Näytetään tekstit, joissa on tunniste David Wilkerson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste David Wilkerson. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. marraskuuta 2014

Homoliitot: videopapit lipsuivat kaidalta tieltä


Jeesus vahvisti sen, mitä Genesis kertoo avioliitosta: sen tulisi olla yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liitto.


Joel Kontinen

Mitä arkkipiispa edellä, sitä papit perässä. Joukko luterilaisia pappeja julkaisi äskettäin musiikkivideon, jolla he ilmaisivat hyväksyvänsä homoliitot.

Vaikka moni on vilautellut tasa-arvokorttia, on hyvä muistaa, että esimerkiksi USA:ssa monet konservatiiviset mustat kaihtavat tällaista rinnastusta. Toisin kuin seksuaalista suuntautumista, ihonväriä ei juuri voi muuttaa.

Vuonna 1977 Risti ja linkkuveitsi -kirjastaan tunnettu pastori David Wilkerson luonnehti homoseksuaalien hyväksymistä paholaisten opiksi. Hän ennusti, että tulee vielä aika, jolloin Jumala puhdistaa seurakunnasta homosynnin harjoittajat.

Apostoli Paavali käytti homoseksuaaleista sanaa arsenokoitai (’miesten kanssa makaavat miehet’, 1. Kor. 6:9) ja sanoi, että he eivät pääse Jumalan valtakuntaan, elleivät tee parannusta synnistään:

”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet.”

Niin Vanhassa kuin Uudessakin testamentissa on useita kohtia, joista käy selvästi ilmi Raamatun kanta homoseksuaalisuuteen.

Mitähän niistä arkkipiispat (Tutu ja Mäkinen) ja papit eivät ymmärrä?

Syntiä ei voi siunata orwellilaisella kielipelillä. Jesaja sanoi: ”Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi.” (Jes. 5:20.)



Lähde:

Wilkerson, David. 1977. The Coming Purge: The Homosexual Church Will Be Cast Out. World Challenge (27.4.).



perjantai 29. huhtikuuta 2011

David Wilkerson menehtyi rajussa nokkakolarissa



David Wilkerson (1931-2011). Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

”Kun David oli palvellut omaa sukupolveaan Jumalan tahdon mukaan, hän nukkui pois” (Ap. t. 13:36). Näin Gary Wilkerson kirjoitti isästään David Wilkersonista tämän blogissa.

Keskiviikkona 27. 4. David Wilkerson joutui vaimonsa Gwenin kanssa rajuun nokkakolariin, jossa hän menehtyi välittömästi. Rouva Wilkersonin odotetaan toipuvan vammoistaan täysin.

David Wilkerson (1931-2011) tuskin kaipaa esittelyjä. Sadattuhannet suomalaiset muistavat ainakin hänen teoksensa Risti ja linkkuveitsi, joka on aikamme tunnetuimpia kristillisiä kirjoja.

Hän olisi täyttänyt 80 vuotta ensi kuussa.

Wilkerson painotti Jumalan rakkautta ja pyhyyttä niin julistuksessaan kuin elämässäänkin. Rakkaus sai hänet lähtemään nuorena saarnamiehenä narkomaanien ja jenginuorten pariin elämään evankeliumin todeksi.

Vihasta kiehuva jengijohtaja Nicky Cruz uhkasi tappaa hänet, mutta kuten Juokse poika juokse kertoo, risti voitti linkkuveitsen.

Ilman David Wilkersonia meillä ei täälläkään olisi teetupatyötä.

Jumalan pyhyys sai hänet puhumaan menestysteologian ylilyöntejä ja äärikarismaattisia lieveilmiöitä vastaan. Hän esimerkiksi neuvoi seurakuntalaisiaan pysyttelemään loitolla Rodney Howard-Brownen tilaisuuksista.

Vuonna 1987 David Wilkerson perusti Times Square Churchin New Yorkiin ja toimi sen pastorina vuoteen 2002 saakka. Yli 8000-jäseninen seurakunta auttoi tuntuvasti köyhistä köyhimpiä niin Amerikassa kuin muuallakin, esimerkiksi Etelä-Afrikan orpoja ja Pietarin katulapsia.

Wilkersonin julistus oli aina Kristus-keskeistä.

Vuonna 1973 hän näki näyn, joka sittemmin julkaistiin myös kirjana The Vision (suom. Näky).

Vaikka Wilkerson painotti toistamiseen, että hän ei ole profeetta, hän ennusti useita asioita, joista monet ovat jo toteutuneet:

· Rautaesirippu kaatuu
· Oudot sääilmiöt yleistyvät
· Talous romahtaa
· Homoseksuaalisuus yleistyy siinä määrin, että monet kirkkokunnat alkavat vihkiä homoja papeiksi
· Kristittyjä aletaan pilkata ja vainota länsimaissa

Osa näistä kuulosti liian hurjilta väitteiltä vielä vuonna 1973, jolloin ilmaston tiedettiin viilenevän ja rautaesiripun pysyvän ikuisesti paikallaan.

Viimeisessä blogikirjoituksessaan David Wilkerson kehotti lukijoitaan: ”Pidä kiinni uskostasi. Seiso lujana hänen Sanassaan. Tässä maailmassa ei ole muuta toivoa.”


Lähteet:

Pulliam Bailey, Sarah. 2011. David Wilkerson Killed in Car Crash Christianity Today (27.4.).

Wilkerson, David. 1974. The Vision. New York: Pyramid Communications.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Toivon sanoma



Jeesus Kristus lupaa meille rauhansa kriisienkin keskelle. Christ Pantokrator -mosaiikki Kreikasta 1100-luvulta. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Tunnettu amerikkalainen pastori David Wilkerson varoitti hiljattain blogissaan tulevista katastrofeista – mellakoista, ryöstelyistä, kauppojen tyhjenemisestä ja tulipaloista - USA:n suurkaupungeissa ja muuallakin.

Wilkerson tunnetaan monista kirjoistaan, etenkin Rististä ja linkkuveitsestä, joka on käännetty oli 30 kielelle ja jota on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1973 hän kirjoitti Näyn (The Vision), jossa hän ennusti maailmanlaajuisen laman. Wilkerson, New Yorkin Times Square Churchin pastori, ennakoi myös vuoden 2001 World Trade Centerin iskut vähän ennen kuin ne tapahtuivat.

David Wilkerson painottaa, että hän ei ole profeetta vaan pastori. Hän ei halua lietsoa pelkoa vaan haluaa varoittaa lukijoitaan.

Jotkut talouselämän asiantuntijat ovat myös varoittaneet samantapaisesta skenaariosta. Kauppojen hyllyt voivat tyhjentyä, jos elintarvikkeiden laivaus ei yksinkertaisesti kannata, ja vihaiset ihmiset saattavat mellakoida.

Meidän on kuitenkin hyvä muistaa, että Raamattu puhuu paljon toivosta. Jeremia esimerkiksi kirjoitti seuraavat sanat aikana, jolloin juutalaiskansan tulevaisuus oli uhattuna:

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon (Jer. 29:11).

Uusi testamentti niin ikään on täynnä toivon sanomaa. Jeesus Kristus rohkaisi opetuslapsiaan:

Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman (Joh. 16:33).

Monet merkit viittaavat siihen, että historia kulkee vääjäämättömästi kohti loppuaan. Siitä huolimatta myös Ilmestyskirja on pohjimmiltaan toiveikas kirja. Se osoittaa selvästi, että Jumala hallitsee historiaa, vaikka varpuset joskus putoisivatkin maahan.