Darwininsirkut rikkovat lajirajoja ja darvinistisia odotuksia

Isokaktussirkkunaaras. Kuva: Harvey Barrison, CC BY-SA 2.0.





Joel Kontinen


Lukion biologian kirjoista tutut darwininsirkut kuuluvat koivumittarin, Lucyn (Australopithecus afarensis), Tiktaalikin ja Archaeopteryxin kanssa evoluution ikonien kärkikastiin – lähinnä siksi, että valovoimaisempia ehdokkaita ei ole ilmaantunut.

Englanninkielisessä kirjallisuudesta näitä sirkkuja kutsutaan Darwininpeipoiksi (Darwin’s finches), ja ne muistuttavat niin paljon toisiaan, että vain lintutieteilijät pystyvät erottamaan eri sirkkulajit toisistaan.

Darwininsirkut ovat pieniä varpuslintuja, joilla on markkinoitu evoluutiota jo Charles Darwinin päivistä lähtien. Niiden piti osoittaa nopeaa lajiutumista, mutta kehitysopin markkinamiesten hämmästykseksi lajien rajat ovat varsin häilyviä, ja eri sirkkulajit pystyvät lisääntymään keskenään.

Ne eivät todista evoluutiosta, vaan niistä käy ilmi, että eri sirkut kuuluvat samaan Genesiksen lajiin.

Lähde:

Webb, Jonathan. 2015. Genomes reveal Darwin finches' messy family tree. BBC News (11.2.).

Media äityi satuilemaan evoluution ikonista: ”Darwininsirkkujen evoluutio jatkuu yhä”

Kaktussirkku eli Geospiza scandens. Kuva: putneymark, Creative Commons (CC BY-SA 2.0).





Joel Kontinen

Darwininsirkut kuuluvat koivumittarin, Lucyn (Australopithecus afarensis), Tiktaalikin ja Archaeopteryxin kanssa evoluution ikonien kärkikastiin – lähinnä siksi, että valovoimaisempia ehdokkaita ei ole ilmaantunut.

Huhtikuun lopulla The Washington Post ilmoitti muitta mutkitta, että darwininsirkkujen evoluutio jatkuu yhä.

Otsikon takaiset faktat ovat huomattavasti karumpia. Science julkaisi tutkimuksen, jossa selvitettiin, mikä geeni ratkaisee sirkun nokan koon. Sopivin ehdokas tunnetaan nimeltä HMGA2.

Galapagossaaret kärsivät kovasta kuivuudesta vuonna 2003, ja silloin monet keskimääräistä isonokkaisemmat maasirkut (Geospiza fortis) kuolivat nälkään. Niitä suuremmat isomaasirkut (Geospiza magnirostris) ehtivät napsia suuret siemenet ennen niitä, joten niiden kävi köpelösti.

Kuivuudesta hengissä selvinneillä maasirkuilla oli pienempi nokka kuin vainajilla: ne pystyivät popsimaan myös pieniä siemeniä, joita isommat sirkut karttoivat.

Toisin sanoen: sirkun nokan koko vaikuttaa siihen, miten hyvin se sopeutuu syömään tietynkokoisia siemeniä.

Tällainen adaptaatio ei kuitenkaan ole evoluution synonyymi.

Sirkkujen käyttö evoluution ikonina on muutenkin ongelmallista, koska niiden oletettu evoluutio kulkee välillä väärään suuntaan ja koska muuntelulla on rajansa. Sirkku ei esimerkiksi voi kasvaa edes harakan kokoiseksi.

Lähteet:

Kaplan, Sarah. 2016. 200 years after Darwin, this is how the iconic Galapagos finches are still evolving. The Washington Post (22.4.).

Rogers, Nala. 2016. Evolution of Darwin’s finches tracked at genetic level. Nature News (21.4.).

Kuolinkellot soivat evoluution ikonille: darwininsirkut eivät tue evoluution käsitystä lintujen kehityksestä, Harvardin tutkijat sanovat

Darwininsirkkuja on pidetty evoluution ehkä parhaimpina ikoneina. Kuva John Gould, Wikipedia.




Joel Kontinen

Galapagossaarilla elävien darwininsirkkujen piti olla evoluution parhaimpia ikoneja. Niille on nyt käymässä samoin kuin koivumittareille, joiden arvo evoluution todisteena on käytännössä olematon.

Harvardin yliopiston tutkijat ovat evoluutiobiologi Arkhat Abzhanovin johdolla huomanneet, että toisin kuin Charles Darwin oletti, sirkkujen muuntelulla on rajansa. He huomasivat, että matematiikan lait säätelevät lintujen nokan kehitystä ja samalla myös asettavat rajat sille, miten paljon ne voivat muuttua.

Ne estävät linnun nokkaa kasvamasta liian suureksi.

Tämä ei kuulosta alkuunkaan uusdarvinistiselta evoluutiolta, jossa luonnonvalinta ja satunnaiset mutaatiot muuttavat eliöitä toisiksi.

Abzhanov ja kollegat julkaisivat tutkimuksensa Nature Communications -lehdessä.

Lähde:

Reuell, Peter. 2014. Reading shapes: Research on bird beaks delivers powerful insights on variation. The Harvard Gazette (6.6.).

Darwininsirkkujen evoluutio kulkee väärään suuntaan: kolmesta lajista tullut kaksi

Evoluution ikonit eivät tue evoluutiota. Kuva John Gould, Wikipedia.



Joel Kontinen

Darwininsirkut ovat evoluution tunnetuimpia ikoneja, jotka ovat tuttuja myös koto-Suomen biologian oppikirjoista. Niiden piti osoittaa, että evoluutio on muutakin kuin hypoteesi.

Koulun biologia lukio 2 -kirjassa sanotaan: ”Alun perin Etelä-Amerikan mantereelta peräisin olevasta sirkusta on Galapagossaarilla kehittynyt useita eri lajeja, jotka eroavat tosistaan mm. nokan muodon perusteella.”

Princetonin yliopiston sirkkututkijat Peter ja Rosemary Grant ovat seuranneet Galapagossaarten darwininsirkkuja yli 40 vuoden ajan ja huomanneet, että sirkkujen kehitys ei ole niin yksisuuntaista kuin mitä Darwin otaksui.

Grantit osoittivat, että pitkänokkaiset sirkut menestyvät kuivalla kaudella ja lyhytnokkaiset sadekaudella. Mitään selvää sukupolvelta toiselle periytyvää suuntausta he eivät havainneet.

Sonia Kleindorferin johtama tutkimusryhmä huomasi hiljattain, että Galapagossaariin kuuluvalla Floreanalla evoluutio näyttää kulkevan täysin väärään suuntaan. Saaren kolmesta sirkkulajista – iso puusirkku (Camarhynchus parvulus), keskikokoinen puusirkku (Camarhynchus pauper) ja pieni puusirkku (Camarhynchus psittacula) – on sadassa vuodessa tullut kaksi sirkkulajia. Biologit uskovat, että niistä saattaa lopulta tulla yksi ainoa sirkkulaji.

Jos evoluutio pystyy hädin tuskin selittämään, miksi kolmesta vanhasta lajista on tullut kaksi lajia, niin sen on turha selitellä, miten amebasta kehittyi vuosimiljoonien saatossa ahven, aasi, alpakka ja astrobiologi.

Lähteet:

Grant, Peter R. ja B. Rosemary Grant. 2014. Evolutionary biology: Speciation undone. Nature 507 (7491), 178–179.

Tast, Johann et. al. 1998. Koulun biologia lukio 2. Perinnöllisyys ja evoluutio. Helsinki: Otava.

Tutkimus: Evoluutio on hitaampaa kuin kuviteltiin

Uusi tutkimus viittaa siihen, että darwininsirkkujen nokan muutoksia ei pitäisi pitää todisteena evoluutiosta. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Evolutionistit tunnustavat, että darvinistinen evoluutio toimii huomattavasti hitaammin kuin mitä he olivat kuvitelleet.

Oregonin valtionyliopiston eläintieteilijä Josef Uyeda kollegoineen julkaisi elokuun lopussa Proceedings of the National Academy of Sciences –lehdessä tutkimuksen evoluution pitkän aikavälin muutoksista.

Tutkijat vertasivat 10-100 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia fossiiliaineiston kuviteltuihin vuosimiljooniin ja päätyivät siihen, että lyhyen aikavälin muutokset eivät yleensä ole pysyviä.

Tulos on kiinnostava, koska esimerkiksi koulukirjat ovat pitäneet darwininsirkkujen nokan muodon pieniä muutoksia todisteena evoluutiosta, vaikka tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että näiden pikkulintujen nokan muoto voi vaihdella suuresti.

Pitkänokkaiset sirkut menestyvät kuivalla kaudella ja lyhytnokkaiset sadekaudella. Mitään selvää sukupolvelta toiselle periytyvää suuntausta ei kuitenkaan ole nähtävissä.

Pienehköjä muutoksia ei toisin sanoen pitäisi lainkaan pitää todisteina evoluutiosta, koska muutokset eivät kasaudu. Sirkut pysyvät sirkkuina, vaikka niiden nokan muoto voi vaihdella.

Raportoidessaan tutkimuksesta Physorg.com käytti ihmisten lisääntynyttä pituutta esimerkkinä aiheen mutkikkuudesta. Vaikka ihmiset ovat länsimaissa keskimäärin 5-7 senttiä pidempiä kuin 200 vuotta sitten, tämä ei tarkoita, että 2000 vuoden kuluttua ihmiset olisivat 60 - 90 senttiä pidempiä kuin nykyisin. Rajat tulevat jossain vaiheessa vastaan. (Esimerkiksi parantunut ravinto voi selittää suuren osan muutoksista.)

Lähde:

Not so fast -- researchers find that lasting evolutionary change takes about one million years.Physorg.com 22.8.2011.