Länsi-Australiasta löydetty sukupuuttoon kuollut koalan sukulainen

 

Taiteilijan näkemys länsiaustralialaisesta koalasta, WA Museum.

Joel Kontinen

Evolutionistit kertovat, että Australiasta on löydetty koalan sukulainen, joka kuoli noin 30 000 vuotta sitten.

Nykyään on vain yksi koalalaji: Phascolarctos cinereus. Sitä tavataan lähes yksinomaan eukalyptusmetsissä Itä-Australiassa, ja sitä uhkaavat elinympäristöjen menetys, taudit, törmäykset tulokaslajien kanssa ja niiden aiheuttama saalistus.

Viimeisten 25 vuoden aikana tutkijoiden käyttöön on tullut lisää fossiileja, mukaan lukien edesmenneen luolatutkijan Lindsay Hatcherin perheen lahjoittamat kallot. Hatcher löysi lukuisia muinaisia ​​jäänteitä tutkimusretkillään luolissa Lounais-Australiassa.

"Lahjoituksen joukossa oli erittäin hyvässä kunnossa oleva koalan kallo", sanoo Kenny Travouillon Länsi-Australian museosta. ”Tutkiessamme kalloa huomasimme eroja nykykoaloihin verrattuna, mikä sai meidät aloittamaan kokoelman fossiilimateriaalin tutkimisen.

Kouluttamattomalle silmälle uutta lajia, nimeltään Phascolarctos sulcomaxilliarista, olisi ollut vaikea erottaa P. cinereuksesta, mutta hienovaraisia ​​eroja on olemassa.

Nämä koalat ovat kuitenkin peräisin samasta ”lajiensa mukaan” -lajista.

”Lyhyesti sanottuna Länsi-Australian koalat olivat samanlaisia ​​mutta erilaisia”, Travouillon sanoo. ”Niillä oli lyhyemmät päät, ehdottomasti, ja niillä näyttää olevan vähemmän kehittyneet pureskelulihakset kuin itärannikon koaloilla. Mutta ne yksinkertaisesti pureskelivat eri tavalla, sillä niillä oli suuremmat hampaat ja tehokkaampi, lyhyempi leuka lehtien hajottamiseen.”

P. sulcomaxilliariksen poskessa oleva suuri ura viittaa siihen, että eläimellä oli siinä kiinnittynyt suurempi lihas, jota käytettiin joko suuremman huulen liikuttamiseen, jolla se mahdollisesti tarttui lehtiin, tai sierainten täyttämiseen, jotta se pystyi haistamaan lehtiä kauempaa. Sen luuranko oli myös vähemmän ketterä, mikä viittaa siihen, että se vietti vähemmän aikaa liikkuessaan puiden välillä.

Kun ilmasto kuivui ja Länsi-Australian metsät katosivat noin 30 000 vuotta sitten, P. sulcomaxillaris katosi monien muiden sen elinympäristöä aikoinaan jakaneiden eläinten ohella. ”Oli varmasti ollut [Tasmanian]paholaisia, tylasiinia, jättiläissiiliä, lyhytkuonoisia kenguruita ja jättiläispussieläin Zygomaturus”, Travouillon sanoo.

”Ensimmäiset kansamme Länsi-Australiassa olisivat eläneet niiden keskuudessa ja todistaneet niiden sukupuuttoa.” Tim Flannery Australian museosta Sydneyssä sanoo, että tutkimus esittää "vakuuttavan perustelun Länsi-Australian koalojen ainutlaatuisuudelle ainutlaatuisena lajina". "Odotan innolla, voidaanko fossiileista eristää DNA:ta", hän sanoo.

 Lähde: 

James Woodford 2026 Extinct relative of koalas discovered in Western Australia | New Scientist 6.5.

Syvänmeren kala on sininen, ja sillä on isot silmät

Kuva:  Thom Linley, Professori Alan Jamieson.

Joel Kontinen

Useimmat syvimmässä valtameren valtakunnassa eli hadal-vyöhykkeellä elävät kalat ovat aavemaisen valkoisia, ja niillä on pienet silmät. Mutta äskettäin kuvatulla lajilla on suuret silmät ja se on voimakkaan sininen.

Yli 7000 metriä merenpinnan alla kaivannossa Etelä-Amerikan länsirannikolla kirkkaansininen kala ui loputtomassa pimeydessä. Tiedemiehet ovat nyt kuvailleet lajia ensimmäistä kertaa, ja sen löytö voi antaa vihjeitä siitä, kuinka planeetan syvimmässä osassa elävät kalat ovat kehittäneet elämäntapansa äärimmäiseen ympäristöönsä sopivaksi.

USA:n itärannikon syvyyksissä vaanivan Bathysaurus feroxin pää muistuttaa sivulta katsottuna jossain määrin liskoa, mutta B. ferox on aivan selvästi kala.

Toisin kuin sammakkomainen Chaunax pictus, B. ferox ei harrasta kävelyä.

Vaikka osa syvänmeren eläimistä on tutkijoille uusia tuttavuuksia, etenkin ravuissa ja hämähäkeissä näkyy selvästi, että ne noudattavat Genesiksestä tuttua lajiensa mukaan periaatetta.

Lähde: 

Buehler Jake. 2022, Surprisingly bright blue fish discovered in the darkest ocean depths. New Scientist 21.10. 

Maailman pienin matelija löytynyt Madagaskarilta

 

Kuva:   Frank Glaw, fair use doctrine.

Joel Kontinen

Brookesia nana on erittäin pieni kameleonttilaji Pohjois-Madagaskarin sademetsistä. Tutkijat kuvasivat äskettäin yhtä uros- ja naaraslajia tutkimuksessa, joka julkaistiin 28. tammikuuta Scientific Reports -lehdessä, ja heitä hämmästyitti uroksen pienuus.

Vain 13,5 millimetriä kuonosta kloakkiin (jota käytetään sekä eritteiden poistoon että lisääntymiseen), täysikasvuinen uros on kaikkien aikojen pienin aikuinen matelija. Uros B. nana oli pienempi kuin naaras, jonka pituus oli19,2 mm kuonosta kloakkiin. Naaras ei ole vain kaveriaan pitempi, vaan myös hieman pidempi kuin Karibian gekko Sphaerodactylus ariasae, jolla on tällä hetkellä pienimmän naarasmatelijan titteli, tutkijat kirjoittivat.

Myös sammakko voi olla yllävän pieni, ja niiden  temput saavat tutkijat ällistyneiksi.

"Ottaen huomioon, että matelijoiden yleinen kehosuunnitelma on melko samanlainen kuin nisäkkäiden ja ihmisten, on kiehtovaa nähdä, kuinka pienikokoiset nämä organismit ja niiden elimet voivat olla", johtava tutkimuksen kirjoittaja Frank Glaw, herpetologi Baijerin osavaltion eläintieteen kokoelmassa Münchenissä, kertoi Live Sciencelle.com sähköpostitse.

Kameleontin sukupuolielimet ovat noin 19% sen kehon pituudesta.

Yllättäen tämä ei ole epätavallinen piirre maailman pienimmissä liskoissa, tutkijat kirjoittivat. Sukupuolielinten pituus samansukuisten kameleonttien keskuudessa vaihtelee välillä 6,3% - 32,9% uroksen koko kehon pituudesta, keskimäärin 13,1% yli 52 lajista, ryhmä huomasi. (Muilla eläimillä on paljon suuremmat sukuelinten ja ruumiin koon väliset suhteet, mukaan lukien ankat, joiden sukupuolielinten pituus voi olla yhtä suuri kuin niiden ruumiin pituus, ja siimajalka, joiden sukuelimet voivat olla kahdeksan kertaa pidempiä kuin niiden ruumis, tutkijat totesivat) ”Tämä paljasti mielenkiintoisen mallin: Pienimmillä lajeilla on usein suhteellisesti suurimmat sukupuolielimet", kirjoitti tutkimuksen toinen kirjoittaja Mark Scherz, herpetologi Potsdamin yliopistosta Saksasta, blogikirjoituksessa. 

Miksi tämä voi olla? Scherzin mukaan se voi liittyä näiden pienien matelijalajien miesten ja naisten koon dimorfismiin. Koska naaras on isompi kuin uros, voi olla, että tämä rajoittaa sitä, kuinka pienet sen sukupuolielimet voivat olla, Scherz kirjoitti. Koska B. nanasta on vain kaksi tunnettua yksilöä, on vaikea tehdä selviä johtopäätöksiä tästä seksuaalisesta dynamiikasta. Ja tiedemiehet eivät vieläkään tiedä kuinka uhanalaiset nämä pienet olennot ovat. Mutta koska Madagaskarin sademetsät ovat kärsivät merkittävästi ihmisen toiminnasta - kuten metsäkadoista ja maataloudesta -, nämä teini-ikäiset liskot ovat myös todennäköisesti vaarassa, tutkijat kirjoittivat. Ilman merkittäviä suojeluponnisteluja maailman pienimmät matelijat voisivat helposti livahtaa sormien läpi.

Tutkimus vahvistaa genesiksen lajiensa mukaan -periaatteen. Vaikka sammakko olisi miten pieni tahansa, se on silti sammakko. samoin kamenleontti.

Specktor, Brandon. 2021. World's smallest reptile fits on your fingertip Live Science 30.1.

Euroopan ainoa luonnonvarainen apina

Joel Kontinen

Gibraltarin apinat näyttävät aivan apinoilta, mikä tuo mieleen Genesiksen lajien mukaan periaatteet: Apinat säilyvät apinoina, vaikka kuinka monta vuotta kuluisi.

Nämä ainoat Euroopassa, sen eteläkärjessä Gibraltarissa, luonnonvaraisina elävät apinat eivät ole muuttuneet miesmuistiin. 

Biisoni kertoo Genesiksen lajiensa mukaan -periaattesta

Biisoni kertoo Genesiksen lajiensa mukaan -periaattesta.



Joel Kontinen



DNA-tutkimus viittaa siihen, että osa Euroopassa jääkaudella luoliin ikuistetuista biisoneista oli biisonien ja härkien hybridejä. Suomeksi näitä nautaeläimiä (Bos primigenius) kutsutaan proosallisesti alkuhäriksi.

Tutkijat olivat aiemmin olettaneet, että luolataiteilijat olivat jääkauden kuluessa omaksuneet eri tyylisuuntauksen, mutta uusi DNA-tutkimus , että he olivat kuvanneet sen ajan nautaeläimiä tarkasti.

Nämä hybridibiisonit vahvistavat taas kerran Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteen. Kaikki nautaeläimet kuuluvat ilmeisesti samaan lajiin, joten ei ole ihme, jos ne pystyvät lisääntymään keskenään.

Lajiensa mukaan

Kangaruu tail ei ole osa kengurua eli Xanthorrhoea australis on puu.


Joel Kontinen

Kangaruu tail ei ole osa kengurua eli Xanthorrhoea australis on puu, joka tuottaa omia jälkeläisiä. Tämä kertoo Genesiksen "lajiensa mukaan" -periaatteesta.

Siipisimppu kertoo Luojamme huumorintajusta ja Genesiksen periaatteesta

Siipisimppu. kuva: Jens Petersen, CC BY 2.5.



Joel Kontinen

Dosentti Lennart Saari sanoi kerran, että Jumala ei ole voinut luoda joitakin kaloja täysin vakavalla naamalla. Kalat voivat olla jonkin verran erikoisia, mutta esimerkiksi kävelevä kala ei auta evoluutiota.

Siipisimppu (Pterois volitans) asuu Intian ja Tyynen valtameren trooppisten alueiden koralliriutoilla. Se saalistaa pieniä kaloja, on myrkyllinen, vaikka sen myrkky ei voi tappaa ihmistä.

Siipisimpun pituus on noin 30,5 – 38 senttiä.

Syvänmrren kalat kertovat myös Genesiksen lajiensa mukaan periaatteen elinvoimaisuudesta.

Darvinistisilla selityksillä ei pitkälle potkita edes räpylät jalassa.

Lähde:

Volitans Lionfish (Pterois volitans) The Aquarium Wiki.

Syvänmeren pohja kertoo Jumalasta

Kuva: Deep sea garden.NOOA Okeanos Explorer.



Joel Kontinen

Nämä korallit ovat useita tuhansia vuosia vanhoja. Meren pohja voi näyttää meille paljon tietoja Jumalasta. Hän on tehnyt kaiken hienosti ja aikanaan.

Meren pohja koostuu koralleista, jotka puhjetessaan saavat eläimet liikkeelle – niin kuin metsän.

Eläimet ja kasvit lisääntyvät lajiensa mukaan.

Evoluutio ei voi selittää meren koostumista.

Dominikaanipappi käyttää muulia todisteena teistisestä evoluutiosta

Kuva: Luis Fernández García, CC BY-SA 3.0.




Joel Kontinen

Dominikaanipappi Nicanor Austriaco, joka on Providence Collegen biologian ja teologian professori, on käynyt netissä keskustelua pappiskollegansa Michael Chaberekin kanssa teistisestä evoluutiosta.

Professori Austriaco yrittää todistella, että keskiajan ehkä tunnetuin teologi Tuomas Akvinolainen (1225–1274) kannatti teististä evoluutiota – aikana, jolloin evoluutio tunnettiin vain muinaisten kreikkalaisten filosofien kirjoituksista.

Ensimmäiseksi todisteeksi Austriaco nostaa muulin eli urosaasin ja naarashevosen hybridin. Tuomas Akvinolainen myönsi, että Jumala ei ole voinut luoda sitä suoraan.

Voimme olla Austriacon kanssa samaa mieltä muulista, mutta kun hän väittää, että muuli on osoitus siitä, että Jumala ei luonut kaikkea alussa, tiemme eroavat.

Hybridit eivät suinkaan ole todiste teistisestä evoluutiosta, vaan ne osoittavat, että evoluution lajikäsitys on pahasti pielessä.

Liikeri on leijonan ja tiikerin jälkeläinen, mutta se ei ole todiste evoluutiosta. Se osoittaa, että leijona ja tiikeri kuuluvat samaan Genesiksen lajiin.

Lähde:

Austriaco, Nicanor. 2018. In Defense of Thomistic Evolution: A Response to Chaberek. Public Discourse (7.3.).

Liikerit ja muut hybridit osoittavat, että evoluution lajikäsitys on pahasti pielessä

Jaguaarin ja leijonan hybridi on englanniksi jaglion. Kuva: Sarah Hartwell, CC BY 2.5.




Joel Kontinen

Laji on evoluution avainkäsitteitä. Vuonna 1859 Charles Darwinin Lajien synty näki päivänvalon.

Kirjan nimi ei tosin vastannut sen sisältöä, koska Darwin ei suinkaan käsitellyt siinä lajien syntyä vaan eläinlajeissa ilmeneviä pikkuruisia muutoksia.

Evoluution mukaan kaikilla elävillä olennoilla on yhteinen yksisoluinen kantaisä. Uusien lajien piti syntyä vähitellen miljoonien vuosien kuluessa.

Darvinistisen myytin mukaan kreationistit uskovat lajien muuttumattomuuteen, mutta todellisuutta se ei vastaa.

Lajiutuminen voi olla ällistyttävän nopeaa. Näemme sen hybrideissä, jotka evoluution mukaan kuuluvat eri lajeihin, mutta jotka edustavat samaa Genesiksen lajia.

Genesiksen käsitteenä laji (hepreaksi min) eroaa nykybiologian samannimisestä termistä. Tämä johtunee äidinkielemme köyhyydestä; esimerkiksi englannin kieli tekee eron käsitteiden kind ja species välillä.

Hybridit muistuttavat meitä siitä, että eläimet lisääntyvät Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteen mukaisesti.

Esimerkiksi sudet, dingot, kojootit ja koirat kuuluvat samaan Genesiksen lajiin.

Kaikki kissaeläimet kuuluvat niin ikään samaan lajiin. Liikerit ovat leijonan ja tiikerin jälkeläisiä.

Aasi ja seepra pystyvät saamaan jälkeläisiä keskenään, kuten myös esimerkiksi biisoni ja puhveli, vuohi ja lammas, jääkarhu ja harmaakarhu sekä tappajavalas ja delfiini.

Tällainen kehitys kulkee täysin eri suuntaan kuin mitä evoluutio ennustaa. Darvinismin mukaan uudeksi lajiksi kehittyneet eläimet eivät enää pysty lisääntymään kantalajinsa kanssa.

Hybridit toisin sanoen falsifioivat darvinistisen lajikäsitteen.

Kaikki nykyiset linnut ja maaeläimet polveutuvat eläimistä, jotka Nooa otti arkkiin. Luomiseen perustuvan mallin mukaan lajiutuminen on nopeaa.

Lajiutumisen lisäksi myös muut eläimissä ilmenevät muutokset ovat nopeita. Niinpä liki kaikki koirarodut ovat syntyneet viimeksi kuluneiden 300 vuoden aikana.

Lähde:

Hennigan, Tom. 2017. The Great Species Mixup. Answers 12 (6), 54–62.

Koirien historia ei mairittele Darwinia

Kuva: morphdog, cc by-sa 4.0.




Joel Kontinen

Evolutionistit kertovat useita tarinoita koirien kesyyntymisestä, mutta mitään niistä ei voida varmasti osoittaa todeksi.

Äskettäin tutkijat analysoivat uudestaan Saksasta satakunta vuotta sitten löydettyä koiran fossiilia, jonka iäksi arvioitiin 14 200 vuotta. Se oli toistuvasti kärsinyt potentiaalisesti tappavasta taudista, mutta selvinnyt niistä ja lopulta päätynyt samaan hautaan nelikymppisen miehen ja parikymppisen naisen kanssa.

Tämä viittaa siihen, että ihmiset pitivät koiraa lemmikkinä jo oletetulla kivikaudella.

Vaikka jotkut evolutionistit ovat väittäneet näkevänsä koiraroduissa evoluutiota, koirat osoittavat selvästi, että Genesiksen lajiensa mukaan -periaate pitää edelleenkin paikkansa.

Niinpä esimerkiksi Australian villikoira dingo ja koiran ja suden risteymä eivät tue evoluutiota.

Aivan liian monet koirarodut on jalostettu pilalle, mikä osoittaa evoluution mahdottomuuden.

Monesti sekarotuiset taas voivat mainiosti.

Lähde:

Barras, Colin. 2018. Oldest dog burial suggests prehistoric humans loved dogs as pets. New Scientist (8. 2.).

Kahdeksan kilometrin syvyydessä elävä kala kertoo luomakunnan monimuotoisuudesta

Imukalat eivät ehkä menestyisi kauneuskilpailuissa. David Csepp, NOAA, public domain.




Joel Kontinen

Jumala loi äärimmäisen rikkaan kalamaailman, josta riittää meille ihmettelemistä moneksi päiväksi.

Jotkin kalat viihtyvät matalikoissa, toiset taas syvyyksissä.

Uusi ennätys on kahdeksi kilometriä, Tutkijat löysivät imukaloihin kuuluvan Pseudoliparis swirein Mariaanien haudan pimeän kylmästä maailmasta, jossa paine rikkoisi monet muut eliöt.

Imukalojen englanninkielinen nimi snailfish kuvaa niitä melko ytimekkäästi, ne muistuttavat jossain määrin etanoita mutta ovat silti kaloja.

Tulee mieleen Genesis:

”Ja Jumala sanoi: ’Viliskööt vedet eläviä olentoja - - ’. Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan - - Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja Jumala siunasi ne sanoen: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet.’ ” (1. Moos. 1: 20 - 22).

Lähde:

Weisberger, Mindy Weisberger. 2017. Now, That's Deep! Mariana Trench Fish Lives 5 Miles Down. Live Science (30.11.).

Kävelevä hai ei tue evoluutiota

Epolettihai. Kuva: Strobilomyces, CC BY-SA 3.0.




Joel Kontinen

Epolettihai (Hemiscyllium ocellatum) on vajaan metrin pituinen otus, joka viihtyy Australian, Indonesian ja Uuden-Guinean matalikoissa. Se on yksi PBS:n dokumentin Nature's Miniature Miracles päätähdistä.

Jos aalto huuhtoo tämän pikkuhain maalle, se säilyy hengissä tunnin verran yhdellä sisäänhengityksellä ja se voi käyttää eviään ryömiäkseen takaisin veteen.

Se ei toisin sanoen oikein viihdy maalla.

Vaikka evolutionistit voivat uskoa näkevänsä darvinistisia periaatteita kävelevissä kaloissa, Chaunax pictus ja muut “kävelevät” kalat eivät auta evoluutiota.

Ne eivät ole välimuotoja eivätkä ne edes selviäisi hengissä kuivalla maalla.

Evolutionistin on kuitenkin uskottava, että tällainen ihme on joskus tapahtunut.

Jumala loi äärimmäisen rikkaan kalamaailman, josta riittää meille ihmettelemistä moneksi päiväksi.

Lähde:

Pappas, Stephanie. 2017. Ever Seen a Shark Walk? Tiny Animals Amaze on PBS. Live Science (17.11.).

Salomonsaarten jättirotta Uromys vika muistuttaa Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteesta

Tämän veijarin isoserkku painaa kilon. Kuva: Michael Palmer, CC BY-SA 4.0.





Joel Kontinen

Salomonsaarilta löydetty uusi rottalaji Uromys vika tuskin päätyy pikkuisen kotikissan ateriaksi, koska se viisi kertaa tyypillisen rotan kokoinen. Se voi painaa yli kilon ja venyä 46 sentin pituiseksi.

Lisäksi Uromys vika asustaa puussa.

Myös muunlaisilla rotilla voi olla omalaatuisia piirteitä.

Monien muiden eläinten tavoin myös tämä jättirotta muistuttaa meitä Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteesta.

Samaan Genesiksen lajiin kuuluvat eläimet voivat olla yllättävän isoja tai kovin pieniä.

Tämä näkyy esimerkiksi rottien ja sammakkojen lisäksi vaikkapa etanoissa.


Lähde:

Gannon, Megan. 2017. Giant Rodent: 18-Inch Rat Species Discovered. Live Science (27.9.).

Syvänmeren ravut ja muut eläimet noudattavat Genesiksen lajiensa mukaan -periaatetta

Kuva: Karen Gowlett-Holmes, CSIRO, Creative Commons (CC BY 3.0).





Joel Kontinen

Australialainen tutkimusalus Investigator on löytänyt Aussimaan itärannikolta koko joukon tieteelle tuntemattomia merieläimiä, esimerkiksi piikkirapuja, isoja merihämähäkkejä ja merisikoja.

Vaikka osa näistä eläimistä on tutkijoille uusia tuttavuuksia, etenkin ravuissa ja hämähäkeissä näkyy selvästi, että ne noudattavat Genesiksestä tuttua lajiensa mukaan -periaatetta.

Tämä ilmenee oikeastaan kaikissa eläinlajeissa riippumatta siitä, miten oudoilta ne voivat näyttää tai miten kummallisia tapoja niillä voi olla.

Niin syvänmeren kalat kuin muutkin merieläimet noudattavat tätä periaatetta.

Sama koskee myös maalla asuvia lajeja, esimerkiksi lautasen kokoista hämähäkkiä Heteropoda maximaa, sitä paljon pienempää kolibria ja vaikkapa maaoravaa.


Lähde:

Klein, Alice. 2017. Bizarre new deep-sea creatures discovered off Australian coast. New Scientist (16.6.).

Merenneidot, mytologia ja evoluutio

Kuva: E. S. Hardy, public domain. (H. C. Andersenin sadun Pieni merenneito kuvitusta).





Joel Kontinen

Silloin kun tieteessä ei tapahdu uutta ja ihmeellistä, tiedeportaalit joutuvat tarjoamaan lukijoilleen juttuja, jotka eivät kaikilta osin ole kovin tieteellisiä.

Niinpä Live Science pohtii merenneitoja ja merenmiehiä, joita suomalaisessa mytologiassa on myös kutsuttu vetehisiksi.

Merenneidot ovat tuttuja Babylonian, Kreikan, Japanin ja Intian hindulaisessa mytologiassa. Ihmisen ja eläimen hybridejä ei niissä kaikesta päätellen pidetty kovin outoina.

Intia ja Kreikka olivat myös evoluution kehtoja.

Darvinistisessa evoluutiossa oletetaan lajien muuttuvan toisiksi vuosimiljoonien kuluessa, joten ei ole ihme, että monet olivat valmiita hyväksymään olioita, joissa on sekä ihmisen että eläimen piirteitä.

1800-luvulla huijarit näkivät merenneidoissa tilaisuuden ansaita hiukan ylimääräistä herkkäuskoisten kustannuksella. Jotkut keksivät niissä oman versionsa Piltdownin huijauksesta, jolla aikoinaan todisteltiin evoluutiota todeksi.

Venäläinen biologi Ilja Ivanov (1870-1932) yritti todistaa evoluution oikeaksi risteyttämällä ihmisen ja simpanssin.

Koe epäonnistui, ja Stalin jäi ilman hybridiarmeijaansa.

Genesiksen mukaan elävät olennot lisääntyvät lajiensa mukaan.

Genesiksen laji ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin nykybiologian käsite laji.

Jotkut ovat arvelleet, että manaatit tai merihevoset ovat voineet saada ihmiset kuvittelemaan, että he ovat nähneet merenneidon.

Lähde:

Radford, Benjamin. 2017. Mermaids & Mermen: Facts & Legends. Live Science (25.5.).

Hybridikarhut vahvistavat Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteen

Tuore tutkimus viittaa siihen, että kuusi eri karhulajia muodostaa yhden ja saman lajin.





Joel Kontinen

Eläintieteilijät ovat jo jonkin aikaa tienneet, että harmaakarhu (Ursus arctos horribilis) ja jääkarhu (Ursus maritimus) voivat risteytyä keskenään ja saada elinvoimaisia jälkeläisiä. Anglosaksisissa tiedejulkaisuissa näitä hybridejä kutsutaan nimellä grolars (grizzly + polar).

Tällainen ei ole kovinkaan harvinaista eläinmaailmassa.

Evolutionistit luokittelevat Australian pohjoisosassa elävät kalliovallabit (Petrogale penicillata) kuudeksi lajiksi. Niiden kromosomimäärät ja -koot vaihtelevat, joten tutkijat eivät olettaneet eri lajeihin kuuluvien yksilöiden voivan lisääntyä keskenään.

Mutta niin vain on käynyt.

Äskettäin Senckenbergin tutkimusinstituutin tiedemiehet sekvensoivat kuuden eri karhulajin genomit. He huomasivat, että eri lajit –harmaakarhun ja jääkarhun lisäksi myös kauluskarhu eli Aasian mustakarhu (Ursus thibetanus), malaijikarhu (Helarctos malayanus), huulikarhu (Melursus ursinus) ja silmälasikarhu (Tremarctos ornatus) – voivat vaihtaa geenejä ja siten myös lisääntyä keskenään.

Darwin ei olisi osannut ennustaa tällaista.

Darvinistisen myytin mukaan kreationistit uskovat lajien muuttumattomuuteen, mutta todellisuutta se ei vastaa.

Genesiksen käsitteenä laji eroaa nykybiologian samannimisestä termistä. Tämä johtunee äidinkielemme köyhyydestä; esimerkiksi englannin kieli tekee eron käsitteiden kind ja species välillä.

Hybridit muistuttavat meitä siitä, että eläimet lisääntyvät Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteen mukaisesti.

(Voit lukea muista hybrideistä täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.)

Lähde:

Senckenberg Research Institute. 2017. Bears breed across species borders (19.4.).

Fluoresoiva sammakko sekoittaa darvinistisia uskomuksia

Kuva: Carlos Taboada et al.: Naturally occurring fluorescence in frogs, PNAS.



Joel Kontinen

Kolmisenttinen sammakko Hypsiboas punctatus ei oikein sovi valmiisiin lokeroihin. Tämä Amazonin alueen puissa asuva eläin fluoresoi luonnostaan niin kuin jotkin merikilpikonnat, syvänmeren kalat, korallit ja äyriäiset.

Fluoresenssissa aineen molekyylit adsorboivat valoa yhdellä aallonpituudella ja emittoivat sitä pidemmällä aallonpituudella.

Eläintieteilijät eivät tiedä, miksi tämä sammakko loistaa pimeässä. Jotkut arvelevat, että se saattaa näin viestiä lajitovereilleen.

Vaikka evolutionistit uskovat polveutuneensa sammakoista, sammakot ovat oiva esimerkki Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteesta.

Niitä on hyvin monen kokoisia.

Joillakin voi olla erikoisia tapoja. Kaakkois-Aasiassa elävä 10 sentin pituinen sammakko Rhacophorus nigropalmatus pystyy liitämään ällistyttävän pitkälle.

Hypsiboas punctatus muistuttaa meitä myös siitä, että Jumalan ei tarvinnut noudattaa darvinistisia odotuksia luodessaan maailman.

Lähde:

Wong, Sam. 2017. Luminous frog is the first known naturally fluorescent amphibian New Scientist (13.3.).

Punarinnat kävelevät merenpohjassa

Nämä punarinnat (Trigidae) tuskin muistuttavat kaimojaan. Kuva Daiju Azuma, Creative Commons (CC BY-SA 2.5).






Joel Kontinen

Niitä kutsutaan meren punarinnoiksi (sea robins), mutta ne eivät osaa lentää eivätkä kaikesta päätellen suunnistaa niin tarkasti kuin lentävät punarinnat.

Ne osaavat sen sijaan kävellä – tai ainakin hoiperrella – veden pohjalla.

Ne ovat kaloja vaikka eivät ahvenilta näytäkään.

NOAA:n Okeanos Explorer -laivan pienoissukellusvene kuvailee parhaillaan Amerikan Samoan syviä vesiä. Se on löytänyt häkellyttävän kauniita eliöitä, esimerkiksi UFO:a muistuttavan meduusan.

Äskettäin se löysi myös tämän oudosti käyttäytyvän punarinnan, joka ei kuitenkaan ole evolutionistien kipeästi kaipaama välimuoto.

He ovat pitäneet varsieväkala Latimeriaa ja Tiktaalikia välimuotoina, mutta kumpikaan ei ole kestänyt kriittistä tarkastelua.

Evolutionistit uskovat, että kalat tai niitä muistuttavat vesieläimet astuivat kuivalle maalle yli kolmekymmentä eri kertaa.

Todisteet tästä puuttuvat yhä.

Kävelevät kalat eivät auta evoluutiota, koska ne eivät ole välimuotoja ja koska ne eivät edes selviytyisi hengissä kuivalla maalla.

Ne kertovat pikemminkin Genesiksestä tutusta lajiensa mukaan -periaatteesta.


Lähde:

Deamer, Kacey. 2017. Deep-Sea Stroll: This Fish 'Walks' on the Ocean Floor. Live Science (1.3.).

Kenkänokka: Iso esihistoriallisen näköinen lintu lentää yhä Afrikassa

Kenkänokka (Balaeniceps rex) ei näytä lintulaudan varpuslinnulta. Kuva: Quartl, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).





Joel Kontinen

Moninaisuus on eläinkunnan oleellisimpia piirteitä.

Niinpä esimerkiksi kaloja ja lintuja on kaiken kokoisia, kaiken näköisiä, kaiken muotoisia ja kaiken värisiä.

Evoluution sokealla kellosepällä olisi tuskin ollut aikaa tällaiseen resurssien (näennäiseen) tuhlaukseen.

BBC Earth luonnehtii kenkänokkaa (Balaeniceps rex) esihistorialllisen näköiseksi linnuksi, ja vaikka esihistoriaa ei Genesiksen näkökulmasta katsottuna ole ollut, lintu voisi hyvinkin olla peräisin Ice Age -filmien ajalta, paitsi että se elää Afrikan kosteikoissa.

Kenkänokka lienee kaukaista sukua pelikaaneille, mutta sillä ei ole yhtään lähisukulaista eikä edes fossiileja.

Se voi kasvaa yli puolitoistametriseksi. Sen siivet ovat mahtavat, jopa 260 sentin kärkiväleineen, mutta jalat ovat jääneet aivan ohuiksi, niin kuin Australian paksujalalla (jonka suomenkielinen nimi lienee osoitus aussihuumorista).

Kenkänokka muistuttaa meitä luomisesta.

Lähde:

Walker, Matt, 2017. A Giant Prehistoric-Looking Bird. BBC Earth (7.2.).