90 vuotta Scopesin apinaoikeudenkäynnin jälkeen: evoluution todisteet yhä huteria

Daytonin apinaoikeudenkäynnissä sijaisopettaja John Scopes määrättiin maksamaan 100 dollarin sakko, koska hän oli rikkonut Tennesseen osavaltion lakia.




Joel Kontinen

Harvoista amerikkalaisista oikeudenkäynneistä on tehty laulu.

Daytonin apinaoikeudenkäynti on poikkeus. Siitä tulee tänään 21.7. kuluneeksi 90 vuotta. Tuomari Nurmio ja jotkut muut suomalaiset kevyen musiikin esittäjät ovat levyttäneet sitä ylistävän laulun.

Mutta oliko asia sen arvoinen? Evolutionistit ovat itse ehtineet kumota kaikki ne todisteet, joilla vuonna 1925 perusteltiin, että ihminen on kehittynyt alemmista elämänmuodoista.

Tuolloin fossiililöydöistä tunnetuimmat ovat Nebraskan ihminen eli Hesperopithecus haroldcookii, jonka olemassaolo perustui yhteen sian hampaaseen, ja Piltdownin ihminen eli Eoanthropus dawson, joka puolestaan on tieteen historian suurimpia huijauksia.

Sijaisopettaja John Scopes käytti biologian tunneilla Hunterin Civil Biology -kirjaa, joka esimerkiksi kertoo, että ihmisrotuja on viisi: etiopialaiset eli neekerit, malaijit eli ruskeaihoiset, Amerikan intiaanit, mongolit ja kaukasialaiset eli Amerikan ja Euroopan vaaleaihoiset, jotka ovat kehittynein rotu.

Oikeus tuomitsi Scopes maksamaan 100 dollarin sakon, koska hän oli rikkonut Tennesseen osavaltion lakia.

Monen tietämys apinaoikeudenkäynnistä perustunee Inherit the Wind -elokuvaan, joka pyrki esittämään evoluution vastustajat mahdollisimman huonossa valossa.

Scopes ei todellisuudessa opettanut evoluutiota. Hän ei edes ollut biologian opettaja, vaan toimi sairastuneen biologian opettajan sijaisena kahden viikon ajan. Koko oikeudenkäynti oli American Civil Liberties Union (ACLU) -järjestön juoni, jolla oli tarkoitus haastaa Tennesseen osavaltion lakeja ja tehdä evoluutiota tunnetuksi.

Scopesin puolustusasianajaja Clarence Darrow oli kaikkea muuta kuin objektiivinen totuuden puolustaja. Hän solvasi tuomaria oikeudenkäynnin aikana ja neuvoi sekä Scopesia että tämän oppilaita valehtelemaan, että Scopes oli opettanut evoluutiota. Scopes itse tunnusti tämän myöhemmin avoimesti.

Nyt, 90 vuotta myöhemmin, darvinistit yrittävät tukahduttaa keskustelun evoluutiosta ja sensuroida ja syrjiä tai jopa vainota niitä, jotka rohkenevat livetä darvinistisesta ruodusta.

Sata vuotta sitten: Piltdownin ihminen nähtiin todisteena evoluutiosta

Piltdownin ihminen on tieteen historian suurimpia huijauksia. Kuva: J. Arthur Thomson, The Outline of Science (1922).





Joel Kontinen

Ihmiset monesti näkevät sitä, mitä he haluavat nähdä. Sata vuotta sitten (1912) tunnetuksi tullutta Piltdownin ihmistä pidettiin todisteena darvinistisesta evoluutiosta. Sitä kohdeltiin liki pyhäinjäännöksenä monen vuosikymmenen ajan.

Brittilehti The Observer raportoi viime viikolla hankkeesta, jonka tarkoitus on selvittää Piltdownin ihmisen arvoitus. Tämä evoluution todiste osoittautui väärennykseksi vasta vuonna 1953.

Piltdownin ihminen koostui kolmen eli olion osista: keskiajalta peräisin olevan ihmisen pääkallosta, orangutangin leukaluusta ja simpanssin hampaasta. Luita oli käsitelty kemiallisesti, jotta ne näyttäisivät vanhemmilta kuin mitä ne olivat, ja hampaita oli lisäksi viilattu.

1900-luvun alussa Britannialta puuttui oma ihmisfossiili. Saksalaisilla oli neandertalinihminen ja ranskalaisilla Cro Magnon, joten ehkä tämä selittää sen, miksi Piltdownin ihminen otettiin niin kritiikittömästi vastaan, vaikka petoksen merkit (eri lajien yhdistely, hampaiden viiltely) olivat ilmeisiä.

Ei ehkä ole sattuma, että monet tieteen suurimmista huijauksista liittyvät darvinistiseen evoluutioon. Tämä kertonee jotain ihmisten halusta uskoa kehitysoppiin.

Lähde:

McKie, Robin. 2012. Piltdown Man: British archaeology's greatest hoax. The Observer (5.2.).

Apinaoikeudenkäynti Lontoossa

Vuoden 1925 apinaoikeudenkäynnin parodiaa esitellään Lontoon Old Vicissä. Kuva Answers in Genesiksen luomismuseosta.




Joel Kontinen

Inherit the Wind on Jerome Lawrencen ja Robert E. Leen vuonna 1955 kirjoittama oikeusdraama, joka vääristelee oleellisesti vuoden 1925 Daytonin apinaoikeudenkäynnin kulkua.

Tuolloin John Scopes-nimistä sijaisopettajaa syytettiin Tennesseen osavaltion lakien rikkomisesta. Oikeudenkäynnin tarkoitus oli selvittää, oliko hän sanonut ihmisen polveutuvan apinoista.

Parhaillaan Lontoon Old Vicissä esitettävä näyttämöversio perustuu tähän vuoden 1955 produktioon.

Selostaessaan näytelmää New Scientistin toimittaja Celeste Biever jättää kertomatta oleellisen eli sen, että Inherit the Wind on pyrkimys kirjoittaa historia uudelleen. Vaikka John Scopesia, joka draamassa on nimetty Bertram Catesiksi, syytettiin evoluution opettamisesta, hän itse myöntää, että koko juttu oli huijausta eikä hän edes päässyt biologian tunneillaan sinne asti.

Oikeudenkäynti oli American Civil Liberties Union (ACLU) –järjestön juoni, jolla oli tarkoitus haastaa Tennesseen osavaltion lakeja ja tehdä evoluutiota tunnetuksi.

Biever käyttää näytelmää verukkeena käydä älykkään suunnittelun ja varsinkin Michael Behen kimppuun sen sijaan, että pohtisi sen tarkoitushakuisuutta.

Scopesin puolustusasianajaja Clarence Darrow, josta elokuvassa ja näytelmäversiossa käytetään nimeä Henry Drummond, oli kaikkea muuta kuin objektiivinen totuuden puolustaja. Hän solvasi tuomaria oikeudenkäynnin aikana ja neuvoi sekä Scopesia että tämän oppilaita valehtelemaan, että Scopes oli opettanut evoluutiota.

Syyttäjä William Jennings Bryan, josta filmissä ja näytelmäversiossa käytetään nimeä Matthew Harrison Brady, ei suinkaan ollut yksinkertainen fundamentalisti, jollaisena Inherit the Wind hänet kuvaa. Bryan oli aikansa pidetyimpiä puhujia ja politiikkoja. Hän toimi Woodrow Wilsonin presidenttikaudella ulkoministerinä ja oli itse ollut kolmasti demokraattien presidenttiehdokas.

Oleellista on myös se, että toimittaja Biever vaikenee täysin niistä todisteista, joilla evolutionistit yrittivät tuohon aikaan (vuonna 1925) saada ihmiset vakuuttumaan apinallisesta alkuperästään. Fossiililöydöistä tunnetuimmat ovat Nebraskan ihminen eli Hesperopithecus haroldcookii, jonka olemassaolo perustui yhteen hampaaseen, ja Piltdownin ihminen eli Eoanthropus dawson, joka puolestaan on tieteen historian suurimpia huijauksia.

Sijaisopettaja John Scopes käytti biologian tunneilla Hunterin Civil Biology –kirjaa, joka esimerkiksi kertoo, että ihmisrotuja on viisi: etiopialaiset eli neekerit, malaijit eli ruskeaihoiset, Amerikan intiaanit, mongolit ja kaukasialaiset eli Amerikan ja Euroopan vaaleaihoiset, jotka ovat kehittynein rotu.

Evoluution "totuudet" ovat muuttuneet jonkin verran Daytonin päivistä.

Lähteet:

Biever, Celeste. 2009. 'Monkey trial' drama is more than a defence of evolution. New Scientist (19.10.) http://www.newscientist.com/article/dn17998-monkey-trial-drama-is-more-than-a-defence-of-evolution.html?full=true

Excerpts from Hunter's Civic Biology (1914). http://www.law.umkc.edu/faculty/projects/ftrials/scopes/hunt196.htm

Menton, David. 2003. Inherently Wind: A Hollywood History of the Scopes Trial. Answers in Genesis DVD.

National Geographic muistelee tieteen huijauksia

Marraskuussa 1999 National Geographic vielä markkinoi Archaeoraptor liaoningensistä dinosauruksen ja linnun välimuotona.



Joel Kontinen


National Geographic julkisti aprillinpäivän kunniaksi kuvia neljästä tunnetuimmasta tieteen huijauksesta. Valikoima kertonee jotain evolutionistien herkkäuskoisuudesta. Kolme niistä on oletettuja välimuotoja: Piltdownin ihminen, Archaeoraptor liaoningensis ja bigfoot (isojalka), jonka uskotaan olevan eräänlainen apinamies.

Archaeoraptor liaoningensis on National Geographicin omaa tuotantoa. Lehti julkaisi vuonna 1999 Kiinasta löytyneen "höyhenpeitteisen dinosauruksen" mutta joutui jo seuraavana vuotena perumaan puheensa.

Archaeoraptor osoittautui varsinaiseksi Piltdownin linnuksi. Kiinalaiset olivat sopivasti yhdistelleet eri lajien jäännöksiä saadakseen otsikoihin nousseen ”välimuodon” .




Lähteet:

National Geographic News. 2009. April Fools' Day Pictures: Four Historic Science Hoaxes. http://news.nationalgeographic.com/news/2009/03/photogalleries/april-fools-day-hoaxes/index.html

Simmons, Lewis M. 2000. Archaeoraptor Fossil Trail. National Geographic 198:4, 128-132 (lokakuu 2000).

Sloan, Christopher P. 1999. Feathers For T. Rex. New Birdlike Fossils Are Missing Links In Dinosaur Evolution. National Geographic 196:5, 98-107 (marraskuu 1999).