ennennäkemättömän kohun. Kampanjan vastustajien mukaan kristillinen totuus ei sovi Suomeen.

Tällaisesta sensuurista nousee mieleen vakava kysymys: elämmekö edelleenkin Brežnevin aikaa, jolloin valtakuntaan sopi vain yksi ”totuus”?

Valitettavasti tuo ”totuus” syrjii kristittyjä, myös näin Mikael Agricolan päivänä. Kirjasuomen isä olisi tuskin mielissään kansakuntamme tilasta.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Ison-Britannian NNKY pudotti kristinuskon nimestään



Samalla kun Eurooppa kiistelee krusifikseista, Iso-Britannia karsii kristinuskon jopa kristillisen yhdistyksen nimestä. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Kristillisyys ei ilmeisesti ole kovinkaan muodikasta Isossa-Britanniassa. Vuonna 1855 perustettu kuuluisa kristillinen yhdistys muutti äskettäin nimensä. Young Women’s Christian Association (YWCA) siirtyi historiaan, ja uudeksi nimeksi tuli Platform 51. (51 prosenttia väestöstä on naisia.)

Aloite nimenmuutokseen tuli YWCA:lta. Sen mukaan osa järjestön jäsenistä ei ole kristittyjä, joten nimi ei enää vastannut sitä, mitä NNKY edusti.

Yksikään muu YWCA:n 124:stä kansallisesta järjestöstä ei aio seurata Ison-Britannian esimerkkiä. Myös Suomessa Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys jatkaa entisellä nimellään.

Iso-Britannia on viime aikoina kohdellut kristittyjä kovalla kouralla. Hiljattain Owen ja Eunice Johns, jotka ovat tunnustavia kristittyjä, menettivät oikeutensa toimia sijaisvanhempina, koska he pitivät kiinni kristillisestä sukupuolimoraalista ja sanoivat homoseksuaalisuuden olevan synti.



Lähde:

YWCA loses Christianity from title. The Telegraph 7.1.2011.

perjantai 28. tammikuuta 2011

NASA:n moraalinen alamäki



USA:n Apollo-ohjelman isä Wernher von Braun (1912 –1977) uskoi Jumalan luoneen maailmankaikkeuden. Kuva: NASA.



Joel Kontinen

Vuonna 1968 kuuta kiertäneet astronautit lukivat Genesiksen alkujakeet joulutervehdyksenään maapallon asukkaille:

”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: ’Tulkoon valo!’ Ja valo tuli…”

NASA on vajonnut moraalisesti varsin alas Apollo 8:n ja Wernher von Braunin (1912 –1977) päivistä, jolloin Jumalan nimen sai vielä mainita. Nyt ei NASA:ssa saa edes vihjaista suunnittelusta, jos haluaa säilyttää työpaikkansa.

David Coppedge on työskennellyt NASA:n Jet Propulsion Laboratoryn Cassini-hankkeessa vuodesta 1997 tietojärjestelmien asiantuntijana. Hän menetti esimiesasemansa, kun eräs kollega valitti, että hän oli lainannut työtovereilleen kaksi älykästä suunnittelua puoltavaa DVD:tä. Tällä viikolla NASA ilmoitti, että Coppedge joutuu lähtemään, koska henkilöstöä leikataan.

NASA:n syy vaikuttaa verukkeelta. On täysin epäloogista, että se antoi kenkää Coppedgelle, joka sentään oli Cassini- hankkeen pätevimpiä asiantuntijoita, eikä rivimiehille.

Mutta suunnittelu näyttää olevan punainen vaate nyky-NASA:ssa.




Lähde:

Background on David Coppedge and the lawsuit against NASA's Jet Propulsion Laboratory.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Kristittyjen oikeuksia loukataan Euroopassa



Jeesus lupasi seuraajilleen vainoja. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Maailman vainotuin uskonto on kristinusko. Peräti 75 prosenttia uskonsa vuoksi vainotuista on Jeesuksen seuraajia. Kristittyjen syrjintä ei rajoitu yksinomaan kommunistimaihin tai islamistisiin valtioihin, vaan heitä marginalisoidaan myös Euroopassa.

Itävaltalainen kristittyjen oikeuksia tarkkaileva järjestö Observatory on Intolerance and Discrimination against Christians in Europe julkaisi joulun alla laajahkon raportin, josta käy ilmi, että kristittyjen syrjintä lisääntyy Euroopassa. Usea EU-maa suosii muslimien, homoseksuaalien ja vapaa-ajattelijoiden oikeuksia ja marginalisoi kristillisiä arvoja.

Poimin 40-sivuisesta raportista vain muutaman esimerkin:

· Toukokuussa 2010 poliisi pidätti skotlantilaisen katusaarnaaja Dale McAlpinen, joka sanoi ohikulkijalle, että homous on synti.
· Kesäkuussa 2010 Espanjan hallitus sakotti kristillistä TV-järjestöä, joka oli korostanut perinteisiä perhearvoja ja vastustanut homoseksuaalista elämäntyyliä.
· Lokakuussa 2010 Ison-Britannian humanistiyhdistys yritti sulkea eläintarhan, joka esittää Nooan ajan vedenpaisumuksen historiallisena tapahtumana ja kritikoi evoluutiota.
· Joulukuussa 2009 homoseksuaaliset opiskelijat yrittivät keskeyttää saksalaisen filosofian professorin luennon Kölnin yliopistossa, koska hän oli sanonut, että homoudesta voi eheytyä.
· Helmikuussa 2010 kaksitoista ristiä poistettiin saksalaisen sairaalan seiniltä.
· Lokakuussa 2007 katolinen lentokenttävirkailija erotettiin määräajaksi Manchesterin lentoasemalta, kun muslimikollega kanteli henkilökunnan virkistystiloissa olleesta Jeesuksen kuvasta.

Isossa-Britanniassa media on viime aikoina käsitellyt kristittyjen syrjintää laajasti. Suomessa etenkin vapaa-ajattelijat ja homojen oikeuksien puolustajat tavan takaa syrjivät kristittyjä.


Lähde:


Observatory on Intolerance and Discrimination against Christians in Europe

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

George Orwell ja Darwinin ajatuspoliisi



Darvinistinen isoveli näkee sinut


Joel Kontinen

George Orwell kirjoitti ajatuspoliisista ja viljeli lennokkaita iskulauseita romaanissaan Vuonna 1984. Isoveliyhteiskunnassa esimerkiksi tietämättömyys on voimaa.

Orwellin ajatukset elävät ja voivat hyvin keskuudessamme. Darvinilaiset ajatuspoliisit ovat viime aikoina olleet ahkeria. Isossa-Britanniassa he saivat Royal Societyn eli tiedeakatemian koulutusjohtajan eroamaan. Yhdysvalloissa he kyseenalaistivat johtavan poliitikon pätevyyttä, kun tämä oli rohjennut kertoa sallivansa evoluution kriittisen tarkastelun koulussa.

Evolutionistit haluaisivat pitää mahdollisimman monen pimennossa darvinismin mekanismien eli mutaatioiden ja luonnonvalinnan kyvyttömyydestä, koska avoimuus voisi saada heidät hylkäämään evoluution.

Darvinistit ovat omaksuneet hyvin orwellimäisen tavan käyttää sanoja ja taktiikkoja. Näin ollen kun he puhuvat tieteestä he todellisuudessa tarkoittavat evoluutiota. USA:ssa on järjestö, jolla on hyvin tieteelliseltä kalskahtava nimi: The National Center for Science Education (NCSE) eli Kansallinen tiedeopetuskeskus. (Olen saanut järjestöltä postia.) Valitettavasti NCSE:n mielestä evoluutio on tieteen synonyymi, koska järjestö ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin dogmaattisen evoluutio-opetuksen puolustamisesta.

Darvinistien mukaan kuka tahansa, jonka näkemys ihmisen alkuperästä poikkeaa ainoasta sallitusta totuudesta, on sivistymätön moukka. He eivät tunnu muistavan, että lähes kaikki länsimaisen tieteen uranuurtajat olivat kristittyjä, jotka uskoivat kirjaimelliseen luomiseen ja maailmanlaajuiseen tuhotulvaan. Vasta myöhemmin darvinistit kaappasivat tieteen yksinoikeudekseen.

Niin kuin Richard Dawkins ja hänen hengenheimolaisensa myöntävät, evoluutio on suuri kertomus, joka pyrkii syrjäyttämään Raamatun luomiskertomuksen. Jumalan kuvaksi luomista on mahdotonta mieltää miljoonien vuosien saatossa tapahtuneeksi mutaatioiden ja luonnonvalinnan tulokseksi.

Jotkut kristityt yrittävät tehdä sovinnon Charles Darwinin kanssa yhdistämällä ateistisen evoluution ja Raamatun Jumalan ilmoituksen. Mutta niin kuin Kristus ja Beliar (2. Kor. 6:15) eivät sovi yhteen, on mahdotonta naittaa yhteen kaksi suurta kertomusta, jotka ovat toisensa poissulkevia maailmanselitysmalleja.



Lähde:

Orwell, George. 2001 (1949). Nineteen Eighty-Four. London: The Folio Society.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Harun Yahya: Darvinistien tulee pyytää valheitaan julkisesti anteeksi



Darwinin juhlavuoden lähestyessä keskustelukin kuumenee. Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen

Charles Darwinin juhlavuoden lähestyessä esimerkiksi Englannin kirkon edustaja on pyytänyt Darwinilta julkisesti anteeksi.

Turkkilainen evoluution vastustaja ja aktivisti Adnan Oktar, joka käyttää nimeä Harun Yahya, puolestaan vaatii darvinisteja pyytämään valheitaan julkisesti anteeksi. Yahya luettelee evolutionistien väärennöksiä. Hän mainitsee esimerkiksi Piltdownin ihmisen, Nebraskan ihmisen, hevosen evoluution, Ernst Haeckelin väärennetyt sikiökuvat, kuolleiden koivumittarien kiinnittämisen puunrunkoon ja höyhenien liimaamisen dinosauruksen fossiiliin (Archaeoraptor).

Yahya sanoo evoluution johtavan myös syrjintään. Hän ottaa esimerkiksi Michael Reissin tapauksen. Reiss joutui hiljattain eroamaan Royal Societyn johtopaikalta sanottuaan, että kreationismi eli luomisoppi on maailmankatsomus, jota ei luonnontieteen tunneillakaan saisi vähätellä.

Harun Yahya on viime aikoina tullut tunnetuksi kymmenistä kirjoistaan, varsinkin teoksestaan Atlas of Creation, jossa hän kuvaa nykyisin eläviä lajeja ja fossiloituneita muotoja rinnakkain ja osoittaa, että ne eivät juurikaan ole muuttuneet. Teos on herättänyt paitsi huomiota myös kritiikkiä.

Yahya on muslimi, joka näyttää uskovan ikivanhaan maapalloon ja vetoaa usein Koraaniin.

Kotimaassaan Turkissa Yahya on kiistanalainen hahmo, jolla arvellaan olevan myös poliittisia pyrkimyksiä.

Lähde:

Yahya, Harun. 2008. The Global Darwinist Dictatorship Must Apologize to the Entire World!
http://us1.fmanager.net/api_v1/productDetail.php?dev-t=7EZU2FZ0164&objectId=9546

maanantai 22. syyskuuta 2008

Biologi joutui eroamaan mainittuaan sanan kreationismi



Tämän filmin sanoma on edelleenkin ajankohtainen.


Joel Kontinen


Kreationismi on vaarallinen sana – ainakin jos sen sanoo ääneen. Ison-Britannian Royal Societyn eli tiedeakatemian koulutusjohtaja professori Michael Reiss joutui jättämään paikkansa sen jälkeen, kun häntä syytettiin siitä, että hän oli neuvonut opettajia opettamaan kreationismia kouluissa.

Vaikka brittilehdistö kehittikin jupakasta lennokkaat otsikot, professori Reiss, joka on sekä biologian tohtori että anglikaanipappi, ei suinkaan rohkaissut opettajia opettamaan luomisoppia. Hän yksinkertaisesti sanoi, että kreationismi on maailmankatsomus, jota ei tulisi väheksyä tai väittää vääräksi.

Mutta professori Reis ei myöskään sanonut, että kreationismi on väärässä, ja tämä sai ääridarvinistit kiehumaan kiukusta.

Reissin tapaus sai esimerkiksi ateistiksi tunnustautuvan Richard Dawkinsin protestoimaan sitä, että kristitty tiedemies voi olla Royal Societyn johtopaikoilla. Sananvapautta puolustava järjestö Index on Censorship puolestaan piti Reissin eroa valitettavana osoituksena akateemisen sananvapauden puutteesta.

Ben Steinin dokumenttifilmin Expelled: No Intelligence Allowed perusteesi eli että darvinismin arvostelijoita syrjitään näyttäisi elävän ja voivan hyvin myös Euroopassa. Aina ei tarvitse edes arvostella evoluutiota – riittää kun sanoo sanan kreationismi, jolla darvinistien keskuudessa on yhtä huono kaiku kuin suunnittelulla.

Viime syksynä Euroopan neuvosto päätti, että kreationismi on potentiaalinen uhka ihmisoikeuksille. Nyt näyttää siltä, että paniikki on levinnyt jo Englannin kanaalin länsipuolelle. Ainakin johtavat tiedejulkaisut Nature ja New Scientist ovat kaikesta päätellen saaneen tartunnan.

Warwickin yliopiston sosiologian professori Steve Fuller arveli kreationismin pelon johtuvan ainakin osaksi siitä, että älykäs suunnittelu on Isossa-Britanniassa saanut varsin paljon kannatusta.

Esimerkiksi Truth in Science –järjestö on kampanjoinut näyttävästi ja osoittanut, että darvinistista evoluutiota on pitkään opetettu dogmaattisesti Ison-Britannian kouluissa.

Charles Darwinin Lajien synnyn 150-vuotisjuhlaa valmistelevat evoluution kannattajat ovat syystäkin hermostuneita ja seurauksena on paniikkireaktioita.

Lähteet:

Fuller, Steve. 2008. Science shouldn’t shut down discussion. Index on Censorship. http://www.indexoncensorship.org/?p=622

Intelligent Design The Future. 2008. Expelled in England: Steve Fuller Shares View on Education Director’s Resignation. (19.9.) http://intelligentdesign.podomatic.com/entry/2008-09-19T15_39_27-07_00

Smith, Lewis ja Frean, Alexandra. 2008. Leading scientist urges teaching of creationism in schools. Times Online. (12.9.)
http://www.timesonline.co.uk/tol/news/uk/science/article4734767.ece?token=null&offset=0&page=1

Times Online. 2008. Unintelligent Design. (Pääkirjoitus 12.9.). http://www.timesonline.co.uk/tol/comment/leading_article/article4735469.ece