BepiColombo-tehtävä alkaa selvittää Merkuriuksen salaisuuksia vuonna 2026

 

Taiteilijan näkemys BepiColombo-luotaimesta, joka lentää Merkuriuksen ohi. Kuva: ESA/ATG medialab

Joel Kontinen

Vuonna 1975 NASAn Mariner 10 luotain ohitti Merkuriuksen 327 kilometrin etäisyydeltä ja mittasi planeetan magneettikentän. Yhdeksän vuotta myöhemmin fyysikko Russell D. Humphreys ennusti, että vuoteen 1990 mennessä Merkuriuksen magneettikenttä olisi 1, 8 prosenttia heikompi kuin vuonna 1975.

Amerikkalaiset eivät lähettäneet yhtään luotainta Merkuriukseen vuonna 1990. Nyt NASAn Messenger –avaruusluotain ohitti aurinkokuntamme sisimmän planeetan. Magneettikentän mittauksen ennakkotulokset julkaistiin heinäkuussa Science-tiedelehdessä. Tulokset osoittivat, että Humphreys oli oikeassa – Merkuriuksen magneettikenttä on todellakin nelisen prosenttia heikompi kuin mitä se oli vuonna 1975.

Humphreyn laskelmat perustuivat Raamatun ilmoittamaan ikään aurinkokunnasta (noin 6000 vuotta). “Evoluutioon perustuvilla planeettojen magneettikenttäteorioilla olisi hyvin vaikeaa selittää ennusteeni neljän prosentin heikkenemisestä vain 33 vuodessa”, tohtori Humphreys kirjoittaa Creation Ministries Internationalin (CMI:n) sivustolla. CMI julkaisee nykyisin suomeksikin ilmestyvää Creation-lehteä.

“Kun NASAn avaruusohjelma aikoi monta vuosikymmentä sitten, kukaan ei odottanut, että se tukisi Raamattua näin selvästi, ” Humphreys päättelee.

Tiedemiehet alkavat vihdoin selvittää Merkuriuksen mysteerejä vuonna 2026, kun BepiColombo-luotain laskeutuu kiertoradalle aurinkokunnan sisimmän planeetan ympäri. BepiColombo koostuu kahdesta avaruusaluksesta, jotka ovat peräisin sekä Euroopan avaruusjärjestöltä (ESA) että Japanin avaruustutkimusjärjestöltä (JAXA).

Mercury Planetary Orbiter (MPO) ja Mercury Magnetospheric Orbiter (Mio) on kiinnitetty emoluotaimeen, Mercury Transfer Moduleen (MTM).

Vuonna 2018 tapahtuneen laukaisun jälkeen MTM on lentänyt Merkuriuksen ohi kuusi kertaa käyttäen planeetan painovoimaa hidastaakseen laskeutumistaan, kunnes se voi helposti asettua kiertoradalle. Tekniikan keksi lennon nimikaima, fyysikko Giuseppe "Bepi Colombo".

Lähde:

Alex Wilkins 2025 BepiColombo mission will start to unpick Mercury's secrets in 2026 | New Scientist 30.12.

Dinosauruksen luuranko ratkaisee pitkän keskustelun "pienistä T. rex" -fossiileista

 

Taiteilijan kuvitelma Nanotyrannuslaumasta, joka hyökkää nuoren T. rexin kimppuun. Kuva: Anthony Hutchings

Joel Kontinen

Paleontologit ovat kiistelleet vuosikymmeniä siitä, ovatko tietyt fossiilit nuoren Tyrannosaurus rexin vai kokonaan toista lajia – nyt heillä on vahvaa näyttöä siitä, että pieni Nanotyrannus oli todella olemassa.

Jotkut tutkijat ovat sitä miltä, ​​että pieni tyrannosaurus ei olekaan oikea tyrannosaurus vaan Nanoturannus. mutta kaikki tutkijat eivät ole varmoja tästä.

Useita muitakin fossiileja on sittemmin tunnistettu Nanotyrannuksiksi, mutta monet paleontologit uskovat, että ne ovat todella nuoria T. rexejä.

Tutkijat sanovat, että tämä dinosaurus on noin 67 miljoonaa vuotta vanha. Mistä he ovat saaneet tällaisen tiedon? Ilmeisesti siitä, että tiedemiehet uskovat, että asteroidi tuhosi dinosaurukset 66 miljoonaa vuotta sitten, joten dinosaurusten on täytynyt elää ennen sitä.

Se ei kuitenkaan selvitä sitä, että oliko pieni dinosaurus erillinen laji.

Lähde:

James Woodford 2025 Nanotyrannus: Dinosaur skeleton settles long debate over 'tiny T. rex' fossils | New Scientist 30.10.

Hieno lintufossiili antaa vihjeitä lintujen aivojen kehityksestä

 Kuva: S. Abramowicz/Dinosaur Institute/Natural History Museum of Los Angeles County

Joel Kontinen

Paleontologit ovat mallintaneet 80 miljoonaa vuotta sitten eläneen Navaornis hestiae -nimisen linnun aivorakenteen erittäin hyvin säilyneen fossiilin ansiosta.

On löydetty 80 miljoonaa vuotta vanha fossiililintu, jonka kallo on säilynyt niin hienosti, että tiedemiehet ovat pystyneet tutkimaan sen aivojen yksityiskohtaista rakennetta.

Sekä iässä että evoluution kehityksessä uusi laji, nimeltään Navaornis hestiae, on melkein puolivälissä varhaisimman tunnetun lintumaisen dinosauruksen, 150 miljoonaa vuotta sitten eläneen Archaeopteryxin, ja nykyisten lintujen välillä. Se asui liitukaudella dinosaurusten, kuten Tyrannosaurus ja Triceratops, rinnalla. Fossiili, joka muistuttaa kottaraista, löydettiin Brasiliasta Presidente Prudenten läheltä vuonna 2016, ja se tunnistettiin välittömästi merkittäväksi, koska on harvinaista, että siltä aikakaudelta on löydetty täydellinen linnun luuranko. 

Mutta Daniel Field kollegoineen Cambridgen yliopistosta ymmärsi vasta vuonna 2022, että kallo oli niin ehjä, että he voisivat skannata sen ja luoda 3D-mallin sen aivoista. Korkean resoluution CT-skannauksen avulla paleontologit voivat kurkistaa fossiileihin. "Tämä edellyttää huolellista "digitaalista dissektiota": kallon jokaisen yksittäisen osan erottamista ja niiden yhdistämistä täydelliseksi, kolmiulotteiseksi rekonstruktioksi", Field sanoo. "Uusi fossiili tarjoaa ennennäkemättömän käsityksen mallista ja ajoituksesta, jolla elävin lintujen aivojen erityispiirteet kehittyivät."

Vuosimiljoonat tässä tekstissä ovat darvinistista arvailuja. Tutkijat eivät ole artikkelissaan kertoneet, onko fossiili nykylintuihin verrattuna jotenkin kehittymättömämpi tai poikkeava, kuten otsikko antaa ymmärtää. 

Lähde:

James Woodford 2024 Exquisite bird fossil provides clues to the evolution of avian brains | New Scientist 13.11.   

Sarvipäisen dinosauruksen fossiili löydetty USA:sta

 

Kuva Andrey Atuchin Museum of Evolution Maribo, Tanska.

Joel Kontinen

Sarvekkaiden dinosaurusten uudet lajit asuivat nykyisessä Pohjois-Amerikassa noin 78 miljoonaa vuotta sitten. Pään yläosassa olevat kaarevat sarvet ovat lajissaan suurimmat koskaan nähdyt. Paleontologit ovat nimenneet äskettäin löydetyn dinosauruksen pohjoismaisen jumalan Lokin mukaan, koska sen sarvet ja jumaluuden kuninkaallinen päähine ovat hämmästyttävän samankaltaisia, kuten se on kuvattu viimeaikaisissa supersankarielokuvissa ja televisio-ohjelmissa. Tutkijat kuvasivat uutta dionosarusta, Lokiceratops rangiformista, tutkimuksessa, joka julkaistiin torstaina (20. kesäkuuta) PeerJ-lehdessä. Tutkijat tunnistivat lajin vuonna 2019 Montanan Badlandsissa sijaitsevasta Judith River Formationista, noin 3,2 kilometriä Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalta löydetyn kallon osittaisten jäänteiden perusteella.

L. rangiformiksella oli massiivinen röyhelö, joka oli koristeltu parilla litteillä, kaarevilla sarvilla yläosassa, sen silmien yläpuolelta ulkonevien tavallisten keihäsmaisten sarvien lisäksi. Röyhelön sarvet ovat kaikkien aikojen suurimmat. Ainutlaatuinen päähine inspiroi tutkijoita nimeämään dinosaurussuvun Lokiceratops norjalaisen huijarijumalan Lokin kunniaksi, joka on usein kuvattu kypärässä, jossa on samalla tavalla koristeelliset sarvet – erityisesti Marvelin moderneissa sarjakuvakuvissa. Vasta löydetyllä lajilla oli myös kolmas pari epäsymmetrisiä sarvia röyhelön yläosassa, mikä ansaitsi sille lajinimen rangiformis, joka tarkoittaa latinaksi "näyttää karibulta", koska karibuilla (Rangifer tarandus) on myös pään toisella puolella pidemmät sarvet. Dinosauruksen kallosta puuttuu myös selvästi nenäsarvi, joka on useimmilla muilla keratopsilla, mukaan lukien Triceratopsilla.

Tutkimus luottaa vuosimiljooniin ja evoluutioon, joita ei voida tieteellisesti havainnoida.

Lähde:

'Lähde: Harry Baker 2024 Newfound dinosaur with giant, horned headpiece named after iconic Norse god | Live Science 20.6.

Japani lähettää mönkijän Marsin kuuhun Phobosiin vuonna 2024

 

Kuva: JAXA

Joel Kontinen

Japan Aerospace Exploration Agency (JAXA) lähettää avaruusaluksen Marsin kuulle  Phobosille tutkimaan sen pintaa ja tuomaan takaisin näytteitä, joiden pitäisi auttaa tutkijoita selvittämään, kuinka tämä outo kuu muodostui. 

Martian Moons eXploration (MMX) -operaation on määrä lähteä Tanegashiman avaruuskeskuksesta Japanista syyskuussa 2024.

Aurinkokuntamme valmistui hetkessä, jolloin Jumala sen näki hyväksi. Siihen ei tarvittu miljoonia vuosia.

Lähde: 

Leah Crane. 2023. Japan is sending a rover to Mars's moon Phobos in 2024 | New Scientist 28.12.

 

Merkuriuksen suolaiset jäätiköt

 

Kuva: NASA/Johns Hopkins University Applied Physics Laboratory/Carnegie Institution of Washington

Joel Kontinen

Merkuriuksen pohjoisnavan lähellä olevista kraatereista löydetyillä suolaisilla jäätiköillä saattaa olla oikeat olosuhteet äärimmäisille elämänmuodoille, uusi tutkimus ehdottaa. NASAn MESSENGER-avaruusaluksen mittaukset kartoittivat Merkuriuksen pohjoisen pallonpuoliskon topografian erittäin yksityiskohtaisesti.

Planeettatutkijat ovat löytäneet suolaisia jäätiköitä Merkuriuksen pohjoisnavan läheltä, mikä lisää todennäköisyyttä, että aurinkoa lähinnä oleva planeetta pystyy isännöimään elämää. Uudet löydökset, jotka tehtiin NASAn eläkkeellä olevan MESSENGER-luotaimen aikaisempien havaintojen perusteella, julkaistiin The Planetary Science Journalissa marraskuussa. "Havaintomme täydentää muita viimeaikaisia tutkimuksia, jotka osoittavat, että Plutossa on typpijäätiköitä, mikä viittaa siihen, että jäätikköilmiö ulottuu aurinkokuntamme kuumimmista kylmimpiin planeettoihin", tutkimuksen johtava kirjoittaja Alexis Rodriguez, planeettatieteilijä Arizonassa toimivasta voittoa tavoittelemattomasta Planetary Sciencesta. Institute (PSI), sanoi lausunnossaan.

Nämä Mercuryn Raditladi- ja Eminescu-kraattereista löytyvät jäätiköt eivät ole aivan tyypillisiä jäävuoria, joita ajattelemme maan päällä. Sen sijaan ne ovat suolavirtoja, jotka vangitsivat haihtuvat yhdisteet syvälle Merkuriuksen pinnan alle. Geologian termein haihtuvat aineet ovat kemikaaleja, jotka haihtuvat helposti planeetalla - kuten vesi, hiilidioksidi ja typpi. Merkuriuksen omituiset suolavuoret paljastivat asteroidi-iskut, jotka paljastivat tämän pinnan alle jääneen materiaalin; siksi tutkijat löysivät ne kraattereista.

Merkuriuksesta on yllättävää löytää jäätiköitä, koska se on lähellä aurinkoa; planeetta on 2,5 kertaa lähempänä tähteämme kuin Maa. Tällä pienellä etäisyydellä on paljon kuumempaa. Kuitenkin nämä suolavirrat olisivat voineet säilyttää haihtuvat aineensa "yli miljardi vuotta", sanoo tutkimuksen toinen kirjoittaja Bryan Travis, joka on myös PSI:n planeettatieteilijä.

Merkuriuksen suolaiset esiintymät eivät ole analogisia tyypillisten jäävuorten tai arktisten jäätiköiden kanssa, maapallolla on samankaltaisia suolaisia ympäristöjä, joten geologeilla on hyvä käsitys siitä, millaisia nämä ympäristöt ovat - ja voiko siellä syntyä elämää. "Tietyt suolayhdisteet maan päällä luovat asuttavia markkinarakoja jopa joissakin ankarimmissa ympäristöissä, joissa niitä esiintyy, kuten kuivassa Atacaman autiomaassa Chilessä", Rodriguez sanoi. "Tämä ajattelutapa saa meidät pohtimaan mahdollisuutta, että Merkuriuksen pinnan alainen osa voisi olla vieraanvaraisempi kuin sen ankara pinta." Kun haihtuvat aineet, jotka ovat välttämättömiä elämälle, erityisesti vesi, ovat jääneet maan alle, Merkurius saattaa pystyä ylläpitämään maanalaista elämää, joka on suojattu auringon ankarilta säteiltä. Aivan kuten planeettajärjestelmillä on "kultakutrivyöhykkeitä" - alueita tähtensä ympärillä, joissa nestemäinen vesi voi säilyä - voi olla samanlainen "potentiaalisesti asuttava" alue sen pinnan alla, tutkijat ehdottivat. Ja jos Merkurius voisi isännöidä elämää, Merkuriuksen kaltaisista eksoplaneetoista saattaa tulla houkuttelevampia tutkijolle, jotka etsivät muukalaiselämää.

Näiden jäätiköiden löytö auttaa myös selittämään Merkuriuksen pitkään jatkuneen mysteerin: kraattereita, joista puuttuu palasia. Tutkijat ehdottavat, että pienet kuopat, jotka havaittiin täplittävän joitakin kraattereita, olivat aiemmin täynnä haihtuvia aineita, ennen kuin isku paljasti ne ja haihtuivat. ’ -Elohopea kutistuu edelleen miljardien vuosien jälkeen, ja tutkijat voivat nähdä sen "ryppyjä". 

Yksi suuri kysymys on edelleen olemassa: kuinka haihtuvat kerrokset pääsivät sinne alun perin? Merkuriuksen pohjoisnavan havainnot viittaavat siihen, että haihtuvat aineet kerrostuvat täysin muodostuneen maiseman päälle. Rodriguez ehdotti, että ne voisivat johtua ”kuuman alkuperäisen ilmapiirin romahtamisesta Merkuriuksen historian varhaisessa vaiheessa".

Vaihtoehtoisesti ehkä Mercurylla oli järviä, ehdotti myös PSI:ssä työskentelevä Jeffrey Kargel. Ehkä "tiheä, erittäin suolainen höyry" vuoti nuoren Merkuriuksen sisältä ja haihtui sitten jättäen suolan taakseen, hän sanoi. Lisätutkimuksia tarvitaan, jotta saadaan todella valaistua se, mitä Merkuriuksen pinnan alla voi olla. Merkurius, jolla on aurinkokunnan pitkittäinen kiertorata, tarjoaa käsityksen siitä, kuinka aurinko vaikuttaa muihin Linnunradan planeettoihin.

Lähde: Briley Lewis. 2023. Mercury may have a 'potentially habitable' region below its surface, salty glaciers suggest (msn.com)

Maa saattoi jo alussa olla vetinen

 

Kuva: NASA, ESA, CSA, J. Olmsted (STScI).

Joel Kontinen

Nuoressa planeettajärjestelmässä näkyvä vesi osoittaa, että Maa on aina ollut märkä. 

Tänä on sopusoinnussa Genesiksen luomisteorian kanssa.  

Webbin avaruusteleskooppia (JWST) käyttävät tähtitieteilijät ovat havainneet vesihöyryä nuoressa planeettajärjestelmässä samalla alueella, jossa kivisiä eksoplaneettoja saattaa muodostua. Tämä tarkoittaa, että on mahdollista, että Maan muodostuessa vesi oli mukana prosessissa sen sijaan, että se muodostuisi kuivana ja kaikki sen vesi tuli myöhemmin.

 PDS 70 on noin 400 valovuoden päässä oleva tähti, jota ympäröi kaksi valtavaa kaasukiekkoa, joita erottaa 8 miljardin kilometrin rako. Uloimmalla kiekolla on ainakin kaksi nuorta planeettaa, joista kumpikin on useita kertoja suurempi kuin Jupiter, ja sisempi kiekko sisältää kiviainesta, joka tarvitaan, jotta muodostuu lisää planeettoja. Giulia Perotti Max Planck Institute for Astronomysta Saksassa ja hänen kollegansa tarkkailivat PDS 70 -järjestelmää JWST:n avulla ja olivat yllättyneitä, kun he löysivät voimakkaita veden merkkejä sisemmästä kiekosta. Aiemmat havainnot samanlaisista kiekoista eivät löytäneet vettä ollenkaan, eikä veden odotettu selviävän voimakkaasta säteilystä niin lähellä tähteä. Mutta jotenkin – todennäköisimmin alueen muilta hiukkasilta suojautumisen vuoksi – se säilyi miljoonia vuosia lähellä PDS 70:tä, yli 300°C:n lämpötiloissa.

Se, että se on säilynyt, tarkoittaa, että jos sisäkiekolle muodostuu Maan kaltaisia planeettoja, ne sisältävät tämän veden.

 

Lähde:

Crane,  Leah. 2023,, Water seen in young planet system shows Earth may have always been wet, New Scientist 25. 7.  

Mustekalan neste voi toimia syöpälääkkeenä

Kuva:  BIOSPHOTO/Alamy.

Joel Kontinen

Evolutionistien mukaan meidän ja mustakalojen esi-isä eli yli 500 miljoonaa vuotta sitten, 

Mustekalan musteen sisältä löydetty yhdiste on luotu keinotekoisesti laboratoriossa ja sitä on käytetty tappamaan syöpäsoluja. Kehitystyö voi lopulta johtaa uusiin syöpähoitoihin.

Martín Samuel Hernández-Zazueta Sonoran yliopistosta Meksikossa ja hänen kollegansa olivat aiemmin tunnistaneet otsopromidi-nimisen yhdisteen (OPC), joka löytyy tavallisen mustekalan (Octopus vulgaris) mustepussista, yhdeksi kiinnostavaksi syövänvastaisten ominaisuuksiensa vuoksi.

Mustekalan nesteen syöpää vastustava yhdiste on lähtöisin älykkäästä suunnittelusta.

.Lähde:  

 Hughes-Castleberry,  Kenna. 2023. Compound found in octopus ink kills cancer cells but not others, NewScientist 3. 6.

Hai näkee stereona

 

Kuva: Christian Klug.

Joel Kontinen

Leveänenäinen muinainen hai oli yksi varhaisimmista kaloista, joka pystyi haistamaan stereona.

Marokosta löydetyt fossiilit osoittavat 365 miljoonanvuoden ikäisen hain aistinvaraista erikoistumista, jolle on annettu lajinimi Maghriboselache mohamezanei.

365 miljoonaa vuotta vanha hai osasi uida nopeasti, metsästää tehokkaasti ja jopa haistaa stereona.

Kuten nykyajan vasarahailla, muinaisilla kaloilla oli leveä kuono ja leveät sieraimet, mikä mahdollisti saaliin tarkemman paikantamisen. Eläimen fossiilien löytäminen Marokon Saharasta on evolutionistien mukaan varhaisin todiste haiden ja muiden rustokalojen – ja mahdollisesti kaikkien leuallisten kalojen – aistinvaraisesta erikoistumisesta, sanoo Christian Klug Zürichin yliopistosta Sveitsistä.

Lähde:

Christa,  Lesté-Lasserre. 2023. Broad-nosed ancient shark was one of earliest fish to smell in stereo. New Scientist 8.4.  

Muurahaiset oppivat maanviljelyn ainakin kahdesti

 

 

Kuva:  Piotr Naskrecki. 

Joel Kontinen

 

Amerikan lämpimillä alueilla lehtimuurahaiset viljelevät syömäänsä sientä ja keräävät vihreitä lehtiä ruokkiakseen sieniä. Valtameren takana Afrikassa yksi muurahaislaji käyttää hyvin samanlaista sienen viljelytekniikkaa. 

Tulokset viittaavat siihen, että evoluution mukaan tämä monimutkainen muurahaissienisuhde on kehittynyt itsenäisesti ainakin kahdesti. 

Lähes 50 lehtimuurahaislajia kaivertavat ja kuljettavat väsymättä lehtiä takaisin laajoihin maanalaisiin pesiinsä, joissa ne ruokkivat sieniviljelmiä.

Muurahainen on kemiallisen sodankäynnin asiantuntija, ja jotkin niistä osaavat pysytellä viileinä jopa Saharan kuumuudessa.

Muurahaiset ovat taitavia rakentajia, ja ne osaavat matematiikkaa.

Lähde:

 

 Buehler,  Jake. 2023. Ants independently evolved to farm fungus at least twice.  New Scientist 1.4.

Muinainen krokotiili kasvoi nopeasti

 

Image courtesy the Field Museum of Natural History. 

Joel Kontinen

Yli 340 miljoonaa vuotta sitten elänyt suuri, krokotiilin kaltainen eläin oli yksi varhaisimmista selkärankaisista, jolla oli nopeasti kasvava vaihe nuoruudessaan.

Muinainen saalistaja oli yksi ensimmäisistä selkärankaisista, jotka kasvoivat nopeasti nuorena.  Whatcheerian luut paljastavat, että sillä oli varhainen kasvupyrähdys – piirre, jonka uskottiin kehittyneen vasta myöhemmin evoluutiossa.

Monet eläimet, joiden uskotaan olleen Nooan kanssa arkissa, näyttävät saavuttaneen varsinaisen kokonsa vasta aikuisena.

Varhainen tetrapodi eli nelijalkainen Whatcheeria oli suuri, krokotiilin kaltainen eläin. Whatcheeria oli varhainen tetrapodi – yksi ensimmäisistä selkärankaisista, jolla oli kädet ja jalat evien sijaan. Kaksimetrisenä se oli yksi aikakauden suurimmista lihansyöjistä, ja sen anatomia viittaa siihen, että se nappasi saaliin vedestä väijytyksellä, aivan kuten nykyaikaiset krokotiilit. Mutta kuinka Whatcheeria saavutti niin vaikuttavan kokonsa?

Lähde: 

 Black, Riley,  2O22, Ancient predator was one of first vertebrates to grow fast while young New Scientist 23.11.

Magneettikenttä saattaa vaikuttaa säähän

 Joel Kontinen

Tuomaristo vääntää edelleen asiaa, mutta tuomio on todennäköisesti se, että Maan magneettikentän ja säämme välillä ei ole syy-yhteyttä.

Mahdollisen yhteyden olemassaoloa ehdotti tanskalainen fyysikko Henrik Svensmark galaktisen kosmisen säteen hypoteesissaan. Siinä ehdotetaan, että räjähtävien tähtien, joita kutsutaan supernovoiksi, räjäyttämien kosmisten säteiden protonit törmäävät ilmakehämme.

Hypoteesin mukaan tämä synnyttää kondensaatioytimiä, mikä johtaa pilvisempään taivaaseen, kylmempään säähän ja kylmempään ilmastoon.

Aurinko ja tähtienväliset ilmiöt vaikuttavat kyllä säähän, mutta sitä ei maan hiilidioksidipäästöjä seuratessa havaita. 

Maapallon magneettikenttä suojaa meitä aurinkotuulen vahingollisilta hiukkasilta, ja sen uskotaan toimineen alusta lähtien.

Mutta suojakentän synnyttänyt mekanismi (virtaavan sulan raudan muodostama dynamo) ei näytä olevan läheskään niin vanha.

Ongelma voitaisiin ratkaista helposti luopumalla uskosta vuosimiljardeihin.

 

Lähde:

Follows, Mike. 2022, Does Earth’s magnetic field affect the weather? New Scientist  25. 5. 

Mars oli veden peitossa vuosimiljoonia sitten

 

Kuva:  Nasa/Jpl-Caltech/Univo of Arizona,

Joel Kontinen 

Mars oli evoluution mukaan aiemmin paljon lämpimämpi ja kosteampi kuin nykyään, mutta milloin ja miksi tämä tapahtui, siitä keskustellaan aktiivisestitisti. Eräs suosittu malli väittää, että tämä muutos johtui ilmakehän hiilidioksidin (CO2) häviämisestä, mikä vähensi kyseisen kasvihuonekaasun vaikutusta.

 Aiemmat tutkimukset osoittavat, että myös muilla kasvihuonekaasuilla on saattanut olla osansa, mutta niiden merkitys on edelleen epäselvä. Kite työtovereineen seurasi jokien alueellista jakautumista ajan myötä Marsissa käyttämällä kaukokartoitusdataa selityksenä sille, kuinka kasvihuoneilmiö on voinut muuttua. Kirjoittajat pystyivät rajoittamaan ilmastomalleja, jotka antavat käsityksen hiilidioksidin vaikuttamisen ja muiden kaasujenvaikuttamisen suhteellisesta merkityksestä märkä-kuiva-siirtymän aikana. Yllättäen mallinsa viittaavat siihen, että muiden kuin CO2-kaasujen vähentämisellä on saattanut olla ensisijainen rooli planeetan jäähtymisessä ja kuivumisessa.

Lähde:  

Hodges, Kip. 2022, Tracking the greenhouse effect on Mars Science 28.5.

 

 

Merenpohjan ufo ei olekaan avaruusolioiden tuotos

 

Kuva: Google Earth

Joel Kontinen

Tässä on todellinen tiede merenpohjan UFOn takana.

Google Earthissa näkyvä pyöreä muoto merenpohjassa herättää "UFO" -huutoja, mutta on todennäköistä, että se ei ole avaruusmuukalaisten aikaansaannos. Havainto tuli Scott Waringilta, UFOsightingsdaily.com-sivuston omistajalta ja useiden esineiden löytäjältä, joita hän kutsuu "100 %:n todisteeksi" muinaisista avaruusolioista. (Hän on myös innokas NASAn rovereiden valokuvien tutkija, ja hän on väittänyt löytäneensä kaikkea Marsin apinasta 7,3 metriä korkeaan Marsin hallitsijan ruumiiseen, joka kuoli taistelussa miljoona vuotta sitten.)  

Nyt löydetty ufo sijaitsee rannikon edustalla, lähellä Perun Nazca Linesiä, sarjaa valtavia geoglyfejä, jotka nazcalaiset rakensivat lähes 2000 vuotta sitten. Nämä linjat ovat yleinen fiksaatio salaliittoteoreetikoille, jotka joskus väittävät, että avaruusmuukalaiset olivat mukana niiden rakentamisessa.

Joten mitä Waring löysi? Ympyrän, halkaisijaltaan noin 6,8 kilometriä, joka näkyy noin 566 km päästä Liman rannikosta. Ympyrä näyttää nousevan merenpohjasta kuin kukkula tai vuori. Vuoden 2016 blogiviestissä Googlen kehittäjät huomauttivat yhden datan omituisuuden, joka voi johtaa outoihin kukkuloiden ja laaksojen muotoihin.

Valtameren pohjan taustakartta perustuu Scripps Institution of Oceanographyn tekemään karttaan, jossa käytetään painovoimamittauksia satelliiteistä ja kartoitetaan karkeasti merenpohjan ylä- ja alamäkiä (tunnetaan myös valtameren syvyysmittarina). Tarkempia kartoituksia varten yritys saa tiedot laivojen luotaintutkimuksista. Nämä luotaintutkimukset lähettävät äänipulsseja alas kohti merenpohjaa ja tallentavat sitten kaiut korkearesoluutioisen kuvan saamiseksi.

Toisinaan karkeat satelliittimittaukset ja laivan mittaukset eivät täsmää, ja yksittäinen datapiste jommastakummasta voi johtaa jyrkälle mäelle tai notkahdukselle. Oudot merenpohjan muodot Google Earthissa osoittavat, kuinka vähän merenpohjasta tiedetään. Satelliittikuvat, jotka kattavat melkein koko valtameren pohjan, voivat selvittää piirteitä noin 1,5 km asti, kun taas moderni merenpohjaluotain voi paljastaa yksityiskohtia noin 100 metrin luokkaa. National Oceanic and Atmospheric Administrationin (NOAA) mukaan vain 5 % valtameren pohjasta on kartoitettu nykyaikaisella kaikuluotaimella.

Lähde:

Pappas Stephanie. 2022.  Odd circular shape beneath the ocean in Google Earth images is probably not aliens.  Live Science 23.3. 

Evolutionistien mukaan eläimet alkoivat laukata jo 472 milljoonaa vuotta sitten

 

Kuva; Victoria Makarova.

Joel Kontinen

Eläimet kehittivät laukkaamiskyvyn 472 miljoonaa vuotta sitten – noin 260 miljoonaa vuotta ennen kuin ne nousivat maalle, uusi tutkimus väittää.

Tutkijat ovat analysoineet olemassa olevaa tieteellistä kirjallisuutta 308 lajin kävelytyylistä – ei vain nisäkkäiden, vaan myös sammakkoeläinten, matelijoiden ja kalojen.

Asiantuntijat havaitsivat, että kyky suorittaa "epäsymmetrisiä askeleita", kuten laukkaa, on kadonnut ja saatu takaisin miljoonien vuosien evoluution aikana sekä ennen että jälkeen, kun ensimmäiset eläimet saapuivat maalle 210 miljoonaa vuotta sitten.

Lähde:

Chadwick,  Jonathan, 2022. Animals evolved the ability to GALLOP 472 million years ago – 260 million years BEFORE they emerged onto land, study claims MAIL ONLINE 8.3. 

Kaliforniasta löytyi jääkauden kissaeläin

 

Kuva:  San Diego Natural History Museum (CC 4.0).

Joel Kontinen

 

Äskettäin nimetty hyperlihansyöjälaji eli eoseenin aikana, eikä se ole läheistä sukua eläville lihansyöjille.

Yli kolme vuosikymmentä sitten löytynyt tunnistamaton fossiili oli itse asiassa mystinen miekkahampainen lihansyöjälaji, joka aikoinaan vaelsi Etelä-Kalifornian muinaisten sademetsien halki. Tiistaina (15. maaliskuuta) PeerJ-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan fossiili sisältää lähes täydellisen alaleuan luun ja joukon hyvin säilyneitä hampaita.

San Diegon luonnonhistoriallisen museon (The Nat) paleontologit keräsivät näytteen alun perin vuonna 1988 Santiago-muodostelmana tunnetusta paikasta Oceansidessa, kaupungissa San Diegon piirikunnassa Kaliforniassa. Geologisen muodostuman arvioidaan olevan noin 42 miljoonaa vuotta vanha, joten paikan fossiilit ovat peräisin eoseenikaudelta (55,8–33,9miljoonaa vuotta sitten), American Museum of Natural Historyn mukaan.

Kun fossiloitunut leukaluu alun perin löydettiin, "se oli tunnistettu lihaa syöväksi eläimeksi", sanoi tutkimuksen toinen kirjoittaja Ashley Poust, Natin selkärankaisten paleontologian tutkijatohtori.

Näytteessä on "isot, viipaloivat, leikkaavat hampaat", jotka sopivat ihanteellisesti tuoreen lihan murskaamiseen sen sijaan, että esimerkiksi murskattaisiin pähkinöitä tai purtaisiin luita, Poust sanoi. Museon paleontologit luulivat alunperin, että nämä mahtavat hampaat voisivat kuulua nimravidille, eräänlaiselle kissamaiselle hyperlihansyöjälle, eläimelle, jonka ruokavalio koostui enimmäkseen lihasta. Nimravideja kutsutaan usein "väärähammaskissoiksi", koska ne muistuttavat kuuluisia kissaeläimiä, mutta eivät kuulu Felidae-perheeseen kuten todelliset kissat.

Lähde:

Lanes Nicoletta- 2022. Mysterious 'hypercarnivore' with blade-like teeth roamed California 42 million years ago Live Science 16.3.