Näytetään tekstit, joissa on tunniste umpilisäke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste umpilisäke. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Evoluutio on muuttanut meitä monin tavoin, mutta umpilisäke unohtui ”



Suositun TV-sarjan tiedot evoluutiosta ovat vanhentuneita.





Joel Kontinen

Lentävät lääkärit (The Flying Doctors) on etenkin Euroopassa suuren suosion saanut australialainen TV-sarja, joka kuvattiin vuosina 1986–1991. Yle on näyttänyt 221-osaista sarjaa uusintana viime vuodesta lähtien.

Sarja on sikäli hyvä, että se edustaa varsin hyvin perinteisiä perhearvoja ja pitää esimerkiksi avioliittoa arvossa.

Mutta sarja ei kuitenkaan ole selvästi kristillinen, vaikka lääkärit ja muut tähdet toisinaan (joskin aika harvoin) käyvätkin kirkossa. Jaksossa 170 sarjaan melko myöhään tullut saksalaislääkäri Magda Heller (Melita Jurisic) päättää leikata Toshi-nimisen japanilaisen turistin umpilisäkkeen.

”Evoluutio on muuttanut meitä monin tavoin, mutta umpilisäke unohtui”, hän selittää.

Näin monet ehkä vielä luulivat 1990-luvulla, mutta nykyisin ”Magda Hellerin” tiedot umpilisäkkeestä ovat täysin vanhentuneita.

The Journal of Theoretical Biology julkaisi vuonna 2007 Duken yliopistossa tehdyn tutkimuksen, jossa kävi ilmi, että lääkärit ovat monesti tehneet turhaa työtä: umpilisäke onkin tarpeellinen. Se varastoi hyvänlaatuisia bakteereja, joita tarvitaan ruoansulatuselimissä.

Umpilisäke ei ole todiste ei-inhimillisestä menneisyydestämme. Evoluution kannattajien vanhentuneet asenteet kertovat pikemminkin tiedon puutteesta.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Surkastumat eivät ole läheskään niin tarpeettomia kuin kuviteltiin



Jos uskomme, että Lucy on esiäitimme, pidämme myös surkastumia todellisina.




Joel Kontinen

Miten evolutionisti suhtautuu elimeen, jonka funktiota hän ei ymmärrä? Hän pitää sitä surkastumana. Ja jos hän sattuu olemaan kirurgi, hän on valmis leikkaamaan sen pois.

Surkastuman tehtävä on todistaa, että kaikki oliot ovat kehittyneet yhteisestä kantamuodosta. Niinpä esimerkiksi umpilisäkkeitä leikattiin surutta pois, koska niitä pidettiin evoluution jättäminä romuina, joilla ei enää ole käyttöä.

Uudemmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että käsitys surkastumista on perustunut tietämättömyyteen. Kun darvinistisen maailmankatsomuksen omaksunut tutkija ei löytänyt jollekin elimelle mitään funktiota, hän luokitteli sen oitis surkastumaksi, jäänteeksi ihmisen eläimellisestä menneisyydestä.

Umpilisäkettä, nielurisoja ja esimerkiksi pernaa on pidetty surkastumina, joilla ei enää ole mitään tehtävää ihmisen kehossa. Tiedon lisäännyttyä tällaiset uskomukset ovat kuitenkin osoittautuneet myyteiksi.

National Geographic News käsitteli hiljattain useita elimiä, joita ennen pidettiin surkastumina mutta jotka vaikuttavat joko immuunipuolustukseen tai muuten edistävät terveyttä.

Vuonna 2007 Journal of Theoretical Biology julkaisi tutkimuksen, jossa kävi ilmi, että umpilisäke varastoi hyödyllisiä bakteereja, joita tarvitaan ruoansulatuselimissä.

Vuonna 1977 The Lancet –tiedelehdessä julkaistiin laaja pitkittäistutkimus, jossa huomattiin, että pernan menettäneet sotaveteraanit kuolivat kaksi kertaa todennäköisemmin sydäntauteihin ja keuhkokuumeeseen kuin ne, joilla tämä elin oli vielä tallella.

Jälleen kerran luomismalli selittää todellisuutta paljon paremmin kuin evoluutiomalli. Syntiinlankeemus toi kärsimyksen ja mutaatiot maailmaan. Mutta tästä huolimatta ihminen on ”tehty ylen ihmeellisesti” (Psalmi 139:14). Meissä ei ole tarpeettomia elimiä, vaikka kaikki eivät aina toimisikaan optimaalisesti.

Darvinistiset ennakkoluulot ja leikataan se pois –asenne ovat sen sijaan valitettavan usein hidastaneet lääketieteen kehitystä.




Lähteet

Koerth-Baker, Maggie. 2009. Vestigial Organs Not So Useless After All, Studies Find. National Geography News.(30.7.) http://news.nationalgeographic.com/news/2009/07/090730-spleen-vestigial-organs.html

Tast, Johan, Heikki Tyrväinen, Teuvo Nyberg ja Matti Leinonen. 1998. Koulun biologia. Lukio 2: Perinnöllisyys ja evoluutio. Helsinki: Otava.

lauantai 13. lokakuuta 2007

Umpilisäke ei olekaan surkastuma

Joel Kontinen


Lääkärit ovat vuosien saatossa poistaneet tuhansittain umpilisäkkeitä, joita on pidetty tarpeettomina. Nyt Journal of Theoretical Biology julkaisi Duken yliopistossa tehdyn tutkimuksen jossa kävi ilmi, että lääkärit ovat monesti tehneet turhaa työtä: umpilisäke onkin tarpeellinen. Se varastoi hyvänlaatuisia bakteereja, joita tarvitaan ruoansulatuselimissä.[1]

Darvinistisen käsityksen mukaan ihminen on täynnä surkastumia, jotka ovat jäänteitä hänen eläimellisestä esihistoriastaan. Vuonna 1900 surkastumia arveltiin olevan 180,[2] mutta vähitellen biologisen tiedon karttuessa yhä useammalle ”jäänteelle” on löydetty käyttöä.

On huomattu, että kyse onkin ollut ennakkoasenteeseen perustuvasta oletuksesta eli koska ihminen on polveutunut apinan kaltaisesta olennosta ja alun perin ameban tapaisesta yksisoluisesta, oli syytä olettaa, että ihmiseen on jäänyt turhia osia. Valitettavan usein darvinistiset ennakkoluulot ovat hidastaneet lääketieteen kehitystä.

Kreationistit sen sijaan ovat alusta lähtien uskoneet, ettei ihmisissä ole surkastumia. Uuden tutkimuksen mukaan he siis ovat jälleen kerran olleet ajastaan edellä. ”Roska-dna:lle” on käymässä samalla tavalla.

On loogisempaa uskoa, että Jumala, joka loi kaiken hyväksi, ei toheloinut luomistyössään, kuin pitää uusdarvinisia alati muuttuvia kertomuksia totena.



Viitteet:
[1] Associated Pess. 2007. Appendix May Produce Good Bacteria, Researchers Think. 5. 10. 2007. http://www.foxnews.com/story/0,2933,299779,00.html


[2] Bergman, Jerry ja Howe, George. 1993. “Vestigial Organs” Are Fully Functional. Kansas City: Creation Research Society, x.