Uusi tutkimus: ilmakehän radiohiilipitoisuus on vaihdellut historian kuluessa

Auringonpurkaukset voivat sekoittaa radiohiiliajoituksia. Kuva: NASA Goddard Space Flight Center (CC BY 2.0).




Joel Kontinen

Uusi Proceedings of the National Academy of Sciences (PNAS) -lehdessä julkaistu tutkimus viittaa siihen, että ilmakehän radiohiilipitoisuus eli C-14 -pitoisuus on vaihdellut historian kuluessa.

Tutkimus perustuu mäntyjen vuosirenkaiden C-14 -pitoisuuteen.

Kosminen säteily tuottaa radiohiiltä ilmakehässä. Tutkijat arvelevat, että vuonna 5480 eKr. tapahtui jotain, jonka seurauksena pitoisuudet lisääntyivät 20 promillea kymmenen vuoden aikana.

Heidän mukaansa se johtui joko erittäin vaisusta Auringosta tai perättäisten voimakkaiden auringonpurkausten ja Auringon magneettisuuden muutoksen yhdistelmästä.

Tutkijoiden ilmoittama vuosi lienee virheellinen, koska siinä ei ole otettu huomioon Nooan ajan vedenpaisumuksen vaikutusta.

He eivät ehkä myöskään ole kiinnittäneet huomiota siihen, että vuosirenkaita voi poikkeusoloissa syntyä useita saman vuoden aikana.

Useat aiemmat tutkimukset ovat kritikoineet radiometrisiä iänmääritysmenetelmiä. (Lue lisää tästä, tästä, tästä ja tästä.)

Radiometrisiä ajoitusmenetelmiä on pidetty luotettavina esimerkiksi sen vuoksi, että radioaktiivisten aineiden hajoamisnopeus on oletettavasti ollut vakio.

Nyt näyttänee siltä, että tämä oletus ei pidä aina paikkaansa.

Lähde:

Miyake, Fusa et al. 2017. Large 14C excursion in 5480 BC indicates an abnormal sun in the mid-Holocene. Proceedings of the National Academy of Sciences (18.1.).

Pehmeitä kudoksia mammutin luussa

Charles R. Knight: Villamammutteja Sommejoen luona (1916). Kuva Wikipediasta.






Joel Kontinen

Tutkijat löysivät hiljattain yllättävän hyvin säilyneen villamammutin fossiilin Pohjois-Siperiasta.

The Guardianin mukaan kansainvälinen tutkijaryhmä löysi Jakutiasta kesällä myös mammutin villaa, pehmeitä kudoksia ja luuydintä noin sadan metrin syvyydestä.

Vaikka "muutaman kymmenentuhannen vuoden" ikäisten mammutinfossiilien pehmeät kudokset eivät ole yhtä järisyttävä löytö kuin T. rexin kollageeni ja verisolut, se on silti kiinnostava.

Viime vuodet ovat tuoneet meille paljon uutta tietoa mammuteista. Vuonna 2007 Science julkaisi tutkimuksen mammutin villasta eristetystä DNA:sta. Lehden mukaan jotkin mammutista olivat yli 50 000 vuoden ikäisiä. Tämän tulisi saada meidät tarkastelemaan asiaa kriittisesti: säilyykö DNA niin kauan edes Siperiassa?

Jos ei säily, niin tutkijat ovat ajoittaneet fossiilit aivan liian vanhoiksi.

Luomismallin mukaan villamammutit elivät Nooan ajan vedenpaisumusta seuranneen jääkauden aikana. Meidän ei pitäisi lainkaan hämmästyä, jos niiden fossiileista löytyy pehmeitä kudoksia ja DNA:ta.

Lähteet:


Gilbert, M. Thomas P. & al. 2007. Whole-Genome Shotgun Sequencing of Mitochondria from Ancient Hair Shafts Science 317: 5846, 1927 – 1930.

Well-preserved mammoth found in northern Siberia The Guardian 5.10. 2012.

Science: iänmääritysmenetelmät näyttävät liian vanhoja lukemia

Näidenkin kallioiden ikä on arvioitu liian vanhaksi, ainakin Sciencen mukaan.




Joel Kontinen


Iänmääritysmenetelmissä on oleellisia puutteita. Science julkaisi viime viikolla kaksi tutkimusta, jotka horjuttavat kallioiden oletettuja ikiä. Ongelmia on puoliintumisajoissa eli ajoissa, joissa puolet tietyistä atomeista on muuttunut toisiksi atomeiksi.

Toisen tutkimuksen mukaan samarium-146:n puoliintumisaika on 30 prosenttia lyhyempi kuin mitä ennen arveltiin. Entistä lukemaa eli 103 ± 5 miljoonaa vuotta joudutaan nyt korjaamaan alaspäin: noin 68,7 miljoonaksi vuodeksi.

Toisessa tutkimuksessa kävi ilmi, että uraani-238:n suhde uraani-235:een ei olekaan vakio 137,88:1 kaikissa kallioissa, vaan se vaihtelee välillä 137,743:1 – 138,490:1.

Tutkimusryhmän johtaja Daniel Condon, joka kuuluu British Geological Surveyn johtoon, kertoi Naturelle, että monet kalliot ovat 800 000 vuotta oletettua nuorempia.

Käytännössä kaikki muukin, myös meteoriitit ja kuukivet, nuorenevat oleellisesti. Myös kallioissa olevien fossiilien pitäisi siis olla hieman nuorempia kuin mitä koulukirjoissa sanotaan.

Vuosimiljoonia on pitkään pidetty totuutena, jota ei sovi kritikoida.

Tiedejulkaisut ovat toki ennenkin raportoineet niiden puutteista. Lue lisää tästä ja tästä.

Lähteet:

Cressey, Daniel. 2012. Ratio rethink will adjust rock clocks Nature news (29.3.).

Kinoshita, N. & al. 2012. A Shorter 146Sm Half-Life Measured and Implications for 146Sm-142Nd Chronology in the Solar System. Science 335:(6076), 1614-1617. (30.3.)

Hämmästyttävä löytö: Auringonpurkaukset vaikuttavat radioaktiivisten aineiden hajoamisnopeuteen

Auringonpurkaukset voivat vaikuttaa radioaktiivisten isotooppien hajoamiseen. Kuva: NASA.



Joel Kontinen

Tutkijat ovat pitkään olettaneet, että radioaktiiviset aineet hajoavat vakionopeudella, vaikka muutamat viime vuosina julkaistut tutkimukset (lue lisää tästä ja tästä) heittävät varjon niiden luotettavuuden ylle.

Stanfordin yliopisto julkaisi viime viikolla varsin kiehtovan selostuksen auringonpurkausten vaikutuksesta radioaktiivisten aineiden hajoamiseen. Uudet tutkimukset haastavat iänmääritysmenetelmien luotettavuuden.

Kaikki alkoi Purduen yliopistossa, jossa joukko tutkijoita halusi käyttää radioaktiivisten isotooppien hajoamista apuna satunnaislukugeneraattorina. He huomasivat pian, että vakioiksi oletetut hajoamisnopeudet eivät olleetkaan niin säännönmukaisia kuin mitä he olivat otaksuneet ja että alan tutkimuksissa oli epäjohdonmukaisuuksia.

Sitten he havaitsivat, että silikon-32 and radium-226 hajoavat talvella hiukan nopeammin kuin kesällä. Stanfordin yliopiston soveltavan fysiikan emeritusprofessori Peter Sturrock sanoo, että aluksi he otaksuivat sen johtuvan mittausvirheestä.

Joulukuussa 2006 Purduen yliopiston atomitutkija Jere Jenkins mittasi mangaani-54:n hajoamista ja huomasi, että hajoamisnopeus hidastui noin puolitoista vuorokautta ennen auringonpurkausta.

Jenkins ja satunnaislukuja Purduen yliopistossa tutkinut Ephraim Fischbach päättelevät, että Auringon neutriinot vaikuttavat radioaktiivisten aineiden hajoamiseen.

Auringon toimintaa tutkinut Peter Sturrock neuvoi heitä tarkistamaan tutkimustuloksista, miten Auringon rotaatio vaikuttaa Maassa mitattuihin radioaktiivisten aineiden hajoamiseen. He löysivät selvän 33 vuorokauden jakson.

Toisin sanoen: isotooppien hajoamisnopeus ei ole vakio.

Purduen ja Stanfordin yliopistojen löydöt mullistanevat radiometriset iänmääritysmenetelmät. Luottamus vuosimiljooniin saattaa hyvinkin heiketä, kunhan tulosten merkitys kirkastuu.

Toisaalta miljooniin vuosiin liittyvä ideologinen painolasti voi myös saada monet skeptikot kiistämään uudet tutkimustulokset niin kuin he aluksi torjuivat dinosaurusten pehmeät kudokset ja timanttien radiohiilen.

Lähde:

Stober, Jan. 2010. The strange case of solar flares and radioactive elements. Stanford University News. (23.8.).

150 miljoonan vuoden ikäiseksi otaksuttu muste haastaa uskon vuosimiljooniin

Kalmarin muste viittaa siihen, ettei vuosimiljoonia ole koskaan ollutkaan. Kuva nykykalmarista: Hans Hillewaert, Wikipedia.




Joel Kontinen

Paleontologit ovat löytäneet fossiloituneen kalmarin mustetta Englannista. 150 miljoonan vuoden ikäiseksi oletetun kalmarin tuuman (2,5 cm) pituinen mustepussi oli vielä tallella.

Muste oli edelleenkin käyttökelpoista. Tutkijat piirsivät sillä kuvan kalmarista ja kirjoittivat sillä sen latinankielisen nimen Belemnotheutis antiquus.

Phil Wilby Britannian geologian tutkimuskeskuksesta sanoi, että eläin muistuttaa nykyisin eläviä kalmareita. ”On vaikea kuvitella, miten jokin niin pehmeä ja tuhruinen kuin mustepussi voi säilyä 150 miljoonan vuoden ikäisen kallion sisällä.”

Tutkijoiden mukaan on yksi mahdollisuus miljardista, että muste voi säilyä 150 miljoonaa vuotta. Dinosauruksen pehmeiden kudosten ja timanttien C-14:n tavoin uusi mustelöytö haastaa uskon vuosimiljooniin.

Ja lisäksi kalmari itsepintaisesti vastusti evoluutiota aivan liian kauan.


Lähteet:

BBC News. 2009. Ink found in Jurassic-era squid. (19.8.)
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/england/wiltshire/8208838.stm

Derbyshire, David. 2009. 155million years old and still inky: The perfectly preserved squid fossil amazing scientists. Mail Online (19.8.) http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-1207367/The-150million-year-old-squid-fossil-perfectly-preserved-scientists-make-ink-ink-sac.html

Uusi tutkimus herättää epäilyksiä iänmääritysmenetelmien luotettavuudesta

Entä jos nämäkin Helvetinkolun kalliot ovat 10 000 kertaa oletettua nuorempia?



Joel Kontinen


Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN julkaisi hiljattain kiinnostavan raportin torium-228:n hajoamisesta. Tutkimus kumoaa pitkään vallalla olleen käsityksen, jonka mukaan ulkoiset olosuhteet eivät voi vaikuttaa radioaktiivisten aineiden hajoamiseen.

Uusi tutkimus paljastaa tämän myytiksi. Fabio Cardone, joka työskentelee Rooman Institute per lo Studio dei Materiali Nanostrutturatissa, kollegoineen huomasi, että ultraäänikavitaatio saa torium-228:n hajoamaan vedessä 10 000 kertaa oletettua nopeammin.

Veden vaikutus herättää kiinnostavia kysymyksiä. Puoliutuvatko muutkin radioaktiiviset aineet paljon nopeammin kuin on oletettu? Maapallolla on vettä varsin runsaasti, ja Nooan ajan vedenpaisumus alkaa nousta entistä varteenotettavammaksi selitykseksi.

CERN:in raportissa myös kerrottiin, että pienempiä poikkeamia radioaktiivisten aineiden hajoamisessa on havaittu aiemmin.

Populaarisissa tiedejulkaisuissa radioaktiivisia puoliutumisaikoja on pidetty miltei absoluuttisen tarkkoina. Uusi tutkimus osoittaa, että vuosimiljooniin on syytä suhtautua entistä kriittisemmin.


Lähde:

CERN Courier. 2009. Ultrasonic cavitation of water speeds up thorium decay. (8.6.)

Vanha hiuslöytö herättää kysymyksiä ihmiskunnan iästä

Tutkijat löysivät vanhoja hiuksia hyeenan koproliitista. Mutta miten vanhoja ne oikeastaan ovat? Kuva Wikipediasta.





Joel Kontinen

Tuore Journal of Archaeological Science –lehdessä julkaistu tutkimus herättää kiinnostavia kysymyksiä iänmääritysmenetelmien luotettavuudesta. Witwatersrandin yliopiston tutkija Lucinda Backwell kollegoineen löysi vanhoja ihmisten hiuksia koproliitista eli fossiloituneesta lannasta hyeenojen käyttämästä luolasta Etelä-Afrikasta.

He olettavat hiusten olevan 200 000 vuotta vanhoja, mikä tekisi löydöstä todella ainutlaatuisen. Tohtori Backwell pitää löytöä erittäin epätavallisena, koska yleensä hiukset ovat varsin hauraita ja hajoavat nopeasti.

Hiusten leveys ja muoto vastaavat nykyihmisten hiuksia. Löytö ei toisin sanoen tue darvinistista evoluutiota.

Backwell ja kollegat uskovat, että hiukset kuuluivat joko Homo heidelbergensisille tai varhaiselle Homo sapiensille.

Löytö on kreationistisesta perspektiivistä katsottuna kiinnostava. Onko loogista otaksua, että ihmisen hiukset säilyvät 200 000 vuotta? Aivan kuten 80 miljoonaa vuotta vanhaksi arvioidusta Hadrosauruksen luusta hiljattain löytyneet pehmeät kudokset ja kollageeni, uusi löytö herättää vahvoja epäilyksiä satojentuhansien vuosien uskottavuudesta.

Lähde:

Gray, Richard. 2009. 200,000 year old human hair found in dung. Telegraph. co.uk http://www.telegraph.co.uk/earth/environment/archeology/5299352/200000-year-old-human-hair-found-in-dung.html

Ällistyttävä fossiililöytö - tursas

Tursaat ovat vastustaneet darvinistista evoluutiota pitkän, pitkän ajan. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Tursaat ovat yllättävän älykkäitä pääjalkaisia (Cephalopoda). Ne tunnetaan kahdeksasta lonkerostaan - niiden englanninkielinen nimi octopus tulee kreikan kielen sanasta oκτάπους (‘kahdeksanjalkainen’) - ja kyvystä ruiskuttaa mustetta niitä saalistavia eläimiä kohti, siitä nimi mustekala. Vankeudessa tursaat ovat avanneet lonkeroillaan purkkeja ja karanneet muitta mutkitta akvaarioista.

Palaeontology –tiedelehti julkaisi hiljattain tutkimuksen ällistyttävästä fossiililöydöstä – viisi fossiloitunutta tursasta. Tämä on äärimmäisen harvinainen löytö.

Tursaat koostuvat enimmäkseen lihaksesta ja nahasta. Kuolleesta tursaasta ei yleensä jää mitään jälkipolville. ScienceDaily toteaakin, että tällaisen löydön todennäköisyys on häviävän pieni. Ennen tätä löytöä vain yhden ainoan tursaslajin tiedettiin säilyneen ja senkin fossiloituneita yksilöitä oli löytynyt vähemmän kuin mitä tursailla on lonkeroita.

Tursaat löydettiin Libanonista kerrostumasta, jonka otaksutaan muodostuneen liitukaudella. Niiden iäksi on arvioitu 95 miljoonaa vuotta.

Fossiilit ovat säilyneet niin hyvin, että jopa niiden muste ja imukupit näkyvät. Berliinin vapaan yliopiston (Freie University Berlin) tutkija Dirk Fuchs, joka osallistui tutkimusraportin laatimiseen, sanookin, että yhtä fossiileista on miltei mahdoton erottaa nykyisin elävistä tursaslajeista.

Löytö kertoo, että tursaat ovat pysytelleet nykytursaiden näköisinä ällistyttävän kauan. Iänmääritysmenetelmät eivät ole absoluuttisia, koska ne perustuvat olettamuksiin, joita ei voida testata ja näin osoittaa pitävän paikkaansa.

Tursaslöytö haastaa darvinistisen evoluution. Monien muiden elävien fossiilien, esimerkiksi varsieväkalan , tuataran ja molukkiravun tavoin ne ovat vastustaneet darvinistista muutosta hämmästyttävän kauan.

Tursaiden on täytynyt kuolla jossain katastrofissa. Todennäköisin selitys on vuoden kestänyt globaali tuhotulva, josta kerrotaan Genesiksessä eli 1. Mooseksen kirjassa. Nooan ajan vedenpaisumus on tarjonnut juuri sopivat olosuhteet tursaiden säilymiseen.


Lähde:

Cretaceous Octopus With Ink And Suckers -- The World's Least Likely Fossils. ScienceDaily 18. 3. 2009.
http://www.sciencedaily.com/releases/2009/03/090317111902.htm

Maailman vanhin kallio?

Tämän kotimaisen kallion iästä on monenlaisia arveluja.

Joel Kontinen

Geologit arvelevat löytäneensä maapallon vanhimman kallion. Science-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan uusi Kanadasta löydetty vihreäkivi on 250 miljoonaa vuotta vanhempi kuin mikään muu tunnettu kallio.

Kalliosta otetut näytteet lähetettiin Washingtonin Carnegie Instituteen, jossa tutkittiin samariumin hajoamista neodymiumiksi. Näytteiden iäksi määriteltiin 3,8 – 4,28 miljardia vuotta.

Tutkimusryhmään kuulunut Montrealin McGill Universityn geologian professori Don Francis pitää 4,28 miljardia vuotta todennäköisimpänä ikänä.

Löydetyssä vihreäkivessä arvellaan lisäksi olevan merkkejä varhaisesta elämästä. Tämän voisi luulla heikentävän oletusta vuosimiljardeista.

Toisin kuin yleensä kuvitellaan, iänmääritysmenetelmät ovat varsin epäluotettavia. Radiometriset menetelmät eivät mittaa ikää vaan eri isotooppien pitoisuuksia. Niihin liittyy useita olettamuksia, koska alkuperäisistä pitoisuuksista ei koskaan voida olla täysin varmoja. Niinpä esimerkiksi fossiilien ja kallioiden ja jopa luolien ikää on monesti jouduttu muuttamaan jälkikäteen.

Lisäksi timanteista löydetty hiili-14 ja T. rexin pehmeät kudokset puhuvat sen puolesta, että miljoonia vuosia ei ole koskaan ollutkaan.

Komeetat , Merkuriuksen magneettikentän heikkeneminen ja Saturnuksen kuu Titan myös kertovat nuoresta aurinkokunnasta.

Uskomuksiin vuosimiljoonista liittyy vahva ideologinen lataus. Käsitys maapallon miljoonista vuosista sai alkunsa jo ennen kuin ensimmäistäkään iänmääritysmenetelmää oli kehitetty.





Lähde:

Morgan, James. 2008. Team finds Earth's 'oldest rocks' . BBC News. (26.9.)
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7639024.stm

Miten vanha se rotta olikaan?

Tämä veitikka haastaa hiili-14-menetelmän. Kuva: Wikipedia


Joel Kontinen

Rotat rantautuivat Uuteen-Seelantiin varhaisten polynesialaisten mukana. Näin ainakin otaksutaan. Ajankohta onkin jo hieman kiistanalaisempi. Vuonna 1996 hiili-14:llä ajoitetut rotanluut antoivat tulokseksi 200 eKr. Useimmat antropologit uskovat siitä huolimatta, että ensimmäiset ihmiset tulivat Uuteen-Seelantiin vasta noin 1250-1300 jKr., koska saarilta ei löydy jälkiä 200-luvulta eKr. peräisin olevasta ihmisasutuksesta. Jotkut kriitikot epäilivät, että rottien hiiliajoituksessa oli täytynyt tulla virhe.

Hiljattain paleoekologi Janet Wilmshurstin johtama Landcare Researchin tutkimusryhmä ajoitti 17 näistä luista uudelleen. He saivat tulokseksi enintään 1280 jKr. Rottien syömät siemenet olivat aikaisintaan vuodelta 1290 jKr. Wilmshurst kollegoineen julkaisi tutkimuksensa Proceedings of the National Academy of Sciences –lehdessä.

Iänmääritysmenetelmiin liittyy monia olettamuksia, joista maallikot eivät yleensä tiedä mitään. Niitä on siitä huolimatta pidetty melko tarkkoina vaikka tulokset ovat ennenkin tuottaneet yllätyksiä. Nyt yli tuhannen vuoden heitto herättänee kysymyksiä myös muiden ajoitusmenetelmien luotettavuudesta.




Lähde:

Mitchell, Steve. 2008. Rodent Bones of Contention. ScienceNow Daily News. (2.6.) http://sciencenow.sciencemag.org/cgi/content/full/2008/602/2

Kuka keksi litteän maapallon?

Joel Kontinen

Litteän maapallon argumentti tuntuu olevan ID:n eli älykkään suunnittelun vastustajien lempiajatuksia, siksi usein siihen törmää. Esimerkiksi Aamulehden tiedetoimittaja Vesa Vanhalakka käytti sitä kommentoidessaan Kansasin koululautakunnan päätöstä, joka sallii darwinismin kriittisen tarkastelun osavaltion kouluissa. Vanhalakka vihjaisi, että darwinismin vastustajat voidaan luokitella samaan kategoriaan litteään maapalloon uskovien kanssa. Teistisen evoluution kannattajat turvautuvat monesti samaan selitykseen. He uskovat Jumalan käyttäneet evoluutiota luomismenetelmänään.

Evoluutio on kuitenkin pohjimmiltaan yritys selittää kaiken olevaisen synty ilman Jumalaa.

ID:tä ei kuitenkaan voida pitää uskonnollisena käsityksenä, koska se tyytyy tutkimaan, miten älykkään suunnittelun jäljet näkyvät universumissa ja elävissä olioissa eikä se ota kantaa siihen, kuka suunnittelija on. Evoluutio taas väittää elottoman synnyttäneen kaiken elollisen.

Kreationismin mukaan Jumalan loi maailman Sanallaan käyttämättä evoluutiota välikappaleenaan. Olisikin kummallista, jos Jumala, joka Uudessa testamentissa teki veden viiniksi silmänräpäyksessä, joutuisi Vanhassa testamentissa odottamaan miljonia vuosia voidakseen askel kerrallaan luoda ihmisen.

Pannukakkumaan yhdistäminen kristinuskoon ontuu pahasti. Raamattu ei anna sille edes epäsuoraa tukea. Kirkkohistoria tuntee vain kaksi varhaisajan kristillistä ajattelijaa, jotka olettivat maapallon olevan litteä ja heistäkin Lactantiusta (245­ - 3­25) pidettiin harhaoppisena. Kukaan kirkkoisistä ei hyväksynyt hänen näkemyksiään.

Nykyaikainen myytti litteästä maapallosta lienee peräisin amerikkalaisen kirjailijan Washington Irvingin (1783 – 1859) fiktiivisestä kertomuksesta. Tässä tarinassa Kristoffer Kolumbuksen vastustajat varoittivat, että hän putoaisi maapallon reunan yli, jos hän yrittäisi ylittää Atlantin. Todellisuudessa tuon ajan kirkonmiehet jopa tiesivät kuinka suuri maapallo on.

Litteä maapallo on huomattavasti varhaisempi keksintö. Yksi ajatuksen uranuurtajista oli kreikkalainen filosofi Anaksimandros (n. 610-545 eKr.), joka myös opetti, että elämä alkoi vedestä ja ryömi vähitellen maalle, kun oliot muuttuivat toisiksi. Kuulostaako tutulta?

Lähteet
Discovery Institute. Center for Science and Culture. Top Questions.

Hazel, John. 2000. Who’s Who in the Greek World. Lontoo: Routledge.

McKerlie, Paula. 1994. Who Invented the Flat Earth? Creation 16:2, 48 – 49.

Vanhalakka, Vesa. 2005. Heureka! Maapallo on sittenkin litteä! Aamulehti 10.11. 2005

Wells, Jonathan. 2005. Not That Flat Earth Myth Again!