Vesa Vanhalakka näkee apinoissa vain sukulaisuudesta kertovia piirteitä.
Joel Kontinen
Vesa Vanhalakalla on tapana ilahduttaa Aamulehden lukijoita apinajutuilla. Hiljattain hän taas haki apinoista tukea darvinistiselle evoluutiolle. Tällä kertaa hän vetosi esimerkiksi siihen, että apinaemot pitävät hyvää huolta jälkeläisistään ja että simpanssi saattaa surra kuollutta lajitoveriaan.
Tällaiset piirteet eivät vielä kerro mitään evoluutiosta, koska miltei kaikki eläimet puolustavat jälkeläisiään ja etenkin elefanttien tiedetään surevan vainajia.
Vanhalakan tekstissä on todella paha virhe. Hän toistaa vanhaa darvinistista mantraa eli sitä, että ihmisen ja simpanssin geeneistä ”lähes 99 prosenttia ovat samoja”. Näin oppikirjat ja luonnontieteen museot saattavat edelleenkin asian ilmaista, mutta todellisuudessa erot ovat huikeat. Simpanssin genomi on 10-12 prosenttia suurempi kuin ihmisen, ja suuri osa genomeista ei vastaa lainkaan toisiaan.
Erot eivät sitä paitsi lopu tähän.
Nature selosti viime vuonna ihmisen ja simpanssin Y-kromosomien eroja. Tutkijat huomasivat, että simpanssin Y-kromosomissa on vain 2/3 ihmisen vastaavista geeneistä tai geeniperheistä ja 47% proteiineja koodaavista elementeistä. 30 prosentilla simpanssin Y-kromosomista ei ole lainkaan vastinetta ihmisen vastaavassa kromosomissa. Lisäksi 30 prosenttia ihmisen Y-kromosomista ei vastaa ollenkaan simpanssin Y-kromosomia.
Lähteet:
Buchen, Lizzie. 2010. The fickle Y chromosome. Nature 463, 149.
Vanhalakka, Vesa. 2011. Kunnes kuolema meidät erottaa. Aamulehti 17.4. Asiat, 18.
Tekstit
