lauantai 3. toukokuuta 2008
T. rex: Uusia otsikoita vanhoista kudoksista
Kentucky Fried T. rex?
Joel Kontinen
Vuonna 2005 paljastuneet Tyrannosaurus rexin pehmytkudokset ovat antaneet aiheen uusiin otsikoihin. Kun Mary Schweitzer tutkimusryhmineen löysi 68 miljoonan vuoden ikäiseksi arvioidusta dinosauruksesta verisoluja ja pehmytkudoksia, kaikki eivät aluksi uskoneet sitä, mitä valokuvat selvästi osoittivat eli jäännökset näyttivät hämmästyttävän tuoreilta.
Uusi Science-lehdessä julkaistu ja National Geographic Newsin uutisoima tutkimus paljastaa T. rexin ja kanan oletetun lähisukulaisuuden. Harvardin yliopiston Chris Organin johtamassa tutkimuksessa analysoitiin T. rexin kollageeniä ja verrattiin sitä 21 elossa olevan lajin proteiinisekvensseihin.
Samantapaisella menetelmällä on näytetty toteen, että päästäisen kaltaiset tanrekit, jotka painavat viidestä grammasta ylöspäin, ovat sukua elefanteille, jotka painavat hieman enemmän. Tästäkin tiedosta olisi saanut sävähdyttävät otsikot mutta kana osoittautui lopulta propaganda-arvoltaan vetoavammaksi. Harva jaksaisi uskoa, että päästäinen on kehittynyt elefantista tai elefantti päästäisestä.
Darvinistit ovat jo pitkään ”tienneet”, että T. rex ja kana ovat sukulaisia. Pinnan alla on kuitenkin kuhissut. Lue lisää tästä ja tästä.
T. rexin ja kanan sukulaissuhteen virallistamisen lisäksi tutkijat voisivat pohtia hieman tarkemmin, miten verisolut ja pehmytkudokset voivat ylipäänsä säilyä 68 miljoonaa vuotta. Michiganin yliopiston tutkija Peggy Ostrom esimerkiksi sanoo: ”Vuonna 2000 ei luultavasti kukaan biokemisti olisi uskonut, että joskus vielä löytyisi yli 40 000 vuotta vanha proteiini.”
Näin se on. Mutta evoluutio tarvitsee miljoonia vuosia, joten kukaan evolutionisti ei ole tullut ajatelleeksi, että ajanmääritysmenetelmissä olisi jotain pielessä.
Lähteet:
Norris, Scott. 2008. T. Rex Protein “Confirms” Bird-Dinosaur Link. National Geographic News. (24.4. 2008) http://news.nationalgeographic.com/news/pf/44855400.html
Vanhalakka, Vesa. 2008. Hirmuinen T. rex oli ylisuureksi kasvanut kana. Aamulehti (28.4.)