Näytetään tekstit, joissa on tunniste välimuodot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste välimuodot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. marraskuuta 2017

Kävelevä hai ei tue evoluutiota


Epolettihai. Kuva: Strobilomyces, CC BY-SA 3.0.




Joel Kontinen

Epolettihai (Hemiscyllium ocellatum) on vajaan metrin pituinen otus, joka viihtyy Australian, Indonesian ja Uuden-Guinean matalikoissa. Se on yksi PBS:n dokumentin Nature's Miniature Miracles päätähdistä.

Jos aalto huuhtoo tämän pikkuhain maalle, se säilyy hengissä tunnin verran yhdellä sisäänhengityksellä ja se voi käyttää eviään ryömiäkseen takaisin veteen.

Se ei toisin sanoen oikein viihdy maalla.

Vaikka evolutionistit voivat uskoa näkevänsä darvinistisia periaatteita kävelevissä kaloissa, Chaunax pictus ja muut “kävelevät” kalat eivät auta evoluutiota.

Ne eivät ole välimuotoja eivätkä ne edes selviäisi hengissä kuivalla maalla.

Evolutionistin on kuitenkin uskottava, että tällainen ihme on joskus tapahtunut.

Jumala loi äärimmäisen rikkaan kalamaailman, josta riittää meille ihmettelemistä moneksi päiväksi.

Lähde:

Pappas, Stephanie. 2017. Ever Seen a Shark Walk? Tiny Animals Amaze on PBS. Live Science (17.11.).


torstai 25. toukokuuta 2017

Homo naledin radiohiiliajoitus (C-14) tiputtaa 90 prosenttia oletetun sukulaisemme iästä

H. naledi. Kuva: John Hawks, Marina Elliott, Peter Schmid et al, Creative Commons (CC BY-SA 4.0).



Joel Kontinen

Kun Lee Berger kollegoineen ilmoitti vuonna 2015 löytäneensä eteläafrikkalaisesta luolasta uuden ihmisensukuisen esi-isän Homo naledin, hän arveli sen olleen ”3 miljoonaa vuotta” vanha.

Jossain vaiheessa ikä aleni 912 000 vuoteen.

Sitten luut ajoitettiin.

Populaarimedian ilmoittama ikä oli vähintään 236 000 ja enintään 335 000 vuotta, mikä teki H. naledista liian nuoren ihmisen esi-isäksi.

Puuttuva rengas se ei missään tapauksessa ole.

Media ei ole kertonut, että Berger ja kollegat lähettivät kolme luunkappaletta floridalaiseen laboratorioon radiohiiliajoitusta varten. Yksi näytteistä antoi tulokseksi 33,0 ± 0,2 tuhatta vuotta ja toinen 35,5 ± 0,16 tuhatta vuotta. Kolmannesta ei kerrota.

Tutkijat uskovat, että kostealla kaudella luihin kertyi enemmän kalsiittia (CaCO3) eli kalkkisälpää kuin muulloin, joten tämä näkyy C-14 -ajoituksessa.

Radiometrisillä ajoitusmenetelmillä on tapana antaa yllättäviä lukemia, joita evolutionistit joutuvat tämän tästä selittämään.

Lähde:

Dirks, Paul HGM et al. 2017. The age of Homo naledi and associated sediments in the Rising Star Cave, South Africa. eLife 2017;6:e24231.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Nature: Varhaisten kalaliskojen evoluutiosta ei ole fossiilitodisteita, mutta niiden on täytynyt kehittyä maalla elävistä matelijoista


Sclerocormus parviceps oli suurehko kalalisko. Kuva: NobuTamura, Creative Commons (CC BY-SA 4.0).




Joel Kontinen

Tuoreessa Naturessa on pitkähkö artikkeli kalaliskoista (Ichthyosauria). Siinä tunnustetaan, että näiden isojen meriliskojen varhaisesta evoluutiosta ei ole fossiilitodisteita, mutta niiden on evolutionistien mukaan täytynyt kehittyä maalla elävistä matelijoista.

Mistä tämä tiedetään?

Ne hengittävät delfiinien tavoin ilmaa, eivätkä ne olleet kaloja.

Darvinistinen maailmankuva vaatii eläimiä siirtymään maalta mereen (valaat), merestä maalle (kalat) ja maasta ilmaan (linnut), vaikka tällaisista harppauksista ei ole pitäviä todisteita, eivätkä ne edes olisi mahdollisia.

Kala esimerkiksi kuivuisi maalla kuoliaaksi.

Evolutionistit uskovat, että kalaliskot hallitsivat maailman meriä ”150 miljoonaa vuotta” dinosaurusten aikakaudella ja kuolivat sukupuuttoon kolmisenkymmentä miljoonaa vuotta ennen dinoja.

Mutta kun ”100 miljoonaa vuotta" vanhasta kalaliskosta on löytynyt pehmeitä kudoksia”, meidän on syytä epäillä näitä ajoituksia.

Lähde:

Watson, Traci. 2017. How giant marine reptiles terrorized the ancient seas. Nature 543, 603–607 (30.3.).

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Punarinnat kävelevät merenpohjassa


Nämä punarinnat (Trigidae) tuskin muistuttavat kaimojaan. Kuva Daiju Azuma, Creative Commons (CC BY-SA 2.5).






Joel Kontinen

Niitä kutsutaan meren punarinnoiksi (sea robins), mutta ne eivät osaa lentää eivätkä kaikesta päätellen suunnistaa niin tarkasti kuin lentävät punarinnat.

Ne osaavat sen sijaan kävellä – tai ainakin hoiperrella – veden pohjalla.

Ne ovat kaloja vaikka eivät ahvenilta näytäkään.

NOAA:n Okeanos Explorer -laivan pienoissukellusvene kuvailee parhaillaan Amerikan Samoan syviä vesiä. Se on löytänyt häkellyttävän kauniita eliöitä, esimerkiksi UFO:a muistuttavan meduusan.

Äskettäin se löysi myös tämän oudosti käyttäytyvän punarinnan, joka ei kuitenkaan ole evolutionistien kipeästi kaipaama välimuoto.

He ovat pitäneet varsieväkala Latimeriaa ja Tiktaalikia välimuotoina, mutta kumpikaan ei ole kestänyt kriittistä tarkastelua.

Evolutionistit uskovat, että kalat tai niitä muistuttavat vesieläimet astuivat kuivalle maalle yli kolmekymmentä eri kertaa.

Todisteet tästä puuttuvat yhä.

Kävelevät kalat eivät auta evoluutiota, koska ne eivät ole välimuotoja ja koska ne eivät edes selviytyisi hengissä kuivalla maalla.

Ne kertovat pikemminkin Genesiksestä tutusta lajiensa mukaan -periaatteesta.


Lähde:

Deamer, Kacey. 2017. Deep-Sea Stroll: This Fish 'Walks' on the Ocean Floor. Live Science (1.3.).

tiistai 16. elokuuta 2016

Kävelevä kala ei auta evoluutiota: se kuivuisi maalla


Chaunax pictus. Kuva: NOAA, public domain.





Joel Kontinen

Viime viikkoina on verkossa kohistu syvällä meren pohjassa kävelevästä kalasta.

NOAA:n Okeanos Explorer -laivan pienoissukellusvene kuvasi tätä sammakkomaista pikkuruisilla jaloilla tepastelevaa eliötä jo vuosisadan alussa, mutta uusi video on nostanut sen taas otsikoihin.

Syvä meri on kiehtova maailma, jonka eliöt voivat näyttää joko jokseenkin tutuilta tai yllättävän kummallisilta. Ne ovat monesti häkellyttävän kauniita.

Darwin ei pysty niitä selittämään.

Genesiksestä tuttu lajiensa mukaan -periaate näkyy myös syvissä vesissä.

Evolutionistit uskovat, että kalat tai niitä muistuttavat vesieläimet astuivat kuivalle maalle yli kolmekymmentä eri kertaa. Mutta kukaan ei nyt väitä, että kohukala Chaunax pictus olisi evoluution kipeästi kaipaama välimuoto.

Se ei ole ainoa kala, joka harrastaa kävelyä meren pohjassa. Mutta sekään ei selviäisi hengissä kuivalla maalla.

Liejuryömijät (Oxudercinae) hengittävät ihollaan. Ne voivat elää vähän aikaa maalla, mutta niiden täytyy välillä palata veteen, jotta ne eivät kuivuisi.

Tästä koituu evoluution este. Kalat on luotu elämään vedessä. Ne eivät pärjäisi maalla.

Tästä huolimatta evolutionistit ovat olleet näkevinään kaloja, jotka pyrkivät pois vedestä.

Varsieväkala Latimeria chalumnaen piti kuolla sukuputtoon ”70 miljonaa vuotta” sitten, mutta se löydettiin elävänä Intian valtamerestä vuonna 1938. Sitten tuli Tiktaalik, mutta sillekin on käynyt köpelösti.

Kalat eivät pysty evoluution konstein nousemaan vedestä kuivalle maalle.

Lähde:

Raver, Grace. 2016. Scientists captured a video of a deep-sea fish with 'feet'. Tech Insider (12.5.).

torstai 28. toukokuuta 2015

”Evoluutioteoriaa tukee massiivinen näyttö”, keskustelija väittää – ja heittää tueksi perättömiä väitteitä


Koirien jalostus on vähentänyt niiden geneettistä informaatiota.




Joel Kontinen

Seurakuntalainen.fi:ssä on vaihteeksi keskusteltu kehitysopista. Eräs keskustelija sanoo: ”Evoluutioteoriaa tukee niin massiivinen näyttö, että sen perusperiaatteista ei käydä enää keskustelua relevanteissa piireissä.”

Kohta hän heittää sekaan linkin Wikipediaan, jossa kerrotaan Tiktaalikista.

Tiktaalik on evoluution ikoni. Sen piti olla maaeläinten ja vesieläinten välimuoto. Aamulehden tiedetoimittaja Vesa Vanhalakka kuvaili Tiktaalikia kalaksi, joka pystyi tekemään punnerruksia. Tätä ei toisin pystynyt päättelemään fossiilista, mutta evolutionistit osaavat täyttää aukot mielikuvituksellaan.

Tiktaalikin löytäjä ehti paistatella parrasvaloissa neljä vuotta, kunnes Nature julkaisi tutkimuksen Puolasta löytyneistä neliraajaisen eläimen fossiloituneista jalanjäljistä, jotka oli ajoitettu ”15 miljoonaa vuotta” Tiktaalikia vanhimmiksi.

Tiktaalik ei siis voi olla välimuoto. Wikipedian toimittajien pitäisi jo ryhdistäytyä ja korjata virheelliseksi jääneet tiedot.

Jos keskustelijoiden tiedot rajoittuvat oppikirjojen ja Wikipedian tiedonmurusiin, joiden parasta ennen päiväys meni jo ajat sitten, ei ihme, että pallo voi välillä karata niin pahasti, ettei edes etsintäpartio löydä sitä.

Tällaiset populaarilähteet suitsuttavat avoimesti Darwinia. Kritiikistä ei yleensä ole tietoakaan.

Samainen keskustelija tiesi myös valistaa lukijoitaan hyödyllisistä mutaatioista, joita jotkut pitävät mahtavina virheinä.

Todellisuudessa ne monesti kuitenkin saavat aikaan tuhoa ja epämuodostuneita yksilöitä.

Geneettisen informaation alkuperä ja lisäys ovat ongelmia, joita evolutionistit eivät ole pystyneet ratkaisemaan – edes ”relevanteissa piireissä”.

PS. Voit lukea lisää Tiktaalikista ja muista evoluution ikoneista uutuuskirjastani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja.


tiistai 11. marraskuuta 2014

Kalalisko: iso räpylä ei tee pienestä vesieläimestä välimuotoa


Jotkin kalaliskot (Ichthyosauria) saattoivat näyttää nykydelfiineiltä. Kuva Nobu Tamura, Wikipedia.




Joel Kontinen

Evoluutiokertomuksen mukaan vesieläimet nousivat maalle, mutta osa niistä (esimerkiksi valaiden esi-isät) palasi takaisin mereen.

Esi-isät ovat darvinisteilta kuitenkin olleet kateissa, joten joukosta erottuva fossiili pääsee monesti otsikoihin.

Kun pienellä kalaliskolla on tavanomaista isommat räpylät, se kelpaa välimuodoksi – koska parempaa ei ole löytynyt.

Ilmeisesti National Geographic leipoi tämän Kiinasta esiin kaivetun iktyosauruksen fossiilin ensiksi välimuodoksi, ja sitten se pääsi paistattelemaan statuksestaan myös meillä Suomessa.

Nature julkaisi viime keskiviikkona netissä Ryosuke Motanin ja kollegoiden tutkimuksen tästä puolen metrin pituisesta kalaliskosta, joka sai nimekseen Cartorhynchus lenticarpus.

Lehdessä surkuteltiin fossiilien vähyyttä ja toivottiin uuden tulokkaan täyttävän tätä puutetta. Tutkijat eivät kuitenkaan tohtineet luokitella sitä välimuodoksi, vaikka he he sanovat, että osa sen piirteistä (isot räpylät ja lyhyt kuono) viittaavat siihen, että sen esi-isät elivät maalla.

He eivät myöskään mainitse, että viime toukokuussa tutkijat löysivät iktyosauruksesta pehmeitä kudoksia.

Pehmeät kudokset eivät voi millään säilyä satoja miljoonia vuosia.

Aika näyttää, käykö tuoreelle välimuotokandidaatille yhtä köpelösti kuin Tiktaalikille.


Lähde:

Motani, Ryosuke et al. 2014. A basal ichthyosauriform with a short snout from the Lower Triassic of China. Nature (5.11.).













keskiviikko 20. elokuuta 2014

Tiktaalik: evoluution ikonille on käymässä köpelösti

Tiktaalik muistuttaa nykyisin eläviä litteitä kaloja. Kuva Wikipediasta (Creative Commons Attribution-Share Alike 2.5 Generic license).




Joel Kontinen

Evoluution ikonit ovat käymässä vähiin ennen kuin loppuvat kokonaan. Evolutionistit olivat haltioissaan, kun Nature julkaisi Ellesmeren saarelta Pohjois-Kanadasta löydetyn Tiktaalikin huhtikuussa 2006.

Tiktaalikin piti olla maaeläinten ja kalojen välimuoto. Neljä vuotta myöhemmin Puolasta löytyneet jalanjäljet osoittivat, että Tiktaalik ei voinut olla kaivattu puuttuva rengas.

Evolutionistit uskovat niiden olevan ”400 miljoonaa vuotta vanhoja” eli parikymmentä "miljoonaa vuotta" Tiktaalikia vanhempia.

Villeimmissä unelmissaan darvinistit uskoivat, että Tiktaalik pystyi tekemään punnerruksia, vaikka sen ”jalat” ovat kaikesta päätellen heiveröisemmät kuin varsieväkala Latimeria chalumnaella.

Cornelliin yliopiston emeritusapulaisprofessori John C. Sanford luennoi äskettäin Kanadassa järjestetyssä CMI:n luomiskonferenssissa Tiktaalikista, jota moni edelleenkin pitää evoluution ikonina.

Tohtori Sanford on arvostettu geneetikko, joka päätyi epäilemään darvinistista evoluutiota kymmenien tutkimusvuosien jälkeen.

Hän otti esille Tiktaalikista piirteitä, jotka harva tietää. Tiktaalikin pyrstöä ei ole löydetty, mutta kalavainajan löytäjä Neil Shubin uskoo silti, että sillä oli salamanterin tapainen häntä.

Sanford totesi, että Tiktaalik on yllättävän litteä ja sen silmät ovat yläpuolella lähekkäin, aivan niin kuin aikamme kampelakaloilla (Pleuronectiformes), jotka edelleenkin vaanivat saaliita vesistöjen pohjassa.





keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Karhun ja kissan välimuoto? – Ei, vaan binturonki





Joel Kontinen

Se näyttää karhun ja kissan välimuodolta, mutta se on oikeasti puussa elävä näätäeläin. Kaakkois-Aasiassa elävää binturonkia (Arctictis binturong) kutsutaan myös karhukissaksi.

Binturonki ei ole kehittymässä karhuksi eikä edes kissaksi, vaan se on hyvin suunniteltu elämään puissa.