Näytetään tekstit, joissa on tunniste asteroidit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asteroidit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. lokakuuta 2015

Keuruun paikallislehti satuilee ”miljardin vuoden ikäisestä” asteroidista



Asteroidi 951 Gaspra. Kuva: NASA, public domain.



Joel Kontinen

Menneisyyden ennustaminen saattaa olla jopa vaikeampaa kuin tulevaisuuden ennustaminen. Monet kuitenkin yrittävät.

Keuruun paikallislehti uutisoi jälleen kerran alueelle luultavasti tipahtaneesta asteroidista:

”Asiantuntijoiden mukaan pirstekartioiden synnystä on kulunut aikaa 1 000–1 880 miljoonaa vuotta. Silloin avaruudesta syöksynyt 1,5 kilometrin mittainen asteroidi tuhosi tieltään kaiken ja upposi viiden kilometrin syvyyteen maahan.”

Kerron kirjassani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja, mitä tällaisissa mittauksissa on vikana:

”Monet uskovat, että radiometriset iänmääritysmenetelmät mittaavat aikaa, mutta ne pystyvät mittaamaan ainoastaan atomien määrää tietyssä aineessa, esimerkiksi fossiilissa tai kalliossa. Ne ovat luotettavia vain, jos seuraavat olettamukset pitävät paikkansa:
1. Emäisotooppien (alkuperäisten radioaktiivisten aineiden) ja tytärisotooppien (hajoamistuotteiden) määrään ei ole vaikuttanut mikään muu kuin radioaktiivinen hajoaminen.
2. Kun kallio muodostui, siinä oli tietty määrä tytärisotooppia, yleensä ei lainkaan.
3. Hajoamisnopeus on aina ollut vakio.

Geologit eivät pysty tarkistamaan, pitävätkö nämä olettamukset paikkansa. Institute for Creation Researchin RATE (Radioisotopes and the Age of The Earth) -tutkimushanke toi päivänvaloon todisteita, jotka osoittavat, että radioaktiivisten aineiden hajoamisnopeus ei aina ole ollut vakio
.”

Voit tilata kirjan täältä.

Lähde:

Piilemä, Markku. 2015. Lajissaan Suomen suurin? Suur-Keuruu 19.10., 3.


lauantai 22. toukokuuta 2010

Jäätä asteroidin pinnalla: astronomien varsieväkala



Mauna Kean jäisellä huipulla sijaitsevalla NASA:n teleskoopilla löydettiin asteroidilta pintajäätä. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Mitä yhteistä on varsieväkala Latimeria chalumnaella ja 24 Themis –nimisen asteroidin pintajäällä? Ne ovat Naturen mukaan muinaismuistoja, joita ei enää pitäisi olla olemassa.

Varsieväkala on elävä fossiili. Ensimmäinen Latimeria chalumnae löydettiin elävänä vuonna 1938. 24 Themisin jää löydettiin huomattavasti myöhemmin.

Nature julkaisi hiljattain kaksi tutkimusta asteroidin jäästä. 24 Themis kiertää Aurinkoa noin 3,2 astronomisen yksikön (AU) päässä siitä Marsin ja Jupiterin välisellä vyöhykkeellä. Se on siis 3,2 kertaa niin kaukana Auringosta kuin Maa.

24 Themisin pinnalla on edelleenkin yllättävän paljon jäätä. Vuosimiljardeihin uskovien tähtitieteilijöiden mukaan sitä ei asteroidin suhteellisen lämpimällä pinnalla kuitenkaan pitäisi olla, joten he joutuvat keksimään valittuja selityksiä: (a) jäätä työntyy jatkuvasti asteroidin sisuksista pinnalle tai (b) törmäykset muiden asteroidien kanssa pitävät pinnan runsaassa jäässä.

Huomattavasti loogisempi selitys olisi se, ettei 24 Themis ole miljardeja vuosia vanha. Komeettojen, Saturnuksen kuun Titanin ja Merkuriuksen magneettikentän tavoin 24 Themis kertoo suhteellisen nuoresta aurinkokunnasta.


Lähteet:

Campins, Humberto & al. 2010. Water ice and organics on the surface of the asteroid 24 Themis. Nature 464:7293, 1320-1321 (29.4.).

Hsieh, Henry H. 2010. A Frosty Finding. Nature 464:7293, 1286-1287 (29.4.).

Rivkin, Andrew S. ja Joshua P. Emery. Detection of ice and organics on an asteroid surface. Nature 464:7293, 1322-1323 (29.4.).