Gazasta ammuttu raketti lentää Israeliin

Lehtikuva, Fair use dialogue.




Joel Kontinen

Gazasta ammuttiin raketti Israeliin. Yksikään palestiinalaisryhmä ei ole väittänyt olevansa vastuussa raketin laukaisemista, mutta Israel pitää Hamasia yleensä vastuullisena kaikista hyökkäyksistä, jotka ovat peräisin sen hallitsemasta erillisalueesta.

Raketti ja sen sytyttämä tulipalo lopetti viikkoja kestäneen harvinaisen täydellisen rauhan Israelin ja rannikkoalueiden välillä. Raja on usein epävakaa sen jälkeen, kun islamilainen Jihad-terroriryhmä laukaisi yli 100 rakettia eteläisten siviiliyhteisöjen alueelle.

Rauhallisuus oli vallinnut, kun Gaza ja Israel pyrkivät hillitsemään koronaviruksen leviämistä. Ylikansoitetulla Gazan alueella on vahvistettu yhdeksän virustapausta. Pelätään, että Gazan alimitoitettu terveysjärjestelmä ei pysty käsittelemään epidemiaa.

Jotkut niistä, joiden on vahvistettu saaneen koronaviruksen, ovat poliiseja. He ovat olleet kosketuksissa kahden potilaan kanssa, jotka matkustivat Gazan alueelle viime viikolla Pakistanista Egyptin kautta. Seitsemän ihmistä on ollut karanteenissa sen jälkeen, kun testi paljasti heidän saaneen tartunnan.

Saaren erillislähteiden mukaan Hamas harkitsee Gazan sulkemista ja ulkonaliikkumiskiellon asettamista kuten palestiinalaishallinnon Länsirannallakin on tehty.

Israelissa on rekisteröity 12 kuolemaa COVID-19:stä ja yli 3000 tartuntaa.

Israelilaiset ovat auttaneet gazalaisia tuomalla sinne testausvälineitä.

Lähde:

Gaza rocket hits open field in southern Israel. Y Net 28.3.

Skorpionit valmistavat suoja-ainetta suojautuakseen loisista

Kuva: Per-Anders Olsson, CC BY-SA 3.0.





Joel Kontinen

Useimmat skorpionit loistavat sinivihreää väriä ultraviolettivalossa tai kuuvalossa. Tutkijat eivät ole varmoja siitä, miten tämä fluoresenssi hyödyttää niitä, mutta jotkut ovat arvelleet, että se toimii aurinkovoiteena tai auttaa niitä löytämään tovereita pimeässä. Nyt tutkijat, jotka raportoivat ACS: n Journal of Natural Products -lehdessä, ovat löytäneet uuden fluoresoivan yhdisteen skorpionieksoskeletoista. Ryhmä sanoo, että yhdiste voisi suojata näitä skorpioneja loisista.

Yli 60 vuotta sitten tutkijat tunnustivat ensin skorpionien taipumuksen hehkua UV-valossa. Tähän asti vain kaksi fluoresoivaa yhdistettä, β-karboliini ja 7-hydroksi-4-metyylikumariini, oli tunnistettu skorpionien kovassa ulkokuoressa eli eksoskeletonissa. Masahiro Miyashita ja hänen kollegansa pohtivat, voisiko olla muita fluoresoivia molekyylejä, joilla on erilaiset kemialliset ominaisuudet ja jotka jäivät aikaisemmissa tutkimuksissa huomiotta.

Saadakseen selville tämän tutkijat uuttivat yhdisteitä skorpionin Liocheles australasiaen sulatetuista eksoskeletoneista käyttämällä kemiallisia liuoksia, jotka poikkesivat aikaisemmissa kokeissa käytetyistä. He puhdistivat yhdisteen, jolla oli voimakkain fluoresenssi, ja identifioivat sen rakenteen, joka oli ftalaattiesteri, jolla aiemmin osoitettiin olevan sieniä ja loisia estävät ominaisuudet muissa organismeissa. Tämä havainto viittaa siihen, että uusi molekyyli, jonka tutkijat löysivät useista muista skorpionilajeista, voisi auttaa suojautumaan näiden eläinten loistartunnoilta. Verrattuna kahteen aikaisemmin tunnistettuun fluoresoivaan yhdisteeseen, uusi molekyyli vaikuttaa todennäköisesti heikommin skorpionifluoresenssiin, tutkijat sanovat.

Näin älykäs suunnittelu vaikuttaa eläinkunnassa. Muun muassa kolibri tarjoaa keinoja, jotka ihminen voi hyödyntää roboteissa.

Lähde:

Scorpions make a fluorescent compound that could help protect them from parasites.2020. ACS News Service Weekly PressPac : 4.3.

Homo erectus käytti useimpia kivityökaluja

Kuva: Michael J. Rogers, Southern Connecticut State University, Fair use dialogue.




Joel Kontinen

Kallopalasten löytö Etiopian erityyppisten kivityökalujen rinnalla antaa uuden valon muinaisen Homo erectuksen elämäntapaan. Se hajottaa ajatuksen, että kukin laji käytti vain yhden tyyppistä työkalutekniikkaa, ja osoittaa, että H. erectus oli käyttäytymisessä joustavampi kuin luulimme.

Sileshi Semaw,Espanjan ihmisen evoluution kansallisessa tutkimuskeskuksessa ja hänen kollegansa tunnistivat kaksi H. erectus -kalloa Gonassa, Etiopiassa. Yksi oli evoluution mukaan 1,26 miljoonaa vuotta vanha ja toinen oli vähintään 1,5 miljoonaa vuotta vanha. Epätavallisesti kalloja löytyi suoraan erilaisten kivityökalujen rinnalta.

"Tämä on hyvä todiste siitä, että nämä homiinit, (joka on evolutionistien termi, tarkoittaa ihmisiä ja isoja apinoita) olivat näiden esineiden luojat", sanoo Michael Rogers eteläisen Connecticutin osavaltion yliopistosta. Hän kuului löytöjä tehneeseen ryhmään. "Tämä tarkoittaa, että saa paremman käsittelyn millaisia työkaluja he todella käyttivät."

Homo erectus kehittyi evolutionistien mukaan noin 2 miljoonaa vuotta sitten Afrikassa ja oli yksi sukumme, Homo, ensimmäisistä lajeista. Verrattuna aikaisempiin homineihin eli ihmisapinoihin, tämän lajin jäsenillä oli suhteellisen suuret aivot ja he olivat taitavia työkalunvalmistajia. Evoluution mukaan he keksivät ns. Acheulian-työkalut, kuten kyyneleenmuotoiset käsikirveet, jotka korvasivat vanhemmat ja yksinkertaisemmat Oldowan-työkalut.

Käsikirves oli monikäyttöinen työkalu, eräänlainen kivikauden sveitsiläisen armeijan veitsi. Uskottiin, että kun nämä hienostuneet välineet oli keksitty, H. erectus lopetti alkeellisemman Oldowan-työkalujen käytön, jotka ovat teräväreunaisia kivihiutaleita.

Gonan löytöt hajottavat tämän käsityksen osoittaen, että kummankin tyyppisiä työkaluja käytettiin samanaikaisesti. "He käyttivät molempia tekniikoita haluamallaan tavalla", Semaw sanoo.

Luurankojäännökset paljastivat myös muita tietoja näistä homineista. Vanhempi kallo oli paljon pienempi kuin uudempi. Se on pienin kallo, mitä H. erectukselle on koskaan löydetty, ja se oli luultavasti nainen, Semaw sanoo. Toinen kallo oli suurempi ja tukevampi isoilla otsaharjoilla ja todennäköisesti uros, mikä merkitsi suuria fyysisiä eroja sukupuolten välillä.

Muita vihjeitä Gona H. erectus -väestön elämäntavasta tulee hampaiden isotooppien analysoinnista, mikä osoittaa, että heillä oli monipuolinen ruokavalio, joka koostui mahdollisesti munista, hyönteisistä, metsäkasveista ja laiduntavista eläimistä.

"Paitsi, että he olivat fyysisesti melko vaihtelevia, myös heidän työkalukäyttäytymisensä olivat melko vaihtelevia ”, Rogers sanoo. ”Tämä korostaa, että he olivat uskomattoman mukautuvia paikallisiin olosuhteisiin. Kaikilla rintamilla - biologisilla, ekologisilla ja käyttäytymismalleilla - todisteemme osoittavat suuremman vaihtelevuuden ja suuremman joustavuuden".

Lähde:

George, Alison. 2020. Homo erectus used two different kinds of stone tools. New Scientist 5.3.

Evolutionistien löytö: mato, josta kaksikylkiset kehittyivät

Kuva: Ohail Wasif/UCR, Fair use dialogue.


Joel Kontinen

Matoja muistuttava olento, joka hautautui merenpohjaan yli
500 miljoonaa vuotta sitten, voi olla avain eläinvaltakunnan oletettuun evoluution.

Organismia, joka on suunnilleen riisinjyvän kokoinen, kuvataan varhaisimpana esimerkkinä, joka on löytynyt kaksikylkisten (Bilateria) fossileissa.

Nämä ovat eläimiä, joilla on etu- ja takapuoli, kaksi symmetristä sivua ja molemmissa päissä olevat aukot, jotka on liitetty toisiinsa suolilla.

Löytö on kuvattu PNAS-tiedelehdessä.

Tiedemiehet sanovat, että symmetrian kehitys oli kriittinen askel elämän kehityksessä.

Se antoi organismille kyvyn liikkua tarkoituksenmukaisesti ja yleisen, mutta menestyvän tavan kehonsa järjestämiseen.

Kaksikylkisten (bilateria) suku käsittää useita eläimiä, madoista hyönteisiin ja dinosauruksista ihmisiin.

Scott Evans Kalifornian yliopistosta Riversidessa ja hänen kollegansa ovat kutsuneet tätä organismia Ikaria wariootiaksi.

Se eli 555 miljoonaa vuotta sitten geologien Ediacarankaudella, jolloin elämästä tuli monisoluinen ja paljon monimutkaisempi.

Löytö alkoi pienten urien tunnistamisesta Nilpenan, Etelä-Australian, kallioista, noin 15 vuotta sitten.

Monet, jotka tarkastelivat näitä jälkiä, tunnustivat, että kaksikylkiset (bilateria) todennäköisesti tekivät ne, mutta olentojen läsnäolo muinaisissa esiintymissä ei ollut selvää.

Vasta äskettäin Scott Evans ja Mary Droser, UC Riversiden geologian professori, huomasivat pienimuotoiset ovaalin muotoiset painelmat joidenkin kaivojen lähellä.

Kolmiulotteinen laserskannaus paljasti sylinterimäisen rungon säännöllisen, yhdenmukaisen muodon, jolla on selkeä pää ja häntä ja heikosti uritettu lihakset.

Ikaria wariootia oli kooltaan 2 - 7 mm ja noin 1-2,5 mm leveä. Suurin ovaalin muotoisista jäljistä oli juuri oikean kokoinen ja muotoinen, jotta ne olisivat voineet muodostaa jo kauan sitten löydetyt urat.

"Ajattelimme, että näiden eläinten olisi pitänyt olla olemassa tänä aikana, mutta ymmärsimme aina, että niitä olisi vaikea tunnistaa", Scott Evans sanoi. "Kun meillä oli 3D-skannaukset, tiesimme tekevämme tärkeän löydön."

Ikaria wariootia vietti elämänsä todennäköisesti hautautuneena valtamerenpohjan hiekkakerrokseen etsien orgaanista ainetta, jota se voisi syödä.

Lähde:

Fossil worm shows us our evolutionary beginnings. BBC.com 24.3.

Radiohiiliajoitus ei ehkä ole niin tarkka kuin on luultu

Kuva: fotosynteesi, CC BY-SA 4.0.


Joel Kontinen

Radiohiiliajoitus ei ehkä ole niin tarkka kuin meille opetettiin. 1940-luvun lopulla keksitty ja siitä lähtien parannettu radiokarbonaattimenetelmä on laajasti käytössä esimerkiksi arkeologisten esineiden iän määrityksessä.

"Jos tutkittava aines on orgaanista ja vanhaa - jopa 50 000 vuoden ikäistä – sen ikä voidaan määrittää radiohiilellä", kertoi taiteen ja tieteen korkeakoulun klassisen arkeologian professori Sturt Manning.

Manning on uuden tutkimuksen ensisijainen kirjoittaja, joka korostaa ajoitustekniikan parannuksen tarvetta. Hänen tutkimuksensa, julkaistu 18. maaliskuuta lehdessä Science Advances, on merkityksellistä Välimeren historian ja esihistorian tärkeimpien ajankohtien ymmärtämiseksi, mukaan lukien Tutankhamonin hauta ja kiistanalainen, mutta merkittävä tulivuorenpurkaus Kreikan Santorinin saarella.

Radiohiilellä mitataan hiili-14:n hajoamista. Hiili-14 on epävakaa hiilen isotooppi, joka on syntynyt kosmisessa säteilyssä ja jota löytyy kaikista orgaanisista aineista. Kosminen säteily ei kuitenkaan ole tasaista. Kosmisen säteilyn heilahtelujen huomioon ottamiseksi maan ilmakehässä tunnettujen tuhansia vuosia vanhojen puiden radiohiilipitoisuus mitattiin taaksepäin 1900-luvulle asti.

Puunrenkaassa kalibroitua hiilivetyä aloitettiin laajasti käyttää 50 vuotta sitten. Vakiokalibrointikäyrä otettiin käyttöön vuonna 1986, ja sitä päivitetään muutaman vuoden välein, kun tietoja on saatu lisää.
Yksi pohjoisen pallonpuoliskon kalibrointikäyrä on muodostanut perustan Euroopassa ja Välimerellä radiohiiliajoitukselle viiden vuosikymmenen ajan, asettaen aikataulun esihistorialle", Manning ja avustajat kirjoittavat. "Mittaustarkkuuden lisääntyessä on kuitenkin lisääntynyttä näyttöä pienistä mutta merkittävistä alueellisista (osittain kasvukauden) hajonnoista saman vuoden radiohiilipitoisuuksissa."

Manning ja avustajat kyseenalaistavat tutkimuksessaan yhden kalibrointikäyrän käyttöä koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Käyttämällä vain yhden laboratorion keräämiä tietoja laboratorioiden välisen vaihtelun hallitsemiseksi, he vertasivat Pohjois-Euroopan (Saksa) ja Välimeren (Turkin keskiosa) radikaalihiilitietoja 2. ja 1. vuosituhannella B.C. He havaitsivat, että Välimeren radiohiilipitoisuuksissa on joitain pieniä, mutta kriittisiä vaihteluvälejä. Kahden muun hiilidioksidilaboratorion tiedot näytteistä Keski-Italiasta ja Pohjois-Turkista olivat pysyviä.

Kasvukausilla on tutkimuksen mukaan merkitystä. Radiohiilipitoisuus maapallolla vaihtelee vuodenajan mukaan; se on talvella matala ja kesällä korkea, Manning sanoi. Puun renkaassa oleva hiili heijastaa sitä, kun puu fotosyntetisoituu ja siten hiili poistuu ilmakehästä.

"Pohjois-Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa puu tekee tämän huhtikuusta syyskuuhun. Mutta puu Jordaniassa tai Israelissa tekee lokakuusta huhtikuuhun - melkein päinvastaisena vuodenaikana ”, hän sanoi.

Nämä vaihtelut, vaikkakin pienet, voivat vaikuttaa esihistorian ajoitukseen jopa muutamalla vuosikymmenellä, tutkimuksen lopussa sanotaan.

Tutkimus rahoitettiin osittain National Science Foundationin ja Kanadan yhteiskuntatieteiden ja humanististen tutkimusneuvostojen avustuksilla.

Radiohiiliajoituksessa on myös puutteita. sekulaarit tiedemiehet eivät ole ottaneet huomioon Nooan ajan vedenpaisumusta. Äskettäin on löytynyt radiohiiltä esimerkiksi timanteista ja dinosauruksista , joissa sitä ei tulisi olla.

Lähde:

Blackwood, Kate. 2020. Fine-tuning radiocarbon dating could ‘rewrite’ ancient events Cornell Edu 18 March.

Voiko DNA todella säilyä kymmeniä miljoonia vuosia? kysyy YLE

Kuva: China Press, Fair use dialogue.



Joel Kontinen

Dinosaurustutkimusta vaivaa uskomus miljooniin vuosiin. Niistä ei haluta luopua, vaikka todisteet puhuvat niitä vastoin. Äskettäin myös YLE uutisoi tapauksesta.

Kirjoitan siitä miltei kaiken:

Kiinan tiedeakatemian ja yhdysvaltalaisen Pohjois-Carolinan yliopiston tutkijat kertovat löytäneensä dinosaurusten kallonkappaleista kymmenien miljoonien takaisia rustosoluja ja niistä rakenteita, jotka vaikuttavat kromosomeilta. Värjäyskokeissa löytyi viitteitä DNA:sta, he kertovat.

Jos tulokset varmistuvat muilla tutkimuksilla, se on valtava aikahyppy DNA-tutkimuksissa, aina 75 miljoonan vuoden taakse Toistaiseksi tiedeyhteisö on epäileväinen, sillä DNA:n säilyvyyden takaraja venyisi nykykäsityksestä huimasti.

Kivettyneet kallonkappaleet kuuluivat liitukaudella eläneille Hypacrosaurus stebingeri -saurusten poikasille. Hypacrosaurukset olivat ankannokkasauruksia, suuria kasvinsyöjiä, joista tunnetaan kaksi lajia Kanadasta ja Yhdysvalloista.

Aikuisina ne kasvoivat jopa yli yhdeksänmetrisiksi ja nelitonnisiksi, mutta kallonkappaleet ovat peräisin poikasista, joiden elämä päättyi pian kuoriutumisen jälkeen. Yksilöiden nuoren iän vuoksi kallo ei ollut luuta vaan rustoa.

Kallonpalaset löytyivät 1980-luvulla Montanan osavaltiosta Yhdysvalloista ja pantiin varastoon. Nyt ne antoivat uutta tietoa uusilla menetelmillä.

Kiinan tiedeakatemian paleontologi Alida Bailleul havaitsi yhden kappaleen reunan rustokudoksessa jotakin, jota hän ei voinut päätellä muuksi kuin soluiksi.

Kaksi niistä oli kiinni toisissaan tavalla, joka on tyypillistä solun jakautumisen viime vaiheelle. Yhdessä solussa näkyi pitkänomaisia rakenteita, jotka muistuttivat kromosomeja, geneettistä ainetta.

"En ollut uskoa sitä. Sydämeni melkein pysähtyi", tutkimusta johtanut Bailleul kuvailee havaintohetkeä.

Kun toisen samalla pesäalueella kuoriutuneen hypacrosauruksen kallonkappaleille tehtiin immunologisia ja histokemiallisia kokeita, rustosoluja ympäröivän soluväliaineen havaittiin reagoivan kollageenin vasta-aineisiin. Tuo kollageenityyppi 2 on yleisintä kaikkien selkärankaisten rustoissa.

Tulokset tukevat sitä päätelmää, että dinosauruksissa on säilynyt alkuperäisten kudosproteiinien jäänteitä, tutkijat sanovat.

Yksittäisille kudossoluille tehtiin värjäyskokeita DNA:n havaitsemiseksi. Joidenkin solujen todettiin värjäytyvän samalla tavoin – joskin haaleammin – kuin nykyisten emujen solut, joille tehtiin vertailun vuoksi samat kokeet.

Tutkimusartikkelin ensisijainen kirjoittaja, Pohjois-Carolinan yliopiston molekyylibiologi Mary Schweitzer, ei väitä yksiselitteisesti, että löytö on DNA:ta. Hän sanoo, ettei halua luvata liikaa, mutta soluissa kuitenkin on jotakin, joka käyttäytyy kemiallisesti DNA:n tavoin.

Dinosaurusten fossiileista on aiemmin saatu eristettyä luusoluja, mutta rustosolujen löytyminen on uutta.

Tutkimuksen tekijät arvelevat, että rakenteet ovat säilyneet siksi, että rusto ei ole huokoista. Sen sisällä, eristyneessä mikroympäristössä, solut ovat suojassa ulkopuolisilta vaikutuksilta, he päättelevät.

"Tulokset ovat osa kasvavaa todistusaineistoa, jonka mukaan solut ja jotkin niiden biomolekyyleistä voivat kestää hyvin pitkiä aikoja", Balleul sanoo.

Hän toivoo tulosten innostavan muitakin tutkijoita selvittämään, ovatko nykykäsitykset DNA:n säilymisestä liian ahtaita.

Tiedeyhteisö suhtautuu National Science Review -lehdessä julkaistuun tutkimukseen vähintäänkin epäillen, sillä DNA on herkkää tuhoutumaan liiasta lämmöstä tai happamuudesta.

Taas tuli ilmi usko vuosimiljooniin.

Epäilijät arvelevat, että tuoreessa tutkimuksessa näyte on voinut saastua myöhempien bakteerien DNA:sta. Tai ehkä värjäyskokeissa saatiin virheellinen positiivinen tulos, kuten on käynyt joskus ennenkin, epäilijät sanovat.

Schweitzerin ja hänen kollegojensa ne ovat pelkkiä heittoja, joiden tueksi ei ole näyttöä. Bakteerit eivät edes tuota kollageenia, joten ne eivät ole voineet aiheuttaa saastumista, Schweitzer sanoo.

Vakiintuneen käsityksen mukaan DNA:n säilyvyydelle tulee käytännössä raja vastaan vajaassa miljoonassa vuodessa. Parhaimmissakin mahdollisissa olosuhteissa DNA:n on puoliintumisaikansa perusteella laskettu tuhoutuvan 5,3 miljoonassa vuodessa.

Viime syksynä Kööpenhaminan ja tutkijat kertoivat venyttäneensä DNA:n selvittämisen aikarajaa 1,77 miljoonan vuoden taakse uudella menetelmällä, tutkimalla proteiineja.

Proteomiikassa "luetaan DNA:ta, kun DNA ei ole luettavissa", muotoilee menetelmää kehittäneen Kalifornian yliopiston forensikko Glendon Parker.

Tutkittu näyte oli merckin- eli Stephanorhinus-sarvikuonon hampaan kiilteen hitunen. DNA siitä oli kadonnut jo kauan sitten.

Varsinaisessa DNA-tutkimuksessa molekyylin geneettistä ainesta monistetaan, kunnes siitä voidaan lukea emäs- eli nukleotidijärjestys. Vaikka monistaminen onnistuu jopa satatuhatkertaiseksi, muinais-DNA:ta on silti harvoin kylliksi tai se ei ole säilynyt riittävän hyvin tuloksen saamiseksi.

Proteiini on paljon DNA:ta vakaampaa, ja vakainta se on juuri hampaiden kiilteessä. Sarvikuonon kiillenäytteen proteiinien aminohapposekvenssit selvitettiin massaspektrometrialla. Kun ne olivat selvillä, niistä pääteltiin DNA-sekvenssit, joiden kanssa ne esiintyvät.

Menetelmästä odotetaan yhä enemmän hyötyä paleontologian ja arkeologian lisäksi rikostutkimuksessa. Yksi kiinnostavimmista tutkimuskohteista ovat ihmisen varhaisvaiheet.

Meidän nykyihmisten ja sukupuuttoon kuolleiden "sisarlajiemme" nendertalin ja denisovanihmisten juurista on toistaiseksi selvyyttä kaukaisimmillaan 400 000 vuoden takaa.

Sitä aikaisempien ihmislajien sukulaisuutta on voitu päätellä lähinnä vain anatomisista seikoista.

Proteomiikka voisi osoittaa meidät Homo erectuksen jälkeläisiksi tai vaihtoehtoisesti kertoa, saivatko lajimme yhteisiä jälkeläisiä.

Lajia pidettiin paremmin tunnetun sukulaisensa, vasta jääkauden jälkeen kuolleen villasarvikuonon esivanhempana.

Paikka sukupuussa meni proteiinitutkimuksen vuoksi uusiksi. Lajit osoittautuivatkin sisaruksiksi, kertoi Nature -lehdessä julkaistu tutkimus.

Lähde:

Wallius, Anniina, 2020. Uskomaton löytö dinosaurusten ajoilta: Voiko DNA todella säilyä kymmeniä miljoonia vuosia? YLE , 15.3.

Oikea miltei ikivanha lintu löytyi

Kuva: Phillip Krzeminski, Fair use dialogue.


Joel Kontinen

Lintu eli evolutionistien mielestä juuri ennen jättimäistä dinosauruksia pyyhkineen asteroidin iskua. Siitä kertoo ainutlaatuinen fossiili, noin 67 miljoonan vuoden takaa. Siitä ilmenee, miten modernit linnut kehittyivät.

Linnut ovat evolutionistien mukaan polveutuneet dinosauruksista, mutta tiede ei pysty vahvistamaan, milloin ne muuttuivat moderniksi linnuiksi. Tämä johtuu fossiilisten tietojen puutteesta.
Äskettäin löydetyn - ja hyvin säilyneen - fossiilisen linnun kallon pitäisi auttaa täyttämään joitain aukkoja.

"Tämä on ainutlaatuinen esimerkki: me kutsumme sitä "ihmekanaksi", sanoi tohtori Daniel Field Cambridgen yliopistosta. "Se on nykyään ainoa melkein täydellinen modernin linnun pääkallo dinosaurusten ajalta ja pystyy kertomaan meille melko paljon lintujen varhaisesta evoluutiohistoriasta."

Eli siis täydellinen modernin linnun pääkallo. Mutta mitä se kertoo evoluutiosta? Linnut olivat jo tuolloin lintuja.

Fossiilinen lintu on saanut nimensä Asteriornis maastrichtensis -Asterian jälkeen, joka on kreikkalainen tähdistä pudonnut jumalatar, joka muuttui viiriäiseksi, ja belgialaisen Maastrichtin kaupungin mukaan, josta fossiili löydettiin. Lintu painoi vajaat 400 grammaa ja oli varhainen ryhmän jäsen, josta kehittyi nykyajan kanoja, ankkoja ja muita siipikarjaa. Tuolloin Belgian osia peitti matala meri, ja olosuhteet olivat samanlaiset kuin nykyisin rannoilla tropiikissa. Pitkät, hoikat jalat kertovat, että lintu on saattanut asua rannalla.

"Linnut ovat niin näkyvä ja tärkeä ryhmä eläviä eläimiä, että kyky sanoa jotain uutta siitä, kuinka modernit linnut todella syntyivät, on todella merkittävä asia paleontologille ja evoluutiobiologille", tohtori Field sanoi. "Ihmekanan on todella tärkeä fossiili, joka auttaa selventämään tekijöitä, jotka tosiasiallisesti kehittivät nykyaikaisia lintuja."

Tutkimus julkaistiin äskettäin Nature-lehdessä.

Lähde:

Briggs, Helen. 2020. A newly discovered fossil bird could be the earliest known ancestor of every chicken on the planet.BBC News (18. 3. )