Näissä maisemissa apostoli Paavali puhui luomisesta, synnistä ja ylösnousemuksesta kreikkalaisille filosofeille Ateenan Mars-kukkulalla.
Joel Kontinen
Valitettavan moni kristitty uskoo, että luominen on vain sivuseikka, jota Uuden testamentin uskovien ei tarvitse painottaa.
Mutta kun luemme Apostolien tekoja ja muita Uuden testamentin kirjoja, huomaamme, että kukaan ei edes pystyisi ymmärtämään evankelimia ilman Genesiksen sanomaa alun täydellisestä maailmasta ja sitä seuranneesta syntiinlankeemuksesta.
Antiikin kreikassa ainakin jotkut filosofit uskoivat elämän kehittyneen pikkuhiljaa meressä. Heille Raamatun sanoma yliluonnollisesta luomisesta oli suuri mysteeri.
Ruumiin ylösnousemus oli heille kauhistus, koska heille henki on hyvä ja ruumis paha.
Niinpä kun Paavali keskusteli heidän kanssaan Areiopagilla (Ap. t. 17), hän lähti liikkeelle Genesiksestä ja osoitti, että Jumala on kaiken Luoja ja että Hän on myös jättänyt luomistyöstään todisteita ihmisten maailmaan.
Luomisesta Paavali eteni Jeesuksen kuolemaan ja ylösnusemukseen. Vaikka kuulijat olivat täysin ummikkoja, jotkut heistä uskoivat evankeliumin sanoman.
Meidän aikanamme monet tietävät Jumalasta, luomisesta, synnistä ja sovituksesta liki yhtä vähän kuin muinaiset ateenalaiset. He eivät pysty ymmärtämään evankeliumia, elleivät he käsitä, että Raamattu puhuu totta alun luomisesta lähtien.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste evankeliumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste evankeliumi. Näytä kaikki tekstit
lauantai 28. lokakuuta 2017
maanantai 16. toukokuuta 2016
Afrikan vainotut albiinot: mutaatiosta ei seuraa mitään hyvää
Albiinotyttö Papua-Uudessa-Guineassa. Kuva: Muntuwandi, CC BY-SA 3.0).
Joel Kontinen
Mutaatioista ei evolutionistien uskomuksista huolimatta seuraa juuri mitään hyvää.
Mutaatiot eivät ole auttaneet evoluutiota Tšernobylissä, Bhopalissa eivätkä Fukushimassa tai edes banaanikärpäsissä.
Mutaatiot ovat virheitä. Kirjoitusvirheet eivät paranna tekstiä, eivätkä DNA:n kopiointivirheet kenenkään perimää. Lisäksi DNA:n korjausmekanismit pitävät suurimman osan virheistä loitolla.
Albinismi johtuu siitä, että elimistö ei tuota melaniini-nimistä pigmenttiä, jonka ansiosta suurin osa ihmisistä ei ole läheskään valkoisen paperin värisiä.
Darvinistit ovat joskus erehtyneet sanomaan, että ihonväri osoittaa evoluution todeksi, mutta vaikka Charles Darwinin ikäpolvi uskoi ihonvärin vaalenemisen korreloivan ihmisen kehitysasteen kanssa, todellisuus on jotain vallan muuta.
BBC kertoi äskettäin Stephane Ebonguesta, joka joutui pakenemaan Kamerunista. Hän on albiino, ja monessa Afrikan maassa poppamiehet usein tappavat albinismista kärsiviä ihmisiä.
Monet uskovat, että näiden elimistä saa taikavoimaa.
Kun Ebongue oli 15-vuotias, hänen isoveljensä Maurice katosi. Myös tämä kärsi albinismista. Myöhemmin Mauricen silvottu ruumis löytyi pusikosta.
Ihmiset myös uskoivat, että albiinot voivat esimerkiksi saada tulivuoren purkautumaan, joten kun Kamerunvuori (Mongo ma Mdemi) alkoi syöstä laavaa vuonna 2007, Ebongue piiloutui rahtilaivan uumeniin ja pakeni Italiaan.
Stephane Ebonguen seikkailut havainnollistavat kristinuskon merkitystä. Vain evankeliumin valo voi poistaa taikauskon pimeyden.
Lähde:
Venema, Vibeke. 2016. The albino who confronted a witchdoctor. BBC Magazine (16.5.).
Joel Kontinen
Mutaatioista ei evolutionistien uskomuksista huolimatta seuraa juuri mitään hyvää.
Mutaatiot eivät ole auttaneet evoluutiota Tšernobylissä, Bhopalissa eivätkä Fukushimassa tai edes banaanikärpäsissä.
Mutaatiot ovat virheitä. Kirjoitusvirheet eivät paranna tekstiä, eivätkä DNA:n kopiointivirheet kenenkään perimää. Lisäksi DNA:n korjausmekanismit pitävät suurimman osan virheistä loitolla.
Albinismi johtuu siitä, että elimistö ei tuota melaniini-nimistä pigmenttiä, jonka ansiosta suurin osa ihmisistä ei ole läheskään valkoisen paperin värisiä.
Darvinistit ovat joskus erehtyneet sanomaan, että ihonväri osoittaa evoluution todeksi, mutta vaikka Charles Darwinin ikäpolvi uskoi ihonvärin vaalenemisen korreloivan ihmisen kehitysasteen kanssa, todellisuus on jotain vallan muuta.
BBC kertoi äskettäin Stephane Ebonguesta, joka joutui pakenemaan Kamerunista. Hän on albiino, ja monessa Afrikan maassa poppamiehet usein tappavat albinismista kärsiviä ihmisiä.
Monet uskovat, että näiden elimistä saa taikavoimaa.
Kun Ebongue oli 15-vuotias, hänen isoveljensä Maurice katosi. Myös tämä kärsi albinismista. Myöhemmin Mauricen silvottu ruumis löytyi pusikosta.
Ihmiset myös uskoivat, että albiinot voivat esimerkiksi saada tulivuoren purkautumaan, joten kun Kamerunvuori (Mongo ma Mdemi) alkoi syöstä laavaa vuonna 2007, Ebongue piiloutui rahtilaivan uumeniin ja pakeni Italiaan.
Stephane Ebonguen seikkailut havainnollistavat kristinuskon merkitystä. Vain evankeliumin valo voi poistaa taikauskon pimeyden.
Lähde:
Venema, Vibeke. 2016. The albino who confronted a witchdoctor. BBC Magazine (16.5.).
Tunnisteet:
albinismi,
evankeliumi,
evoluutio,
kristinusko,
mutaatiot,
taikausko
perjantai 27. helmikuuta 2015
Lääke nurinaan: hyvän ajatteleminen, ilo ja kristityn toivo
Professori David Murray kehottaa uutuuskirjassaan kristittyjä uimaan vastavirtaan.
Joel Kontinen
Media tuo meille miltei pelkästään huonoja uutisia. Lehtien lukijapalstat ovat täynnä nurinaa ja valituksia.
Miten kristityn tulisi elää syntiin langenneessa maailmassa?
Professori David Murray kehottaa uutuuskirjassaan The Happy Christian: Ten Ways to Be a Joyful Believer in a Gloomy World (HarperCollins) kristittyjä uimaan vastavirtaan kaiken synkkyyden keskellä.
Kielteisten asioiden jauhaminen saa kenen tahansa masentumaan. Negatiivisuuden kyllästämässä maailmassa kielteisyys voi tarttua myös kristittyyn.
Raamattu puhuu paljon ajatuksista. Paavali esimerkiksi sanoo: ”Ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen” (Fil. 4:8).
Negatiivisista ajatuksista on lyhyt matka kielteisiin sanoihin ja pahoihin tekoihin, kun taas rakentavat sanat ja hyvät teot kumpuavat hyvistä ajatuksista.
Meidän tulisi muistaa kiittää Jumalaa myös Hänen teoistaan.
Maailman ei tulisi tuntea meitä siitä, että me olemme alinomaa ärtyisiä ja aina nurisemme ja valitamme kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, vaan siitä, että me tarjoamme ihmisille paremman vaihtoehdon.
Vain Jumala voi antaa ihmiselle todellisen rauhan, joka kestää. Mutta nurina voi antaa lähimmäisillemme sen kuvan, että meilläkään ei aina ole tätä yli ymmärryksen käyvää rauhaa.
Raamatun sanoma on inspiroiva, mutta seurakunta ei aina ole osannut välittää sitä maailmalle oikealla tavalla. Evankeliumi ja kristityn toivo ovat peruspositiivisia asioita.
Professori Murray muistuttaa meitä myös siitä, että meidän tulisi keskittyä pääasiaan sen sijaan, että puuhastelisimme sivuseikkojen parissa (jotka sinänsä voivat toki olla hyödyllisiä). Raamatun tärkein teema on Jeesuksen Kristuksen tuoma pelastus.
Murrayn ajatukset näyttäisivät olevan hyvin raamatullisia. Meidän tulisi ennen kaikkea muistaa, että kristinusko ei ole teoriaa, vaan evankeliumi on edelleenkin Jumalan voima (kr. δύνᾰμις, dynamis).
Miksi emme siis panisi sitä täytäntöön?
Lähde:
Stetzer. Ed. 2015. 20 Truths from The Happy Christian by David Murray. Christianity Today (24.2.).
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
Jumala ei ole kosminen ilonpilaaja
Jumala on luonut paljon kauneutta, jotta voisimme nauttia siitä.
Joel Kontinen
Ihmisillä on alusta lähtien ollut taipumus epäillä Jumalan hyvyyttä. Eedenissä Lusifer sai aluksi Eevan ja kohta Aadamin epäilemään Jumalan sanoja, ja sama meno on jatkunut siitä saakka.
Genesiksestä tuttu kysymys ”Onko Jumala todella sanonut?” on kaikunut viime aikoina niin teististä evoluutiota kuin avioliiton määritelmää koskevissa debateissa.
Ranskan vallankumouksen iskulauseet olivat Liberté, Égalité, Fraternité (vapaus, tasa-arvo ja veljeys), mutta turhan moni päätyi giljotiinin ruoaksi.
Jumalan hyllyttäminen ei siis johtanut vapauteen vaan pikemminkin orjuuteen.
Monet silti ajattelevat, että Jumala haluaa rajoittaa heidän vapauttaan, vaikka Genesiksessä Hän sanoo luoneensa kaiken hyväksi.
He ovat käsittäneet asian täysin väärin. He ovat hämmentyneitä.
Ihmiskunta on eksynyt. Kirkkoisä Augustinus (354–430) ilmaisi meidän perusongelmamme näin: ”Sinä loit meidät itseäsi varten ja levoton on sydämemme, kunnes löytää levon Sinussa."
Ensimmäisenä jouluna enkelit ilmoittivat paimenille ilosanoman kaikille ihmisille. Evankeliumi on myös tämän vuoden lopputunteina tie takaisin alkulähteelle.
Hyvää uutta vuotta!
Joel Kontinen
Ihmisillä on alusta lähtien ollut taipumus epäillä Jumalan hyvyyttä. Eedenissä Lusifer sai aluksi Eevan ja kohta Aadamin epäilemään Jumalan sanoja, ja sama meno on jatkunut siitä saakka.
Genesiksestä tuttu kysymys ”Onko Jumala todella sanonut?” on kaikunut viime aikoina niin teististä evoluutiota kuin avioliiton määritelmää koskevissa debateissa.
Ranskan vallankumouksen iskulauseet olivat Liberté, Égalité, Fraternité (vapaus, tasa-arvo ja veljeys), mutta turhan moni päätyi giljotiinin ruoaksi.
Jumalan hyllyttäminen ei siis johtanut vapauteen vaan pikemminkin orjuuteen.
Monet silti ajattelevat, että Jumala haluaa rajoittaa heidän vapauttaan, vaikka Genesiksessä Hän sanoo luoneensa kaiken hyväksi.
He ovat käsittäneet asian täysin väärin. He ovat hämmentyneitä.
Ihmiskunta on eksynyt. Kirkkoisä Augustinus (354–430) ilmaisi meidän perusongelmamme näin: ”Sinä loit meidät itseäsi varten ja levoton on sydämemme, kunnes löytää levon Sinussa."
Ensimmäisenä jouluna enkelit ilmoittivat paimenille ilosanoman kaikille ihmisille. Evankeliumi on myös tämän vuoden lopputunteina tie takaisin alkulähteelle.
Hyvää uutta vuotta!
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Genesis on yhä ajankohtainen
Cairnsissa kuntosalilla on osuva nimi.
Joel Kontinen
Genesis, Raamatun ensimmäinen kirja, on edelleenkin hyvin ajankohtainen. Ilman sitä emme ymmärtäisi Uutta testamenttia ja sovituksen tarvetta.
Pohjois-Australian Queenslandissa sijaitsevassa Cairnsin kaupungissa on kuntosali, jonka nimi todistaa Genesiksestä.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Ensin Joshua Mills, sitten Todd Bentley: Mitä Keuruulla oikein tapahtuu?
Todd Bentley vuonna 2008. Kuva: Cindy Flynn, Wikipedia.
Joel Kontinen
Keuruu voi toisinaan olla yllätyksellinen paikkakunta. Elokuun lopulla kultahipuistaan tunnettu Joshua Mills kävi puhumassa Hotelli Keurusselässä. Huomenna (3.9.) vuorossa on Lakelandissa kuuluisuutta niittänyt Todd Bentley, joka viljelee sanaa bam!
Valitettavasti molemmilla herrasmiehillä on myös pimeä puolensa. Mills kerjää avoimesti rahaa, jotta voisi välittää meille siunauksia. Bentleyn enkeli-ilmestykset taas ylittävät sen, mitä Raamatussa selvästi sanotaan.
Raamattu ei tunne Bentleyn finanssi-enkeleitä, joiden tarkoitus on kerätä hänelle rahaa. Hänen teologiassaan on sitä paitsi ehkä liikaa New Agestä lainattuja piirteitä kummallisine manifestaatioineen.
Näyttää siltä, että Mills ja Bentley vahingoittavat raamatullista kristinuskoa ja hämmentävät niitä, jotka eivät usko.
Apostolien teoissa Pietari ja Paavali joutuivat nuhtelemaan vääriä julistajia. Paavali kirjoittikin, että moni julisti väärästä motiivista (rahan vuoksi).
Meidän on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että väärennetty viidenkymmenen euron seteli ei tarkoita sitä, että aitoja 50 euron seteleitä ei ole olemassa. Eivätkä kummalliset painotukset tee tyhjäksi sitä, että evankeliumi on edelleenkin Jumalan voima ja että Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
perjantai 16. syyskuuta 2011
Evoluutiotutkijat: Kristinusko innoittaa auttamaan sairaita

Jeesuksen esimerkki saa kristityt pitämään huolta sairaista. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Pennsylvanian valtionyliopistossa on julkaistu tutkimus, jonka Richard Dawkinsin ja jokaisen muun ääriateistin pitäisi lukea. Evoluutiobiologi David Hughes kollegoineen esitteli hiljattain uskontoja ja sairauksia koskevia tutkimustuloksiaan.
Etenkin kristinusko saa uskovaiset käymään sairaiden luona, vaikka nämä eivät olisi heille mitään sukua. Evoluutioteorian mukaan tämä ei ole ensinkään loogista, mutta Jeesus antoi seuraajilleen esimerkin. ”Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa” (Matt. 25: 36), Hän sanoi vertauksessa lampaista ja vuohista.
Muslimeilla ja juutalaisilla taas on fataalisempi käsitys taudeista: he pitävät niitä Jumalan aikaansaamina, joten he eivät yhtä herkästi auta sairasta.
Kristityt pääsevät uutisiin silloin, kun he tekevät sellaista, jonka Jeesus tai Uuden testamentin kirjoittajat kielsivät. Tasapuolisuuden nimissä olisi välillä syytä myös muistaa, että evankeliumi on myönteinen asia. Se on osoitus Jumalan rakkaudesta langenneita ihmisiä kohtaan.
Evankeliumi innoittaa pitämään huolta myös sairaista.
Lähde:
Pennisi, Elizabeth. 2011. Does Religion Influence Epidemics? Science NOW (23.8.).
lauantai 27. elokuuta 2011
Skeptikko näkee väärennöksiä Raamatussa
Skeptikko ei usko, että Paavali kirjoitti kaikki Paavalin kirjeet - eikä paljon muutakaan. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Raamattu kiehtoo skeptikkoja ja ateisteja yllättävän paljon. Volyymilla mitattuna harva teema kiinnostaa heitä yhtä paljon kuin kristinusko.
Äskettäin Skeptic-lehden uskonnollisten asioiden toimittaja Tim Callahan arvosteli – tai pikemminkin mainosti - Bart Ehrmanin kirjaa Forged. Callahanin ja Ehrmanin teesit edustavat liberaaliteologiaa tyypillisemmillään.
Heidän mukaansa evankelistat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes eivät kirjoittaneet näiden nimellä tunnettuja evankeliumeja eikä Paavali kirjoittanut pastoraalikirjeitä (1. ja 2. kirje Timoteukselle, kirje Titukselle) eikä myöhemmiksi arvioituja kirjeitään.
Herrat Callahan ja Ehrman vertaavat Paavalin kirjeitä ei-kanonisiin kirjoituksiin ja näkevät väärennöksiä, sisäisiä ristiriitoja ja salaliittoja siellä, missä vakavasti otettavat tutkijat eivät niitä näe. He esimerkiksi näkevät epäjohdonmukaisuutta Paavalin avioliitto-opetuksessa. Tämä saa heidät päättelemään, että Paavali ei ole voinut kirjoittaa patriarkaalisia pastoraalikirjeitä.
Heidän perimmäinen tarkoituksensa näyttää olevan Raamatun arvovallan horjuttaminen, mikä ei näennäistieteellisellä mutu-strategialla onnistu.
Raamatun totuus ei kaadu skeptikkojen epäuskoon.
Lähde:
Callahan, Tim. 2011. By Any Other Name. e-Skeptic. (24.8.)
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
Kirkoissa luetaan tänään - Koraania!

Muslimit eivät ymmärrä ristin merkitystä. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Interfaith Alliance on amerikkalainen kristillinen järjestö, joka pelkää, että Koraanin polttaminen tahrasi kristittyjen maineen Lähi-idässä. Järjestö aikoo hyvittää muslimien kokeman vääryyden pyytämällä islaminoppineita lukemaan Koraania kirkoissa tänään 26. kesäkuuta.
Kirkoissa on tänä vuonna esimerkiksi jo ehditty juhlia Charles Darwinia, joten sama meno näyttää jatkuvan.
Evoluution tavoin myös islam vastustaa kristinuskon keskeisiä oppeja. Islam kieltää kolminaisuuden, Jeesuksen sovituskuoleman ja ylösnousemuksen.
Hadithien eli Muhammedin elämää käsittelevän perimätiedon mukaan islamia levittäessään muslimit voivat valehdella, ja he saavat tappaa luopiot eli ne, jotka hylkäävät islamin.
Koraanin käsitys naisista ei ole kovin mieltä ylentävä. Miehellä on esimerkiksi lupa lyödä vaimoaan: ”Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä, mutta jos hän sitten tottelee teitä, älkää ahdistako häntä enää.” (Koraani 4:34).
Muslimit tuskin päästävät kristittyjä lukemaan Raamattua moskeijoihin, joten Interfaith Alliancen hanke lähinnä hämmentää niin kristittyjä kuin muslimejakin.
Lähteet:
A Project of Interfaith Alliance and Human Rights First. Interfaith Alliance.
Koraani. 1997. 2. painos. Suom. Jaakko Hämeen-Anttila. Bantam Books.
Opposing bigotry towards Islam. Carm.org
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Saisiko Jeesus puhua rippileirillä?

Carl Heinrich Bloch: Vuorisaarna. Kuva Wikipediasta. Jeesus puhui synnistä ja helvetistä - jopa vuorisaarnassa.
Joel Kontinen
”Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.” (Matteus 5:29). Jeesus ei kaihtanut h-sanaa opetuksessaan, ei edes vuorisaarnassaan.
”Menkää sisään ahtaasta portista”, Hän opetti, ”Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.” (Matteus 7:13–14).
Nykyisin h-sana on poliittisesti yhtä epäkorrekti kuin alun perin erästä tummaa väriä tarkoittava n-sana.
Jeesusta ei ehkä hyväksyttäisi puhumaan rippileirille, koska Hänellä oli tapana olla poliittisesti epäkorrekti ja tarvittaessa myös aiheuttaa ahdistusta kuulijoilleen. Humanismin kyllästämän suomalaisen mielestä Hänen sanansa voi kuulostaa henkiseltä väkivallalta. Näin rippilasten vanhemmat ainakin luonnehtivat pappia, joka käytti tätä h-sanaa.
Toisaalta Jeesus myös kehotti seuraajiaan toimimaan viisaasti ja astumaan kuulijoiden kenkiin, joten muiden rakkaudeton ärsyttäminen ei myöskään ole evankeliumin hengen mukaista.
Lähde:
Haapakoski, Karoliina. 2011. Helvetillä uhkaillutta rippipappia puitiin suljetuin ovin. Aamulehti 1.6., A6.
perjantai 29. huhtikuuta 2011
David Wilkerson menehtyi rajussa nokkakolarissa

David Wilkerson (1931-2011). Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
”Kun David oli palvellut omaa sukupolveaan Jumalan tahdon mukaan, hän nukkui pois” (Ap. t. 13:36). Näin Gary Wilkerson kirjoitti isästään David Wilkersonista tämän blogissa.
Keskiviikkona 27. 4. David Wilkerson joutui vaimonsa Gwenin kanssa rajuun nokkakolariin, jossa hän menehtyi välittömästi. Rouva Wilkersonin odotetaan toipuvan vammoistaan täysin.
David Wilkerson (1931-2011) tuskin kaipaa esittelyjä. Sadattuhannet suomalaiset muistavat ainakin hänen teoksensa Risti ja linkkuveitsi, joka on aikamme tunnetuimpia kristillisiä kirjoja.
Hän olisi täyttänyt 80 vuotta ensi kuussa.
Wilkerson painotti Jumalan rakkautta ja pyhyyttä niin julistuksessaan kuin elämässäänkin. Rakkaus sai hänet lähtemään nuorena saarnamiehenä narkomaanien ja jenginuorten pariin elämään evankeliumin todeksi.
Vihasta kiehuva jengijohtaja Nicky Cruz uhkasi tappaa hänet, mutta kuten Juokse poika juokse kertoo, risti voitti linkkuveitsen.
Ilman David Wilkersonia meillä ei täälläkään olisi teetupatyötä.
Jumalan pyhyys sai hänet puhumaan menestysteologian ylilyöntejä ja äärikarismaattisia lieveilmiöitä vastaan. Hän esimerkiksi neuvoi seurakuntalaisiaan pysyttelemään loitolla Rodney Howard-Brownen tilaisuuksista.
Vuonna 1987 David Wilkerson perusti Times Square Churchin New Yorkiin ja toimi sen pastorina vuoteen 2002 saakka. Yli 8000-jäseninen seurakunta auttoi tuntuvasti köyhistä köyhimpiä niin Amerikassa kuin muuallakin, esimerkiksi Etelä-Afrikan orpoja ja Pietarin katulapsia.
Wilkersonin julistus oli aina Kristus-keskeistä.
Vuonna 1973 hän näki näyn, joka sittemmin julkaistiin myös kirjana The Vision (suom. Näky).
Vaikka Wilkerson painotti toistamiseen, että hän ei ole profeetta, hän ennusti useita asioita, joista monet ovat jo toteutuneet:
· Rautaesirippu kaatuu
· Oudot sääilmiöt yleistyvät
· Talous romahtaa
· Homoseksuaalisuus yleistyy siinä määrin, että monet kirkkokunnat alkavat vihkiä homoja papeiksi
· Kristittyjä aletaan pilkata ja vainota länsimaissa
Osa näistä kuulosti liian hurjilta väitteiltä vielä vuonna 1973, jolloin ilmaston tiedettiin viilenevän ja rautaesiripun pysyvän ikuisesti paikallaan.
Viimeisessä blogikirjoituksessaan David Wilkerson kehotti lukijoitaan: ”Pidä kiinni uskostasi. Seiso lujana hänen Sanassaan. Tässä maailmassa ei ole muuta toivoa.”
Lähteet:
Pulliam Bailey, Sarah. 2011. David Wilkerson Killed in Car Crash Christianity Today (27.4.).
Wilkerson, David. 1974. The Vision. New York: Pyramid Communications.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Kun teksasilainen jalokiviliikkeen omistaja hätyytti rosvon kaupastaan – käyttämällä Jeesus-nimeä aseenaan

Jeesus lupasi seuraajilleen, että Hänen nimessään on voimaa. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Kristinusko on muutakin kuin teoriaa, ainakin teksasilaisen jalokiviliikkeen omistajan Marian Johnson Chadwickin mielestä.
Eräänä iltana tammikuun lopulla hän oli sulkemaisillaan liikkeensä, kun naamioitunut mies lähestyi myyntipöytää pistooli ojossa. Rouva Chadwick palveli päivän viimeistä asiakastaan. "Tämä on ryöstö", mies sanoi ja vaati liikkeen kassaa. Chadwick ei suuremmin häkeltynyt vaan huusi miehelle: "Jeesuksen nimessä käsken sinua häipymään liikkeestäni!"
Mies käänsi aseen myyjästä asiakkaaseen ja komensi molemmat naiset lattialle. Naiset eivät hievahtaneetkaan. Hän sanoi olevansa tosissaan. Chadwick huusi edelleen miehelle ja viittoili tätä häipymään. Mies epäröi ja astui muutaman askeleen taaksepäin.
Lopulta rosvo tajusi, että hän oli valinnut uhrinsa väärin, ja häipyi liikkeestä. Valvontakamera tallensi koko episodin.
Jeesus lupasi jäähyväispuheessaan (Markus 16) seuraajilleen, että he tekisivät monia suuria asioita Hänen nimessään. Vaikka Hän ei maininnutkaan rosvon karkottamista, teksasilaisen jalokiviliikkeen tapaus viittaa siihen, että Jeesuksen nimessä on vieläkin voimaa.
Lähde:
Kotz, Pete. 2010. Marian Chadwick (and Jesus) Repel Robber By Unleashing the Gospel.True Crime Report.(19.1.) http://www.truecrimereport.com/2010/01/marian_chadwick_and_jesus_repe.php
lauantai 28. marraskuuta 2009
Tuore kirja kertoo kristinuskon mullistavasta vaikutuksesta lähetyskentillä

Jeesuksen Kristuksen perustama uskonto muuttaa niin yksilöitä kuin yhteiskunnan rakenteitakin. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Kristinusko voi muuttaa niin yksilöitä kuin yhteiskunnan rakenteita. Lähetystyön historian tutkija tohtori Dana L. Robert kertoo kirjassaan Christian Mission: How Christianity Became A World Religion (Wiley-Blackwell, 2009), miten naislähetystyöntekijät edistivät naisten hyvinvointia ja saivat aikaan yhteiskunnallisia uudistuksia Aasian ja Afrikan kylissä.
Tohtori Robert kertoo, että nämä rohkeat pioneerit
- perustivat tuhansia orpokoteja ja kouluja
- lääkitsivät naisia kulttuureissa, joissa mieslääkärit eivät suostuneet hoitamaan naisia
- taistelivat naisten oikeuksien puolesta
- vastustivat prostituutiota sekä nuorten tyttöjen naittamista vanhemmille miehille
- protestoivat leskien surmaamista vastaan Intiassa
- kampanjoivat jalkojen typistämistä vastaan Kiinassa
- vastustivat naisten ympärileikkausta Afrikassa
- yrittivät estää kunniamurhia Lähi-idässä
Tällaisen radikalismin ei pitäisi hämmästyttää meitä. Uuden testamentin mukaan kristinusko on mullistava uskonto. Apostoli Paavali kirjoitti Korintin seurakunnalle: ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut” (2. Kor. 5:17).
Tämä radikaali sanoma sai lähetystyöntekijät myös puuttumaan yhteiskunnallisiin epäkohtiin.
Kirja olisi tarpeellista luettavaa myös niille vapaa-ajattelijoille, jotka valittavat päiväkotien rukouksista ja Italian koulujen krusifikseista.
Ja myös Richard Dawkinsin maailmankuva voisi hiukkasen avartua, jos hän tohtisi tarttua tohtori Robertin teokseen.
Lähde:
Carpenter, Joel. 2009. Bridging the Local and the Global. ChristianHistory.net. http://www.christianitytoday.com/ch/booksandresources/reviews/bridgingthelocalandtheglobal.html
perjantai 7. elokuuta 2009
Kristinusko ei ole pelkkä ideologia

Jeesus Kristus ei ollut pelkästään moraaliopettaja. Christ Pantocrator ikoni. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Objektiivisuus edellyttää kristinuskon arvoista luopumista, päättelee Veli-Pekka Tynkkynen tuoreessa kirjoituksessaan Aamulehden mielipidesivulla.
Siinä sivussa maantieteilijä Tynkkynen tulee tulkinneeksi pelastushistorian uudelleen (”Jeesus oli todellinen henkilö, joka kuoli radikaalien eettisten ajatustensa takia.”).
Samalla paljastuu myös Tynkkysen ateismi, joka värittää hänen ajatteluaan:
Mitkään todisteet eivät tue yliluonnollisen olemassa oloa, joten modernin ajan ihminen ei usko raamatun satuihin.
Ihmeiden kieltäminen oli muodikasta 1800-luvulla. Tynkkynen on toisin sanoen hieman myöhässä. Tuolloin Charles Darwin hengenheimolaisineen myös uskoi, että solu oli äärimmäisen yksinkertainen. Nykyisin tiedetään, ettei ihminen ole keksinyt mitään läheskään yhtä tehokasta.
1800-luvulla myös kuviteltiin, että elämä voi syntyä elottomasta. Raamattuun uskova tiedemies Louis Pasteur osoitti, että tämä oli harhakuvitelma.
Valitettavasti evolutionistit uskovat edelleenkin, että elottomasta voi syntyä elävää. Tieteellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Ei siis ihme, että yhä useammat hylkäävät darvinistisen satuilun.
Tynkkynen on omaksunut varsin yksipuolisen historiankäsityksen, jota ei juurikaan voi luonnehtia objektiiviseksi:
Kristittyjen maiden taloudellinen voittokulku ja Maapallon elämän kuihtuminen ovat kulkeneet käsi kädessä.
Todellisuudessa ihminen sai tehtäväkseen maan viljelemisen ja varjelemisen jo Eedenissä. Tynkkysen käsitys eroaa huomattavasti monen historiantutkijan ja esimerkiksi sosiologi Rodney Starkin näkemyksistä. Imperialismi sai varsin runsaasti vaikutteita darvinismista, joten Tynkkynen ei taaskaan kerro (tai tiedä) koko totuutta.
Kristinuskon vastustajat ovat perinteisesti käyttäneet virheellisiä argumentteja edistääkseen omaa asiaansa. 1800-luvun loppupuolella esimerkiksi Darwinin bulldoggina tunnettu Thomas Huxley piti jopa Pelastusarmeijaa vahingollisena.
Kristinusko ei ole pelkästään ideologia. Se on dynaaminen usko, jota apostoli Paavali kuvaa näin:
Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!
(2. Kor. 5:17)
ja näin:
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat.
Room. 1:16)
Ja toisin kuin darvinistiset sadut, se ei vieläkään ole vanhentunut.
Lähde:
Tynkkynen, Veli-Pekka. 2009. Uskontoa ei kaivata hyvään elämään. Aamulehti 6.8. , B16.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



