Näytetään tekstit, joissa on tunniste Darwininpäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Darwininpäivä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Darvinismi on panteistinen uskonto, biofysiikan tohtori Kirk Durston sanoo


Charles Darwin patsastelee paikoissa, joista Lenin saattoi vain unelmoida.




Joel Kontinen

Mitä evoluutio on? Esimerkiksi Eero Junkkaala ja jotkut muut teistiset evolutionistit uskovat, että se on Jumalan valitsema luomisen menetelmä.

Harvat tiedemiehet ovat samaa mieltä. Monet näkevät evoluutiossa filosofis-uskonnollisia piirteitä.

Tieteenfilosofi Michael Ruse kirjoitti National Post -lehdessä vuonna 2000, että evoluutio on maailmanselitysmalli, joka kilpailee kristinuskon kanssa. Hän jatkoi: ”Evoluutio on uskonto. Tämä piti paikkansa evoluutiosta alussa ja se pitää edelleenkin paikkansa evoluutiosta."

Tällainen kanta ei ole kovinkaan harvinainen.

Kosmologi Kari Enqvist myöntää, että luonnontiede on saanut uskonnollisia piirteitä.

”On ateisteja, joille jumalankieltäminen on oma uskontonsa", vapaa-ajattelija Petri Karisma myöntää.

Esimerkiksi varhaiskristillisen kalasymbolin korvaaminen Darwin-kalalla ja darwininpäivän vietto kertovat siitä, että ateistit voivat olla hyvin uskonnollisia.

Darwininpäivä on kaiken kukkuraksi saanut yhä enemmän uskonnollisia piirteitä viime vuosina.

C.S. Lewis varoitti tieteisuskosta. Varoitus on yhä ajankohtainen, 50 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Skeptic-lehden päätoimittaja Michael Shermer on aikamme tunnetuimpia ateisteja. Vuonna 2005 hän kirjoitti artikkelin, jossa hän luonnehti tiedettä vapahtajakseen.

Tieteisusko elää esimerkiksi lukiolaisten ja vapaa-ajattelijoiden maailmassa.

TV7:n luonto-ohjelmista tunnettu dosentti Lennart Saari sanoo, että evoluutio on pohjimmiltaan uskonnollinen käsite.

Äskettäin Atlantin toiselta puolelta kuului samanlainen viesti. Biofysiikan tohtori Kirk Durston (University of Guelph) uskoo, että darvinismista on tullut nykyaikainen panteistinen uskonto. Siinä luonto tekee tuhansia ihmeitä, joita ei voida toistaa laboratoriossa.

Hänen mukaansa tiedejulkaisut osoittavat vankkumatonta uskoa siihen, että evoluutio voi tehdä mitä villeimpiä, epätodennäköisimpiä juttuja kymmeniä tuhansia kertoja.

Lähde:

Durston, Kirk. 2016. Probability Mistakes Darwinists Make. Evolution News & Views (5.4.).



perjantai 13. helmikuuta 2015

Darwininpäivä saa yhä enemmän uskonnollisia piirteitä

Charles Darwinin uskolliset seuraajat kunnioittivat sankariaan 12.2. tämän syntymäpäivänä. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Eilen (12.2.) monet evolutionistit viettivät Darwininpäivää. Charles Darwinin syntymästä tuli kuluneeksi 216 vuotta.

Aikamme sekulaaristisen Messiaan uskolliset seuraajat lähettivät toisilleen Darwininpäiväkortteja ja osallistuivat juhlallisuuksiin. USA:ssa järjestettiin konsertteja, joissa laulettiin gospellaulujen parodioita, esimerkiksi Halleluja! Evoluutio! ja Sattumavaraisuus riittää minulle (Randomness Is Good Enough for Me). Tarjolla oli myös luentoja, ja ensi sunnuntaina on luvassa jumalanpalveluksia.

Onko syntymässä Darwin-kultti? Siltä näyttää. Olisi vaikea uskoa, että tämä kaikki johtuu rakkaudesta tieteeseen tai edes totuuteen.

Tieteisuskossa on yhä enemmän uskoa ja yhä vähemmän tiedettä. Evoluutiosta on tullut naturalistinen luomiskertomus, myytti, joka tuo jonkinlaista sisältöä darvinistin elämään.

Kun tieteen löydöt puhuvat yhä selvemmin suunnittelun – ja luomisen – puolesta, naturalistien /materialistien on täytynyt keksiä jotain muuta hauskaa puuhaa.

Tieteenfilosofi Michael Ruse on myöntänyt, että evoluutio on uskonto. Darwinin ihannointi viittaa siihen, ettei hän ollut väärässä.

Lähde:

West, John. 2015. Happy Darwin Day? The Stream (12.2.).


lauantai 16. helmikuuta 2008

Vietitkö darwininpäivää?



Charles Darwinin syntymäpäivää vietetään 12.2. Kuva: Wikipedia

Joel Kontinen

Charles Darwinin syntymäpäivästä (12. helmikuusta) on tulossa ateistien, humanistien, skeptikkojen ja muiden evolutionistien vastine joululle ja pääsiäiselle. Niinpä monilla darvinisteilla on tapana toivottaa toisilleen hyvää darwininpäivää ja jopa lähettää sähköpostitse darwininpäivän kortteja.

Vaikka Charles-vainaa täyttää pyöreitä vuosia vasta ensi vuonna, esimerkiksi Nature –tiedelehti muisti hänen syntymäänsä näyttävästi toivottamalla lukijoilleen onnellista darwininpäivää ja jälleen kerran muistutti evoluution keulahahmon tärkeydestä.

USA:ssa 12. helmikuuta on perinteisesti vietetty Abraham Lincolnin syntymäpäivänää mutta humanistit ja muut antikreationistit haluavat sysätä Lincolnin syrjään ja korvata hänet samana päivänä ja samana vuonna (1809) syntyneellä Charles Darwinilla.

Abraham Lincoln oli Yhdysvaltojen presidentti 1861-1865. Hän ajoi orjuuden poistamista ja sisällissodan aikana hän antoi julkistuksen, jolla orjuus lakkautettiin etelävaltioista.

Darwinin käsitys ihmisestä oli huomattavasti raadollisempi kuin Lincolnin. Teoksessaan Descent of Man and Selection in Relation to Sex (1871) hän ennusti, että tulevaisuudessa: ”ihmiskunnan sivistyneet rodut aivan varmasti hävittävät ja syrjäyttävät villit rodut kaikkialta maailmasta. Samalla ihmismäiset apinat … epäilemättä hävitetään. Ihmisen ja hänen lähimpien sukulaistensa välinen juopa on tuolloin leveämpi kuin neekerin tai australialaisen ja gorillan [välinen ero] nykyisin, koska se - kuten saatamme toivoa - erottaa kaukasialaistakin sivistyneemmän ihmisen apinoista, jotka ovat alhaisia kuin paviaani.”

Evoluutionistien merkkihenkilöllä ei toisin sanoen ollut kovinkaan valoisa käsitys Australian alkuasukkaista ja muista mustaihoisista.

Darwinin ajatuksilla oli kauaskantoisia seurauksia. Australiassa aboriginaaleja metsästettiin eläiminä ja miltei tapettiin sukupuuttoon. USA:ssa Ota Benga –nimistä pygmiä pidettiin näytteillä aluksi St. Louisin maailmannäyttelyssä (1904) ja myöhemmin Bronxin eläintarhassa, ja monissa maissa rodunjalostuksella pyrittiin eliminoimaan epäsuotuisa aines ihmiskunnasta. Natsi-Saksassa edettiin tässä pisimmälle.

Hiljattain Australian pääministeri Kevin Rudd pyysi alkuperäisväestöltä anteeksi ja mainitsi puheessaan Darwinin vahingollisen vaikutuksen.

Lienee syytä vielä harkita, kannattaako Darwinin päivää viettää.

Voit lukea lisää Darwinin rasismista tästä.


Lähteet:

Darwin, Charles, 1871. (julkaistu uudelleen 1981) The Descent of Man and Selection in Relation to Sex. Princeton: Princeton University Press.

Ham, Ken; Wieland, Carl; Batten, Don. 1999. One Blood: The biblical Answer to Racism. Green Forest: Master Books.

Wieland, Carl. 2008. A sorry day—with an unlikely twist.
http://creationontheweb.com/content/view/5631/

maanantai 3. syyskuuta 2007

Charles Darwinille yllättävä syntymäpäivälahja






Joel Kontinen

Hollywood on viime vuosina suosinut darvinistista käsitystä elämän alkuperästä, mutta tähän on tulossa yllättävä muutos. Darwinin syntymäpäivänä 12. helmikuuta 2008 julkaistaan dokumenttifilmi, joka paljastaa darvinististen tieteenharjoittajien todelliset kasvot. Walt Ruloffin tuottama elokuva Expelled: No Intelligence Allowed, jonka pääosassa esiintyy Ben Stein, perustuu kahden vuoden tutkimustyöhön. Filmi osoittaa, miten darvinistit ovat häikäilemättömästi tukahduttaneet kaiken vastustuksen ja näin käytännössä estäneet tieteen kehitystä. Evoluutiota on puolustettu hyvin dogmaattisesti. Evoluution puolestapuhujat ovat käyttäneet menetelmiä, joita voitaneen verrata noitavainoiksi tai inkvisitioksi. Hyvä esimerkki tästä on Guillermo Gonzalesin tapaus .

Toisin sanoen älykkyys ei ole mahtunut darvinistiseen paradigmaan, jonka mukaan suunnittelua ei voi olla olemassa.

Darvinistit ovat jo tuohtuneet, että Hollywood uskaltaa vastustaa heidän monopoliaan, mutta onkin jo aika, että myös evolutionismin nurja puoli tuodaan päivänvaloon.




Lähde:

Crowther, Robert. 2007. New Ben Stein Flick, Expelled, Blows the Whistle on the Darwinist Inquisition. http://www.evolutionnews.org/2007/08/new_ben_stein_flick_expelled_b.html#more