Mollukkirapu. Kuva Wikipediasta
Joel Kontinen
Paleontology –tiedelehdessä julkaistiin hiljattain tutkimus, jossa kerrottiin uuden molukkiravun (Limulus polyphemus) fossiilin löytymisestä Manitobasta Kanadasta. Fossiili löytyi kerrostumasta, jonka iäksi arvellaan 445 miljoonaa vuotta. Tutkimuksen tekijät, David M. Rudkin Royal Ontario Museumista ja kollegat raportoivat, että rapu on “hämmästyttävän samanlainen” kuin muut mollukkiravut, myös ne, jotka yhä elävät meidän aikanamme.
Kaikkein vanhin koskaan löydetty molukkirapu ei käytännössä eroaa nykyisin elävistä jälkeläisistään. Evoluutiosta ei siis näy merkkiäkään.
Jotkin lajit tuntuvat vastustavan muutosta kuin yleistä syyttäjää. Darvinistinen evoluutio tarvitsee epätoivoisesti todisteita muutoksesta, etenkin puuttuvia renkaita eli välimuotofossiileja, jotka osoittaisivat, miten lajit muuttuvat toisiksi lajeiksi mutta fossiilikerrostumat kertovat hyvin erilaisesta tarinasta.
Edesmennyt Harvardin yliopiston eläintieteen ja geologian professori Stephen Jay Gould kirjoitti Natural History –lehdessä vuonna 1977: ”Välimuotofossiilien äärimmäinen niukkuus fossiiliaineistossa on edelleenkin paleontologian ammattisalaisuus. Oppikirjojamme koristavissa evoluutiopuissa on aineistoa vain oksien päissä ja oksissa, kaikki muu on päättelyä, vaikka se olisikin loogista eikä perustu fossiilitodisteihin.” Gould ja Niles Eldredge hylkäsivät uusdarvinistisen mallin ja korvasivat sen jaksoittaisen tasapainon mallilla eli punktualismilla (punctuated equilibrium), jonka mukaan evoluutiossa on pitkiä jaksoja, jolloin mitään ei tapahdu ja välillä on äkillisiä pyrähdyksiä, jotka ovat niin nopeita, ettei niistä jää fossiilitodisteita. Näkemys ei kuitenkaan perustu todisteisiin vaan niiden puutteeseen.
Molukkirapu on vain yksi esimerkki lukuisista elävistä fossiileista, jotka eivät ole muuttuneet lainkaan kuviteltujen vuosimiljoonien saatossa. Tunnetuin elävä fossiili on varsieväkala Coelacanth (Latimeria chalumnae), jonka kuviteltiin olevan kalojen ja sammakkoeläinten välimuoto. Toisin kuin “tavalliset” kalat, varsieväkala synnyttää eläviä poikasia. Silti varsieväkala, jota kutsutaan dinokalaksi, on selvästi kala eikä esimerkiksi puoleksi nisäkäs. Evolutionistit uskoivat, että se käyttää eviään kävelemiseen merenpohjassa, mutta havainnot ovat osoittaneet tämän vääräksi. Tiedemiehet luulivat, että varsieväkala kuoli sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten, mutta vuonna 1938 elävä yksilö pyydystetiin Madagaskarin rannikolta ja sittemmin monia muitakin on löydetty elävänä.
Muita eläviä fossiileja ovat esimerkiksi australianwollemia (Wollemia nobilis) sekä salamanteri. Sinibakteerit ovat evolutionistien ajanlaskun mukaan vastustaneet kaikkea muutosta 3,5 miljardia vuotta. Vaikka ajanmääritysmenetelmiin liittyy monia olettamuksia ja potentiaalisia virheitä, evoluutio näyttää karttavan jopa ”primitiivisiä” elämänmuotoja. Tämä on vahva todistus darvinistista tarinankerrontaa vastaan. Todellisessa elämässä molekyylistä ei kehity mikrobiologia eikä amebasta astrofyysiikkoa.
Myös molukkirapu kertoo tarinan, joka eroaa tyystin darvinistisesta versiosta.
Lisätietoa:
Lue ”liskolinnusta” tästä.
Lasarus-ilmiöstä tästä.
Iänmääritysmenetelmistä: tästä.
Lähteet:
Gould, Stephen Jay. 1977. Evolution's erratic pace. Natural History, 86:5, 12-16. (toukokuu 1977).
Rudkin, David M.& al. 2008. The Oldest Horseshoe Crab: A New Xiphosurid from Late Ordovician Konservat-Lagerstätten Deposits, Manitoba, Canada. Palaeontology 51:1 , 1–9 (tammikuu 2008).
Tekstit
