sunnuntai 10. helmikuuta 2008

UNESCO:n tiedelehti tekee Lucystä esi-ihmisen



Joel Kontinen

Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää tiedelehteä A World of Science. Tämän vuoden tammi-maaliskuun numero jatkaa viime vuonna alkanutta teemaa eli evoluutiota. Artikkelisarjan kirjoittajat Patricia Vickers-Rich, Peter Trusler ja Draga Gelt pitävät elämän kehittymistä elottomasta selviönä eivätkä muutenkaan kyseenalaista evoluutiota.

Erikoisin veto on ottaa oletetun esiäitimme Lucyn vanha nimi Praeanthropus afarensis jälleen käyttöön. Yleensähän Lucystä käytetään sen lajinimeä Austrapithecus afarensis. Ehkäpä Vickers-Rich ja kollegat ajattelivat, että etelänapina (Austrapithecus) ei kuulosta yhtä vaikuttavalta kuin esi-ihminen (Praeanthropus). Vaikka kirjoittajat myöntävät, että Lucyn sormet olivat käyriä niin kuin nykyapinoilla, he spekuloivat, että tämä ”esi-ihminen” saattoi puissa kiipeämisen ohella myös kävellä kahdella jalalla. Ainakin he liittävät juttuunsa kuvan pystyssä kävelevästä hyvin apinamaisesta otuksesta.

Ehkäpä Lucy kaipaakin vähän tukea. Hiljattain Tel Avivin yliopiston professori Yoel Rak ja kollegat julkaisivat Proceedings of the National Academy of Sciences (PNAS) -tiedelehden verkkoversiossa tutkimuksen, jossa he vertasivat gorillojen, simpanssien ja nykyihmisten alaleukaa keskenään ja huomasivat, että apinoiden leukaluut olivat morfologisesti miltei samanlaisia kuin kahden austrapithecus-suvun edustajan (Australopithecus robustus ja Australopithecus afarensis), mutta eroavat nykyihmisestä. Rakin mukaan tämä viittaa vahvasti siihen, että Lucy ei voi olla Homo sapiensin esiäiti.

Kukahan vihjaisi tästä UNESCO:lle?

Lähteet:

Siegel-Itzkovitch, Judy, 2007. Israeli researchers: 'Lucy' is not direct ancestor of humans. (16.4.2007) http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1176152801536&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull

Vickers-Rich, Patricia; Trusler, Peter ja Gelt, Draga. 2008. The Rise of animals (Part II). A World of Science 6:1, 2-8.

Voit lukea lisää Lucystä tästä.

Oliko alussa Aadam vai apinamies? Lue lisää tästä.