keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kenkänokka: Iso esihistoriallisen näköinen lintu lentää yhä Afrikassa


Kenkänokka (Balaeniceps rex) ei näytä lintulaudan varpuslinnulta. Kuva: Quartl, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).





Joel Kontinen

Moninaisuus on eläinkunnan oleellisimpia piirteitä.

Niinpä esimerkiksi kaloja ja lintuja on kaiken kokoisia, kaiken näköisiä, kaiken muotoisia ja kaiken värisiä.

Evoluution sokealla kellosepällä olisi tuskin ollut aikaa tällaiseen resurssien (näennäiseen) tuhlaukseen.

BBC Earth luonnehtii kenkänokkaa (Balaeniceps rex) esihistorialllisen näköiseksi linnuksi, ja vaikka esihistoriaa ei Genesiksen näkökulmasta katsottuna ole ollut, lintu voisi hyvinkin olla peräisin Ice Age -filmien ajalta, paitsi että se elää Afrikan kosteikoissa.

Kenkänokka lienee kaukaista sukua pelikaaneille, mutta sillä ei ole yhtään lähisukulaista eikä edes fossiileja.

Se voi kasvaa yli puolitoistametriseksi. Sen siivet ovat mahtavat, jopa 260 sentin kärkiväleineen, mutta jalat ovat jääneet aivan ohuiksi, niin kuin Australian paksujalalla (jonka suomenkielinen nimi lienee osoitus aussihuumorista).

Kenkänokka muistuttaa meitä luomisesta.

Lähde:

Walker, Matt, 2017. A Giant Prehistoric-Looking Bird. BBC Earth (7.2.).