Näytetään tekstit, joissa on tunniste Austin Cline. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Austin Cline. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Kristinusko on vaarallinen uskonto?



Länsimaiden vapaus kumpuaa Jeesuksen Kristuksen perustamasta uskonnosta. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen


Kristinusko on vaarallinen uskonto, ainakin ateistien ja vapaa-ajattelijoiden mielestä. Hiljattain amerikkalainen jumalankieltäjä Austin Cline esimerkiksi valitteli, että Gideonit horjuttavat ateistien mielenrauhaa jättämällä kristillistä kirjallisuutta hotelleihin.

Suomalaiset ovat jo pitkään pohtineet, onko soveliasta laulaa suvivirttä koulun kevätjuhlassa tai talvella joululauluja, joissa mainitaan enkeli ja evankeliumi, kun paikalla voi olla lapsukaisia, jotka ovat varttuneet minareetin varjossa.

Uusin ehdotus on uskonnon opetuksen korvaaminen uskontotiedolla. Kuten kansanedustaja Päivi Räsänen totesi, ehdotus tulee varsin yllättävästä ilmansuunnasta – kokoomuksen opetusministeri Henna Virkkuselta.

Muslimit eivät häpeä polvistua Mekkaan päin. Ateistit ovat halukkaita kustantamaan kymmeniätuhansia euroja maksavia mainoksia kaupunkibussien kylkeen. Miksi siis kristittyjen pitäisi pyydellä anteeksi sitä, että he haluavat siirtää arvonsa nouseville sukupolville?

Länsimaisen yhteiskunnan arvot perustuvat juutalais-kristilliseen perintöömme. Vaikka vapaus, veljeys ja tasa-arvo tulivat iskulauseina tunnetuksi Ranskan vallankumouksesta, ajatukset kumpuavat suoraan Raamatusta, jonka mukaan ihmiset ovat luomisen perusteella yhtä arvokkaita.

Myös tiede ja teknologia kehittyivät lännessä, jossa ihmiset käsittivät, että luonnossa nähtävä johdonmukaisuus on peräisin luomisesta eikä sattumasta.

Kristinuskon vaarallisuus on varsin subjektiivinen näkemys. Sen torjuminen olisi paljon kohtalokkaampaa. Jos korvaisimme tunnustuksellisen uskonnonopetuksen uskontotiedolla, hylkäisimme samalla oman perintömme. Kuten Päivi Räsänen kirjoitti Aamulehdessä: ”Kristillinen usko ja siitä nouseva kulttuuriperintö ovat suomalaisen yhteiskunnan aarre, jota ei pidä ryhtyä hävittämään kouluopetuksesta.”

Lähde:

Räsänen, Päivi. 2009. Koululaisella on oikeus oppia omaa uskontoa. Aamulehti 17.7., B16.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

“Evoluutio on sekä teoria että fakta”



Lucyn isot jalat ovat joidenkin mielestä fakta.



Joel Kontinen


Darvinistinen evoluutio ja ateismi kuuluvat yhteen niin kuin pipo ja hanskat. Ei siis ihme, että monet myöhempien aikojen ateistit tyrmistyvät evoluutiokritiikistä ja pyrkivät Richard Dawkinsin innoittamana mainostamaan omaa ideologiaansa.

Hiljattain About.com –nettipalvelun ateistien osaston toimittaja Austin Cline närkästyi evoluutiokritiikistä. Hän väitti, että evoluutio “on sekä teoria että fakta”. Samaan hengenvetoon hän totesi: “Tieteessä kaiken pitäisi lähteä pikemminkin työhypoteeseista kuin dogmaattisista julistuksista.”

Ilmeisesti ateistisesta perspektiivistä katsottuna “evoluutio on fakta” ei ole dogmaattinen julistus. Silti monet darvinistit ovat sitoutuneet erääseen e-kirjaimella alkavaan dogmiin.

Richard Lewontin sanoo, että tiedemiehet keksivät ehdoin tahdoin perustelemattomia juttuja siitä, miten lajit kehittyivät, koska he ovat sitoutuneet materialismiin. He pitävät kannastaan kiinni, koska he ”eivät voi päästää Jumalan jalkaa ovenväliin.”

Toisin sanoen, jos työhypoteesi viittaa suunnittelijaan, se hylätään – ideologisista syistä. Ei ole ihme, että tohtori Henry Morris antoi viimeiseksi jääneelle kirjalleen nimen Some Call It Science (Jotkut kutsuvat sitä tieteeksi).

Darvinistinen evoluutio hyväksyy ainoastaan naturalistiset selitykset, silloinkin kun ne ovat absurdeja. Niinpä ateisti voi uskoa, että Jeesus käveli jäälautalla mutta ei sitä, että Hän teki ihmeitä.

Darvinismi ei ole pyrkimys etsiä totuutta tai edes todellista tietoa.


Lähteet:

Cline, Austin. 2009. Evolution and the Law: Textbook Disclaimers. About. com: atheism. (23. 6.)
http://atheism.about.com/library/FAQs/evo/blevo_law_disclaimers.htm?nl=1

Lewinton, Richard. 1997. Billions and billions of demons. The New York Review of Books, s. 31, (9. 1. 1997).

Morris, Henry M. 2006. Some Call It Science. The Religion of Evolution. El Cayon, CA: Institute for Creation Research.