sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Eläinaktivisti haluaa tehdä simpansseista henkilöitä

Persoona? Kuva: Thomas Lersch, Creative Commons (CC BY 2.5).




Joel Kontinen

Usko evoluutioon voi saada ihmisen ja eläinten rajan hämärtymään.

Evolutionisti voi esimerkiksi omaksua eläinten tapoja tai kuvitella, että eläimet ovat liki ihmisiä ja ansaitsevat samat oikeudet kuin mitä meillä on.

Ihmisen ja eläinten rajaa ei kuitenkaan voida ylittää kuin korkeintaan Aku Ankassa ja muussa fiktiossa, koska vain meidät on luotu Jumalan kuvaksi.

Mutta evolutionisti ei tätä hyväksy.

Etiikan professori Peter Singer haluaisi määritellä simpanssit ihmisiksi.

Oikeusistuimet ovat viime vuosina joutuneet käsittelemään monia juttuja, joissa eläimille on vaadittu ihmisoikeuksia.

Vuonna 2008 eläinaktivistit yrittivät tehdä Matthew Hiasl Pan -nimisestä simpanssista persoonan.

Samana vuonna Espanjan parlamentti myönsi isoille apinoille oikeuden elämään ja vapauteen.

Vuonna 2014 argentiinalainen tuomioistuin päätti, että Buenos Airesin eläintarhan oranki on ”ei-inhimillinen persoona”.

Vuonna 2015 newyorkilaisessa tuomioistuimessa pohdittiin, olivatko kaksi simpanssia vangittu laittomasti.

Oikeusjuttu jatkuu edelleen, tällä kertaa New Yorkin korkeimmassa oikeudessa. Aktivisti Steven Wise on vedonnut Habeas corpus -menettelyyn. Tuomioistuin joutuu nyt tutkimaan, ovatko Tommy ja Kiko -nimiset simpanssit vangittu laittomasti.

Äskettäin ihmisen ja luonnon raja hämärtyi myös Intiassa, kun Gangesille myönnettiin ihmisoikeudet.

Evoluutio johtaa kummallisiin uskomuksiin.

Lähde:

Weisberger, Mindy. 2017. NY Court Hears 'Personhood' Case for Caged Chimps. Live Science (24.3.)

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Pehmeitä kudoksia vampyyritursaan jurakauden lähisukulaisesta

Vampyyritursas (Vampyroteuthis infernalis). Kuva: Citron / CC-BY-SA-3.0.




Joel Kontinen

Tursas on naamioitumisen mestari, joka uiskenteli valtamerissä jo dinosaurusten päivinä eikä ole vikkelyydestään huolimatta vielä ehtinyt muuttua oletettujen vuosimiljoonien aikana.

Äskettäin tutkijat löysivät koko joukon harvinaisen hyvin säilyneitä jurakauden merieläinten fossiileja, esimerkiksi tursaan, jonka mustepussi oli yhä näkyvissä.

Tämä ei ole mitään uutta: jo vuonna 2012 eläintieteilijät eristivät jurakauden kalmarista mustetta, joka oli säilynyt niin hyvin. että sillä pystyi piirtämään ja kirjoittamaan.

Pehmeiden kudosten ei pitäisi säilyä miljoonia vuosia edes poikkeusoloissa.

Lähde:

University of Texas at Austin. 2017. Exceptionally preserved Jurassic sea life found in new fossil site. Science Daily. (25.1.).

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hyönteisten huipputeknologia auttaa niitä näkemään pimeässä

Megalopta genalis. Näillä silmillä näkee. Kuva: USGS Bee Inventory and Monitoring Lab, public domain.



Joel Kontinen

Australialainen yöperhonen Agrotis infusa suunnistaa kuun, tähtien ja maan magneettikentän avulla 1000 kilometriä kotiluolaansa.

Yöperhosilla ja muilla pimeässä lentävillä hyönteisillä on pikkuruiset silmät ja vajaan riisinjyvän kokoiset aivot. Mutta silti ne näkevät mainiosti pilkkopimeässä.

Lundin yliopiston eläintieteen professori Eric Warrant pohtii yöllä lentävien hyönteisten näkökykyä The Conversationissa.

Ne tunnistavat eri värejä ja osaavat väistää esteitä, hyödyntää tähtikuvioita ja maamerkkejä.

Megalopta genalis on keskiamerikkalainen perhonen, joka osaa öisin suunnistaa tiheässä ja täysin pimeässä sademetsässä.

Deilephila elpenor pitää kolibrien tavoin kukkien medestä. Professori Warrant vertaa sen strategiaa kameran sulkimeen. Kun sitä pitää pidempään auki, kuva tarkentuu.

D. elpenor pystyy hyödyntämään fotoneja, joita se on aiemmin kerännyt eri aikoina ja eri paikoista. Näin se pystyy näkemään 100 kertaa himmeämpiä kohteita kuin ilman tätä strategiaa.

Macroglossum stellatarum on hyönteismaailman kolibri. Kuva: IronChris, creative Commons (CC BY-SA 3.0).

Näemme huipputeknologiaa myös ihmisissä ja jopa kasvikunnassa, esimerkiksi leinikissä.

Lähde:

Warrant, Eric. 2017. How do animals see in the dark? The Conversation (13.3.).

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Surevat simpanssit saavat darvinistit näkemään hautajaisrituaalien juuria isoissa apinoissa

Evolutionistit uskovat, että simpanssin suru voi kertoa jotain rituaaleistamme. Kuva: Thomas Lersch, Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Antropomorfismit eli ihmisille tunnusomaisten piirteiden näkeminen esimerkiksi eläimissä ovat tuttuja Aku Ankan lukijoille. Ne ovat tuttuja myös esimerkiksi New Scientistin tilaajille.

Darvinisti kaihtaa ajatusta, että ihminen olisi erikoinen, ja siksi hän etsii näkemykselleen tukea vaikkapa eläinten käyttäytymisestä.

Hän etsii moraalin, pahuuden, laulun, naurun, puheen ja jopa uskonnon alkuperää eläinkunnasta.

Näillä yrityksillä on tapana ontua.

Tuorein viritelmä käsittelee simpanssien kykyä surra lajitoverinsa kuolemaa. Sambiassa filmatussa dokumentissa ne tuntuivat säikähtävän ja pelkäävän, kun nuori urossimpanssi kävi äkkiä veltoksi. Lopulta vainajan adoptioäiti puhdisti sen hampaat tikulla.

Simpanssit eivät itse pysty kertomaan meille, mitä ne ajattelevat, joten tutkijoiden on yritettävä tulkita niiden käyttäytymistä.

Jotkut tutkijat arvelevat, että simpanssien rituaalit voivat selittää, miksi ihmiset kehittivät kuolemasta sururituaalin.

Me emme voi millään tietää, käsittävätkö simpanssit, että kuolema merkitsee elämän loppua.

Tuonpuoleisesta elämästä niillä ei voi olla mitään käsitystä, koska toisin kuin meitä niitä ei ole luotu Jumalan kuviksi.

Myös elefantit ja varislinnut näyttävät surevan kuolleita lajitovereitaan, mutta jostain syystä evolutionistit ovat kiinnostuneempia simpansseista.

Lähde:

Bolevich, Maria. 2017. Chimp filmed cleaning a corpse’s teeth in a mortuary-like ritual. New Scientist (16.3.).

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Karhukaiset, eläinkunnan extreme-mestarit, uhmaavat evoluutiota selviytymismekanismillaan

Kuva: E. Schokraie, U. Warnken, A. Hotz-Wagenblatt, MA. Grohme, S. Hengherr, et al. Comparative proteome analysis of Milnesium tardigradum in early embryonic state versus adults in active and anhydrobiotic state. PLoS ONE 7(9): e45682 (2012). Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Karhukaiset (Tardigrada) ovat saaneet nimensä ulkomuodostaan: ne muistuttavat karhuja.

Ne ovat eläinkunnan extreme-mestareita.

Ne ovat vain 0,5 millimetrin pituisia, mutta sietävät sekä kylmää (-272 °C) että kuumaa (150 °C), painottomuutta ja radioaktiivista säteilyä ja voivat tarvittaessa paastota vaikka 10 pitkää ja pimeää vuotta.

Karhukaiset elivät jo oletetulla kambrikaudella.

Ne eivät ole ehtineet muuttua ”530 miljoonassa vuodessa”, vaan viihtyvät yhä keskuudessamme.

Tuore Molecular Cell -lehdessä julkaistu tutkimus tuo esiin uuden puolen niiden kyvyistä: niillä on TDP (tardigrade-specific intrinsically disordered proteins) -nimisiä proteiineja, joita yhdelläkään muulla eläimellä ei ole.

Kun vettä on saatavilla, nämä proteiinit eivät muodosta kolmiulotteisia rakenteita (niin kuin muut tunnetut proteiinit). Ja kun vettä ei ole, ne muuttuvat lasimaiseksi aineeksi, joka suojaa karhukaisen elimiä.

Näin se kestää pitkääkin kuivuutta.

Evoluution sokea kelloseppä ei olisi ikinä ehtinyt keksiä näin nerokasta ratkaisua.

Mutta Raamatussa sanotaan, että Jumala auttaa sekä ihmisiä että eläimiä.

Lähde:

Coghlan, Andy, 2017. Tardigrades turn into glass to survive complete dehydration. New Scientist (16.3.).

torstai 16. maaliskuuta 2017

Pii-päivä: matematiikka muistuttaa luomisesta, luonnon kauneudesta ja suunnittelusta

Fibonaccin lukujono näkyy myös ananaksessa. Kuva: Suniltg, Creative Commons (CC BY 3.0).





Joel Kontinen

Vietimme äskettäin (14.3.) pii-päivää, joka muistuttaa meitä siitä, että todellisuus on vallan muuta kuin sattumien summa.

Näin pii (π) -päivän jälkimainingeissa on hyvä miettiä myös sitä äänteellisesti muistuttavaa fiita (Φ), jolla on huomattavasti pienempi lukuarvo (1,618) kuin piillä (3,14 159) mutta joka näkyy kaikkialla luomakunnassa.

Fiitä voi tuskin sivuuttaa mainitsematta kultaista leikkausta ja Fibonaccin lukujonoa.

Fibonaccin lukujonossa uusi luku on aina kahden edellisen summa, esimerkiksi 0, 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89 eli

Fn = F n-1 + F n-2.

Tuloksena on monesti häkellyttävää kauneutta.

Kultainen leikkaus on lukuarvoltaan 1,618, mikä vastaa osapuilleen lukemaa, joka saadaan, kun Fibonaccin lukujonon mikä tahansa isompi luku jaetaan sitä edeltävällä luvulla.

Kultainen leikkaus tunnetaan esimerkiksi Ateenan Parthenonista ja suurten mestarien taiteesta.

Se näkyy myös meissä.

Jumalan teot ilmenevät selvästi kaikkialla universumissa auringonkukan terälehdestä sudenkorennon siipiin, ammoniittien kuoresta ja männynkävystä kierteisgalakseihin.

Matematiikassa (ja maailmassa) on myös muunlaista kauneutta, esimerkiksi fraktaalit, mutta se lienee jo toisen blogikirjoituksen aihe.

Lähde:

Nikhat Parveen. Fibonacci in Nature. University of Georgia.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Fluoresoiva sammakko sekoittaa darvinistisia uskomuksia

Kuva: Carlos Taboada et al.: Naturally occurring fluorescence in frogs, PNAS.



Joel Kontinen

Kolmisenttinen sammakko Hypsiboas punctatus ei oikein sovi valmiisiin lokeroihin. Tämä Amazonin alueen puissa asuva eläin fluoresoi luonnostaan niin kuin jotkin merikilpikonnat, syvänmeren kalat, korallit ja äyriäiset.

Fluoresenssissa aineen molekyylit adsorboivat valoa yhdellä aallonpituudella ja emittoivat sitä pidemmällä aallonpituudella.

Eläintieteilijät eivät tiedä, miksi tämä sammakko loistaa pimeässä. Jotkut arvelevat, että se saattaa näin viestiä lajitovereilleen.

Vaikka evolutionistit uskovat polveutuneensa sammakoista, sammakot ovat oiva esimerkki Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteesta.

Niitä on hyvin monen kokoisia.

Joillakin voi olla erikoisia tapoja. Kaakkois-Aasiassa elävä 10 sentin pituinen sammakko Rhacophorus nigropalmatus pystyy liitämään ällistyttävän pitkälle.

Hypsiboas punctatus muistuttaa meitä myös siitä, että Jumalan ei tarvinnut noudattaa darvinistisia odotuksia luodessaan maailman.

Lähde:

Wong, Sam. 2017. Luminous frog is the first known naturally fluorescent amphibian New Scientist (13.3.).