Miksi siimaskorpionit elävät maan alla?

Kuva: Biomechanoid56, public domain.




Joel Kontinen

Olipa kerran – niin kuin evoluution kertomukset usein alkavat - Länsi-Australiaa silloin peittäneet metsät täynnä näkymättömiä, silmättömiä hyönteisiä, jota kutsutaan nimellä siimaskorpionit.

Mutta viimeisten "66 miljoonan vuoden" aikana alue muuttui paljon kuumemmaksi ja kuivemmaksi, kun koko mantere siirtyi pohjoiseen kohti päiväntasaajaa. Nämä metsät kuolivat hitaasti, ja niiden sisällä olevien olentojen oli löydettävä uusia koteja. Joten he pakenivat maan alle, kehittyen selviytymään radikaalisti muuttuneissa ympäristöissään.

Tämä tarina kerrottiin uudessa tutkimuksessa, joka perustuu näiden outojen hämähäkkien geneettiseen tutkimukseen. Nämä oliot, hyvin kaukaiset hämähäkkien ja skorpionien serkut, elävät ympäri maailmaa.

Mutta vain Länsi-Australian Pilbaran alueella ne elävät maan alla. Tutkijat kuvaavat tutkimuksessaan 56 uutta lajia, joka on uskomattoman monipuolinen ryhmä niin pienellä alueella.

"Uskomme, että siellä on todennäköisesti paljon enemmän lajeja, koska niillä on niin pieniä jakaumia ... ja olemme vain pystyneet tutkimaan muutamia paikkoja," johtava tutkija Kym Abrams, Länsi-Australian yliopiston biologi, sanoi lausunnossaan.

Ja yksittäiset lajit kaikkialla maailmassa ovat yleensä suhteellisen pieniä. Mutta kun Australian kuivunut länsi pakotti nämä Pilbaran sotilaat maan alle, ne tulivat yhä eristyneemmiksi toisistaan, koska laajat kuumat maa-alueet erottivat ne. Kerran eristettynä, jokainen skitsomidiryhmä alkoi vapaasti kehittyä omalla polullaan, vähän kuin jos ne olisi pudotettu eri Tyynenmeren saarille.

Tutkijat kirjoittivat biologien jo pitkään miettineen, olivatko Australian maanalaiset siimaskorpionit kaikki alkaneet yhdestä ainoasta lajista, joka eli maanpinnan alapuolella, vai olisivatko olennot pudonneet likaisiin syvyyksiin aaltoina. Tutkijat kirjoittivat tämän tutkimuksen mukaan, että vaikka kaikki 56 lajia käyttäytyvät samalla tavalla - kaikki elävät koko elämänsä maan alla, eivät koskaan tule pintaan, jossa heidän esi-isänsä asuivat - he ovat laskeutuneet maanalaisten pioneerien eri aaltoina.

Tutkimus julkaistiin elokuun Molecular Phylogenetics and Evolution -lehdessä.

Evoluutiota on turha sotkea skorpioneihin, jotka ovat elävät fossiileja, jotka elivät ”430 miljoonaa vuotta ”sitten.

Eläinten muuttumattomuus on darvistinen myytti, jotka ei pidä paikkaansa.


Lähde:

Letzter, Rafi, 2019. Why These Strange, Reclusive Arachnids Fled Underground in Evolutionary Waves, Live Science (21 June).

Kiviä syövä simpukka

Kuva: National Museums Scotland.




Joel Kontinen

Kalliot eivät ehkä kuulosta herkulliselta aterialta useimmille elämänmuodoille, mutta se on hiljattain tunnistetun pullean, oudonnäköisen simpukan ruokalistalla.

Kuitenkin vaikka tämä simpukka kuluttaa kalkkikiveä, sen löytäjät eivät ole varmoja siitä, että olento oikeasti saa ravintoa näistä kivistä. Auttavatko todella simpukan suoliston bakteerit murentamaan kalliota ja vapauttamaan ravinteita?

"Haluamme tarkastella symbionteja, bakteereja, jotka elävät näiden eläinten sisällä, nähdäksemme, tarjoavatko ne ravintoa. Tämä on tutkimusalue, johon keskitymme tällä hetkellä," sanoi tutkimusjohtaja Reuben Shipway, tutkijatohtori Massachusettsin Koillis-yliopiston Marine Science Centerissä.

Uudelleen löydetty simpukka on eräänlainen laivan mato, joka on simpukoiden ryhmä. Ne syövät puuta, erityisesti aluksista. Puuta on vaikea syödä, mutta sopeutukset auttavat näitä simpukoita kaivamaan materiaaliin; Näihin sopeutuksiin kuuluvat "pienen pienet, terävät väkäset kotilossa ja erityinen elin puun varastointiin ja ruoansulatukseen, umpisuoli", Shipway kertoi.

Toisin kuin muut laivamadot, hiljattain nimetty Lithoredo abatanica (joka merkitsee suunnilleen "rock-laivamatoa Abatan-joelta") on menettänyt kaikki pehmeän puun työstämiseen tarkoitetut tylsät mukautukset, mukaan lukien umpisuoli, Shipway sanoi. Tämän simpukan "kuoressa on nämä todella suuret, lapiotyyppiset lisäkkeet kiven murentamiseen", hän sanoi.

Olennon kuori murentaa kalliota, jonka eläin sitten syö, pilkkoo ja ulostaa hienona hiekkana. "On olemassa pieni määrä eläimiä, jotka syövät kalliota - esimerkiksi linnut käyttävät ruoansulatuskiveä ruoansulatuksen helpottamiseksi", Shipway sanoi. "Mutta Lithoredo abatanica on ainoa tunnettu eläin, joka syö kalliota kaivamalla."

Syömällä kiveä, L. abatanica on kirjaimellisesti muuttamassa joen kulkua, Shipway lisäsi. "Nämä luolat tarjoavat myös elinympäristön lukemattomille muille joessa eläville lajeille, mukaan lukien ravut ja kalat", hän sanoi. "Tämä on hyvin harvinainen, mutta erittäin tärkeä prosessi makean veden ympäristöissä."

Tutkimus julkaistiin verkossa 19. kesäkuuta lehdessä Proceedings of the Royal Society B: Biological Sciences.

Simpukan ovat jo "500-miljoonaa vuotta" vanhoja, eläviä fossiileja.


Lähde:

Geggel, Laura. 2019, This Weird Animal Eats Rocks for Breakfast. Live Science (19.6.).

Uusin laji: Kettukissa on löydetty Korsikassa

Afrikan metsäkissa, Gurtuju, CC BY-SA 3.0.




Joel Kontinen

Paikallisten uutisraporttien mukaan Ranskan Korsikan saaren kaukometsissä vaeltava oudonnäköinen kissa voi olla uusi laji.

Nämä kissaeläimet ovat paikallisten asukkaiden tiedossa "kissankettuina". Korsikan villieläinlääkäreiden mielestä Agence France-Presse (AFP) katsoo, että ne voivat olla uusi, dokumentoimaton laji.

Nämä kissaeläimet saivat nimensä niiden koon vuoksi (hieman suurempi kuin keskimääräinen kotimainen kissa) ja niiden hännän koristeet - useimmilla niistä on kaksi tai neljä rengasta, jotka päättyvät mustaan kärkeen. Kissat ovat n. 90 senttimetriä päästä häntään; AFP: n mukaan niillä on leveät korvat, lyhyet viikset ja koiramaiset hampaat.

Korsikan kansallisen metsästys- ja villieläinten toimiston tutkijat ovat tutkineet näitä kissoja jo yli vuosikymmenen ajan. Vuonna 2012 he tutkivat karvoja, jotka jäivät jälkeen, kun kissakettu hieroi kehoaan vipuun, joka oli päällystetty houkuttelevalla tuoksulla. Kun tutkijat tutkivat DNA:ta kyseisistä karvoista, he huomasivat, että nämä kissaketut eivät kuuluneet mihinkään maapallon tunnettuihin lajeihin, mutta niiden DNA oli samanlainen kuin Afrikan metsäkissalla (Felis silvestris lybica).

Neljä vuotta myöhemmin he vangitsivat ensimmäisen kissaketun tutkittavaksi ja ovat sen jälkeen ottaneet kiinni, tutkineet ja julkaisseet tiedot 12 saaren 16 kiinni otetuista kissaketuista. Tutkijat sijoittivat GPS-kauluksia joihinkin näistä kissakettuista, joten he voivat seurata niitä.

Aina ei kehitys vie katastrofiin, vaan eläimet säilyvät uusissa olosuhteissa, niin kuin äskettäin löydetyssä linnussa .

Jotkut olettavan niiden tulleen saarelle noin 6 500 vuotta siten.

Kissat ovat muutenkin vähän erikoisia: Kissa adoptoi ankanpoikaset Irlannissa ja siilipoikasen Venäjällä.

Sitten: se näyttää karhun ja kissan välimuodolta, mutta se on oikeasti puussa elävä näätäeläin. Kaakkois-Aasiassa elävää binturonkia (Arctictis binturong) kutsutaan myös karhukissaksi.

Binturonki ei ole kehittymässä karhuksi eikä edes kissaksi, vaan se on hyvin suunniteltu elämään puissa.


Lähde:

Saplakoglu, Yasemin, 2019. Meet the Cat-Fox, an Oddball Feline Roaming Around a French Island. Live Science (19.6.).

Koirien silmät ovat evoluution tapa saada ihmiset kiinnostumaan niistä

Kuva: Denhulde, CC BY-SA 3.0.



Joel Kontinen

Jos koiralla on silmät, jotka näyttävät kertovan jotakin tai vaativat huomiota, se voisi olla evoluutio tapa manipuloida tunteitasi.

Tutkijat ovat havainneet, että koirilla on lihaksia silmiensä ympärillä, mikä antaa niille mahdollisuuden tehdä ilmeitä, jotka erityisesti houkuttelevat ihmisiä.

Pieni kasvojen lihas mahdollistaa koirien silmien jäljittelemään pikkulasten kaltaista ilmettä, joka herättää hoivareaktion.

Tutkimuksessa sanotaan, että tällaiset "pennun silmät" auttoivat kotieläiminä pidettyjä koiria pitämään ihmisiä vertaisinaan.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, miten tällaiset koiran ilmeet voivat vedota ihmisiin, mutta tämä Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen tutkimus osoittaa, että koirien silmien ympärillä on tapahtunut anatominen muutos sen mahdollistamiseksi.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että koirat käyttävät tätä "pentusilmien" ilmettä todennäköisemmin silloin, kun ihminen tarkastelee niitä, mikä viittaa siihen, että se on tarkoituksellista käyttäytymistä ja tarkoitettu ihmiselle.

Anatomisti ja yksi raportin kirjoittajista, professori Anne Burrows, Duquesne-yliopistosta USA:sta sanoo, että evoluutiolla koirien kasvojen lihasten muutokset olivat ’huomattavan nopeita’ ja ne voivat "olla suoraan yhteydessä koirien parempaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa".

Tulokset kertovat Portsmouthin yliopiston professori Bridget Wallerin mukaan "kuinka tärkeitä kasvot voivat olla huomion kiinnittämisessä ja kuinka voimakas tekijä kasvojen ilme voi olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa".

Evoluutio on sikäli erityinen sana, että sitä käytetään väärin. Tässä tutkimuksessa se on tehnyt koirista liki ihmiskelpoisen.

Koirien historia ei mairittele Charles Darwinia. Esimerkiksi Australian villikoira dingo ja hypridikoirat puhuvan evoluutiota vastaan.

Lähde:

Coughlan, Sean.2019. Dogs' eyes evolve to appeal to humans. BBC News (18.6.)

Useimmilla eksoplaneetoilla ei ole Jupiteria, ja sen vuoksi aurinkokuntamme on erikoinen

Kuva: NASA, public domain.



Joel Kontinen


Evolutiivisen käsityksen mukaisesti planeetat muodostuivat pyörivässä kaasussa ja pölyssä nuorten tähtien ympärillä. Näyttää siltä, että on erityinen paikka, jossa suurin osa suurista, Jupiterin kaltaisista kaasujättiläisistä muodostuu ja kiertää rataansa. Jupiter on tällaisessa kohdassa omassa aurinkokunnassamme.

"Tämän erikoinen paikan sijainti on 3 –10-kertaisella etäisyydellä auringosta Maapalloon (3 –10 tähtitieteellistä yksikköä, tai AU). Jupiter on 5,2 AU auringosta.

Tämä on vain yksi johtopäätöksistä, joita on tehty Gemini Planet Imagerin tai GPI n, joka on 8 metrin Gemini South -teleskooppiin asennetun herkän infrapunatunnistimen analyysistä.

GPI Exoplanet Survey eli GPIES on yksi kahdesta suuresta projektista, jotka etsivät suoraan eksoplaneettoja estämällä tähtien valon ja kuvaamalla planeettoja itse sen sijaan, että etsisivät tähtimerkkejä aallossa – säteittäisen nopeuden menetelmällä – tai tähtien edessä ylittävät planeetat - kauttakulkutekniikalla.

GPI-kamera on herkkä äskettäin muodostuneiden planeettojen ja ruskean kääpiön lämmölle, joka on massiivisempi kuin kaasumaiset jättiläisplaneetat, mutta silti liian pieni sytyttämään fuusiota ja muodostumaan tähdeksi.

"Ottaen huomioon, mitä me ja muut tutkimukset ovat tähän mennessä nähneet, aurinkokuntamme ei näytä siltä kuin muut aurinkokunnat", sanoi Bruce Macintosh, GPI n johtava tutkija ja fysiikan professori Stanfordissa. "Meillä ei ole niin monta planeettaa, joka on pakattu niin lähelle aurinkoa kuin niillä, ja meillä on nyt alustavia todisteita siitä, että toinen tapa, jolla voimme olla harvinaisia, on se, että meillä on Jupiter ja/tai sitä isompia planeettoja."

Fosfori on on ulkoavaruuden etsijöiden ongelma.

On myös monia muita ongelmia, jotka askarruttavan ulkoavaruuden etsintää ja nyt näyttää siltä, että sitä voi olla vain puoleksi niistä paikoista, joissa kuvittelemme sen olevan.

Lähde:

University of California - Berkeley. 2019. Jupiter-like exoplanets found in sweet spot in most planetary systems: Few sun-like stars have these massive planets, making our sun unusual. Science Daily. (12.6.).

Nature kirjoitti varsieväkalasta, mutta ei kertonut sen olevan elävä fossiili

Nature kirjoitti varsieväkalasta, mutta ei kertonut sen olevan elävä fossiili.




Joel Kontinen

Varsieväiset (Sarcopterygii) kalojen aivokoppa oli alun perin jakautunut etu- ja posterioriseen osaan kallonsisäisellä nivelellä, ja sen kokonaisgeometriaan tuli merkittäviä muutoksia ennen sulautumista yhteen yksikköön keuhkokaloissa ja varhaisissa tetrapodeissa. Vaikka näiden muutosten kuvio on hyvin dokumentoitu, kehitysmekanismi, joka tukee aivokoppaa ja siihen liittyvien pehmytkudosten muunnelmia varsieväisten kalojen kehittymisen aikana, on edelleen huonosti ymmärretty.

Varsieväkala Coelacanth Latimeria on ainoa tunnettu selkärankainen eläin, joka säilyttää kallonsisäisen nivelen.

Huolimatta nivelen merkityksestä aivokopan kehityksen ymmärtämisessä, tämän kalan aivokopan kehittyminen ei ole tiedossa. Tutkimuksessa tutkitaan aivokoppaa ja aivojen yksilönkehitystä eli ontogeniaa Latimeria chalumnaessa käyttäen mikro-tietokonetomografiaa sekä magneettiresonanssikuvausta, joka on tehty eri ikäisille kaloille.

Tutkimuksessa kuvaillaan Latimerian aivokoppaa varhaisimmasta kehitysvaiheesta alkaen sekä tärkeimpiä muutoksia, joita aivokopan yksilönkehityksen aikana tapahtuu. Aivokuopan muutokset liittyvät aivojen suhteellisen koon äärimmäiseen vähenemiseen sekä selkäjänteen laajentumiseen. Selkäjänteen kehityksellä näyttää olevan merkittävä vaikutus ympäröiviin kallon komponentteihin, ja se voi tukea kallonsisäisen nivelen muodostumista.

Tulokset valottivat aivokopan ja sen vierekkäisten pehmytkudosten välistä vuorovaikutusta ja antoivat tietoa kehitysmekanismeista, jotka ovat todennäköisesti tukeneet aivokopan monimuotoisuuden kehittymistä varsieväisissä kaloissa.

Tässä tutkimuksessa, jossa oli 10 evoluutiobiologia, ei mainittu mitään siitä, että eläin on elävä fossiili, jonka ei tiedetty enää viihtyvän merissä, sitten kävi niin kuin varsieväkala Latimerialle vuonna 1938: löytyi elävä yksilö. Niitä on sen jälkeen löytynyt toista sataa.

Lasarus-ilmiö voi olla vaikka kuollut lintu, joka heräsi uudelleen henkiin.

Lähde:
Dutel, Hugo et al. 2019. Neurocranial development of the coelacanth and the evolution of the sarcopterygian head, Nature (17.4.)

”40 000 vuotias” susi löydettiin Siperiasta

Kuva: Albert Protopopov/The Siberian Times.



Joel Kontinen

Viime kesänä venäläinen mies käveli Yakutiassa paikallisen Tirekhtyakh-joen rannalla, kun hän kohtasi kauhistuttavan näyn: muinaisen suden katkaistu pää. Pää oli säilynyt hyvin ikiroudassa ja siinä oli jopa karvaa ja terävät hampaat.

The Siberian Timesin mukaan löytäjä, Pavel Efimov, luovutti muinaisen pään tutkijoille, jotka päivittivät sen yli 40 000 vuotta vanhaksi, eli pleistoseeniaikakauden loppuun. Analyysi paljasti myös, että susi oli täysi-ikäinen ja 2–4 vuotta vanha kuollessaan.

Irrotettu pää on 40 cm pitkä. Se on noin puolet nykyisen susivartalon koosta, joka voi vaihdella 66 cm:stä 86 cm:iin, Siperian Timesin mukaan.

Tämä fossiili on ensimmäinen, joka löytyi hyvin säilyneestä, täysin kasvaneesta susi Pleistoseenistä, Timesin mukaan. Mutta ihmiset ovat aikaisemmin löytäneet muita antiikin susien jäänteitä, kuten mumifioidun sudenpennun, joka eli yli 50 000 vuotta sitten Kanadassa. Vuonna 2015 tiedemiehet analysoivat jakoa koirien ja susien välillä käyttäen Siperiassa löydettyä 35 000 vuotiaasta susi rintakehästä peräisin olevaa DNA:ta.

Siperiasta löydetyt jäännökset eivät näytä vanhoilta. Äskettäin löydettiin hevonen, josta on elävää verta.

Myös 10.000 vuotta vanhat luolaleijonat eivät ole ehtineet fossiloitua.

Myös Kanadasta on löydetty yli 50 000 vanha sudenpentu, jonka pää, häntä, tassut, iho ja nahka olivat tunnistettavissa, sekä peuran vasa, jonka turvan etuosa oli ehjä, samoin kuin torson pää, etukaviot, niiden pinta, lihakset ja nahka.

Lähde:

Saplakoglu, Yasemin. 2019. Severed Head of a Giant 40,000-Year-Old Wolf Discovered in Russia. Live Science (10.6).