lauantai 23. helmikuuta 2008

Kolmas Jeesus



Uusi kirja tulkitsee kristinuskon uudelleen


Joel Kontinen

Ota iso kulho. Kaada pohjalle hiukan liberaaliteologiaa, hyppysellinen intialaista ajattelua ja sirottele pinnalle ripaus evoluutiota, niin saat seoksen, jolla jälleen kerran pyritään tulkitsemaan kristinusko uudelleen.

Deepak Chopra on intialaissyntyinen lääkäri ja vaihtoehtoisen lääketieteen puolestapuhuja, jonka uusin kirja The Third Jesus: The Christ We Cannot Ignore (Crown publishing, 2008) esittää Jeesuksen kosmisena Kristuksena, henkioppaana, jonka opetus ei enää olekaan kristillisen kirkon yksinoikeus. Chopran Jeesus aikoi pelastaa maailman osoittamalla tie jumalatietoisuuteen.

Miksi siis kolmas Jeesus? Chopra, joka oli kirjoittanut yli 50 kirjaa, opettaa, että ensimmäinen Jeesus oli juutalainen rabbi, joka muutti elämällään länsimaisen uskonnon. Toinen Jeesus on teologian ja dogmien Jeesus, jonka puolesta on kiistelty ja sodittu. Chopran kolmas Jeesus on tosin vapahtaja mutta ei suinkaan ainut vaan yksi monista eikä missään tapuksessa Jumalan ainutsyntyinen Poika. Chopra uskoo, että Jeesuksen seuraajat panivat hänen suuhunsa sanoja monta vuosisataa myöhemmin, esimerkiksi sen, että usko Jeesukseen on pelastuksen edellytys. Chopra sanoikin, että Kolmas Jeesus on todellisuudessa valaistuksen korkeimman asteen ruuumiillistuma.

Chopra kertoi Time-lehden haastattelussa, että Jumalan tulisi olla nainen:”Ihmisen evoluution seuraavan askeleen on oltava viisaimpien eloonjääminen… Sen vuoksi tarvitsemme intuitiota, sääliä ja naisjumalan.”

Chopran Jeesus on tyypillinen new age –liikkeen vapahtaja, johon uskominen ei edellytä todellista kääntymystä eikä edes Raamatun mukaista uskoa. Uuden testamentin Jeesus sen sijaan sanoi, että Hän on ainoa tie iankaikkiseen elämään: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Pietari todisti Jeesuksesta: ”Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa, sillä ei ole taivan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän pitää pelastua” (Ap. t. 4:12).

Kolmas Jeesus on väärä Kristus, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen Jeesuksen kanssa.




Lähteet:

Chopra Center. The Third Jesus: The Christ We Cannot Ignore
By Deepak Chopra. http://www.chopra.com/thirdjesus/excerpt
Talking with Deepak Chopra. Time (European edition) 171:8, 14. 25.2.2008.

Lue toinen esimerkki evankeliumin uudellentulkinnasta tästä.