sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Hiivatutkimus upotti darvinistisen uskomuksen geeniduplikaatiosta


Hiivasolun poikkileikkaus yksinkertaistettuna. Kuva: domdomegg, Creative Commons (CC BY 4.0).




Joel Kontinen

Hiivaa ei pidetä kovinkaan mutkikkaana organismina, mutta se pystyy näköjään saamaan aikaan paljon enemmän kuin mitä kehitysopin kannattajat toivoisivat.

Äskettäin professori Christian Landry (Université Laval) kollegoineen tutki leipähiivan geenejä ja huomasi, että geeniduplikaatio (eli organismissa sama geeni on kahdentunut) ei välttämättä suojaa organismia haitallisilta mutaatioilta.

Sciencessä julkaistu tutkimus viittaa siihen, että myös hiivan biologia on paljon mutkikkaampaa kuin mitä evolutionistit olettivat.

Pikkuruisessa hiivasolussa voi olla yli 60 miljoonaa proteiinimolekyyliä.

Lisäksi solujen korjausmekanismit ja laaduntarkkailu kertovat luomisesta.

Evolutionistit ovat viime päivinä saaneet runsaasti jobinpostin: nyt esimerkiksi tiedetään, että edes bakteeri ei ole yksinkertainen ja että merivuokon genomi on liki yhtä mutkikas kuin ihmisen.

Lähteet:

Diss, Guillaume et al. 2017. Gene duplication can impart fragility, not robustness, in the yeast protein interaction network. Science 355 (6325): 630 – 634.

Phys.org. 2017. Researchers cast into doubt a tenet of the dominant evolutionary biology model (9.2.).