Jonas Gardell loi panteistisen Jeesuksen

Jeesus tuskin tunnistaisi itseänsä Jonas Gardellin uutuuskirjasta. Christ Pantocrator - ikoni. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen


Jonas Gardellin hiljattain ilmestynyt kirja Jeesuksesta (Om Jesus) on ehtinyt herättää huomiota niin Ruotsissa kuin nyt myös Suomessa.

Vaikka Gardell ei olekaan opiskellut teologiaa, Lundin yliopisto myönsi hänelle kunniatohtorin arvon - koska hän kirjoittaa niin paljon Jeesuksesta.

Mutta Gardellin Jeesus ei ole kristinuskon Kristus. Kirjailijana ja koomikkona tunnettu Gardell hahmottaa uutuuskirjassaan Jeesuksen, joka on heikkojen ystävä ja puolustaja. Tähän saakka hänen teesinsä kuulostaa aidolta ja oikealta.

Jeesus ilmoitti ohjelmanjulistuksessaan:

”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen.” (Luuk. 4:18).

Gardell, joka tunnustaa avoimesti olevansa homoseksuaali, on kuitenkin ymmärtänyt Jeesuksen laupeudellisuuden täysin väärin. Kun Jeesus armahti aviorikoksesta syytetyn naisen, Hän sanoi: ”Mene, äläkä enää tee syntiä” (Joh. 8:11). Tämä jae ja kertomus, johon se sisältyy, tosin puuttuvat joistain varhaisista Uuden testamentin käsikirjoituksista, mutta se ei tarkoita sitä, että ne eivät voisi olla aitoja. Jakson kuvaus vastaa täysin sitä, mitä evankeliumit kertovat Jeesuksesta.

Jonas Gardell tarjoaa uuden tulkinnan evankeliumista. Se ei kuitenkaan ole millään tavoin omaperäinen, koska jo ensimmäisellä vuosisadalla esimerkiksi gnostilaisten oli vaikea ymmärtää, miten Jeesuksella saattoi olla mitään tekemistä Vanhan testamentin Jumalan kanssa. Gardell uskoo, että vallanhaluinen ja patriarkaalinen kirkko vääristi käsityksemme Jeesuksesta.

Tällainen tulkinta ei perustu Uuden testamentin eksegeettiseen tutkimukseen vaan haluun korostaa Jeesuksen inhimillisiä ominaisuuksia Hänen jumaluutensa kustannuksella. Kristillinen kirkko on Paavalin ajoista lähtien opettanut, että Jeesus oli sekä ihminen että Jumala. Ajatus on ilmaistu selvästi niin Filippiläiskirjeessä (2:5-8) kuin myös Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa.

Jeesuksen olemuksesta kiisteltiin kuitenkin pitkään alkukirkossa. Vuonna 431 Efesoksen kirkolliskokous viimein vahvisti sen, mitä jo Paavali oli opettanut, että Kristus oli samalla sekä Jumala että ihminen.

Gardellin varsin panteistinen (”Jumala ja kaikkeus ovat yhtä”) tulkinta kristinuskon olemuksesta on yritys häivyttää Jeesuksen jumaluus, eikä se siis ole kristillinen vaan kuuluu harhaoppien kategoriaan.

Lähteet:

Salminen, Kari. 2010. Ei Kristukselle, kyllä Jeesukselle. Aamulehti 3.4., B28.

Wahlstedt, Pekka. 2010. Jumalan valtakunta on maan päällä. Helsingin Sanomat 2.4. http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Jumalan+valtakunta+on+maan+p%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4/HS20100402SI1KU028ld

Hän on noussut ylös!

Jeesus kantaa ristiään. El Greco 1580. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen


Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niin kuin hän itse sanoi.
Matteus 28:6


Jeesuksen historiallisuudesta on vankat todisteet. Raamatun ulkopuolisista kirjoittajista Josefus (37–100), Tacitus (55–117), Suestonius (69–140), Plinius nuorempi (n. 61–113) ja Lukianos (125–190) joko mainitsevat Hänet nimeltä tai viittaavat ristiinnaulitsemiseen. Kristinuskon vastustajatkaan eivät kyenneet kiistämään sitä, että Hän oli todellinen henkilö.

Jeesuksen ylösnousemus ei ole myytti eikä legenda. Legenda on pyhimystarina tai -taru, jonka totuudenmukaisuudesta ei voida olla varmoja. Legenda Pietarin ja Kristuksen kohtaamisesta Roomassa innoitti puolalaisen kirjailijan Henryk Sienkiewiczin luomaan maailmankuulun romaaninsa Quo Vadis. Sen sijaan Kristuksen ja Pietarin kohtaaminen Tiberiaanjärvellä (Joh. 21) on historiallinen tapahtuma, ja tämän vuoksi se on sisällytetty Uuteen testamenttiin. Uudesta testamentista on jätetty kaikki legendaarinen aineisto pois. Luukas kirjoittaakin evankeliuminsa esipuheessa, että hän on tutkinut lähteensä ja aineistonsa tarkkaan.

Esimerkiksi marsalkka Mannerheimista ja presidentti Kekkosesta voidaan kertoa paljon legendaarisia juttuja, mutta tämä ei tee tyhjäksi sitä, että he olivat historiallisia henkilöitä. Jeesuksen elämää on tutkittu niin tarkoin, ettei nykyisin kukaan vakavasti otettava Uuden testamentin tutkija epäile hänen historiallisuuttaan. Hänen ylösnousemuksestaan on vankemmat todisteet kuin esimerkiksi siitä, että Aleksanteri Suuri on edes elänyt.

Raamatun kertomusten objektiivisuus on vahvimpia todisteita sen luotettavuudesta. Siinä kerrotaan myös suurempien uskonsankarien epäonnistumisista: Nooa juopui, Daavid teki aviorikoksen, Pietari kielsi Kristuksen ja opetuslapset eivät aluksi uskoneet ylösnousemukseen. Legenda ei kerro tällaista.

Ylösnousemus muutti opetuslapset niin perusteellisesti, että viikko sen jälkeen he alkoivat viettää sunnuntaita, ylösnousemuspäivää, jumalanpalveluspäivänä lauantain asemesta. Tämä oli todellinen ihme: ensimmäiset kristityt olivat kaikki juutalaisia, jotka aluksi noudattivat tarkasti oman uskontonsa ja kulttuurinsa säädöksiä.

Käsitys Raamatun kertomusten myyttisyydestä perustuu joidenkin raamatuntutkijoiden äärimmäisen subjektiivisiin näkemyksiin, esimerkiksi Julius Wellhausenin (1844–1918) lähdekritiikkiteoriaan ja Rudolf Bultmannin (1884–1976) käsitykseen Raamatun kirjoittajien myyttisestä maailmankuvasta. Nämä ovat hyvin kiistanalaisia teorioita. Monet heidän väitteistään on osoitettu vääriksi jo vuosikymmeniä sitten.

E. B. Tylor (1832–1917) väitti, että uskonto on kehittynyt alun polyteismistä (monijumalaisuudesta) monoteismiksi (yhden Jumalan palvomiseksi), mutta hänen näkemyksensä on kumottu noin sata vuotta sitten eivätkä kulttuuriantropologit enää suhtaudu siihen vakavasti.

Sigmund Freudin (1856–1918) teoria uskonnon alkuperästä on taas niin mielikuvituksellinen, ettei sitä ole koskaan pidettykään uskottavana.

Raamatussa on syvällisiä mysteerejä, esimerkiksi Jumalan kolminaisuus, mutta ne eivät tee tyhjäksi sen luotettavuutta.

Hän on totisesti noussut ylös!