Tästä vuoden 1925 oikeudenkäynnistä on monia väärä käsityksiä. Kuva Answers in Genesiksen luomismuseosta.
Joel Kontinen
Toimittaja Olli Sulopuisto kirjoitti Aamulehden asiat -osassa sunnuntaina 26.8. äärimmäisen tunnepitoisen vuodatuksen, jossa faktat ja fiktiot menivät täysin sekaisin. ”Evoluution torjuminen on …oman älyllisen hirttoköyden rasvaamista", hän päättelee.
Sulopuisto viittaa vuoden 1925 apinaoikeudenkäyntiin, jossa John Scopes tuomittiin sadan dollarin sakkoihin. Scopesin sakkojen määrä ja oikeudenkäynnin summittainen vuosiluku olivat ainoita asioita, jotka Sulopuisto onnistui arvaamaan oikein.
Sulopuiston tiedot Scopesin oikeudenkäynnistä perustunevat Inherit the Wind –elokuvaan, joka pyrki esittämään evoluution vastustajat mahdollisimman huonossa valossa. Toisin kuin Sulopuisto väittää, Scopes ei opettanut evoluutiota. Hän ei edes ollut biologian opettaja, vaan toimi sairastuneen biologian opettajan sijaisena kahden viikon ajan. Koko oikeudenkäynti oli American Civil Liberties Union (ACLU) –järjestön juoni, jolla oli tarkoitus haastaa Tennesseen osavaltion lakeja ja tehdä evoluutiota tunnetuksi.
Scopesin puolustusasianajaja Clarence Darrow oli kaikkea muuta kuin objektiivinen totuuden puolustaja. Hän solvasi tuomaria oikeudenkäynnin aikana ja neuvoi sekä Scopesia että tämän oppilaita valehtelemaan, että Scopes oli opettanut evoluutiota. Scopes itse tunnusti tämän myöhemmin avoimesti.
Scopesin käyttämässä oppikirjassa, Hunterin Civic Biology (vuoden 1914) painoksessa, tosin käsiteltiin evoluutiota, mutta Scopes ei päässyt sinne saakka. Kirjassa sanotaan, että nykyisin ihmisrotuja on viisi, joista kaikkein kehittynein on kaukasialainen rotu, jota Euroopan ja Amerikan valkoiset sivistyneet kansat edustavat.
Darrow oli kutsunut evoluution parhaat asiantuntijat oikeudenkäyntiin todistamaan, että evoluutio oli totta, mutta ei antanut ristikuulustella heitä. Eikä ihme, koska jopa hänen tähtitodistajansa, Johns Hopkins yliopiston eläintieteilijä Maynard Metcalf, sekoitti sikiönkehityksen ja evoluution, ja puhui jatkuvasti ”yksilön kehityksestä munasta”.
Oikeudenkäynnin aikaan (1925) evoluution paras ”todiste” oli vanha hammas, jonka uskottiin kuuluneen varhaiselle ihmisapinalla. Hampaan omistajalle piti tietenkin antaa tieteeltä kalskahtava nimi Hesperopithecus. Taitelijat tiesivät yhden hampaan perusteella, miltä esi-isämme näytti ja miten hän käveli, kunnes paljastui, että hammas kuului sukupuuttoon kuolleelle sikaeläimelle.
Sulopuistoa tuntuu harmittavan kovasti, että Suomessa on liikaa (25%) evoluution epäilijöitä. (Todellinen lukema on tosin lähempänä 35 prosenttia.) Hänen mukaansa me tekisimme viisaasti, jos lopultakin ymmärtäisimme, että Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja. Onneksi se ei olekaan, sillä luonnontieteen oppikirjat ovat täynnä virheitä ja vanhentunutta tietoa. Raamattua ei sen sijaan ole tarvinnut päivittää. Lisäksi pohjimmiltaan ateistisen maailmanselitysmallin yhdistäminen Raamattuun (”Jumala käytti evoluutiota”) on täysin vieras kristinuskon sanomalle. Jumala siis joko loi tai ei luonut.
Sulopuisto kierrättää darvinistien ikivanhoja satuja kreationistien epätieteellisyydestä ja tulee samalla paljastaneeksi oman tietämättömyytensä. Satuilu onkin darvinistinen peruspiirre. Toisinaan sillä on ollut kauaskantoisia seurauksia. Darvinistit ovat ennakkoluuloillaan jarruttaneet esimerkiksi lääketieteen kehitystä väittämällä, että ihmisessä on tarpeettomia surkastumia ja roska-DNA:ta. ”Emme tiedä elimen funktiota, joten sillä ei voi olla funktiota” – ajatus on iskeytynyt syvälle darvinistiseen ajatusmaailmaan eivätkä Charles-sedän opetuslapset ole vaivautuneet tutkimaan, olisiko sillä sittenkin jokin funktio.
Toisen sadun mukaan taas tiedeyhteisö seisoo yhtenä miehenä ja naisena evoluution takana. Jostain kumman syystä Darwinin evoluutioteoriaa epäillään yhä laajemmalti myös tiedeyhteisössä. Discovery Instituten “A Scientific Dissent From Darwinism” listalla on jo yli 700 nimeä ja tuhannet luonnontieteilijät kuuluvat kreationistisiin järjestöihin, joista suurin on Etelä-Koreassa. Venäjälläkin on kreationistinen järjestö. Ehkäpä moni on lopultakin ymmärtänyt, että luonnonvalinnalla ja mutaatioilla ei pitkälle potkita. Tämäkään juttu ei ole syntynyt valituista kirjoitusvirheistä.
Sulopuistolta on ehkä jäänyt huomaamatta, että Tyrannosaurus rexin fossiilista löytyneet pehmeät kudokset ja verisolut sekä esimerkiksi timantista havaittu hiili-14 ovat äärimmäisen kiusallisia totuuksia darvinisteille. Moni vieläkin mieluummin painaa päänsä pensaaseen kuin myöntää, että Isä-Darwin olisi voinut erehtyä totaalisesti.
Sulopuiston kirjoituksessa ei ole hajuakaan lähdekritiikistä. Kunnon darvinistin tavoin hän sekoittaa ID:n (älykkään suunnittelun) ja kreationismin ja tuntuu uskovan, että ID on äärioikeiston salaliitto, jolla luonnontieteet saadaan palaamaan pimeätäkin pimeämmälle keskiajalle. Todellisuudessa evolutionistien olisi jo aika herätä huomaamaan, miten heikoilla jäillä he seisovat. Jos parhaat todisteet evoluutiosta ovat koivumittarien värimuunnokset, sirkkujen nokan koon muutokset ja bakteerien antibioottivastustuskyky, ei ihme, jos skeptikkojen joukot lisääntyvät vähän siellä sekä täällä. Varsinkin kun darvinistien äänensävy ja menetelmät alkavat epäilyttävästi muistuttaa 1970-luvun taistolaisten propagandaa.
Lähteet:
Barry, Rick. 2007. Monkeying with the Media. Answers 2:3, 28-31 (heinäkuu 2007).
Discovery institute. 2007. Ranks of scientists doubting Darwin’s theory on the rise. http://www.discovery.org/scripts/viewdb/index.php?command=view&id=2732
Menton, David. 2003. Inherently Wind: A Hollywood History of the Scopes Trial. Answers in Genesis DVD.
Purdom, Georgia. 2007. “Junk” DNA—past, present and future, part 1. http://www.answersingenesis.org/articles/am/v2/n3/junk-dna-part-1
Tekstit
