Näytetään tekstit, joissa on tunniste PZ Myers. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PZ Myers. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. helmikuuta 2011

Kummallinen väite Aamulehdessä: ”PZ Myers on rationalismin esitaistelija”



PZ Myers ei julkisuudessa aina esiinny kovinkaan rationaalisesti. Kuva Larry Moran, Wikipedia.



Joel Kontinen

Kolmisen vuotta sitten amerikkalainen biologi ja uusateisti PZ Myers vaati, että älykkään suunnittelun kannattajia tulee vastustaa vanhurskaalla raivolla ja heitä tulee potkia takamuksiin. Viime syksynä hän kannusti ihmisiä tekemään enemmän abortteja, koska hänen mukaansa raskauden alkuaikana vauva ei ole edes ihminen.

Aamulehden toimittaja Mikko Pulliainen näyttää silti pitävän Myersiä rationalismin esitaistelijana.

Pulliaisen mielestä Myers on tiedemiehenä ennen kaikkea kiinnostunut totuudesta.

Todellisuudessa ateismiin perustuvassa maailmankatsomuksessa on osapuilleen yhtä paljon totuutta kuin marxilaisessa historiankäsityksessä, jota yliopistomaailman maihinnousutakkiset risuparrat vielä muutama vuosikymmen sitten pitivät lopullisena totuutena, myös meillä Suomessa.

Myersin edustama maailmankatsomus vastustaa kaikkea sitä, mitä kristinusko edustaa. Se ei voi hyväksyä mitään yliluonnollista, ei edes hyvin dokumentoitua ihmettä.

Ateistin on uskottava, että satunnaiset prosessit ovat synnyttäneet kaiken olevaisen, solun pikkuruisesta nanomoottorista universumin suurimpiin galakseihin.

Esimerkiksi ihmisen luontainen kyky käyttää kieltä jo sinänsä haastaa darvinistisen maailmankäsityksen. Vaikka kaikki eläimet kykenevät jossain määrin viestimään lajitoveriensa kanssa, ihmisen ja eläinten välillä on ylipääsemätön henkinen kuilu.

On rationaalista myöntää, että kaiken takana on Luoja, joka loi maailmasta rationaalisen ja ihmisestä Hänen kuvansa.

Lähde:

Pulliainen, Mikko. 2011. Veteen piirretty vakaumus? Aamulehti 22.2, A2.

torstai 9. joulukuuta 2010

Milloin ihmisestä tulee ihminen?

Joel Kontinen

Militanttina ateistina tunnettu PZ Myers sanoi hiljattain tietävänsä, että syntymätön vauva ei raskauden alkuvaiheessa ole ihminen.

Kohdussa ei kuitenkaan tapahdu darvinistista evoluutiota. Toisin kuin harhaanjohtavista sikiökuvistaan tunnettu Ernst Haeckel uskoi, ihminen on alusta alkaen ihminen eikä suinkaan toista evoluution oletettua kulkua ennen syntymäänsä.

Ihmisen geneettinen informaatio ei lisäänny raskauden edetessä.

Neliulotteiset ultraäänikuvat kertovat siitä, että ihminen näyttää ihmiseltä jo varsin varhain:




Raamatun mukaan ihminen on täysin ihminen alusta lähtien:

- Daavid kuvailee psalmissa 139, miten Jumala muovaili hänet kohdussa.
- Jesaja esimerkiksi sanoo: ”Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi minulle nimen.”
- Luukkaan evankeliumissa (1:41) kerrotaan: ”Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä." Tämä viittaa siihen, että meidän ei kannata väheksyä vauvan kognitiivisia kykyjä.

torstai 2. joulukuuta 2010

Tunnettu ateisti: ”Haluaisin rohkaista useampia tekemään abortin”



PZ Myers. Kuva: Larry Moran, Wikipedia.



Joel Kontinen


Omaperäisistä tempauksistaan tunnettu Minnesotan yliopiston biologian apulaisprofessori PZ Myers kirjoitti hiljattain blogissaan abortista. Hän sanoo kannattavansa abortteja ja haluavansa rohkaista useampia tekemään abortin.

Myers ottaa kantaa internetissä äskettäin suuren suosion saaneeseen kyselyyn, jossa aborttia pohtiva pariskunta kysyy muilta, mitä heidän pitäisi tehdä. Koko sivusto on kaikesta päätellen huijausta, mutta Myersin näkemykset ovat todellisia.

Miksi kiivaaksi jumalankieltäjäksi tunnustautuva Myers on niin viehättynyt kuolemasta? Hän sanoo, että sikiöstä eroon pääseminen ei ole mikään iso juttu, koska se ei vielä edes ole ihminen.

Aivan kuten Peter Singer, Myers näyttää olevan älyllisesti rehellinen ateisti, joka myöntää, ettei ihmisen elämällä ole mitään itseisarvoa.

Kristinusko korostaa ihmisen luontaista arvoa. Toisin kuin Haeckelin väärennettyjen sikiökuvien innoittamat darvinistit uskovat, ihminen on ihminen jo ennen syntymäänsä. Jumalan kuvana hän on äärimmäisen arvokas.


Lähde:

http://scienceblogs.com/pharyngula/2010/11/an_online_abortion_poll_for_re.php

sunnuntai 22. elokuuta 2010

The New York Times: Onpa kummallisia tiedeblogeja



Charles Darwinia kumartavat tiedeblogit käsittelevät kaikkia muuta kuin tiedettä. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Jos kuvittelemme, että tiedeblogit käsittelevät tiedettä, niin erehdymme, kertoo The New York Times.

Lehti ei juurikaan ole tullut tunnetuksi konservatiivisilla näkemyksillään, joten sen juttu tiedeblogeista yllättää.

Virginia Heffernanin artikkelissa jo otsikko herättää huomiota: Unnatural science, joka on sanaleikki englannin kielen käsitteestä natural science ('luonnontiede'), ja voitaneen kääntää esimerkiksi luonnottomaksi tieteeksi.

Heffernan luki useita tunnettuja tiedeblogeja ja päätyi siihen, että niitä kirjoittavat tieteilijät eivät juurikaan kirjoittaneet tieteestä. Ärhäkkänä ateistina tunnettu PZ Myers esimerkiksi keskittyy lähinnä loukkaamaan niitä, jotka eivät jaa hänen jumalatonta maailmankatsomustaan.

Myersin näkemykset Roomalaiskatolisen kirkon ehtoollisesta ja islamin profeetta Muhammedista ovat räikeydessään aivan eri törkeysluokkaa kuin taannoiset pilakuvat, jotka nostattivat muslimimaissa verenpainetta.

On oikeastaan vaikea ymmärtää, miten vaikkapa muslimeja ärsyttämällä voitaisiin edistää tieteen popularisointia.

Monesti nämä blogit vain käyttävät tiedettä verhonaan käydessään niiden kimppuun, jotka eivät kumarra Charles Darwinia.

Scientific Americanin uutiskirje tarjoaa tukea Heffernanin teesille. Miltei kaikki sen kolumnistit ovat ateisteja/vapaa-ajattelijoita/skeptikkoja, joiden on vaikea ymmärtää, miksi suurin osa ihmisistä torjuu heidän maailmankatsomuksensa.


Lähde:

Heffernan, Virginia. 2010. Unnatural Science. The New York Times (30.7.)