Näytetään tekstit, joissa on tunniste abortti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste abortti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Menemmekö utopistista tulevaisuutta kohden


,Kuva: Doron, Creative Commons (CC BY-SA 3.0). 

Joel Kontinen

Antropologia ja arkeologia paljastavat, että ihmisyhteiskunta voi ottaa lukemattomia muotoja, mikä voi opettaa meille kuinka rakentaa nykyaikainen yhteiskunta, joka on tasa-arvoisempi, kestävämpi ja vakaampi.

Huonojen uutisten edessä on helppo lannistua ihmisyhteiskunnan tulevaisuudesta. Mutta on kaksi syytä ajatella, että muutos parempaan on mahdollista. Ensinnäkin lähimenneisyydessä on tapahtunut valtava yhteiskunnallinen muutos. Kaupungeissa asuu enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen. Monissa maissa naiset voivat nyt äänestää, tehdä abortin ja tulla hallituksen päämiehiksi. Abortin teko ei ole saavutus vaan murha, 

Suorasanaista kiihkoilua pidetään yhä useammin mahdottomana hyväksyä. Köyhyyss ja aliravitsemus ovat vähentyneet, ainakin joillain toimenpiteillä. Tuki voimakkaalle ilmastonmuutoksen torjumiselle on kasvussa. Sosiaalinen media on olemassa. Hyväksyy kaikki nämä muutokset tai ei, ne ovat tapahtuneet ja nopeasti. Toiseksi antropologia ja arkeologia paljastavat, että ihmisyhteiskunta voi ottaa lukemattomia muotoja. Tämä on "sekä hämmentävää että inspiroivaa", sanoo David Wengrow University College Londonista, joka uskoo, että menneiden yhteiskuntien monimuotoisuus avaa mahdollisuuksia nykyaikaisten yhteiskuntien muokkaamiseen. Stefani Crabtree Utahin osavaltion yliopistosta on samaa mieltä. "Voimme katsoa menneisyyttä kestävän kehityksen kokeiluina, hallintorakenteiden kokeiluina", hän sanoo. "Me vain kokeilemme parantaaksemme elämää." Mitä voimme sitten muuttaa? Evolutionaarisessa silmänräpäyksessä lajimme on siirtynyt metsästyksestä ja keräämisestä elämään monimutkaisissa yhteiskunnissa. Meidän on mietittävä uudelleen tämän monumentaalisen siirtymän tarinaa "

Lähde:

Marshall , Michael, 2023, Utopia: The ancient discoveries that point to the ideal human society,  New Scientist 27,6,

maanantai 28. lokakuuta 2019

Abortti ei enää ole kielletty Pohjois-Irlannissa

Näyttää ihmiseltä. Leonardo da Vinci: Sikiö kohdussa (n. 1510–1512).





Joel Kontinen

Miksi New Scientist on kiinnostunut abortista? Miten abortti liittyy uuteen tietoon ihmisistä? Niin, paitsi jos New Scientist toimittajat ovat darvinisteja, jotka vihaavat kaikkea, jota Raamattu pitää arvokkaana.

New Scientistin mukaan abortti Pohjois-Irlannissa on nyt laillinen. Maanantaina 21. lokakuuta keskiyöstä alkaen naiset ja tytöt voivat laillisesti saada abortteja ja hakea lääketieteellistä jälkihoitoa. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus rahoittaa matkoja Englantiin toimenpidettä varten.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa väkivaltarikoksen lain mukaan keskenmenon järjestäminen oli vastoin lakia vuonna 1861. Aborttilaki laillisti abortit joissakin tapauksissa vuonna 1967, mutta ei Pohjois-Irlannissa, jossa menettely pysyi laittomana jopa raiskaus- ja insestitapauksissa, ja myöskin silloin, kun sikiö ei todennäköisesti selviä elossa.

Tämän seurauksena monet Pohjois-Irlannin naiset matkustavat Englantiin ja Walesiin abortteja varten. Vuonna 2018 matkan teki 1 053 naista, 192 enemmän kuin edellisenä vuonna. Ei tiedetä, kuinka monet niistä, jotka eivät pysty matkustamaan, ovat ehkä ostaneet aborttipillereitä netistä.

Vuonna 2015 Belfastin korkein oikeus päätti, että Pohjois-Irlannin aborttilait rikkoivat ihmisoikeuslakeja. Neljä vuotta myöhemmin, tämän vuoden heinäkuussa, parlamentin jäsenet äänestivät Westminsterissä laista, joka poistaa kiellon 22. lokakuuta, jos Pohjois-Irlannin edustajakokous ei kokoonnu ennen sitä.

Tästä päivästä alkaen meneillään olevat syytteet, esimerkiksi syyte äitiä vastaan, joka osti aborttipillereitä 15-vuotiaalle tyttärelleen, raukeavat. Paikallisten aborttipalvelujen olisi oltava valmiina 31. maaliskuuta 2020 mennessä.

"Tämä on ensimmäinen askel kohti Pohjois-Irlannissa elävien naisten saamista yhtäläisten oikeuksien piiriin Englannissa ja Walesissa asuvien kanssa", aborttia koskevan muutosehdotuksen esittelijä Walthamstow'n työväenpuolueen edustaja Stella Creasy sanoi lausunnossaan. "Pohjois-Irlannin naisia ja tyttöjä ei enää uhkaa rikoslaki, kun on kyse päätöksenteosta omasta ruumiista.”

Rikoslaki ei nyt siis uhkaa silloinkaan, kun kyse ei ole heidän omasta ruumiistaan, vaan jostain muusta.

Lähde:

Hamzelou , Jessica . 2019, Abortion is now no longer illegal in Northern Ireland. New Scientist (22.10.),



perjantai 8. helmikuuta 2019

Kun Trump puhui myöhästyneen abortin kieltämisestä, demokraatit istuivat kylmän kalseina

Kuva: Shealah Craighead, Public domain.



Joel Kontinen

Kun presidentti Donald Trump puolsi kongressille kieltoa myöhästyneen abortin tuomitsemisen puolesta, hänen State of the Union (Liittovaltion tilaa) käsittelevässä puheessa. Ja kun republikaanit taputtivat, demokraatit istuivat kylmän kalseina.

”Tehkäämme yhteistyötä rakentaaksemme viatonta elämää vaalivan kulttuurin. Vahvistakaamme jälleen perustavanlaatuisen totuuden - kaikki lapset, jotka ovat syntyneet ja syntymättömät - tehdään Jumalan pyhässä kuvassa” presidentti lisäsi.

Presidentti viittasi New Yorkin lisääntymisterveyslakiin, jonka New Yorkin demokraattinen kuvernööri Andrew Cuomo allekirjoitti 22. tammikuuta, Roe vastaan Wade (Yhdysvaltain korkeimman oikeuden vuonna 1973 abortin kiellon) antamisen 46. vuosipäivänä.

Tämä ei vaikuttanut Suomen lehdistöön: Esimerkiksi Aamulehti ilmoitti pääkirjoituksessa, että Trump oli sankari ja konna samassa hahmossa.

Lähde:

Golden, C. Douglas, 2019. Watch: Trump Calls for Ban on Late-Term Abortion, Democrats Sit Stone-Faced. Western Journal (5. 2.).

tiistai 18. syyskuuta 2018

Pekka Simojoki ”Miksi kaikki ihmisoikeudet puuttuvat kaikkein heikoimmilta eli syntymättömiltä lapsilta?”

Pekka Simojoki. Motopark, CC BY-SA 3.0.




Joel Kontinen

Pekka Simojoki lähtee blogissaan valokuvasta, jonka joku mies seisoi vanhan miehet rinnalla – hänen lääkärinsä, joka sai äitini harkitsemaan, oliko abortti ainoa mahdollisuus.

Siinä tapauksessa abortti ei ollut ainoa mahdollisuus.

”Tiedän, että jos aborttiin liittyen edustaa väärää mielipidettä tai kysyy vääriä kysymyksiä, saa leiman otsaansa tai suoraan turpiinsa, sillä Suomessa näyttää tänään olevan tästä asiasta vain yksi ainoa totuus tai sallittu mielipide. Sen on saanut kokea viime aikoina myös ulkoministeri Timo Soini. Haluan kaiken uhalla kuitenkin kysyä yhden väärän kysymyksen.”

”Me elämme aikaa, joka puhuu yhdenvertaisuudesta, ihmisoikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta… Miksi kaikki ihmisoikeudet puuttuvat niiltä kaikkein pienimmiltä ja heikoimmilta, jotka eivät mitenkään voi itseään puolustaa eli syntymättömiltä lapsilta?”

”Joka vuosi Suomessa noin 10 000 lasta menettää mahdollisuuden elää. Minusta se on humaanin ja sivistyneen yhteiskunnan pimeä puoli.”

PZ Myers kirjoitti blogissaan abortista. Hän sanoo kannattavansa abortteja ja haluavansa rohkaista useampia tekemään abortin.

Milloin ihmisestä tulee ihminen?

Saako lääkäri enää kuunnella omaatuntoaan.

Gianna Jessen on esimerkki siitä, miten voi käydä abortoitavalle vauvalla.

Nythän joissain piireissä suositaan vastasyntyneiden suurmaasta.

Lähde:

Pekka Simojoki. 2018. Kolumni: Miksi kaikki ihmisoikeudet puuttuvat kaikkein heikoimmilta eli syntymättömiltä lapsilta? Kotimaa (16.9.)

maanantai 5. helmikuuta 2018

Pastorit hakoteillä: siunaavat abortteja, joita tehdään ”Jumalan kunniaksi”

Hugo Simberg: Kuoleman puutarha. Kuva: Rafael Vargas, Public domain.




Joel Kontinen

Baptistisaarnaaja Carlton Veazey ja kolme muiden kirkkokuntien pastoria sekä yksi rabbi kävivät Bethesdassa siunaamassa aborttikliniikan, jossa heidän mukaansa vauvoja abortoidaan Jumalan kunniaksi.

Tämä on varsin kummallista logiikkaa. Raamattu kutsuu kuolemaa viholliseksi, joka sai alkunsa syntiinlankeemuksesta.

Kristityt sananjulistajat eivät valitettavasti aina ole pysytelleen uskollisina Jeesuksen opetukselle.

Aborttien lisäksi jotkut ovat valmiita siunaamaan muita syntejä ja suosimaan antikristillisiä oppeja, esimerkiksi teististä evoluutiota.

Lähde:

Ertelt, Steven. 2018. Christian Pastors Bless Late-Term Abortion Clinic and Its Staff, “All They Do is For God’s Glory”. Life News (1.2.).


maanantai 28. marraskuuta 2016

Moraalin alkuperä on darvinistille ongelma


Auguste Rodin: Ajattelija (public domain).




Joel Kontinen

Voiko järkeen luottaminen olla moraalinen kysymys? Joukko psykologeja tnäyttää ajattelevan näin. He julkaisivat äskettäin PLOS ONE:ssa raportin, jossa he vertailivat kahdeksaa tutkimusta ja pyrkivät pisteyttämään asteen, jolla ihmiset rationalisoivat moraalisuuden.

Esitellessään tutkimusta Phys.orgissa Brian Flood todistelee, että evoluutioteoria on niitä yhteiskunnallisia uskomuksia, joissa toinen osapuoli turvautuu loogiseen päättelyyn ja tieteellisiin todisteisiin ja toinen osapuoli ei tee niin.

Moraali ja logiikka ovat immateriaaleja eli aineettomia ominaisuuksia, eikä niitä siten edes pitäisi olla olemassa puhtaasti naturalistisessa /materiaalisessa maailmassa, joten evoluution vetoaminen tuntuu oudolta.

Tutkimus pyrkii irrottamaan moraalin uskosta Jumalaan ja markkinoi sen sijalle sekulaarisia moraalisia arvoja.

Flood onnistuu myös yhdistämään USA:n äskeiset presidenttivaalit moraalisuuteen, joskaan ei sillä tavoin kuin olisimme odottaneet.

Darvinistinen logiikka olisi suosinut Hillary Clintonia, vaikka hän salllisi abortin vielä vauvan synnyinhetkellä.

Oikeus elämään ei siis näyttäisi perustuvan darvinistiseen moraaliin, joka on antanut meille
sotia, kärsimystä, verisiä vallankumouksia, kansanmurhia, holokausteja, abortteja ja eutanasiaa.

Järjen palvonta johtaa lopulta kaaokseen riippumatta siitä, millä verukkeella sitä yritetään pönkittää.

Evoluutioon perustuva maailmankuva ei sitä paitsi edes ole looginen. Se turvautuu liiaksi toiveajatteluun ja haluun pitää Jumala kaiken ulkopuolella.

Mutta Hänen kätensä jäljet näkyvät kaikkialla universumissa, myös meissä.


Lähde:

Flood, Brian. 2016. Reliance on reason, evidence as a moral issue measured in study. Phys.org (21.11.).

tiistai 9. syyskuuta 2014

Jumalharha johtaa ihmisharhaan, Tampereen piispa Matti Repo sanoo Richard Dawkinsin logiikasta (tai sen puutteesta)

Richard Dawkins ei pidä Jumalasta eikä läheskään kaikista ihmisistä.




Joel Kontinen

Vanha ystävämme Richard Dawkins herätti tapansa mukaan kohua väittämällä Twitterissä, että on moraalitonta antaa Down-syndroomasta kärsivän lapsen syntyä.

Väite on sinänsä absurdi, koska darvinistiseen evoluution perustuvassa ateistisessa maailmankuvassa kenenkään ei pitäisi pystyä laatimaan absoluuttisia moraalisia kannanottoja. Evoluution maailma on toisin sanoen julma ja tunteeton. Se ei ole kiinnostunut siitä, onko jokin asia hyvä vai huono, oikein vai väärin.

Evoluution kannattajat näyttävät suosivan aborttia ja eutanasiaa eli kuoleman kulttuurin niitä ilmenemismuotoja, joita lännen liberaalit eivät vieroksu niin palon kuin esimerkiksi islamilaisen ISIS-järjestön tappamista, vaikka kyse on pohjimmiltaan samasta asiasta.

Jos ihmistä pidetään vain ameban kaukaisena sukulaisena, ei ole ihme, jos moni omaksuu kuoleman kulttuurille ominaisen ajattelutavan. Dawkinsin maailmassa kenelläkään ei ole luontaista ihmisarvoa.

Kristinusko, joka perustuu Jeesuksen opetuksiin, sitä vastoin pyrkii puolustamaan heikkoja.

”Kristitylle ihmisarvo on loukkaamaton, koska se perustuu uskoon Jumalan luomistyöhön. Jolle Jumala on harha, voi ihmisestäkin tulla jossain oloissa harha”, piispa Repo kirjoittaa, ja siinä hän on täysin oikeassa.



Lähde:

Repo. Matti. 2014. Jumalharhasta seuraa ihmisharha. Aamulehti. 7.9. Ihmiset, B5.


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Abortti: saako lääkäri kuunnella omantunnon ääntä?

Näyttää ihmiseltä. Leonardo da Vinci: Sikiö kohdussa (n. 1510–1512).





Joel Kontinen



”EU-maista Suomen lisäksi vain Bulgariassa, Tshekissä, Islannissa ja Ruotsissa terveydenhoitohenkilökunnalla ei ole vakaumuksen perusteella oikeutta kieltäytyä osallistumasta raskaudenkeskey-tyksiin tai laatimasta niihin liittyviä lausuntoja”, kirjoittaa Aamulehti.

Lausunto on osa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sari Tanuksen haastattelua. Tanus on lääkärikollega Jemina Aholan kanssa aloittanut kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena on saada lääkäreille ja kätilöille lakisääteinen oikeus kieltäytyä osallistumasta aborttiin vakaumuksellisista syistä.

He ovat tähän mennessä saaneet kerättyä 19 550 nimeä listaan.

Kristinuskon mukaan ihminen on luomisen perusteella arvokas. Abortti – niin kuin kaikki muukin tappaminen – on sen mukaan väärin.

Syntymättömässä vauvassa on kaikki se geneettinen informaatio, joka tekee hänestä täysin ainutlaatuisen ihmisyksilön.

Evoluutioon perustuvassa ajattelussa ihminen ei ole muita olentoja arvokkaampi, joten kuoleman kulttuuri kaikkine muotoineen, etenkin abortti ja eutanasia, ei ole sille vierasta.


Lähde:


Jaakonaho, Karoliina. 2014. Sunnuntaikasvo. Aamulehti 31.8., A16–17.





maanantai 21. heinäkuuta 2014

Desmond Tutu liputtaa eutanasian puolesta – sallisi avustetun kuoleman (eli puolustuskyvyttömien ihmisten tappamisen)

Desmond Tutu suosii eutanasiaa. Kuva: Benny Gool, Wikipedia.



Joel Kontinen

Nobelisti ja entinen arkkipiispa Desmond Tutu ottaa hanakasti kantaa aikamme ilmiöihin. Hän ei esimerkiksi pidä Israelin politiikasta eikä Uuden testamentin seksuaalietiikasta.

Äskettäin Tutu ilmoitti kannattavansa avustettua kuolemaa eli eutanasiaa. Hänellä on entisenä kirkonmiehenä perin kummallinen käsitys kuolemasta, jota apostoli Paavali luonnehti viholliseksi ja synnin seuraukseksi.

Mutta ääriliberaalit kirkonmiehet eivät mielellään puhu synnistä.

Tutun mukaan Nelson Mandelaa kohdeltiin häpeällisesti. Mandelan ei annettu kuolla vaikka tämä teki pitkään kuolemaa.

Viime aikojen tutkimukset ovat osoittaneet, että avustettu kuolema on ainakin joissakin tapauksissa ollut tai olisi liian hätäinen ja perustelematon ratkaisu.

Meidän ei oikeastaan pitäisi hämmästyä siitä, että homoseksuaalien suosiminen, Israelin vihaaminen (antisemitismi), abortti ja eutanasia näyttävät olevan kytköksissä toisiinsa. Ne, jotka esimerkiksi ajavat homojen oikeuksia, eivät piittaa lainkaan syntymättömien ihmisten tai heikkojen vanhusten oikeuksista, vaan valitsevat tykkäyksensä vallitsevien trendien mukaan.


Lähde:

Smith, David ja Daniel Boffey. 2014. Desmond Tutu plea for 'assisted dying' before historic Lords debate. The Observer (12.7.).


torstai 14. maaliskuuta 2013

Richard Dawkins Twitterissä: aikuinen sika on inhimillisempi kuin syntymätön ihmisvauva



Richard Dawkins pitää porsaista mutta ei syntymättömistä vauvoista. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Vanha ystävämme Richard Dawkins taisi äskettäin ajatella ääneen Twitterissä, mikroblogipalvelussa, jossa viestin enimmäispituus on 140 merkkiä. Hän kertoi, että yksikään syntymätön vauva ei ole niin inhimillinen kuin aikuinen sika.

Hän puhui samassa viestissä myös abortista ja moraalista.

Dawkins tuli samalla paljastaneeksi, mihin usko ateismiin ja evoluutioon voi johtaa.

Lähde:

Twitter





·

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Akateeminen julkaisu: vastasyntyneiden surmaaminen pitäisi sallia


Kuolema nähdään monesti viikatemiehenä. Kuva Wikipediasta.





Joel Kontinen


Kuoleman kulttuuri on hyvin todellista jälkikristillisessä lännessä. Meidän tulisi suvaitsevuuden nimessä hyväksyä ihmisten surmaaminen riippumatta siitä, kutsutaanko tätä peruuttamatonta toimenpidettä eutanasiaksi vai abortiksi.

Hiljattain Journal of Medical Ethics julkaisi artikkelin, jossa kysyttiin, miksi vastasyntyneitä vauvoja ei saisi abortoida. Essee After-birth abortion: why should the baby live? herätti kiivasta keskustelua eri puolilla maailmaa.

“Surmatkaa vastasyntyneet lapset, akateemikot sanovat”, Isossa-Britanniassa ilmestyvä The Sun tiivisti artikkelin sisällön.

Artikkelin kirjoittajat Alberto Giubilini ja Francesca Minerva todistelivat, että lapsen surmaaminen syntymän jälkeen ei eroa siitä, että hänet surmattaisiin ennen syntymää. He päättelivät että koska

· 1) sikiöllä ja vastasyntyneellä ei (heidän mukaansa) ole ”todellisten henkilöiden” moraalista statusta ja
· 2) koska on moraalisesti epäolennaista, että molemmat ovat potentiaalisia henkilöitä ja
· 3) koska adoptio ei aina palvele todellisten ihmisten intressejä,

heidän mielestään ”syntymänjälkeinen abortti” tulisi sallia kaikissa niissä tapauksissa, joissa abortti on sallittu, myös silloin, kun vastasyntynyt ei ole vammainen.

Giubilini ja Minerva ovat ainakin johdonmukaisia. Syntymä ei tee ihmisestä ihmistä, vaan ihminen on alusta lähtien muutakin kuin potentiaalinen ihminen. Muinaisen Israelin kuningas Daavid sanoo Psalmissa 139:

”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen”.

Kuoleman kulttuurin suosiminen on huolestuttavaa, koska se ei näe ihmisen elämän arvoa ja ainutlaatuisuutta. Darvinistisen evoluution innoittamat näkemykset pitävät ihmistä vain yhtenä eläinlajina muiden joukossa. Niinpä esimerkiksi Peter Singer ja PZ Myers suosittelevat abortteja.

“Miksi ihmeessä olemme niin innokkaita lopettamaan heikkojen ihmisten elämän?” kysyy Gianna Jessen, joka selvisi hengissä epäonnistuneesta abortista.

Vuonna 1977 Jessenin 17-vuotias äiti tuli kalifornialaiselle aborttiklinikalle. Tämän raskaus oli edennyt jo seitsemännelle kuukaudelle. Abortti epäonnistui, mutta lääkärit kertoivat pikkutytön adoptiovanhemmille, ettei hän koskaan pystyisi edes kohottamaan päätään tai puhumaan saati sitten kävelemään.

He erehtyivät. Vaikka Gianna Jessen edelleenkin hieman ontuu ja hänellä on lievä CP-vamma muistona siitä, mitä hänelle oli tapahtua, hän on juossut kaksi täysmaratonia (42 195 m). Hänet tunnetaan laulajana ja lauluntekijänä, ja hän on puhunut elämän puolesta USA:n lisäksi myös esimerkiksi Australiassa, Italiassa ja Irlannissa.



Elämän kulttuuri on aina valoisampi kuin kuoleman kulttuuri.

Ensi viikolla USA:ssa ensi-iltansa saava elokuva October Baby perustuu Gianna Jessenin elämään. Filmillä kuullaan myös hänen tekemänsä laulu.




Lähteet:

Giubilini, Alberto and Francesca Minerva. 2012. After-birth abortion: why should the baby live? Journal of Medical Ethics. (23.2.) doi: 10.1136/medethics-2011-100411.

Grace , Rebecca. 2006. Abortion survivor rescued, redeemed and running the good race. American Family Association Journal (maaliskuu).

Wilson, Graeme. 2012 Slaughter newborn kids, say academics. The Sun (1.3.).

perjantai 14. lokakuuta 2011

Tutkimus: ahkera raamatunluku lisää lukijan halua vastustaa abortteja ja puolustaa perinteistä avioliittomallia



Tämän kirjan ahkera lukeminen voi olla tehokas keino vähentää aborttien määrää.




Joel Kontinen

Poliittisten päättäjien kannattaisi Suomessakin rohkaista ihmisiä lukemaan Raamattua. Siitä voisi olla varsin hyviä seurauksia – etenkin syntymättömille vauvoille.

Ahkera Raamatun lukeminen on tehokas tapa saada ihmiset vastustamaan abortteja ja puolustamaan perinteistä avioliittomallia. Tämä käy ilmi vuoden 2007 lopulla tehdystä amerikkalaisesta kyselytutkimuksesta.

1648 yli 18-vuotiasta amerikkalaista vastasi The Baylor Institute for Studies of Religionin toteuttamaan kyselyyn.

Tuloksen ei pitäisi olla yllätys. Raamattu ei ole mikään tavallinen kirja. Pyhän Hengen innoittama teksti muuttaa lukijaa, mikäli hän on halukas muuttumaan.

”Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään”, Paavali totesi toisessa kirjeessään Timoteukselle. (2. Tim. 3:16).

Lähteet:

Baylor Religion Survey, Wave II (2007). ARDA: The Association of Religion Data Archives.

The Values and Beliefs of the American Public: A National Study.

torstai 9. joulukuuta 2010

Milloin ihmisestä tulee ihminen?

Joel Kontinen

Militanttina ateistina tunnettu PZ Myers sanoi hiljattain tietävänsä, että syntymätön vauva ei raskauden alkuvaiheessa ole ihminen.

Kohdussa ei kuitenkaan tapahdu darvinistista evoluutiota. Toisin kuin harhaanjohtavista sikiökuvistaan tunnettu Ernst Haeckel uskoi, ihminen on alusta alkaen ihminen eikä suinkaan toista evoluution oletettua kulkua ennen syntymäänsä.

Ihmisen geneettinen informaatio ei lisäänny raskauden edetessä.

Neliulotteiset ultraäänikuvat kertovat siitä, että ihminen näyttää ihmiseltä jo varsin varhain:




Raamatun mukaan ihminen on täysin ihminen alusta lähtien:

- Daavid kuvailee psalmissa 139, miten Jumala muovaili hänet kohdussa.
- Jesaja esimerkiksi sanoo: ”Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi minulle nimen.”
- Luukkaan evankeliumissa (1:41) kerrotaan: ”Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä." Tämä viittaa siihen, että meidän ei kannata väheksyä vauvan kognitiivisia kykyjä.

torstai 2. joulukuuta 2010

Tunnettu ateisti: ”Haluaisin rohkaista useampia tekemään abortin”



PZ Myers. Kuva: Larry Moran, Wikipedia.



Joel Kontinen


Omaperäisistä tempauksistaan tunnettu Minnesotan yliopiston biologian apulaisprofessori PZ Myers kirjoitti hiljattain blogissaan abortista. Hän sanoo kannattavansa abortteja ja haluavansa rohkaista useampia tekemään abortin.

Myers ottaa kantaa internetissä äskettäin suuren suosion saaneeseen kyselyyn, jossa aborttia pohtiva pariskunta kysyy muilta, mitä heidän pitäisi tehdä. Koko sivusto on kaikesta päätellen huijausta, mutta Myersin näkemykset ovat todellisia.

Miksi kiivaaksi jumalankieltäjäksi tunnustautuva Myers on niin viehättynyt kuolemasta? Hän sanoo, että sikiöstä eroon pääseminen ei ole mikään iso juttu, koska se ei vielä edes ole ihminen.

Aivan kuten Peter Singer, Myers näyttää olevan älyllisesti rehellinen ateisti, joka myöntää, ettei ihmisen elämällä ole mitään itseisarvoa.

Kristinusko korostaa ihmisen luontaista arvoa. Toisin kuin Haeckelin väärennettyjen sikiökuvien innoittamat darvinistit uskovat, ihminen on ihminen jo ennen syntymäänsä. Jumalan kuvana hän on äärimmäisen arvokas.


Lähde:

http://scienceblogs.com/pharyngula/2010/11/an_online_abortion_poll_for_re.php

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Etiikan professori: Delfiinejä tulisi pitää ”ei-inhimillisinä” persoonina



Pullonokkadelfiini. Kuva: NASA.



Joel Kontinen

Etiikan professori Thomas White on herättänyt keskustelua ehdottamalla, että delfiinejä tulisi pitää ”ei-inhimillisinä” persoonina.

Delfiinit ovat kieltämättä älykkäitä ja oppivaisia eläimiä, mutta niiden pitäminen persoonina kertoo enemmän ehdotuksen tekijän maailmankuvasta kuin itse pullonokkadelfiineistä.

Eläinaktivistit ovat ennenkin yrittäneet nostaa eläimiä liki ihmisten tasolle. Simpanssi nimeltä Matthew Hiasl Pan nousi otsikoihin ympäri maailmaa, kun sen asemaa puitiin Itävallan korkeimmassa oikeudessa tammikuussa 2008. Oikeus tosin eväsi siltä henkilön oikeudet.

Kesäkuussa 2008 Espanjan parlamentin ympäristövaliokunta myönsi isoille apinoille rajoitetut ihmisoikeudet, esimerkiksi oikeuden elämään ja vapauteen.

Valitettavasti eläinten oikeuksien puolustajat monesti vähättelevät ihmisoikeuksia. Heidän ideologiansa kumpuaa darvinistisesta evoluutiosta, jonka mukaan ihminen ei ole yhtään sen arvokkaampi kuin kirkon rotta. Bioetiikan professori Peter Singer, älyllisesti rehellinen ateisti, esimerkiksi sanoo, että on eettisempää surmata ihmislapsia – jopa 28 vuorokautta näiden syntymän jälkeen – kuin syödä eläinten lihaa.

Delfiinikeskustelu on syytä nähdä tästä perspektiivistä.

Delfiinien pitäminen vankeudessa, esimerkiksi Särkänniemessä, herättänee toisinaan jopa enemmän keskustelua kuin syntymättömien lasten surmaaminen taloudellisista syistä.

On valitettavaa, että delfiinejä on kohdeltu kaltoin. Mutta ongelma ei ratkea sillä, että nostamme ne ihmisten tasolle samalla kuin poljemme syntymättömien ihmisten oikeuksia. Voimme antaa delfiinien olla eläimiä ja silti suhtautua niihin eettisesti.


Lähde:

Edwards, Lin- 2010. Scientists say dolphins should be treated as non-human persons. Physorg.com. (6.1.)
http://www.physorg.com/news181981904.html

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Manhattanin julistus: amerikkalaiskristityt puolustavat perinteisiä arvoja



Kristilliset arvot ja symbolit ovat uhattuina myös Euroopassa. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Kristityt, jotka ovat eläneet todeksi uskonsa, ovat puolustaneet sorrettuja ja tukeneet yhteiskunnan rakenteita, etenkin perinteistä käsitystä avioliitosta ja perheestä. Näin Manhattan Declaration.org selostaa amerikkalaisten kristittyjen yhteiskristillisen hankkeen perimmäistä ajatusta. Evankelisten lisäksi mukana on myös katolilaisia ja ortodoksikristittyjä.

Julistus laadittiin 20. 10., ja se julkaistiin 20.11. Sen on tähän mennessä allekirjoittanut 111 536 henkilöä. He sitoutuvat puolustamaan perinteisiä kristillisiä arvoja.

Manhattanin julistus nostaa esiin kolme ydinaluetta: 1) ihmiselämän loukkaamattomuus, 2) avioliitto miehen ja naisen välisenä liittona sekä 3) omantunnonvapaus ja uskonnonvapaus.

Julistuksen laatijat kokevat, että presidentti Barack Obaman hallinnon politiikka uhkaa perinteisiä arvoja suosiessaan abortteja ja homoseksuaalien oikeuksia ja pyrkiessään hiljentämään kristittyjen omantunnon ääntä.



Lähteet:

The Manhattan Declaration. http://www.manhattandeclaration.org/

Winfield, Paige. 2009. Leaders Issue 'A Call of Christian Conscience'. Christianity Today. (20.11.). http://www.christianitytoday.com/ct/2009/novemberweb-only/146-52.0.html

torstai 24. syyskuuta 2009

Ortodoksiteologi: Ateistit vääristelevät kristinuskon vaikutusta



Teologian professori David Bentley Hart tarkastelee uutuuskirjassaan Richard Dawkinsin ja muiden militanttien ateistien tarkoitushakuista uskonnonselitystä.



Joel Kontinen

Militantit ateistit muistavat kristinuskon historiasta inkvisition, noitavainot, uskonsodat ja ristiretket, mutta loppu jääkin sitten pimentoon. He harvemmin puhuvat siitä hyvästä, mitä Jeesuksen Kristuksen seuraajat ovat saaneet aikaan yhteiskunnassa, esimerkiksi lepraparantoloista, orpokodeista ja kouluista.

He eivät ole kuulleetkaan kristinuskon tuomasta tasa-arvosta ja vapaudesta. Galileon tapauksesta he ovat luoneet oman myyttinsä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Kirjassaan Atheist Delusions: The Christian Revolution and Its Fashionable Enemies (Yale University Press, 2009) teologian professori David Bentley Hart käsittelee ateismia. Hart, amerikkalainen ortodoksiteologi ja filosofi, osoittaa, että militantit ateistit ovat tehneet kristinuskosta oman versionsa, jota on helppo arvostella.

Se ei toisin sanoen ole Raamatun opettamaa kristinuskoa vaan jotain vallan muuta.

Jos vertaamme kristinuskon hedelmiä valistuksen ajan tuotoksiin, huomaamme pian, kumpi on tuonut enemmän siunauksia ja kumpi enemmän kärsimyksiä ihmiskunnalle. Ateisteilla oli sentään Stalin ja Pol Pot, joten kovin korkealta heidän ei kannattaisi puhua.

Hartin mukaan jälkikristillinen maailma arvostaa tahdonvapautta siinä määrin, että valinnanvapaudesta on tullut tärkeämpi kuin se, mitä valitsemme. Ihmiset vaativat itselleen oikeutta päättää esimerkiksi abortista, eutanasiasta ja geeniteknologiasta.

Niiden seuraukset eivät välttämättä ole kovinkaan rohkaisevia.

Hart sanoo, että kristinusko on ”luovin yksittäinen kulttuurinen, eettinen, esteettinen, sosiaalinen, poliittinen ja hengellinen tekijä” länsimaiden historiassa. Toisin kuin ateismi, se tarjoaa ihmisille todellista toivoa.

"Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon", sanotaan Jeremian kirjassa (29:11).





Lähde:

Kirkpatrick, Kate. 2009. Reframing Human History. Christianity Today (23.9.) http://www.christianitytoday.com/ct/2009/september/33.81.html

perjantai 18. syyskuuta 2009

Kuoleman kulttuuri, osa 2



Jean Fouquet: Kuolema viikatemiehenä (1460). Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Kuoleman kulttuuri ei ole uusi ilmiö. Viime vuosisadalla se oli liiankin tuttua monille juutalaisille, mustalaisille ja slaaveille, jotka natsi-Saksan rotuoppien mukaan olivat geneettisesti liian huonoa ainesta. Itänaapurimme vankileirit tarjoavat myös muistutuksen ilmiöstä.

Lännessä kuoleman kulttuuria ovat suosineet esimerkiksi eläinten oikeuksien puolustaja Peter Singer ja Barack Obama, joka on kannattanut epäonnistuneista aborteista hengissä selvinneiden vauvojen jättämistä kuolemaan.

Nyt kirjailija Kaari Utrio tarjoaa eutanasiaa lääkkeeksi hoitajapulaan. Ilta-sanomien haastattelussa hän sanoo:

Terveyskeskuksissa voitaisiin jakaa vanhuksille, vaikkapa yli 70-vuotiaille, ystävällisiä "unipillereitä". Se tulee olemaan välttämätöntä, sillä nopeasti kuoleva vanhus on eduksi yhteiskunnalle. Mistä muka kaikille suurten ikäluokkien edustajille saadaan hoitajat?

Utrion resepti ei edusta kristillistä näkemystä ihmisen arvosta. Se muistuttaa Mengelen, Singerin ja Obaman ihmiskäsitystä, jossa vallanpitäjät ratkaisevat, kenellä on oikeus elää ja kenellä ei.


Lähde:

Kaari Utrio: Vanhuksille kuolinpillereitä. Ilta-sanomat. 14.9.2009. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1729904

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Harvinaisen rehellinen ateisti



Peter Singer: “älyllisesti rehellinen ateisti”. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Jotkut ateistit ovat viime aikona vihjaisseet, että meidän tulisi lakata murehtimasta ja nauttia elämästämme. Kaikki eivät kuitenkaan jaa tätä toivomusta.

Bioetiikan professori Peter Singer on tunnetuimpia eläinten oikeuksien puolustajia. Valitettavasti hän tekee sen ihmisoikeuksien kustannuksella. Hänen mukaansa elävillä eläimillä tulisi olla enemmän oikeuksia kuin syntymättömillä ihmisillä:

Rotat ovat kiistattomasti tietoisempia ympäristöstään ja reagoivat tarkoituksellisemmin ja moninaisemmin asioihin, joista he pitävät tai inhoavat kuin sikiö 10:nnellä tai 32. raskausviikolla. - - Vasikka, sika ja paljon parjattu kananpoika ovat paljon sikiötä edellä missä tahansa raskauden vaiheessa.

Dinesh D’Souza väitteli hiljattain Singerin kanssa ja kertoi vaikutelmistaan Christianity Today –lehdessä. Hänen mukaansa Singer “ilomielin puolustaa lastenmurhaa ja eutanasiaa ja miltei samaan hengenvetoon puoltaa eläinten oikeuksia.” D’Souza arvelee, että ateistit eivät ole avoimesti toivottaneet Singerin näkemyksiä tervetulleiksi, koska ne voisivat saattaa heidän asiansa huonoon valoon.

Loppujen lopuksi, Singer on “älyllisesti rehellinen ateisti.”

Singerin ideologian mukaan on eettisempää surmata ihmislapsia – jopa 28 vuorokautta niiden syntymän jälkeen – kuin syödä eläinten lihaa.

Tällainen ajattelutapa on suora seuraus darvinistisesta evoluutiosta, jota ateistit tänä vuonna juhlistavat kaikkialla maailmassa Charles Darwinin 200-vuotisjuhlan kunniaksi.

Kuten filmi Expelled: No Intelligence Allowed selvästi osoittaa, ajatuksilla on seurauksia. G. K. Chesterton totesi, että jos ihmisiä “ei ole luotu tasa-arvoisiksi, niin he ovat kehittyneet epätasa-arvoisiksi”.

Singerin synkässä maailmassa ihmiseksi syntyminen ei ole lottovoitto.


Lähde

D’Souza, Dinesh. 2009. Staring into the Abyss. Why Peter Singer makes the New Atheists nervous. Christianity Today. http://www.christianitytoday.com/ct/2009/march/22.60.html

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Kuoleman kulttuuri



Jean Fouquet (1460) : Kuolema viikatemiehenä. Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen

Akateemikko Eino Jutikkala antoi historian opiskelijoille tutulle kirjalleen nimen Kuolemalla on aina syynsä (1987). Nyt kun kuolemasta puhuminen näyttää yleistyneen kaikkialla länsimaailmassa, olisi syytä pohtia, mistä tämä kuolinbuumi oikein johtuu.

Kotosuomemme kouluammunnat (lue tästä , tästä ja tästä ), perhedraamat ja insuliinisurmat lienevät tuoreina muistissa. Myös muualta kuuluu kuolinuutisia. Lokakuussa eutanasiaa kannattava australialainen lääkäri Philip Nitschke julkaisi Internetissä itsemurhaoppaan. Isossa-Britanniassa paronitar Mary Warnock sanoi, että dementiapotilaiden velvollisuus on kuolla pois, jotta he eivät kuluttaisi hoitajiensa voimavaroja.

USA:ssa valittiin presidentiksi henkilö, joka on kannattanut epäonnistuneista aborteista hengissä selvinneiden vauvojen jättämistä kuolemaan. Lisäksi Washingtonin osavaltiossa hyväksyttiin laki, joka antaa lääkäreille oikeuden avustaa parantumattomasti sairaita potilaita tekemään itsemurhan.

Kuoleman kulttuuri ei ole uusi ilmiö. Räikeimmillään se oli natsien kolmannessa valtakunnassa. Mutta EU:n päättäjät tuskin voivat heittää ensimmäisen kiven. Eutanasia on ollut sallittu Hollannissa vuodesta 1984. Lääkäreillä on oikeus avustaa potilaiden surmaamisessa. Tuoreessa kirjassaan The Devil's Delusion: Atheism and Its Scientific Pretensions, filosofi-matemaatikko David Berlinski sanoo Alankomaiden kokeilua hälyttäväksi. Hän viittaa The Journal of Medical Ethics –lehdessä julkaistuihin tilastoihin, joiden mukaan vuonna 1995 kolme prosenttia Alankomaiden kaikista kuolintapauksista oli avustettuja itsemurhia.

Samalla kun ateistit ja evolutionistit ajavat ihmisoikeuksia simpansseille he monien muiden kanssa epäisivät ne sairailta, vanhuksilta ja syntymättömiltä lapsilta.

Kuolema esittää johtoroolia evoluutioksi kutsutussa suuressa kertomuksessa. Kristillisen maailmankuvan mukaan kuolema taas on ”vihollisista viimeinen” (1. Kor. 15:26). Uudessa maailmassa ei enää ole kuolemaa (Ilm. 21:4), mutta sitä odotellessamme meidän kristittyjen tulisi nousta vastustamaan lännessä vallitsevaa kuoleman kulttuuria.


Lähteet:

BBC News. 2008. Democrats score huge Congress win. http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/us_elections_2008/7707760.stm

Berlinski, David. 2008. The Devil's Delusion: Atheism and Its Scientific Pretensions. New York: Crown Forum.

Muehlenberg, Bill. 2008. The Death Culture in the West. CultureWatch. http://www.billmuehlenberg.com/2008/10/24/the-death-culture-in-the-west/