Pieniä ongelmanratkaisijoita

 

Kuva: Mikko Törmänen/Oulun yliopisto

Joel Kontinen

Tutkimukset ovat paljastaneet, että simpanssit muistuttavat meitä läheisesti. Mutta itse asiassa jopa mehiläiset, joilla on pieni pää, omaavat monia piirteitämme. Ne ovat täynnä älykkään suunnittelun piirteitä.

Kimalaiset ovat paljon kognitiivisesti kehittyneempiä kuin aiemmin on ajateltu: ne leikkivät palloilla, laskevat, tunnistavat kasvoja ja jopa tuntevat rytmin. Ei kuitenkaan ole osoitettu, että ne voisivat saavuttaa yhden kognitiivisen suorituskyvyn korkeimmista huipuista: kyvyn ratkaista ongelma spontaanisti. Jotkut tutkijat testasivat tätä kykyä antamalla mehiläisille pallon, jota voitiin käyttää työkaluna muuten saavuttamattoman kukkapalkinnon saavuttamiseksi. Mehiläiset, joiden oli annettu leikkiä pallolla ja päästä kukkaan, oppivat spontaanisti liikuttamaan palloa päästäkseen kukkaan, kun ne olivat läsnä yhdessä.

Lähde:

Sacha Vignieri Tiede 2026 In Science Journals | Science 4.6.

Simpanssiryhmän väkivaltainen kohtaaminen vihjaa sodan evolutionaarisiin juuriin

 

Ngogo-simpanssien kahden ryhmän välinen väkivaltainen kohtaaminen. Kuva. Aaron Sandel.

Joel Kontinen

Mistä murhat ja väkivallat lähtevät? Evoluutioon uskovat tieteilijät luulevat, että se johtuu kokonaan apinoista tai simpansseista, jotka sen kehittivät. Mutta Genesistä totena pitävät tiedemiehet ovat sitä meltä, että se johtui Aadamin ja Eevan katastrofista, kun he laiminlöivät Jumalan käskyä.

Evoluutiota totena pitävät tiedemiehet uskovat että harmoninen joukko luonnonvaraisia ​​simpansseja on jakautunut kahtia, mikä johtaa käsittämättömiin konflikteihin ja väkivallan lisääntymiseen. Tutkijoiden mukaan kuilu viittaa siihen, että ihmisten käymät sodat ovat syvälle juurtunut osa luontoamme, eivätkä ne ole vasta äskettäin kehittyneet kulttuurimme monimutkaistuessa.

Aaron Sandel Texasin yliopistosta Austinissa ja hänen kollegansa analysoivat 24 vuoden sosiaalisia verkostoja, 10 vuoden GPS-pohjaista paikannusta ja 30 vuoden demografiadataa simpansseista (Pan troglodytes) Kibalen kansallispuistossa Ugandassa.

Ngogo-simpanssit, joiden populaatio vaihteli 150:stä 200:aan, olivat yksi suurimmista tunnetuista kädellisten ryhmistä. Bonobot (Pan paniscus) ovat evoluution uskovien tiemiesten mukaan ihmisen lähimpiä sukulaisia.

Vuosien 1995 ja 2015 välillä ryhmää pidettiin yhtenäisenä, yhteistyökykyisenä yksikkönä ja osoittaen fissio-fuusiodynamiikkaa, tutkijat sanovat. Tämä tarkoittaa, että kuten kaikki simpanssipopulaatiot, ne muodostavat tilapäisiä yhteyksiä päivän aikana yksilöinä ja liikkuvat yhteisellä alueella ennen kuin palaavat yhteen illalla. Naaraat hajaantuvat enimmäkseen murrosiässä, kun taas urokset pysyvät ryhmässään koko elämänsä. Ennen vuotta 2015 Ngogon aikuiset urokset muodostivat ryhmiä naaraiden kanssa, metsästivät yhdessä ja tekivät yhteistyötä reviiripartioissa.

Sandelin mukaan on epäselvää, mikä ryhmä aloitti konfliktin, vaikkakin keskialueen simpanssit ensimmäisenä ajoivat takaa läntisiä simpansseja. "Sekä läntinen että keskialueryhmä osallistuivat aktiivisesti reviirikäyttäytymiseen uusien ryhmien noustessa esiin ja jakautuminen oli täydellinen", Sandel sanoo. "Mutta läntisestä ryhmästä tuli hyökkääjiä, ja he ovat vastuussa kaikista tappavista hyökkäyksistä."

Tutkijat arvelevat, että useat tekijät ovat saattaneet johtaa konfliktiin. Ensimmäinen on saattanut olla konflikti ruokavaroista, sitten viiden tärkeän uroksen ja yhden naaraan kuolemat vuonna 2014, mikä todennäköisesti heikensi sosiaalisia siteitä. Tätä seurasi alfauroksen muutos. Viimeinen isku rauhannäkymille oli hengitystiesairauksien puhkeaminen. Tämä sairaus johti 25 ngogo-simpanssin jäsenen kuolemaan tammikuussa 2017, mukaan lukien kaksi viimeistä urosta, jotka elivät sekä läntisessä että keskiryhmässä. Tämän tragedian jälkeen viimeisetkin toiveet sovinnosta näyttävät kadonneen.

"Tämä tutkimus osoittaa, että ryhmien jakautumisen ja sitä seuraavan sodan sosiaalinen dynamiikka voi tapahtua ilman niitä kulttuurisia merkkejä, joihin usein liitämme ihmisten sotaan – uskomusten, kielen, uskonnon tai pukeutumisen eroja", sanoo Luke Glowacki, myös Bostonin yliopistosta.

 Lähde:

James Woodford 2026 Chimpanzee group's violent rupture hints at evolutionary roots of war | New Scientist 9.4.

Simpanssit pärjäävät paremmin vaikeissa tehtävissä, kun niillä on yleisöä

 

Kuva: Akiho Muramatsu

Joel Kontinen

Simpanssit tykkäävät yleisöstä. Simpanssien tekemien tuhansien kognitiivisten testien analyysissä on havaittu, että katsojien määrä vaikutti niiden suoritukseen eri tavoin tehtävän vaikeusasteesta riippuen.

Katsovan yleisön paineella voi olla positiivisia tai kielteisiä vaikutuksia ihmisen suoritukseen, ja sama pätee simpansseihinkin. Christen Lin Kioton yliopistosta Japanista ja hänen kollegansa testasivat kuuden simpanssin ryhmää yliopiston kädellisten tutkimuslaitoksen kolmessa numeerisessa tehtävässä, joiden vaikeudet vaihtelevat.

Ensimmäisessä tehtävässä numerot 1-5 ilmestyivät ruudulle satunnaisissa paikoissa ja simpanssien täytyi vain koskettaa numeroita oikeassa järjestyksessä saadakseen ruokapalkinnon. Toisessa tehtävässä numerot eivät olleet vierekkäin: esimerkiksi 1, 3, 5, 7, 11 ja 15 saattoivat ilmestyä näytölle. Jälleen simpanssien piti painaa numeroita pienimmästä suurimpaan saadakseen palkinnon. Lopuksi vaikeimmassa testissä, kun painettiin sarjan ensimmäistä numeroa, loput numerot piiloutuivat ruudulla olevien ruutujen taakse. Tämä tarkoitti, että simpanssien täytyi muistaa numeroiden sijainti painaakseen niitä oikeassa järjestyksessä.

Esimerkiksi monet linnut pärjäävät paremmin kuin simpanssit tällaisissa kokeissa eikä yleisö vaikuta niiden suoritukseen.

Lähde:

James Woodford 2024 Chimps do better at difficult tasks when they have an audience | New Scientist 8.11.

 

Vain ihminen osaa puhua

 

 

Kuva : Nabil Nezzar

Joel Kontinen

Kognitiivitiedemies Gillian Forrester haastaa simpanssit ja gorillat ratkaisemaan arvoituksia, jotta hän voisi ratkaista evoluution mielestä pitkään jatkuneen mysteerin siitä, kuinka ihmiset ovat kehittäneet puhekyvyn.

 Puhekyky on inhimillisen kokemuksen keskipisteessä, ja silti se, kuinka uskomaton kykymme monimutkaiseen kieleen syntyi, on evoluution mukaan mysteeri. Olemme vielä kaukana sen ymmärtämisestä, miksi olemme evolutionistien mukaan ainoa elävä apina, jolla on tällainen taito. Näihin kysymyksiin vastaaminen on vaikeaa, ei vähiten siksi, että puhe ei jätä jälkiään fossiiliaineistoon. Voimme kuitenkin etsiä vihjeitä ”apinasukulaisiltamme”, kuten Lontoon yliopiston Birkbeckin kognitiotieteilijä Gillian Forrester tekee. Hän on kehittänyt simpansseille, gorilloille, orangeille ja lapsille pulmalabyrinteja, jotka valaisevat yhtä ajatusta kielen kehityksestä. Hän kertoo New Scientistille, kuinka hänen havaintonsa haastavat ymmärryksemme aivoista ja maalaavat selkeämmän kuvan siitä, miten kieli sai alkunsa.

 Alison George: Mikä inspiroi sinua tutkimaan kielen kehitystä?

 Gillian Forrester: ”Minua on aina kiehtonut pyrkimys opettaa simpansseja puhumaan, joita tehtiin, kun kasvoin 1980-luvulla. Ne olivat valtava epäonnistuminen, kun simpanssit oppivat yhdistämään sanoja monimutkaisemmiksi lauseiksi. Tämä sai minut kiinnostumaan ihmisten kielen ja muiden eläinten viestintäjärjestelmien yhteisistä tekijöistä ja siitä, kuinka ja miksi kielijärjestelmä syntyi ihmisiin, mutta ei muihin suuriin apinoihin. Miten aletaan vastaamaan tähän kysymykseen? Meillä ei ole muinaisia ​​esivanhempiamme katsottavana nähdäksemme, kuinka asiat ovat muuttuneet evoluution aikana, koska ne ovat kaikki kuolleet sukupuuttoon, eikä kognitio fossiloidu. Joten voimme vain tehdä oletuksia heidän hautaesineittensä perusteella saadaksemme viitteitä heidän kommunikaatiotaidoistaan.”

 

 Lähde. 

George, Alison. 2022. Simple puzzles are revealing why humans are the only talking apes New Scientist  13,9. , 

Koirat muistavat lelujen nimet vielä 2 kuukautta sen jälkeen, kun niille muistutetaan niistä

 

Kuva:Sannse CC BY-SA 3.0. 

 

Joel Kontinen

Evolutionistit uskovat, että simpanssit ovat meidän sukuamme, ja että ne voivat oppia ihmisten sanoja,mutta esimerkiksi papukaija voi ylittää simpanssin taidot.

Nyt on käynyt ilmi, että koirat voivat oppia jopa 12 uutta sanaa viikossa ja yleensä silti muistaa ne kahden kuukauden tauon jälkeen.

Jotkut koirat yhdistävät esineitä sanoihin ja niiden sanasto voi ylittää 100 termiä. Ne voivat saada ihmisen sanoja nopeuksilla, jotka ovat samanlaisia ​​kuin 1-vuotiailla ihmisvauvoilla

Tutkijat löysivät kuusi bordercollieta, joiden keski-ikä on 3,6 vuotta ja sanasto 26 sanaa. Kolme urosta ja kolme naarasta asuvat Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Espanjassa, Alankomaissa, Norjassa ja Unkarissa.

Tutkijat lähettivät koirille kuusi lelua ja omistajat opettivat koirille niiden nimet ja noutamaan nimetyn lelun lelukasasta, jossa oli myös koiran vanhoja leluja.

Sitten tutkijat lähettivät laatikon, jossa oli 12 uutta lelua, ja prosessi toistettiin. Kaikki koirat toivat onnistuneesti takaisin vähintään 11 lelua.

Viisi koiraa muisti kaikki lelunimet kuukauden kuluttua ja neljä koiraa muisti kaikki tai melkein kaikki kahden kuukauden kuluttua.

Näin koirat voittavat simpanssit.

Tutkimus julkastiin Royal Society Open Science-lehdessä.

 Lähde;

 Lesté-Lasserre Christa. 2021, Gifted dogs can learn 12 words in a week and remember them for months New Scientist 5. 10. .  

Abojen jäännökset palaavat Australiaan

Hererot ovat hyvin traditionaalisia. Kuva: Thomas Schoch, CC-BY-SA-3.0.




Joel Kontinen

Saksan ja eteläisen Afrikan kuolleilla vanhuksilla on kova kohtalo. Sunday Express kertoi, että Saksaan lähetettiin monia pääkalloja "todistamaan Namojen (etelä-afrikkalainen kansanryhmä) ja antropoidisten apinoiden samankaltaisuutta". Tämä ei ollut vääristymä vaan Charles Darwinin kirjoitusten soveltaminen ihmisen evoluutioon, joka kävi ilmi hänen teoksessaan The Descent of Man.

Silloin arveltiin, että Afrikan kehittymättömät heimot olivat lähellä simpansseja kuin ihmisiä, ja Saksan sotajoukot Etelä-Afrikassa olivat tämän harhaluulon vallassa.

Nyt Australia tekee samanlaisen siirron. Saksa lähettää 53 abojen luuta takaisin. Niitä ei silloin pidetty ihmisenä, vaan apinamaisia olentoina.

Tutkijat veivät Aboriginaalisten australialaisten kallot ja luut pois Australiasta 1900-luvun lopulla ja 20. vuosisadan alussa ja ne esiteltiin museoissa ympäri maailmaa.

Tämä idea sai hyvää vastakaikua.

Teoksesaan Siru linnunrataa (Spillran av ett moln, 1966) ruotsalainen kirjailija Rolf Edberg (1912–1997) kuvailee vaellustaan tuntureilla ja pohtii samalla ihmiskunnan menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta niin kuin hän ne käsitti:

”Kun Australian, Tulimaan ja Amazonin deltan alkuasukkaat löydettiin, he elivät miltei täsmälleen paviaanien sosiaalisten ryhmien kokoisina heimoina. Heitä onkin tietyssä mielessä oikeutetusti nimitetty ’eläviksi fossiileiksi’,” hän kirjoitti.

Darvinistinen tarinointi on monesti löytänyt vastaanottavaisen maaperän fiktiossa.

Lähde:

Aboriginal remains returned by Germany to Australia. BBC News (15.4.).

Jane Goodall uskoo, että olemme perineet pahuuden apinoilta

Kuva: Jeekc, CC BY 2.5.




Joel Kontinen

Jane Goodall luki lapsena Tarzania and eläimiä kuuntelevan Dr Dolittlen seikkailuja ja haaveili seuraavansa näiden jalanjäljissä.

Hän oli liian köyhä mennäkseen yliopistoon. Niinpä hän reilut 60 vuotta sitten lähti Itä-Afrikkaan toteuttamaan unelmaansa.

Hän hakeutui paleontologi Louis Leakeyn sihteeriksi. Leakey lähetti hänet tarkkailemaan simpansseja Tansaniaan.

Jane Goodall ei löytänyt paratiisia. Simpanssit olivat julmia lajitovereitaan kohtaan ja taistelivat viimeiseen apinaan, kun kohtasivat vieraita laumoja.

Hänen onnistui joka tapauksessa ystävystyä vanhan David Greybeard -nimisen simpanssin kanssa, ja katseli, kun tämä kiskoi pienestä oksasta lehtiä ja työnsi ne termiittikekoon kaivaakseen sieltä ruokaa.

Tästä kehkeytyi sensaatio.

Leakeyn mukaan joko ihmisen status piti määritellä uudelleen tai hyväksyä simpanssit ihmisiksi.

Tämä on perin kummallista. Varislinnut päihittävät simpanssit nokkeluudessa mennen tullen, eikä kukaan vaadi, että varikset tai kakadut pitäisi luokitella edes apinoiksi.

Goodall uskoo, että esimerkiksi simpansseissa ilmenevä pahuus kumpuaa jostain syvältä sisältämme, apinoilta (tai apinan kaltaisilta olennoilta) perimissämme geeneistä.

Syntiinlankeemus on paljon loogisempi selitys. Se muutti alun hyvä maailman siksi taistelutantereeksi, joka se nyt on.

Mutta Jumala on hyvä, ja sen vuoksi näemme pahuuden keskellä myös hyvyyttä.

Lähde:

Manger, Warren. 2018. Jane Goodall: I thought chimps were like us only nicer, but we inherited our dark evil side from them. Daily Mirror (12.11.).

Aivojen evoluutio kiusaa yhä darvinisteja

Evoluutio ei ole vielä ehtinyt kehittää simpanssille isoja aivoja. Kuva: Thomas Lersch, Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Isot aivot ovat yksi ihmisen oletetun evoluution kiperimmistä pulmista.

Darvinistit ovat kiistelleet aivojemme evoluution perimmäisestä syystä jo kauan, mutta kenelläkään ei näytä olevan siihen lopullista vastausta.

Perinteinen darvinistinen satuilu kukoistaa myös tällä alalla.

Vuonna 2008 Harvardin yliopiston professori Richard Lewontin myönsi, että emme tiedä mitään aivojen evoluutiosta ja että selitykset olivat lähinnä paleofantasiaa.

Harvardin yliopiston biologisen antropologian professori Richard Wrangham sitä vastoin uskoo löytäneensä syyn, miksi aivomme ovat ”kahdessa miljoonassa vuodessa” kolminkertaistuneet tilavuudeltaan.

Hänen mukaansa saamme kiittää siitä helposti sulavia hedelmiä ja kypsennettyä ruokaa.

Toisin kuin monet muut darvinistit, hän ei usko, että varhaisten yhteisöjen sosiaalinen rakenne olisi voinut kasvattaa aivojamme.

Tästä huolimatta aivomme jäävät arvoitukseksi kehitysopin kannattajille.

Monet tutkimukset osoittavat, että aivot eivät ole voineet kehittyä darvinististen mekanismien avittamina.

Vuonna 2013 Yalen yliopiston tutkijat julkaisivat Neuronissa tutkimuksen ihmisen aivojen kehityksestä. He vertaisivat aivoja sinfoniaan tai balettiin, jossa ajoitus on kaiken a ja o.

Toisen tutkimuksen mukaan aivomme on ohjelmoitu arvostamaan runoutta.

Aivojen hienoudet, esimerkiksi korjausmekanismit, kertovat siitä, että meidät on varta vasten luotu.

Darvinistin pitäisi ensin selvittää, miten tietoisuus on voinut kehittyä materiasta.

Tietoisuus on tunnetusti aineeton ominaisuus.

Tieto lisää tuskaa. Mutta joskus myös tiedon puute voi lisätä tuskaa – darvinistille.

Lähde:

Wrangham, Richard. 2017. Putting bigger brains down to our social nature is half-baked, New Scientist (27.3.).

Eläinaktivisti haluaa tehdä simpansseista henkilöitä

Persoona? Kuva: Thomas Lersch, Creative Commons (CC BY 2.5).




Joel Kontinen

Usko evoluutioon voi saada ihmisen ja eläinten rajan hämärtymään.

Evolutionisti voi esimerkiksi omaksua eläinten tapoja tai kuvitella, että eläimet ovat liki ihmisiä ja ansaitsevat samat oikeudet kuin mitä meillä on.

Ihmisen ja eläinten rajaa ei kuitenkaan voida ylittää kuin korkeintaan Aku Ankassa ja muussa fiktiossa, koska vain meidät on luotu Jumalan kuvaksi.

Mutta evolutionisti ei tätä hyväksy.

Etiikan professori Peter Singer haluaisi määritellä simpanssit ihmisiksi.

Oikeusistuimet ovat viime vuosina joutuneet käsittelemään monia juttuja, joissa eläimille on vaadittu ihmisoikeuksia.

Vuonna 2008 eläinaktivistit yrittivät tehdä Matthew Hiasl Pan -nimisestä simpanssista persoonan.

Samana vuonna Espanjan parlamentti myönsi isoille apinoille oikeuden elämään ja vapauteen.

Vuonna 2014 argentiinalainen tuomioistuin päätti, että Buenos Airesin eläintarhan oranki on ”ei-inhimillinen persoona”.

Vuonna 2015 newyorkilaisessa tuomioistuimessa pohdittiin, olivatko kaksi simpanssia vangittu laittomasti.

Oikeusjuttu jatkuu edelleen, tällä kertaa New Yorkin korkeimmassa oikeudessa. Aktivisti Steven Wise on vedonnut Habeas corpus -menettelyyn. Tuomioistuin joutuu nyt tutkimaan, ovatko Tommy ja Kiko -nimiset simpanssit vangittu laittomasti.

Äskettäin ihmisen ja luonnon raja hämärtyi myös Intiassa, kun Gangesille myönnettiin ihmisoikeudet.

Evoluutio johtaa kummallisiin uskomuksiin.

Lähde:

Weisberger, Mindy. 2017. NY Court Hears 'Personhood' Case for Caged Chimps. Live Science (24.3.)

Surevat simpanssit saavat darvinistit näkemään hautajaisrituaalien juuria isoissa apinoissa

Evolutionistit uskovat, että simpanssin suru voi kertoa jotain rituaaleistamme. Kuva: Thomas Lersch, Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Antropomorfismit eli ihmisille tunnusomaisten piirteiden näkeminen esimerkiksi eläimissä ovat tuttuja Aku Ankan lukijoille. Ne ovat tuttuja myös esimerkiksi New Scientistin tilaajille.

Darvinisti kaihtaa ajatusta, että ihminen olisi erikoinen, ja siksi hän etsii näkemykselleen tukea vaikkapa eläinten käyttäytymisestä.

Hän etsii moraalin, pahuuden, laulun, naurun, puheen ja jopa uskonnon alkuperää eläinkunnasta.

Näillä yrityksillä on tapana ontua.

Tuorein viritelmä käsittelee simpanssien kykyä surra lajitoverinsa kuolemaa. Sambiassa filmatussa dokumentissa ne tuntuivat säikähtävän ja pelkäävän, kun nuori urossimpanssi kävi äkkiä veltoksi. Lopulta vainajan adoptioäiti puhdisti sen hampaat tikulla.

Simpanssit eivät itse pysty kertomaan meille, mitä ne ajattelevat, joten tutkijoiden on yritettävä tulkita niiden käyttäytymistä.

Jotkut tutkijat arvelevat, että simpanssien rituaalit voivat selittää, miksi ihmiset kehittivät kuolemasta sururituaalin.

Me emme voi millään tietää, käsittävätkö simpanssit, että kuolema merkitsee elämän loppua.

Tuonpuoleisesta elämästä niillä ei voi olla mitään käsitystä, koska toisin kuin meitä niitä ei ole luotu Jumalan kuviksi.

Myös elefantit ja varislinnut näyttävät surevan kuolleita lajitovereitaan, mutta jostain syystä evolutionistit ovat kiinnostuneempia simpansseista.

Lähde:

Bolevich, Maria. 2017. Chimp filmed cleaning a corpse’s teeth in a mortuary-like ritual. New Scientist (16.3.).

Evoluution ongelma: Miksi meillä leuka, vaikka eläimillä ei ole?

Isoilla apinoilla ei ole leukaa. Kuva: Eleifert, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Kukaan ei tiedä varmasti, miksi meillä on leuka. Sillä ei näytä olevan mitään varsinaista tehtävää, mutta se on siitä huolimatta. Katso vaikka peiliin.

Apinoilla ei sen sijaan ole leukaa, eikä millään muillakaan eläimillä.

BBC:n luonto-ohjelmassa pohdittiin äskettäin tätä darvinistista pulmaa, mutta edes arvostettujen amerikkalaisten yliopistojen kokeneet leukatutkijat eivät kykene ratkaisemaan leuan ongelmaa.

Evolutionisti uskoo, että meidän muinaisilla esi-isillämme ei ollut leukaa. He olettavat sen tulleen kyytiin joskus myöhemmin evoluution myötä.

Heillä ei kuitenkaan ole tästä näyttöä.

Yksi darvinismin ongelmista on siinä, että kaikilla piirteillä pitäisi olla jokin eloonjäämistä edistävä funktio.

Leualla ei sitä ole.

Jos uskomme Luojaan tai vaikka vain jonkinasteiseen suunnitteluun, ongelma häipyy. Suunnittelija voi tarkoituksellisesti lisätä olioihin piirteitä, jotka korostavat niiden kauneutta ja lisäävät elämän laatua ja sopusuhtaisuutta.

Näyttää siltä, että Jumala loi ihmisen taideteokseksi, joka olisi puutteellinen ilman leukaa.

Tiesitkö, että kultainen leikkaus ei ilmene yksinomaan Ateenan Parthenonissa ja Leonardo da Vincin maalauksissa vaan myös meissä?

Etäisyys jaloista napaan ja navasta päälakeen noudattaa tätä kaavaa eli lyhyemmän osan suhde pidempään osaan on sama kuin pidemmän osan suhde koko janaan. Meissä navan yläpuolisen osuuden pituuden suhde sen alapuoliseen osuuteen on sama kuin alapuolisen osuuden suhde kokonaispituuteemme.

Meidät on tehty ajatteleviksi ja toimiviksi taideteoksiksi.

Meidän luovat kykymme erottavat meidät eläimistä. Pystymme esimerkiksi käyttämään vivahteikasta kieltä, luomaan hienoa musiikkia ja tekemään upeaa taidetta.

Luomakunta on täynnä ällistyttävää kauneutta ja ylisuunnittelua.

Ne kertovat meille luomisesta.



Lähde:

Hogenboom, Melissa. 2016. Chins are a bit useless so why do we have them? BBC Earth (4.2.).

Myytti voittaa tieteen Porin neandertalinäyttelyssä

Darvinistinen tarinointi voittaa tieteen tulokset Porin Neandertalit-näyttelyssä.



Joel Kontinen


Vuonna 2007 Science luonnehti ihmisen (H. sapiens) ja simpanssin (Pan troglodytes) oletettua yhden prosentin geneettistä eroa myytiksi. Vuonna 2002 Proceedings of the National Academy of Sciences sai eroksi 4,8 prosenttia.

Luonnonhistoriallisilla museoilla on tästä huolimatta tapana kertoa kävijöilleen, että ihmisen ja simpanssin geneettinen ero on yhdestä kahteen prosenttia. Satakunnan museon Neandertalit-näyttely toistaa tämä mantraa ja ilmoittaa eroksi 1,6 prosenttia.

Luku on täysin pielessä. Viime aikojen tutkimukset osoittavat ihmisen ja simpanssin eron olevan 30 prosentin luokkaa. Ingo Ebersberger ja kollegat julkaisivat jo vuonna 2007 Molecular Biology and Evolution -lehdessä vertailevan tutkimuksen, jossa he päätyivät siihen, että ihmisen ja simpanssin geneettinen ero on 23 prosenttia.

Myöhemmät tutkimukset viittaavat siihen, että ero on vieläkin suurempi.

Genetiikan tohtori Jeffrey Tomkins on osoittanut, että ihmisen ja simpanssin genomien vertailussa ei suinkaan verrata koko perimää, vaan osa kaikkein kriittisimmästä sekvenssistä jää sen ulkopuolelle. Lisäksi vertailu kohdistuu yksinomaan samankaltaiseen DNA-sekvenssin osaan.

Ihmisen ja simpanssin genomien 98–99 prosentin samankaltaisuus on täysin harhaanjohtava väite. Simpanssin genomi on 10–12 prosenttia suurempi kuin ihmisen, ja suuri osa genomeista ei vastaa lainkaan toisiaan eli niiden yhteenkuuluvuus on tasan nolla prosenttia.

Mutta 20–30 prosentin erolla ei ole sitä propaganda-arvoa, mitä 1,6 prosentilla on. Darvinistit eivät halua hylätä hyvää teoriaa pelkästään puuttuvien todisteiden vuoksi.

Onko simpanssilla sielu?

Simpanssi voi oppia istumaan tuolilla, mutta sillä tuskin on sielua. Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen





Tuore dokumenttifilmi Chimpanzee innoitti maailman ehkä tunnetuimman simpanssitutkijan Jane Goodallin pohtimaan simpanssien sielunelämää.

Goodall kertoi Christianity Todayn haastattelussa uskovansa, että simpansseilla saattaa hyvinkin olla sielu. Hän itse uskoo jonkinlaiseen korkeimpaan voimaan, joka on paljon suurempi kuin ihminen. Hän arvelee, että simpanssikin saattaa uskoa johonkin ylimaaalliseen.

Jo muinaiskreikkalainen satusetä Aisopos (noin 620-564 eKr.) näki eläimissä ihmismäisiä piirteitä, ja Aku Ankan lukijat tietävät, ettei tällainen taipumus ole vuosisatojen saatossa kadonnut minnekään. Chimpanzee on sitä paitsi Disneynaturen tuottama elokuva, joten Goodallin näkemys ei sinänsä ole yllättävä.

Me saatamme edelleenkin nähdä koirissa ja kissoissa ihmismäisiä piirteitä. Walt Disneyn lisäksi myös Charles Darwin on vaikuttanut näkemyksiimme. Darvinistisen evoluutioteorian mukaan ihminen ja simpanssi ovat lähisukulaisia.

Monet oppikirjat ja luonnontieteen museot yhä levittävät sitä vanhentunutta tietoa, että ihmisen ja simpanssin geneettinen ero on vain kahden prosentin luokkaa. Molecular Biology and Evolution –lehden mukaan todellinen luku saattaa olla jopa 23 prosenttia.

Ihminen eroaa suuresti eläimistä, etenkin henkisesti. Vain ihminen kykenee puhumaan ja luomaan uutta. Mikään ei viittaa siihen, että simpanssilla olisi kuolematon sielu.

Raamatun mukaan ihminen on ainutlaatuinen, koska vain hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Vain ihminen lankesi syntiin, ja siksi maailmankaikkeuden Luoja syntyi ihmiseksi ja eli hetken aikaa luotujensa keskuudessa. Hän kärsi sen rangaistuksen, joka meidän olisi pitänyt kärsiä.

Simpanssi ei voi päästä osaksi sovituksesta. Mutta me voimme. Jeesuksen Kristuksen vuoksi me voimme elää ikuisesti – jos uskomme Häneen.

Lähde:

Greydanus, Steven D. 2012. Interview: Why Jane Goodall Thinks Chimps May Have Souls. Christianity Today (20.4).

Vale-Cheetah ja muita epäilyttäviä apinajuttuja

Vale-Cheetah. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

2011 ei ollut yksinomaan valelääkärin vuosi. Se oli myös kauan Tarzan-filmien kuvaamisen jälkeen syntyneen vale-Cheetahin kuolinvuosi.

Oikea Cheetah esiintyi Johnny Weismullerin ja Maureen O’Sullivanin kanssa ensimmäisissä Tarzan-filmeissä.

Media ja tiedetoimittajat ovat ihastuneet apinajuttuihin, mutta valitettavan usein jutuissa ei ole päätä eikä häntää. Nature kertoi hiljattain Herbert Terracesta, joka yritti opettaa Nim Chimsky –nimistä simpanssia käyttämään viittomakieltä. Nim oppi noin 125 viittomaa, mutta toisin kuin esimerkiksi pikkulapset, se ei kyennyt muodostamaan niistä loogisia kokonaisuuksia vaan se sijoitti niitä peräkkäin kutakuinkin umpimähkäisesti, esimerkiksi ”syö – minä –syö” tai ”leikkiä – minä – Nim”.

Terrace sanoo, että Nim matki viittomia saadakseen palkintoja. Simpanssikokeet osoittautuivat pettymyksiksi, kun Nim ei oppinut. Lopulta se kasvoi liian suureksi, ja kokeet piti lopettaa.

Evolutionistit toivoivat voivansa osoittaa, että simpanssi kykenee oppimaan kommunikoimaan, mutta Nim Chimskyn tapaus kertoo siitä, että ihmisen ja simpanssin välillä on ylittämätön kuilu.

Vain Jumalan kuvaksi luotu ihminen kykenee käyttämään kieltä luovasti.

Lue muista apinajutuista tästä ja tästä.



Lähde:

Hoffman, Jascha. 2011. Q & A Herbert Terrace The interpreter. Nature 475 (7355): 173.

Uusi Hollywoodin filmi markkinoi apinoiden evoluutiota

Uusi Hollywoodin filmi tekee tällaisesta apinasta superapinan. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Evoluutio on innoittanut monia Hollywoodin tarinoita, mikä ei ole kumma, koska darvinistinen maailmankuva on täynnä tarinoita, joilla on taipumus muuttua ja jotka ovat monesti keskenään ristiriidassa.

The Rise of the Planet of the Apes ei ole poikkeus. Film ei pyri kyseenalaistamaan evoluutiota vaan pitää sitä selviönä. Se kertoo, miten Caesar-niminen simpanssi (Andy Serkis) oppii lukemaan ja kirjoittamaan ja kehittyy vähitellen yhä enemmän ihmisen kaltaiseksi.




Todellisuudessa ihmisen ja simpanssin välinen geneettinen kuilu on valtava. Vaikka evolutionisteilla on tapana vähätellä eroja ja supistaa ne vaivaiseen prosenttiin, näin pieni luku on myytti. Todellinen ero on paljon suurempi, ehkä jopa 23 prosenttia.

Ja älyllinen kuilu on vieläkin suurempi. Vain ihminen on luotu Jumalan kuvaksi.

Mutta Hollywood on harvoin antanut tosiseikkojen pilata kiehtovaa tarinaa. Vaikka apinat pystyisivätkin sotkemaan kokonaisen planeetan, ne eivät ikinä kykenisi hallitsemaan sitä.

Evoluutiojulkaisu: Ihmisen ja simpanssin geneettinen ero on 23 prosenttia

Vielä huhtikuussa 2008 The American Museum of Natural History tiesi kertoa, että ihmisen ja simpanssin geneettinen ero on 1,2 prosenttia. Edellisvuonna evoluutioon erikoistunut tiedelehti julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan ero on 23 prosenttia.




Joel Kontinen

Löysin tänään kiinnostavan tutkimuksen, josta evoluution puolustajat eivät juurikaan ole puhuneet julkisuudessa. Ingo Ebersberger ja kollegat julkaisivat jo vuonna 2007 Molecular Biology and Evolution – lehdessä vertailevan tutkimuksen, jossa he päätyivät siihen, että ihmisen ja simpanssin geneettinen ero on 23 prosenttia.

Olen käynyt museoissa ja lukenut tekstejä, jotka mainostavat ihmisen ja simpanssin geneettistä lähisukulaisuutta. The American Museum of Natural History arvioi eron 1,2 prosentiksi vielä nelisen vuotta sitten. Aamulehden Vesa Vanhalakka on pitkään väläytellyt samansuuntaisia lukemia, vaikka tiedelehdet ovat jo ajat sitten kertoneet huomattavasti suuremmista luvuista.

Hiljattain Christianity Today lainasi Francis Collinsin lukuja (95–99 prosenttia), jotka niin ikään ovat pahasti vanhentuneita.

Ebersberger ja kollegat yrittävät pitää kiinni ihmisen ja simpanssin sukulaisuudesta, vaikka heidän tutkimuksensa merkitsee käytännössä sitä, että darvinistien kertomukset oletetusta sukupuustamme eivät kestä kriittistä tarkkailua.

Nature julkaisi viime vuonna tutkimuksen ihmisen ja simpanssin Y-kromosomista. Erot olivat darvinistien mielestä hirvittäviä.

Lähde:

Ebersberger, Ingo, Petra Galgoczy, Stefan Taudien, Simone Taenzer, Matthias Platzer ja Arndt von Haeseler. 2007. Mapping Human Genetic Ancestry. Molecular Biology and Evolution 24(10): 2266–2276.

Lisää apinajuttuja Aamulehdessä

Vesa Vanhalakka näkee apinoissa vain sukulaisuudesta kertovia piirteitä.


Joel Kontinen

Vesa Vanhalakalla on tapana ilahduttaa Aamulehden lukijoita apinajutuilla. Hiljattain hän taas haki apinoista tukea darvinistiselle evoluutiolle. Tällä kertaa hän vetosi esimerkiksi siihen, että apinaemot pitävät hyvää huolta jälkeläisistään ja että simpanssi saattaa surra kuollutta lajitoveriaan.

Tällaiset piirteet eivät vielä kerro mitään evoluutiosta, koska miltei kaikki eläimet puolustavat jälkeläisiään ja etenkin elefanttien tiedetään surevan vainajia.

Vanhalakan tekstissä on todella paha virhe. Hän toistaa vanhaa darvinistista mantraa eli sitä, että ihmisen ja simpanssin geeneistä ”lähes 99 prosenttia ovat samoja”. Näin oppikirjat ja luonnontieteen museot saattavat edelleenkin asian ilmaista, mutta todellisuudessa erot ovat huikeat. Simpanssin genomi on 10-12 prosenttia suurempi kuin ihmisen, ja suuri osa genomeista ei vastaa lainkaan toisiaan.

Erot eivät sitä paitsi lopu tähän.

Nature selosti viime vuonna ihmisen ja simpanssin Y-kromosomien eroja. Tutkijat huomasivat, että simpanssin Y-kromosomissa on vain 2/3 ihmisen vastaavista geeneistä tai geeniperheistä ja 47% proteiineja koodaavista elementeistä. 30 prosentilla simpanssin Y-kromosomista ei ole lainkaan vastinetta ihmisen vastaavassa kromosomissa. Lisäksi 30 prosenttia ihmisen Y-kromosomista ei vastaa ollenkaan simpanssin Y-kromosomia.


Lähteet:


Buchen, Lizzie. 2010. The fickle Y chromosome. Nature 463, 149.

Vanhalakka, Vesa. 2011. Kunnes kuolema meidät erottaa. Aamulehti 17.4. Asiat, 18.

Paljon kohua Ardista

Science-lehden julkaisemat tutkimukset Ardipithecus ramiduksesta muuttavat ihmisen sukupuun –taas kerran. Kuva Time.comin verkkosivuilta © 2009, J.H. Matternes.




Joel Kontinen

Science-lehden vastikään julkaisema Ardipithecus ramidus on jo toinen vuosisadan fossiili, josta kuulemme tänä vuonna. Edellinen oli surullisenkuuluisa Ida eli Darwinius masillae.

Sitä ennen meillä oli Hobitti eli Floresin ihminen. Ja joskus hamassa muinaisuudessa eli 1970-luvulla tutustuimme nyt jo kaikkien tuntemaan isoäiti-Lucyyn.

Afarista Etiopiasta löytynyt Ardipithecus ramidus on Sciencen mukaan 4,4 miljoonan vuoden ikäinen eli 1,2 miljoonaa vuotta vanhempi kuin Lucy. Ardia mainostetaan vanhimmaksi hominidilöydöksi. Sen luiden kokoaminen on ollut varsinaista palapeliä, kun esimerkiksi pääkallo oli murskaantunut ja se piti koota yli kuudestakymmenestä rikkinäisestä ja laajalle alueelle levinneestä palasta.

Ardi löydettiin jo vuonna 1994. Hauraiden luiden rekonstruoimiseen on kulunut 15 vuotta, mikä kertonee jotain lopputuloksen spekulatiivisuudesta.

Osa luunkappaleista oli fossiloitunut niin huonosti, että ne olivat hajota käsiin.

Antropologi Alan Walker sanoo Time.comissa, että kun Tim [White] näytti hänelle Ardin maassa olevaa lantiota, se näytti ihan irlantilaiselta muhennokselta. On siis kohtalaisen vaikea tietää, miten otus oikeasti käveli.

Ilmeisesti tutkijoiden ennakko-olettamukset ratkaisivat pitkälti, mitkä palat he liittivät mihinkin. He saivat joka tapauksessa kyhätyksi luista kokoon 120 cm:n pituisen ja luultavasti aikoinaan 50 kiloa painaneen homidininaaraan jäämistön.

Yalen yliopiston tutkija Andrew Hill toteaakin Science-lehden videolla, että tähän mennessä hominidien eli oletettujen ihmisapinoiden fossiileja on löydetty 4-5. Suurin osa ihmisen esi-isistä tunnetaan vain pääkallon osasta, kuten esimerkiksi Sahelanthropuksen tapauksessa, tai jokusesta hampaasta tai luusta.

Ihmisen sukupuu joudutaan nyt jälleen kerran piirtämään uudestaan. Tim Whiten ja kollegojen löydöt ovat saaneet evolutionistit uskomaan, että ihmisen ja simpanssin oletettu kantamuoto ei olekaan ensisijaisesti simpanssin näköinen.

Hill paljasti, että simpanssien ja gorillojen fossiileja on löydetty hyvin vähän, joten tutkijat eivät ole olettaneet niiden juurikaan muuttuneen.

Simpanssin tai gorillan esi-isän löytämiseen ei liity sellaista hohtoa kuin ihmisen kantaisän maallisen jäämistön julkaisemiseen arvostetun tiedelehden kannessa. Niinpä niitä ei kannatakaan etsiä.

Ardilla oli apinan jalkaterä eli sen isovarvas sojotti eri suuntaan kuin muut varpaat. Monet evolutionistit arvelevat, että Lucy eli Australopithecus afarensis jätti Laetolin jalanjäljet, jotka eivät juurikaan eroa modernin ihmisen jäljistä, vaikka isoäidillämme oli luultavasti yhtä sojottava isovarvas kuin Ardillakin. Ardi ei pystyisi jättämään sellaisia jälkiä.

Vanhojen fossiilien ajanmääritys on varsinaista arpapeliä, koska evolutionistit eivät ajoita itse luita vaan niiden ympäristöä ja koska itse menetelmiin liittyy monia olettamuksia. Näin ollen ei ole ollenkaan varma, onko Ardi edes vanhin löydetty hominidi.

Ja rekonstruktioon käytetty aika herättää lisää kysymyksiä.

Lähteet:

Dalton, Rex. 2009. Oldest hominid skeleton revealed. Nature News. (1.10.) http://www.nature.com/news/2009/091001/full/news.2009.966.html?s=news_rss

Science. 2009. Before “Lucy,” There Was “Ardi”: First Major Analysis of One of Earliest Known Hominids Published in Science.
http://www.aaas.org/news/releases/2009/1001sp_ardi.shtml

The Analysis of Ardipithecus ramidus--One of the Earliest Known Hominids. Science Video.
http://www.sciencemag.org/cgi/content/full/326/5949/60-b

Lemonick, Michael D. & Dorfman, Andrea. 2009. Ardi Is a New Piece for the Evolution Puzzle. Time.com. http://www.time.com/time/health/article/0,8599,1927200-2,00.html

Luskey, Casey. 2009. Bones of "Ardi," New Human Evolution Fossil, “Crushed Nearly to Smithereens”. Evolution news and views. http://www.evolutionnews.org/2009/10/key_bones_of_new_hominid_fossi.html#more

White, Tim D. 2009. Authors' Summary: Ardipithecus ramidus and the Paleobiology of Early Hominids. Science 326: 5949, 64, 75-86. (2.10.).

Darvinistit kiistelevät ihmisen ensi askeleista

Darwinin bulldoggina tunnetun T. H. Huxleyn näkemys ihmisen sukulaisista, joista yksikään ei osannut kävellä kunnolla. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Aamulehden tiedetoimittaja Vesa Vanhalakka tulkitsee tapansa mukaan tuoreen apinatutkimuksen todisteeksi darvinistisesta evoluutiosta:

Pitkäaikaiseen kiistaan ihmisen kehityksestä ollaan vihdoinkin saamassa ratkaisu. Yhdysvalloissa julkaistu tutkimus tukee käsitystä siitä, että pystykävely keksittiin jo ennen kuin varhaiset ihmisapinat laskeutuivat puusta maan kamaralle.

PNAS:in (Proceedings of the National Academy of Sciences) raportti tosin paljastaa, että Charles Darwinin päivistä alkanut kiista jatkuu edelleenkin. Toiset uskovat, että apinat nousivat maasta jalkeille. Toiset taas ovat sitä mieltä, että apinat laskeutuivat puusta alas ja rupesivat jaloittelemaan.

Darvinistit ovat toisin sanoen monesti yhtä sulassa sovussa keskenään kuin kommunistit Prahan kevään jälkimainingeissa.

Vanhalakka kertoi Tracy Kivellin johdolla tehdystä tutkimuksesta, jossa verrattiin 91 gorillan, 104 simpanssin ja 43 bonobon ranteiden luita keskenään. Tutkijat löysivät rystykävelyyn viittaavia piirteitä vain kuudella prosentilla gorilloista. Mutta 96:lla prosentilla simpansseista ja 76:lla prosentilla bonoboista oli tällaisia piirteitä.

Physorg.comin raportin mukaan tutkimus haastaa näkemyksen, jonka mukaan ihmiset kehittivät pystykävelyn rystykävelevältä esi-isältä. Se myös viittaa siihen, että rystykävely on täytynyt kehittyä kahdesti.

Ihmisen kehityksestä tämäkään apinatutkimus ei oikeasti kerro mitään. Ihmisen ja apinoiden kädet eroavat varsin paljon toisistaan. Apinalla on niin pitkät kädet, että ne ottaisivat kiinni maahan, jos se yrittäisi juosta pystyssä. Eikä niillä juurikaan kirjoiteta blogia.

Ja jalat eroavat vieläkin enemmän. Apinalla on oikeastaan neljä kättä. Mutta darvinisti haluaa uskoa, että nämä erot eivät ole oleellisia.

P.S. Tutkijoiden (ja Vanhalakan) kannattaisi tutustua myös Vihermarakattien (Cercopithecus aethiops) liikkumiseen. Yksikään darvinisti ei esittele niitä ihmisen lähisukulaisina, mutta siitä huolimatta niillä on paha taipumus nousta välillä kahdelle jalalle seisomaan.

Lähteet:

Physorg. com. 2009. Bipedal humans came down from the trees, not up from the ground. (10.8.) http://www.physorg.com/news169137362.html

Vanhalakka, Vesa. 2009. Pystykävely edelsi rystykävelyä. Aamulehti 11.8., A2.

Simpanssit eivät ole ruudinkeksijöitä

Uusi tutkimus osoittaa, että simpanssit eivät ole luovia. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Simpanssit oppivat matkimalla lajitovereitaan. Ne kykenevät opettamaan jälkeläisilleen, miten pähkinänkuori rikotaan, mutta niiden kulttuuriset saavutukset rajoittuvat ruokaan.

Hiljattain St Andrew’s yliopiston psykologi Andrew Whiten ja Sarah Marshall-Pescini opettivat 11 nuorta simpanssia kahmaisemaan hunajaa laatikosta pudottamalla tikun reiästä sisään. Viisi simpanssia onnistui yrityksessään joko itsenäisesti tai katsottuaan malliopetusta.

Seuraavaksi Whiten ja kollegat näyttivät näille viidelle simpanssille, miten liikuttamalla tikkua nämä pystyisivät avaamaan salvan ja näin saamaan kaiken hunajan kerralla ja lisäksi vielä laatikkoon kätketyt maapähkinät.

Yksikään simpansseista ei pystynyt siihen. ”Ne eivät käsittäneet sitä”, Whiten sanoo, ”Ne eivät osoita [kykenevänsä] minkäänlaiseen kumulatiiviseen kulttuurievoluutioon.”

Useimmat kolmi- ja nelivuotiaat ihmislapset sen sijaan osasivat vaivatta aukaista laatikon.

Tutkimus osoittaa, että ihmisten ja apinoiden välillä on ylittämätön kuilu. Darvinistiset tarinat eivät kykene uskottavasti selittämään, mistä tämä ero johtuu.

Vastaus on luettavissa Genesiksen alkulehdiltä. Jumala loi ihmisen kuvakseen. Apinat ovat eläimiä siinä missä oravat ja majavat, eikä niiltä voi odottaakaan inhimillistä luovuutta.

Lähde:

Callaway, Ewen. 2009. Apes may imitate but they struggle to innovate. New Scientist (22.7.). http://www.newscientist.com/article/dn17499-apes-may-imitate-but-they-struggle-to-innovate.html?full=true