lauantai 9. helmikuuta 2008

Titanin toliini: osoitus nuoresta iästä



Kuva: NASA

Joel Kontinen

Saturnuksen suurin kuu Titan on salaperäisen kiehtova maailma. Huygens-luotain laskeutui Titanin pinnalle tammikuussa 2005 ja on siitä lähtien lähettänyt kuvia ja tietoa kuusta. Ralph Lorenzin johtama Johns Hopkins yliopiston tutkijaryhmä on tutkinut kuvia ja julkaissut päätelmänsä Geophysical Research Letters -tiedelehdessä.

Titanin pinta on nestemäisten metaani- ja etaanijärvien peitossa. Tämän ison kuun pintalämpötila on noin -178 °C. Metaani pysyy ensisijaisesti nestemäisenä mutta osa siitä haihtuu ja tiivistyy pilviksi, kun se viilenee ilmakehässä. Näin ollen Titanilla sataa nestemäistä metaania.

Titanin kiinteä pinta on hiekkamaisten dyynien peitossa. Dyynit muodostuvat toliinista, joka koostuu hiilestä, vedystä ja typestä.

Toliini on saanut nimensä ’mutaista’ tarkoittavasta kreikan kielen sanasta. Sitä muodostuu, kun auringonvalo pilkkoo metaanimolekyylit ja atomit yhdistyvät suuremmiksi molekyyleiksi. Laboratorikokeet osoittavat, että jos tätä olisi tapahtunut miljardien vuosien ajan, toliinia pitäisi olla paljon enemmän. Tutkijat päättelivät, että Titanin nykyinen metanologinen kiertokulku ei ole voinut jatkua niin kauan vaan sen on täytynyt alkaa paljon myöhemmin.

Lorenz uskoo, että maapallon hydrologinen kierto on alkanut hyvin varhain planeettamme historiassa mutta hän arvelee, että Titanin metaanin kiertokulku ei ole voinut jatkua miljardeja vuosia.

Vaikka kaikki astronomit eivät olekaan valmiita hylkäämään ajatusta 4,6 miljardin vuoden ikäisestä aurinkokunnasta, Titanin toliini puhuu sen puolesta, että Titan on paljon nuorempi kuin kuviteltiin.

Seuraava askel olisi myöntää, että koko aurinkokunta on vain 6000 vuotta vanha.

Lähde:
Ball, Philip. 2008. Titanic climate change in store. Nature News 6.2. 2008. http://www.nature.com/news/2008/080206/full/news.2008.553.html

Voit lukea lisää todisteita aurinkokunnan nuoresta iästä tästä
ja tästä.