sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Uusi tutkimus: nykylinnut elivät jo dinosaurusten kaudella


Dinosaurukset saivat uuden naapurin


Joel Kontinen

Dinosaurukset ovat viime viikkoina saaneet paljon uusia naapureita. Vuoden vaihteessa tiedejulkaisut kertoivat, että kovakuoriaiset elivät dinosaurusten kaudella. Hiljattain kävi ilmi, että myös vesinokkaeläimet olivat jo tuolloin olemassa. Nyt luetteloon voidaan lisätä vielä nykylinnut.

Darvinistit ovat pitkään kehottaneet meitä katsomaan lintulaudalle, jos haluamme nähdä vilauksen dinosauruksesta. Heidän mukaansa peipot ja punatulkut ovat hirmuliskojen jälkeläisiä.

Evolutionistien mukaan nykylintujen piti saada alkunsa ”vasta” 60 miljoonaa vuotta sitten, noin viisi miljoonaa vuotta sen jälkeen kun dinosaurukset olivat jo kuolleet sukupuuttoon. Mutta BMC Biology tiedelehdessä julkaistiin hiljattain tutkimus, joka kumoaa tämän käsityksen. Ann Arborissa sijaitsevan Michiganin yliopiston tutkijaryhmä Joseph Brownin johdolla tarkasteli eri lajien mutaationopeuksia molykyylikellon avulla. Evoluution kannattajat uskovat kellon tikittävän varsin tasaisesti, eli kertyneiden mutaatioiden määrästä voidaan laskea, milloin tietyt lajit eriytyivät toisistaan. Brown ja kollegat päätyivät siihen, että nykylinnut elivät jo 100 miljoonaa vuotta sitten.

Molekyylikellon käyttöön liittyy monia oletuksia. Esimerkiksi kellon tasainen tikitys perustuu uskomukseen, että mutaatiot kasaantuvat eri lajeihin yhtä nopeasti. Kemisti Jonathan Sarfatin mukaan havainnot ovat osoittaneet, että mutaationopeus on vakio organismin sukupolvea kohti. Näin ollen kellon nopeus ei voi olla sama vaikkapa bakteereilla ja elefanteilla. Brown vihjasikin, että oletus eri lintulajien mutaatioiden vakionopeudesta voi johtaa tutkimuksen harhaan.

Dinosaurusten muuttuminen linnuiksi olisi muutenkin mahdotonta. Jo suomujen muuttuminen suliksi olisi ollut ylipääsemätön ongelma. Kukaan ei ole kyennyt vakuuttavasti selittämään, miten se olisi edes teoriassa voinut tapahtua. Esimerkiksi Scientific American -tiedelehdessä tunnustettiin jo vuonna 2003, että aiemmat käsitykset sulkien evoluutiosta joutavat roskakoppaan. Artikkelin kirjoittajat Richard Prum ja Alan Brush myönsivät, että sulkien kehitys on ongelmallista. He halusivat siitä huolimatta uskoa sen olevan mahdollista.

Todellisuudessa dinosaurusten kehittyminen linnuksi on äärimmäisen hataralla pohjalla, koska evolutionistit itsekin uskovat, että archaeopteryx, jota Suomessa lukion biologian kirjoissa esitellään liskolintuna, eli jo noin 80 miljoonaa vuotta ennen dinosaurusten joukkotuhoa 65 miljoonaa vuotta sitten. Ja archaeopteryxillä oli täysin kehittyneet, aerodynaamiset sulat.

Uusi tutkimus viitannee siihen, että tutkijat ovat ainakin teoriassa valmiita hylkäämään vanhan käsityksen siitä, että lintulaudan peipot ovat sukupuuttoon kuolleiden hirmuliskojen nykyisiä edustajia.


Dinosaurusten ja lintujen sukulaisuus on ontunut jo aiemminkin. Lue liskolinnusta tästä.

Voit lukea vesinokkaeläimestä tästä .

Lisää kovakuoriaisista tästä .

Lähteet:

Brown, Joseph; Rest, Joshua S.; Garcia-Moreno, Jaime; Sorenson, Michael D. & Mindell. David P. 2008. Strong mitochondrial DNA support for a Cretaceous origin of modern avian lineages. BMC Biology 2008, 6:6. http://www.biomedcentral.com/1741-7007/6/6/abstract

Goudarzi, Sara.2008. Modern Birds Existed Before Dinosaur Die-Off. National Geographic News. http://news.nationalgeographic.com/news/2008/02/080208-bird-origins.html

Prum, Richard O. & Brush, Alan H. Which came first, the Feather or the Bird? Scientific American 288:3, 60-69 (maaliskuu 2003).

Sarfati, Jonathan & Matthews, Michael. 2003. Refuting Evolution 2. Green Forest: Master Books.