Näytetään tekstit, joissa on tunniste evoluution ikoni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste evoluution ikoni. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. helmikuuta 2016

BBC satuilee kirahvin kaulasta darwininpäivän kunniaksi



Kirahvi näyttelee pääosaa BBC:n evoluutiokirjoituksessa.


Joel Kontinen

BBC lämmitti uudestaan darwininpäivän (12.2.) alla jo viime vuonna kirjoitettua pitkää juttua, jossa pyrittiin todistelemaan, että luonnossa näkyvä suunnittelu on harhaa ja että darvinistiset prosessit kykenevät selittämään kaiken.

Chris Baraniuk otti esille koko joukon perin tuttuja argumentteja, joista yksikään ei ole kovin vakuuttava. Hän marssittaa Darwinin tueksi esimerkiksi kanan jalostamisen, koirarodut, darwininsirkat, sirppisoluanemian, Richard Lenskin Escherichia coli -bakteerikokeet ja Microraptor guin.

Näiden esimerkkien yhteinen nimittäjä on se, että ne ovat joko täysin harhaanjohtavia tai kertovat täysin triviaalisista muutoksista, jotka tuskin auttavat evoluutiota.

Evoluutio tarvitsisi lisää geneettistä informaatiota voidakseen jatkaa kulkuaan, mutta Baraniukin esimerkit lähinnä vähentävät informaatiota ja ajavat kehityksen näin umpikujaan.

Hän käyttää paljon palstatilaa selittääkseen, miksi kirahvin pitkä kaula osoittaa evoluution todellisuuden. Kirahvi on Darwinin päivistä alkaen ollut evoluution ikoni, vaikka se pikemminkin kertoo nerokkaasta suunnittelusta.

Darvinistisen tarinan mukaan luonnonvalinta suosii pitkäkaulaisia kirahveja, jotka saavat enemmän jälkeläisiä. Lyhytkaulaiset eivät kehitysopin mukaan menesty yhtä hyvin savannilla, jossa on korkeita puita.

Monet gasellit pärjäävät mainiosti savannilla. Evolutionistien pitäisi joskus käydä katsomassa, miten kirahvi ruokailee. Savannilla puut ovat enimmäkseen varsin lyhyitä akasioja (Acacia). Monesti kirahvin pää ulottuu korkealle puiden latvojen yläpuolelle.

Yleensä kirahvit jättävät korkeammat puut, esimerkiksi apinanleipäpuun (Adansonia digitata) ja makkarapuun (Kigelia africana), rauhaan. Pitkästä kaulasta on niille jopa haittaa. Ne joutuvat pikemminkin taivuttamaan päätään alaspäin voidakseen mutustella akasian herkullisen piikkisiä oksia.

Mutta ehkä tämä ei BBC:n tiedetoimittajaa kiinnosta.

Lähde:

Baraniuk, Chris. 2015. How do we know that evolution is really happening? (30.7.).


keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Koivumittari – evoluution ikoni, joka ei todista evoluutiosta



Koivumittari (Biston betularia). Kuva: Vitali Gumenyuk, Wikipedia.


Joel Kontinen

Kymmenisen vuotta sitten molekyyli- ja solubiologian tohtori Jonathan Wells osoitti kirjassaan Icons of Evolution, että monet darvinistisen evoluution tunnetuimmista todisteista ovat harhaanjohtavia, osin jopa väärennyksiä.

Koivumittari (Biston betularia) on oppikirjojen yleisimpiä evoluution ikoneja.

Ennen teollista vallankumousta suurin osa englannin koivumittareista oli vaaleita. Mutta kun tehtaiden savupiiput alkoivat tupruttaa kaasujaan ilmaan, puiden jäkälä kuoli. Vaaleat koivumittarit eivät enää olleet suojassa linnuilta. Ne miltei hävisivät, ja tummat tulivat niiden tilalle.

Koivumittareita Englannissa tutkinut Bernard Kettlewell sanoi niiden olevan ilmeisin todiste evoluutiosta, mitä missään organismissa on koskaan nähty. Teollisuusmelanismina tunnetun ilmiön uskottiin voivan muuttaa koivumittareita.

Ongelma oli siinä, että koivumittareita oli alusta alkaen ollut sekä tummia että vaaleita, joten ne eivät kehittyneet miksikään eivätkä edes muuttaneet väriään.

Kettlewellin kokeisiinkin liittyy ongelmia. Hän houkutteli laboratoriossa kasvaneita koivumittareita hakeutumaan puiden rungolle suojaan, vaikka niiden ei juurikaan tiedetä lepäävän päivällä puiden rungolla.

Samat oppikirjat, jotka mainostavat koivumittaria evoluution ikonina, monesti myös käyttävät kirahvin kaulaa todisteena darvinismista. Tämäkin valinta ontuu pahasti.

Lähteet:

Wells, Jonathan. 1999. Second Thoughts about Peppered Moths. This classical story of evolution by natural selection needs revising. Access Research Network.

Wieland, Carl. 1999. Goodbye, peppered moths. A classic evolutionary story comes unstuck. Creation 21(3):56.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Kirahvin kaula: evoluution väärä ikoni


Näin Koulun biologia 2 mainosti kirahvin kaulaa. Ylärivissä Lamarckin selitys, alempana Darwinin.



Joel Kontinen

Kirahvi (Giraffa camelopardalis) lienee saanut nimensä arabian kielen sanasta zerafa, joka tarkoittaa ihastuttavaa. Afrikan savannien ruskeasilmäisessä kaunottaressa onkin kieltämättä jotain kiehtovaa.

Charles Darwin ei käyttänyt kirahvin kaulaa Lajien synnyn ensimmäisissä painoksissa todisteena evoluutiosta mutta mainitsi sen vuoden 1872 laitoksessa.

Darwinin ajan jälkeen kirahvin kaulasta kuitenkin tuli ikoni, jolla pyrittiin osoittamaan luonnonvalinnan ja ateistisen maailmanselitysmallin kaikkivoipaisuus.

Ranskalainen luonnontieteilijä Jean-Baptiste Lamarck (1744-1829) oletti, että hankitut geneettiset ominaisuudet periytyvät. Hänen mukaansa kirahvi sai pitkän kaulan kurkotellessaan puiden lehtiä. Pitkäkaulaiset kirahvit saivat pitkäkaulaisia jälkeläisiä.

Darvinistisen selityksen mukaan pitkäkaulaiset kirahvit taas pystyivät lyhytkaulaisia paremmin hankkimaan ravintoa Afrikan savanneilta ja saivat enemmän jälkeläisiä kuin lyhytkaulaiset.

Vaikka darvinistinen selitys onkin vaikuttava, se ei perustu tutkittuun tietoon vaan haluun pönkittää evoluutiota. Selitys on silkkaa näennäistiedettä.

Jos skeptikot olisivat oikeasti kriittisiä, he myöntäisivät tällaisesta hypoteesista huuhaapalkinnon suomalaisille tietokirjailijoille, jotka satuilevat koulukirjojen sivuilla.

Kirahvit elävät savannilla, jossa puut ovat enimmäkseen varsin lyhyitä akasioja (Acacia). Monesti kirahvin päät näkyvät korkealla puiden yläpuolella.

Yleensä kirahvit jättävät korkeammat puut, esimerkiksi apinanleipäpuun (Adansonia digitata) ja makkarapuun (Kigelia africana), rauhaan. Pitkästä kaulasta on niille jopa haittaa. Ne joutuvat pikemminkin taivuttamaan päätään alaspäin voidakseen mutustella akasian herkullisen piikkisiä oksia.

Olen nähnyt kymmeniä kirahveja Kenian savanneilla. Niiden ruokailutavat eivät kerta kaikkiaan sovi siihen muottiin, johon koulukirjojen tekijät ovat ne puristaneet myös meillä kotosuomessa.

Mutta ehkäpä biologian kirjojen tekijät eivät ole koskaan nähneet kirahvia luonnossa.

Lähteet:

Bergman, Jerry. 2002. The giraffe’s neck: another icon of evolution falls. TJ: The In-depth journal of Creation 16:1, 120-127

Tast, Johan; Tyrväinen, Heikki; Nyberg, Matti ja Leinonen, Matti. 1998. Koulun biologia 2: Perinnöllisyys ja evoluutio. Helsinki: Otava.