Kuva: NASA, ESA, M.J. Jee ja H. Ford (Johns Hopkins University), public domain.
Joel Kontinen
Evolutionistit ovat kummissaan alkuräjähdyksestä. Nyt suomalaistutkija väittää, että alussa ei ollut räjähdystä, vaan sitä edelsi pimeän aineen synnyttänyt inflaatio.
Inflaatio on alkuräjähdyksen kumma tekijä, koska se tuli ei mistään ja sammui ilman, että kukaan antoi sen sammua. Muuten maailma ei olisi olemassa. New Scientist kutsuu sitä täysin pöhköksi ideaksi.
Tommi Tenkanen, joka työskentelee Johns Hopkins -yliopistosta, sanoo nyt, että pimeä aine edelsi big bangiä, josta vasta kaikki sai tutkijoiden mielestä alkunsa.
Tenkanen painottaa pimeää ainetta, josta ei vielä ole todisteita. Sen sanotaan olevan noin 83 prosenttia universumin aineesta. Hän suosittelee, että astronomit puhuisivat läpinäkyvästä aineesta, kun he tarkoittavat pimeää ainetta.
Lähde:
Pajunen, Ilpo. 2019. "Alkuräjähdys ei ollut alku eikä räjähdys" – suomalaistutkijan mukaan pimeää ainetta oli jo ennen alkuräjähdystä Yle uutiset (24.8.).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inflaatio. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. elokuuta 2019
keskiviikko 30. marraskuuta 2016
Harvardin avaruustieteilijä: Ihmiskunnalla on erikoisasema universumissa
Linnunrata: Kuva: ESO, Creative Commons (CC BY 4.0).
Joel Kontinen
Monet evoluutioon turvautuvat skeptikot, esimerkiksi Carl Sagan ja Stephen Hawking, pitävät ihmistä kosmisen sattuman seurauksena.
He uskovat, että kun aikaa on riittävän monta miljardia vuotta, tähtipölystä ja elottomasta kaasusta muodostuu viimein olento, joka pohtii, mistä hän on tullut ja minne hän on menossa.
Sattumaan luottaminen on kuitenkin kiistanalaista.
Harvardin yliopiston avaruustieteen lehtori, astrofyysikko Howard A Smith kirjoitti kiitospäivän jälkimainingeissa Washington Postissa, että meidän tulisi olla kiitollisia myös erikoisasemastamme.
Hän kumoaa kirjoituksessaan Saganin ja Hawkingin näkemykset ihmisen mitättömyydestä ja painottaa, että emme pääse karkuun antrooppista periaatetta.
Maailmankaikkeus ei alkuunkaan näytä siltä, että se olisi syntynyt sattumalta, vaan luonnon neljä perusvoimaa – painovoima, sähkömagneettinen voima, heikko ydinvoima ja vahva ydinvoima – on hienosäädetty tekemään elämän mahdolliseksi ja myös takaamaan sen jatkuvuuden.
Smithin mukaan tämä ei voi olla sattumien summa, koska vain pienoinen muutos missä tahansa perusvoimassa merkitsisi sitä, että universumi ei olisi edes syntynyt.
Vaikka hän uskoo alkuräjähdykseen (big bang), hän näkee sitä seuranneessa kosmisessa inflaatiossa merkkejä teleologiasta eli tarkoitushakuisuudesta.
Hän on ateistifilosofi Thomas Nagelin kanssa samaa mieltä siitä, että naturalistiset prosessit eivät yksinään pysty selittämään universumin hienosääntöä vaan siinä näkyy älykäs suunnittelu.
Edes usko multiversumeihin eli moniin rinnakkaisiin maailmankaikkeuksiin ei pelasta ateistista ajattelua luonnon suvereenisuudesta.
Myös eksoplaneetat eli muita tähtiä kiertävät planeetat kertovat maapallon ainutlaatuisuudesta ja haastavat naturalistisia teorioita.
Ja elämän naturalistinen synty on edelleenkin täysin mahdotonta.
Me siis olemme ainutlaatuisia ja siitä meidän on syytä olla kiitollisia.
Lähde:
Smith, Howard A. 2016. Humanity is cosmically special. Here’s how we know. The Washington Post (25.11.).

lauantai 27. syyskuuta 2014
Big bang vaikeuksissa: kosmisen inflaation todisteet olivatkin avaruuspölyä
Tämä skenaario ei perustu tutkimustietoon. Kuva: NASA/WMAP Science Team.
Joel Kontinen
Tämän vuoden maaliskuussa big bangin kannattajat olivat haltioissaan, kun he olettivat löytäneensä tukea inflaatiolle eli näkemykselle, että universumin alkuhetkinä olevaisuus jostain mystisestä syystä laajeni valon nopeutta ripeämmin.
Inflaatiota tarvittiin pönkittämään alkuräjähdysteoriaa, joka oli muutenkin ajautunut ylittämättömiin vaikeuksiin.
BICEP2 -radioteleskooppia tutkimuksessaan käyttäneen ryhmän johtaja John Kovac (Harvard-Smithsonian Center for Astrophysics) kollegoineen on nyt myöntänyt, että linnunradan pöly saattoi johtaa heidän tutkimuksensa harhaan.
Monet muut tutkijat olivat tätä mieltä jo maaliskuussa. Inflaatio ei siis edelleenkään perustu kokeelliseen tieteeseen vaan johonkin muuhun.
Big bang on edelleenkin vaikeuksissa.
Edes oletus myyttisistä multiversumeista eli muista maailmankaikkeuksista ei voi sitä pelastaa.
Lähde:
Cowen, Ron. 2014. Full-Galaxy dust map muddles search for gravitational waves. Nature news (22.9.).

maanantai 13. huhtikuuta 2009
Varhaiset galaksit kasvoivat liian nopeasti

M104 Sombrerogalaksi. Kuva: NASA.
Joel Kontinen
Big bang on saanut uuden ongelman: galaksit kehittyvät liian nopeasti. Tähystäessään viittä kaukaista galaksiklusteria Havaijin Subaru-teleskoopilla astronomit yllättyivät huomatessaan, että ne eivät lainkaan vastanneet heidän odotuksiaan galaksien kehityksestä.
Nature julkaisi hiljattain Liverpoolin John Moores yliopiston tutkijan Chris Collinsin ja tämän kollegojen tutkimuksen galaksien yllättävän ripeästä kehityksestä.
Viiden miljardin vuoden ikäisiksi arvioidut galaksit olivat massaltaan suunnilleen yhtä suuria kuin suurimmat galaksit nykyisessä universumissa.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun big bang on vaikeuksissa. Alan Guth kehitti kosmisen inflaatioteorian selittämään, miksi universumi on lämpötilaltaan yllättävän homogeeninen. Kierregalaksien olemassaolo on jo sinänsä mysteeri. Niiden ei pitäisi pystyä säilyttämään muotoaan miljardeja vuosia.
Myös omassa aurinkokunnassamme on taivaankappaleita, jotka eivät sovi yhteen miljardien vuosien kanssa, esimerkiksi komeetat , Merkuriuksen magneettikentän heikkeneminen ja Saturnuksen kuu Titan.
Lähde:
Hand, Erich. 2009. Early galaxies surprise with size. Nature News (1.4.) http://www.nature.com/news/2009/090401/full/news.2009.225.html
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)