Välimuotofossiili osoittaa, että "varhaiset kyynärpäät" olivat eri muodoissa

 

Välimuotofossiilin evän kivettyneet luut. Kuva: Brian Engh, Chicagon yliopisto

Joel Kontinen

Ensimmäisiä nelijalkaisia ​​maaeläimiä edeltäneitä kaloja oli enemmän erilaisia muotoja ​​kuin luulimme, ja fossiilit osoittavat, että yhdellä oli kyynärnivel, joka liikkui oudon rajoittavalla tavalla

Muinaisella kalalla, joka eli juuri ennen kuin ensimmäiset nelijalkaiset kävelivät maalla, oli terävä kyynärvarren luu ja saranamainen kyynärnivel, mikä lisäsi kasvavaa näyttöä yrityksen ja erehdyksen varhaisessa muodostumisessa.

350 miljoonaa vuotta vanha eläin oli yksi useista "kalajalkaisista" – olennoista, joilla oli evät, jotka olivat kehittäneet joitakin raajamaisia ​​piirteitä. Se on saattanut käyttää eviään muuhun toimintaan kuin uimiseen, kuten liikkumiseen jokien pohjassa.

Evoluution mukaan jo jotkin kalat saivat useita käsivarsia. Darvinilaiset uskovat, että nelijalkaiset eläimet saivat käsivarret ennen kuin ne saivat nelijalat.

On paljon loogisempaa luottaa siihen, että kalat luotiin kaloiksi eikä evoluution välimuodoiksi.

Lähde:

Christa Lesté-Lasserre 2026 Fishapod fossil shows early elbows came in a variety of forms | New Scientist 18.9.

T. rexin hampaat osoittavat, että tämä valtava petodinosaurus oli tasalämpöinen

 

Kuva: Orla/Shutterstock

Joel Kontinen

Jotkut evolutionistit luulevat, että uudet, ”66 miljoonaa vuotta” vanhasta hammaskiilteestä saadut todisteet viittaavat siihen, että maailman tunnetuin dinosaurus Tyrannosaurus rex oli todennäköisesti tasalämpöinen – kuten linnut ja nisäkkäätkin. Tämä vahvistaa aiempia havaintoja.

Taas kerran evoluutio ja miljoonat vuodet on yhdistetty toisiinsa.

Robert Eagle kollegoineen (University of California, Los Angeles) analysoi kolmen T. rex -yksilön hampaiden kiilteen kemiallisen koostumuksen ja vertasi sitä viiteen samanikäiseen, fossiloituneeseen krokotiilin hampaaseen.

Eaglen mukaan tasalämpöisyys on yleistä suurilla eläimillä ja jopa joillakin kaloilla; se mahdollistaa liikkumisen, pitkäkestoisemman aktiivisuuden ravinnon etsinnässä ja vaelluksissa sekä elämisen kylmemmissä ympäristöissä. On pitkään oletettu, että monet dinosaurukset – T. rex mukaan lukien – olivat myös tasalämpöisiä.

Tutkijat keskittyivät kiilteen kemiassa erityisesti hiilen ja hapen harvinaisten raskaiden isotooppien välisten sidosten – niin kutsuttujen hiili-13–happi-18-sidosten – määrään. Näitä sidoksia esiintyy enemmän mineraaleissa, jotka muodostuvat alhaisissa lämpötiloissa, kuin lämpimissä olosuhteissa syntyneissä mineraaleissa.

”Siksi voimme mitata hiili-13–happi-18-sidosten määrän hyvin vanhasta hampaasta ja päätellä, onko se muodostunut kuumassa vai kylmässä ruumiissa.”

”Havaitsimme myös, että T. rexin rekonstruoitu ruumiinlämpö oli huomattavasti korkeampi kuin lämpötilat, jotka johdettiin samasta geologisesta kerrostumasta – Montanan Hell Creekistä – peräisin olevista krokotiilin hampaista”, Eagle sanoo.

Tutkijat toteavat myös, että T. rexin ruumiinlämpö oli korkeampi kuin esihistoriallisen ajan Montanan ympäristön lämpötila, joka määritettiin sekä isotooppiarvioiden että ilmastomallien perusteella.

Personsin mukaan T. rexin tasalämpöisyydestä oli jo olemassa runsaasti todisteita. Näitä olivat muun muassa luiden kasvunopeudet, peto-saalis-suhteet – sillä energiaa vaativat tasalämpöiset eläimet tarvitsevat huomattavasti enemmän saalista petoa kohden kuin vaihtolämpöiset – sekä ”lukuisat anatomiset piirteet, jotka viittaavat korkean suorituskyvyn fyysisiin ominaisuuksiin”.

Lähde:

James Woodford 2026 T. rex teeth show the enormous predatory dinosaur was warm-blooded | New Scientist 16.9.

Parantunut hampaiden jättämä haava löytyi ”520 miljoonaa vuotta” vanhalta huippupedolta

 

Taiteilijan piirros Amplectobelua symbrachiatasta, kambrikauden huippupetoeläimestä. Kuva:Yu Wu, Northwest University, Xi'an, Kiina

Joel Kontinen

Jokin puri yhtä kambrikauden merien suurimmista petoeläimistä. Sen osoittaa poikkeuksellinen fossiili – ja se voi hyvinkin olla kannibalismia.

Edes huippupedot eivät olleet turvassa kambrikauden merissä noin 520 miljoonaa vuotta sitten. Erikoinen fossiili näyttää parantuneen haavan, jossa yksi petoeläin puri toisen kylkeen.

"En olisi koskaan odottanut näkeväni tällaista säilyneen fossiiliaineistossa", sanoo Stephen Pates University College Londonista.

Petoeläin, jota on purtu, on nimeltään Amplectobelua symbrachiata, joka kuului kauan sitten sukupuuttoon kuolleeseen omituisten niveljalkaisten ryhmään, joka tunnetaan radiodontteina ja joka näytti hieman kalmarin ja hummerin risteytyksestä. Niillä oli päässään kaksi ilkeää, tarttuvaa lisäosaa saaliin pyydystämiseksi, ja niiden kyljestä työntyi ulos uintiläppä, jonka koko pieneni takaosaan päin.

Luodessaan maailman Jumala loi myös nämä eläimet ja ne elivät Adamin ja Evan syntiinlankeemuksen jälkeen. 

Lähde:

Michael Le Page 2026 Healed fang wound found on 520-million-year-old apex predator | New Scientist 28.8.

Nisäkkäiden esi-isät synnyttivät eläviä poikasia 236 miljoonaa vuotta sitten

 

Rekonstruktio Chiniquodon theotonicus -ryhmästä. Kuva: María de los Ángeles Miceli Baro

Joel Kontinen

Mitä tapahtui evoluution mukaan 90 miljoonan vuoden aikana? Ei mitään. Se on päivämäärä 238 miljoonaa vuotta sitten, jolloin nisäkkäät alkoivat synnyttää poikasiaan.

Mutta Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan kaikki nisäkkäät ovat aina saaneet jälkeläisensä nykyisellä tavalla.

Yksi kaikkien nisäkkäiden tunnusmerkeistä lukuun ottamatta nokkasiiliä ja vesinokkaeläimiä on se, että ne synnyttävät eläviä poikasia. Tämä "eläväisyys" on vastakohta useimpien muiden selkärankaisten "ovipariteetille", jossa naaraat munivat munia, jotka kuoriutuvat niiden kehon ulkopuolella.

Yksi pitkään herännyt kysymys on ollut, munivatko kynodonteina tunnetut olennot, jotka ilmestyivät noin 260 miljoonaa vuotta sitten permikauden geologisella kaudella ja ovat suoraan kaikkien nisäkkäiden esi-isiä, munivatko vai synnyttivätkö ne eläviä poikasia, sillä niiden lisääntymisestä ei ole löydetty todisteita kummastakaan. ”Sitä, olivatko nisäkkäiden esi-isät munivia vai eläviä, on pidetty mysteerinä”, sanoo Leandro Gaetano Argentiinan kansallisesta tieteellisestä ja teknisestä tutkimusneuvostosta. ”Meillä ei ollut aavistustakaan siitä, miten tai milloin yksi nykyisten nisäkkäiden useimpien erottuvimmista piirteistä, elävyys, kehittyi nisäkäslinjassa.”

Lähde:

James Woodford 2026 Mammal ancestors were giving birth to live young 236 million years ago | New Scientist13.8.

Denisovanit ovat saattaneet olla pidempiä, kuin muut muinaiset ​​ihmiset

 

Denisovalaisen miehen illustraatio. Kuva: John Bavaron Fine Art/Science Photo Library

Joel Kontinen

Olivatko denisovalaiset pidempiä kuin nykyihmiset? Uuden tutkimuksen mukaan denisovalaisten miesten keskipituus oli 180 settiä eli noin 20 senttiä nykyihmistä pidempiä. Tämä perustuu kahden denisovalaisen mittauksiin. He saattoivat olla kuitenkin muita pidempiä. 

Arvoituksellinen denisovalaisten ryhmä oli muinaisia ​​ihmisiä, jotka asuivat Aasiassa noin 30 000 vuotta sitten. Ensimmäiset fossiilit löydettiin vuonna 2010 ja niitä on löydetty vain muutamia, mikä antaa rajoitettua tietoa denisovalaisten biologiasta ja elämäntavoista.

Tokion yliopiston Yousuke Kaifu ja hänen kollegansa analysoivat kahden eri yksilön jalkojen luita, jotka kalastajat olivat nostaneet Penghu-salmen merenpohjasta Taiwanin länsipuolella.

Lähde:

James Woodford 2026 Denisovans may have dwarfed other ancient humans | New Scientist 11.8.

Merimadon leuoista löydetty kovaa mutta kevyttä ”biometallia”

 

Kuva: Steve Trewhella / Alamy

Joel Kontinen

Voiko merimadolla olla biometallia leuoissaan? Viimeaikaiset tutkimukset sanovat, että voi. Tätä ei ole tuonut esiin evoluutio, vaan älykäs suunnittelu.

Joidenkin merimatojen leuat on valmistettu poikkeuksellisen kovasta mutta kevyestä materiaalista, jota kutsutaan ”biometalliksi” ja jolla voisi olla sovelluksia tekniikassa.

Perinereis cultrifera on eräs merimadon tyyppi, jolla on pitkä, harjaksilla koristeltu ruumis. Lajin jäsenillä on myös vahvat leuat, joiden avulla ne voivat murskata kovia saaliita, kuten pieniä äyriäisiä tai muita matoja. Niiden leukojen jäänteitä on löydetty fossiiliaineistosta, joka ulottuu satojen miljoonien vuosien taakse.

Christian Hellmich TU Wienistä Itävallasta ja hänen kollegansa ovat tutkineet tämän madon leukoja lähes vuosikymmenen ajan, minkä seurauksena he ehdottavat, että ne on valmistettu uudesta materiaalista. Kunkin leuan molekyylirakenne yhdistää proteiineja ja metallien, kuten sinkin ioneja, mikä antaa sille ominaisuuksia pehmeämpien biologisten materiaalien ja metallien välillä.

"Harjasmatojen leuat ovat uskomattoman kovat mutta silti erittäin kevyet", sanoo Matthew Lehnert Kent State Universitysta Ohiosta. "Monet teollisuudenalat, autoteollisuudesta ilmailuun, etsivät uusia tapoja kehittää kovia ja kevyitä materiaaleja. Vastaukset löytyvät luonnosta!"

Jotkut darvinistit kertovat, että evoluutio on keksinyt keinon, jolla "houkutellaan metallin kaltainen mekaaninen sormenjälki proteiinin kaltaisista ainesosista, ja madon tutkiminen on tapa, jolla kysymme, mikä temppu tekee sen mahdolliseksi", sanoo Markus Buehler Massachusetts Institute of Technologysta.

Lähde:

Karmela Padavic-Callaghan 2026 Hard but lightweight ‘bio-metal’ material discovered in sea worm jaws | New Scientist 14.7.

Upea fossiili säilyttää muinaisen merimatelijan sisäelimet

 

Austronaga minutan fossiili, triaskauden meripetoeläin. Kuva: Wei Wang

Joel Kontinen

Kuinka kauan pehmeät kudokset säilyvät merieläimessä? Ei ainakaan niin kauan, kun evolutionistit odottavat.

Pieni, pitkäkaulainen meripetoeläin, joka eli 245 miljoona avuotta sitten, on vanhin koskaan löydetty matelija, jolla on ehjä ruoansulatusjärjestelmä.

Upeasti säilynyt fossiili, joka sisältää lähes koko luuston sekä mahalaukun, maksan ja suoliston, löydettiin Yunnanin maakunnasta Kiinasta vuonna 2023, ja sen nimi on Austronaga minuta.

Vaikka fossiili on korkealaatuinen, Austronagan sisäelimet ovat säilyneet vain kahdessa kerroksessa. Tämä on toisin kuin 380 miljoonaa vuotta vanhassa panssaroidun kalan fossiilissa, jonka Long ja hänen kollegansa kuvasivat vuonna 2022 ja jonka katsotaan sisältävän vanhimmat tunnetut selkärankaisten elimet.

Lähde:

James Woodford 2026 Spectacular fossil preserves internal organs of ancient marine reptile | New Scientist 29.7.

Asteroidi-isku aiheutti maailmanlaajuisen myrskyn, joka poltti dinosaurukset

 

Kuva: Roger Harris/Science Photo Library

Joel Kontinen

Evolutionistien mukaan Maan noin 66 miljoonaa vuotta sitten tuhonnut asteroidi loi maanlaajuisen räjähdyksen, joka tuotti lämpöä, joka on tarpeeksi voimakas grillaamaan elämää maalla.

Tuho ei kuitenkaan alkanut niin myöhään, se tapahtui jo Nooan ajan vedenpaisumuksessa. Evolutionisteilla on vain vuosiluvut väärin.

Näin evoluutionistit kertovat iskusta: Niin kutsuttu Chicxulub-asteroidi, joka oli 10-15 kilometriä leveä, putosi nykyiselle Meksikonlahdelle liitukauden lopussa.

Brandon Johnson Purduen yliopistosta Indianassa ja hänen kollegansa analysoivat laboratoriossa geologisia havaintoja ja törmäyssimulaatioita, jotka osoittivat, että isku höyrysti noin viisi kertaa enemmän materiaalia kuin aiemmin uskottiin.

Uusi tutkimus viittaa siihen, että törmäyksen jälkimainingeissa kiviaineksen höyrypilvi sinkoutui kymmenien tuhansien kilometrien päähän avaruuteen ja levisi korkealle koko planeetan yläpuolelle.

Vain sekunteja myöhemmin höyrypilvi laajeni käsittämään suuren osan Maan ilmakehästä avaruuteen asti, tuottaen sekä pölyä että lasimaisia metallihelmiä, joita kutsutaan sferuleiksi, jotka tiivistyivät höyrystä.

Tutkimuksen mukaan tämä valtava höyrypilvi muuttui lopulta 1,6 biljoonaksi tonniksi pölyä, joka peitti planeetan ja lukitsi lämmön sisäänsä. Samaan aikaan raskaammat sferulit paiskautuivat takaisin ilmakehään.

"Kun tämä materiaali palaa ilmakehään tulevina tunteina, kitka hidastuu ja lämmittää sferuleja, mikä luo noin tunnin mittaisen lämpösäteilypulssin", Johnson sanoo.

"Liitukauden elämään kohdistui vuoden lämpösäteily 17-kertaisena, joka on ihmisille 100-prosenttisesti tappava", sanoo Johnson. "Se kykenee tappamaan jopa paksunahkaiset dinosaurukset."

Lähde:

James Woodford 2026 Asteroid strike caused global firestorm that incinerated the dinosaurs | New Scientist 28.7.

Poikkeuksellinen kalansyöjäfossiili osoittaa sen viimeiseksi ateriaksi pterosauruksen

 

Taiteilijan näkemys Platypterygius australis -kalasta ja sen viimeisestä ateriasta. Kuva: Dr Peter Trusler

Joel Kontinen

Miekkavalaan kokoisen kalansyöjäfossiilin jäännökset sisältävät todisteita siitä, mitä se söi – ennen kuin vielä suurempi meripeto söi sen.

Evolutionistien mukaan noin 100 miljoonaa vuotta sitten meressä elävän kalansyöjäauruksen viimeinen ateria oli odottamaton olento – taivaita hallinnut pterosaur. Pian sen jälkeen kalansyöjä kohtasi oman loppunsa, kun massiivinen pliosaur repi sen kappaleiksi.

Lihansyönti ei alkanut alussa. Se alkoi sen jälkeen, kun Genesiksen mukaan Adam ja Eeva söivät kiellettyä hedelmää.

Tämä on tarina, jonka paleontologien mukaan Australian takamailla löydetty harvinainen fossiili kertoo, ja se tarjoaa ensimmäisen todisteen siitä, että ikthyosaurukset, suuret meren matelijat, söivät pterosauruksia, varhaisimpia tunnettuja lentäviä selkärankaisia.

Lähde:

James Urquhart 2026 Extraordinary ichthyosaur fossil shows its last meal was a pterosaur | New Scientist 29.7.

Esineet viittaavat kulttuurivaihtoon neandertalilaisten ja ihmisten välillä

 

Kuva: S.Plailly/E.Daynes/ScienCe Photo Library.

Joel Kontinen

Nykyihmiset ja neandertalilaiset vaihtoivat keskenään  työkaluja ja muita objekteja yhtenään. Tämä käy ilmi japanilaisten julkaisemasta tutkimuksesta.

Tämä on vastoin sitä, mitä evolutionistit meille opettavat. He uskovat, että neandertalilaiset olivat melkein apinaihmisiä, mutta tiede on opettanut, että neandertalilaiset ja nykyihmiset ovat meikein samaa rotua.

Noin 59 000 vuotta sitten Homo sapiens muutti Turkin rannikkoluolaan, joka oli aiemmin neandertalilaisten koti. Luolasta löydetyt työkalut ja rihkamat pysyivät kuitenkin huomattavan yhtenäisinä, mikä viittaa siihen, että näillä muinaisilla homininilajeilla oli yhteinen aineellinen kulttuuri.

Turkin Välimeren rannikolla sijaitseva Üçağızlı II -luola on 56 neliömetrin kokoinen tila, suunnilleen kaupungin yksiön kokoinen.

Naoki Morimoto Kioton yliopistosta Japanista ja hänen kollegansa suorittivat ensimmäiset täydelliset arkeologiset kaivaukset kohteessa vuonna 2020. Hampaiden ja leukojen jäänteet paljastivat, että neandertalilaiset asuttivat luolaa 77 000–59 000 vuotta sitten ja lajimme, Homo sapiens, 59 000–47 000 vuotta sitten.

Vuodet ovat evolutionistien arvioita.

Lähde:

James Woodford 2026 Artefacts hint at cultural exchange between Neanderthals and humans | New Scientist 6.7.

Ihmisen aivot ovat saattaneet kasvaa ilman erityistä syytä

 

Neandertalin (vas.) ja Homo sapiensin kallot olivat suurempia kuin aikaisempien hominiinien kallot

Kuva: Pascal Goetgheluck/Science Photo Library

Joel Kontinen

Miksi ihmiset aivot ovat niin suuret? Evoluutio ei anna siihen vastauksia. Ne ovat isommat kuin evoluution meille tarjoamat vaihtoehdot.  Vuosimiljoonat eivät sitä selitä. Ihmisillä on juuri sen kokoiset aivot kuin ne ovat olleet alusta, Genesiksestä asti.

Epätavallisen suuret aivomme ovat yksi lajimme määrittelevistä piirteistä. Fossiilisten kallojen uuden analyysin mukaan ei ole todisteita siitä, että evoluutio olisi suosinut voimakkaasti suuria aivoja 2 miljoonaa vuotta ihmisen evoluution aikana.

”Aivojen koko todellakin kasvaa ajan myötä, ja kasvojen koko todellakin pienenee ajan myötä”, sanoo Katerina Harvati Tübingenin yliopistosta Saksasta. Tämä ei kuitenkaan näytä johtuneen luonnonvalinnasta.

Lähde:

Michael Marshall 2026 Human brains may have got bigger for no particular reason | New Scientist 6.7.

Jotkut viimeisistä neandertalinihmisistä olivat yllättävän monimuotoisia geneettisesti

 

Kuva: Auricio Anton/Science Photo Library

Joel Kontinen

Luoteis-Euroopan neandertalinihmisten geneettinen analyysi paljastaa, että tämä populaatio oli yllättävän geneettisesti monimuotoinen, mikä vihjaa siihen, että sisäsiittoisuus ei johtanut lajin kuolemaan.

Uusi tutkimus osoittaa, että neandertalinihmiset olivat melko monimuotoisia ja että sisäsiittoisuus ei ollut merkittävä syy heidän kuolemaansa, jonka evoluutionistit sanovat tapahtuneen noin 40 000 vuotta sitten.

Jotkut Luoteis-Euroopan viimeisistä elossa olevista neandertalinihmisistä ovat saattaneet elää geneettisesti monimuotoisissa, hyvin toisiinsa yhteydessä olevissa ryhmissä.

Neandertalinihmisten (Homo neanderthalensis) geneettisiä tutkimuksia on rajoittanut sellaisten yksilöiden puute, jotka olisivat säilyneet riittävän hyvin DNA-analyysin mahdollistamiseksi. Saatavilla on vain neljä korkealaatuista genomia – kolme neandertalinihmisten maantieteellisen levinneisyysalueen reunalta Siperiasta – vaikka heikompilaatuisia näytteitä on enemmän. Tämä tarkoittaa, että genetiikka ei ole pystynyt kertomaan meille paljoakaan heidän yhteisöjensä sosiaalisesta rakenteesta, mutta olemassa oleva genominen tieto viittasi siihen, että neandertalinihmisten vähentyessä heistä tuli sisäsiittoisia, mikä on saattanut vaikuttaa heidän ryhmiensä kuolemaan.

Lähde

Chris Simms 2026 Some of the last Neanderthals were surprisingly genetically diverse | New Scientist 24.6.

Kaikki tunnetut Homo naledi -luurangot näyttävät olevan naisia

 

Kuva: Peter van Evert/Alamy.

Joel Kontinen

Homo naledin kallot tuntuvat kaikki olevan naisia.

Etelä-Afrikasta luolasta 13 vuotta sitten löydetyt Homo naledi -fossiilit ovat jopa merkittävämpiä kuin on luultu. Luurankojen proteiinien analyysi viittaa siihen, että ne kaikki ovat naisia. Löytö saattaa olla tähän mennessä selkein todiste siitä, että H. naledi todella kohteli kuolleitaan epätavallisella tavalla.

Pari luolatutkijaa törmäsi H. naledi -fossiileihin vuonna 2013 tutkiessaan Rising Star -luolastoa noin 40 kilometriä Johannesburgista luoteeseen. Fossiilit olivat useissa syvissä ja vaikeasti saavutettavissa luolakammioissa. Siitä lähtien tutkijat ovat painiskelleet sen mysteerin kanssa, miten ne päätyivät sinne.

Homo naledi evoluution mukaan noin 300 000 vuotta vanha. Aluksi sen kerrottiin olevan paljon vanhempi mutta evoluutioon uskovat tiedemiehet tekevät virheitä.

Lähde:

Colin Barras 2026 All known Homo naledi skeletons seem to be female | New Scientist 24.6.

Miljoonia fossiilisten valaanluiden jäänteitä löytyi syvänmeren "nekropolista"

 

Kuva: Global TREnD, IDSSE.

Joel Kontinen

Maailman syvin tunnettu valaiden hautausmaa on löydetty eteläisestä Intian valtamerestä 7 kilometrin syvyydestä. Sieltä löydettyjen jäänteiden joukossa on uusi sukupuuttoon kuollut nokkavalaslaji ja muita yli 5 miljoonaa vuotta vanhoja fossiileja, kuten evolutionistit sanovat.

Vuoden 2023 alussa Peng Zhou Kiinan tiedeakatemiasta ja hänen kollegansa tekivät 32 sukellusta miehitetyllä sukellusveneellä 1200 kilometrin syvyydessä merenpohjassa.

Retkikunta oli osa Global Hadal Exploration -ohjelmaa, kiinalaisten tiedemiesten johtamaa pyrkimystä tutkia kaikkia planeetan valtamerien syvimpiä osia, jotka ulottuvat 6000–11 000 metrin syvyyteen pinnan alapuolella. Näissä syvyyksissä ei ole valoa, ja elämän on selviydyttävä pinnalta putoavalla vedellä tai tuotettava oma energiansa kemikaaleista – tämä tunnetaan kemosynteesinä.

”Se tuntui syvästi erityiseltä”, Zhou sanoo. ”Katsoimme miljoonien valaiden – joista osa oli yli 5 miljoonaa vuotta vanhoja – viimeistä leposijaa – syvää aika-arkistoa evoluutiosta ja syvänmeren elämästä. Se oli nöyrryttävää ja kunnioitusta herättävää, ja kohtelimme paikkaa sen ansaitsemalla kunnioituksella.”

Ryhmä löysi yhteensä 485 aktiivista valaiden putoamis- ja fossiililöytöpaikkaa. Sukellusaluksen robottikäsivarsien avulla he keräsivät 43 fossiilinäytettä, joiden ikä oli 120 000–5,26 miljoonaa vuotta.

Nuorempien fossiilien joukossa useimmat olivat nokkavalaita, jotka kuuluivat kahteen elävään lajiin: Andrewsin nokkavalaaseen (Mesoplodon bowdoini) ja hammasvalaaseen (Mesoplodon layardii).

Tähän mennessä tiimi on virallisesti kuvannut yhden uuden lajin, nimeltään Pterocetus diamantinae. He ovat kuitenkin keränneet myös useita fragmentteja, jotka saattavat sisältää muita tieteelle tuntemattomia lajeja, kertoo tiimin jäsen Giovanni Bianucci Pisan yliopistosta Italiasta. " Yhdistelmä luutiheyttä, hidasta hautautumista ja mineraalipäällysteitä on estänyt näiden luiden häviämisen yli 5 miljoonan vuoden ajan", sanoo Xiaotong Peng Kiinan tiedeakatemiasta.

Löytö vaikuttaa siltä, että Nooan ajan vedenpaisumus olisi tappanut näitä eliöt. Mutta se ei ollut hidas kuolema, vaan valaat kuolivat hetkessä.

Lähde: 

James Woodford 2026 Millions of fossil whale bones found in deep-ocean ‘necropolis’ | New Scientist 10.6.

Dinosaurukset tappaneen asteroidin törmäyspaikka pysyi kuumana miljoonia vuosia

 

Kuva: Shutterstock

Joel Kontinen

Chicxulub-asteroidin törmäyskohdasta poratut näytteet osoittavat, että laajalle levinneen tuhon ohella törmäys loi laajan maanalaisen ekosysteemin, joka oli täynnä kuumaa vettä ja joka suojeli mikrobielämää.

Kun asteroidi iskeytyi Meksikoon evolutionistien mukaan noin 66 miljoonaa vuotta sitten, maaperä pysyi kuumana vielä miljoonia vuosia, Tämä käy ilmi kaivauksista, joilla tutkitaan, miten maa kuivui törmäyksen jälkeen.

Dinosaurukset tuhonnut asteroidi-isku osui maahan sellaisella voimalla, että kesti vähintään 8 miljoonaa vuotta ennen kuin törmäyskohta jäähtyi ja loi lämpimän maanalaisen ekosysteemin, jossa mikroskooppinen elämä kukoisti.

Chicxulub-asteroidin, joka törmäsi Maahan 66 miljoonaa vuotta sitten nykyisessä Meksikossa, uskotaan olleen halkaisijaltaan jopa 15 kilometriä. Isku aiheutti niin paljon ilmastokaaosta, että se pyyhki pois kolme neljäsosaa maapallon lajeista. Kaikki dinosaurukset lintujen esi-isiä lukuun ottamatta kuolivat sukupuuttoon ja ydintalvi valtasi planeetan ainakin 15 vuodeksi.

Lähde:

James Woodford 2026 Dinosaur-killing Chicxulub asteroid impact site stayed hot for millions of years | New Scientist 9.6.

'Hämmästyttävää': James Webb -teleskooppi havaitsi kemiallisesti alkeellisimman galaksin muinaisessa maailmankaikkeudessa

 

Kuva: NASA/ESA/CSA/K. Nakajima Et al. (2026).)

Joel Kontinen

Miten galaksit muodostuvat? Uuden tutkimuksen mukaan varhaisessa maailmankaikkeudessa galaksit muodostuivat heti alkuräjähdyksen jälkeen. Niistä puuttuivat nykyisten galaksien kaltaiset raskasmetallit.

"Yksi James Webb -avaruusteleskoopin suurimmista saavutuksista on se, miten se on mahdollistanut tiedemiesten laajentaa tähtitieteen rajoja havainnoimalla galakseja, jotka olivat olemassa varhaisen maailmankaikkeuden aikana, alle miljardi vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Tämä ajanjakso, joka tunnetaan reionisaation aikakautena, osuu yksiin sen kanssa, mitä tähtitieteilijät ovat kutsuneet "kosmiseksi pimeäksi keskiajaksi". Tänä aikana, 380 000–1 miljardi vuotta alkuräjähdyksen jälkeen, maailmankaikkeus oli täynnä neutraalia vetyä, ja kaikki nykyään näkyvät valonlähteet ovat punasiirtyneet perinteisten teleskooppien rajojen ulkopuolelle.

Webbin edistyneiden infrapunainstrumenttien ja spektrometrien ansiosta tiedemiehet voivat nyt kurkistaa tämän verhon taakse ja nähdä, miten galaksit ovat kehittyneet varhaisimmista kosmologisista aikakausista lähtien. Kansainvälinen tähtitieteilijäryhmä käytti Webbiä ja gravitaatiolinssitekniikkaa saadakseen harvinaisen kuvan LAP1-B:stä, erittäin himmeästä galaksista, joka oli olemassa 800 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Webbin spektrometrien avulla tiimi pystyi lopullisesti karakterisoimaan... tässä galaksissa, mikä paljastaa sen olevan tähän mennessä havaittu metalliköyhin galaksi varhaisessa maailmankaikkeudessa.

Ryhmää johti apulaisprofessori Kimihiko Nakajima Kanazawan yliopistosta. Heidän tutkimuksensa ​​ julkaistiin 13. toukokuuta Nature-lehdessä.

Välittömästi alkuräjähdyksen jälkeen maailmankaikkeus sisälsi vain kevyitä alkuaineita, kuten vetyä ja heliumia, kun taas elämälle välttämättömät alkuaineet (hiili, happi jne.) puuttuivat. Nämä alkuaineet muodostuivat ensimmäisen sukupolven tähtien (populaatio III) sisäosiin, jotka sitten hajaantuivat, kun nämä tähdet räjähtivät supernovina ja räjäyttivät ulkokerroksensa. Tähtitieteilijät ovat vuosikymmenten ajan toivoneet löytävänsä nämä tähdet, jotta he voisivat todistaa hetken, jolloin ne alkoivat kylvää maailmankaikkeuteen raskaampia alkuaineilla. Tämä on ollut ongelmallista, koska varhaisimmat galaksit, joissa oli populaation III tähtiä, näyttävät niin pieniltä ja himmeiltä.

Ainutlaatuisen kemiallisen koostumuksensa ansiosta tämä tekee siitä lähes täydellisen vastineen Linnunradan läheltä nykyään löydetyille "ultrahimmeleille kääpiögalakseille (UFD)". Tutkimusryhmän jäsen, professori Masami Ouchi (NAOJ/Tokion yliopisto), sanoi: "UFD-galaksit eivät ole ainoastaan ​​himmeimpiä galakseja; ne koostuvat yli 12 miljardia vuotta vanhoista muinaisista tähdistä ja niitä kuvataan usein 'maailmankaikkeuden fossiileiksi'. Tähtitieteilijät epäilivät, että ne saattavat olla maailmankaikkeuden varhaisimpien galaksien jäänteitä, koska niistä puuttuu raskaita alkuaineita, mutta tähtitieteilijöillä ei koskaan ollut suoraa yhteyttä – ennen kuin löysimme LAP1-B:n. On syvä yllätys huomata, että LAP1-B näyttää täsmälleen 'esi-isältään'."

Alkuräjähdyksen ehdottamat miljoonat vuodet eivät koskaan tapahtuneet. Jumala loi maailmankaikkeuden ilman niitä.

Lähde:

Matthew Williams

2026 in'Astonishing': James Webb telescope spots the most chemically primitive galaxy in the ancient universe | Live Science 31.5.

Kuinka muut eläimet selvisivät asteroidista, joka tappoi dinosaurukset?

 

Kuva: Shutterstock

Joel Kontinen

Evoluution mukaan noin 66 miljoonaa vuotta sitten jättimäinen asteroidi törmäsi Maahan ja aiheutti maailmanlaajuisen kaaoksen.

Törmäyksen aiheuttama ylikuumentunut kivi räjähti ilmaan ja loi sienimäisen pilven, joka lämmitti Maan yläilmakehän paahtavan kuumaksi 226 celsiusasteeseen. Kilometrin korkuiset tsunamiaallot syöksyivät Meksikonlahden läpi ja häiritsivät valtamerten altaita toisella puolella maailmaa. Tulipalot raivosivat polttaen eläimiä ja kasveja. Paineaallot levisivät räjäyttäen kaiken tieltään. Ja törmäyksen hiukkaset, kuten rikki, sinkoutuivat ylöspäin estäen auringon ja pudoten alas happosateina.

Tämä kuulostaa Nooan vedenpaisumukselta, mutta ajoitus on pielessä.

Kaiken kaikkiaan 75 % Maan lajeista kuoli sukupuuttoon. Joten miten jotkut eläimet – kuten linnut, kilpikonnat ja nisäkkäät – selvisivät katastrofaalisesta asteroiditörmäyksestä ja sen jälkimainingeista?

Koolla oli, kuten kävi ilmi, ratkaiseva rooli. Maan suurimmat huippupedot ja kasvinsyöjät – dinosaurukset, kuten Tyrannosaurus rex ja Triceratops, sekä merimatelijat, kuten plesiosaurukset ja jättiläinen Mosasaurus – olivat tuomittuja tuhoon törmäyshetkestä lähtien, sanoi Kenneth Lacovara, New Jerseyssä sijaitsevan Rowanin yliopiston Edelman Fossil Parkin ja museon perustaja ja toiminnanjohtaja. Tämä johtuu siitä, että niiden valtavuus tarkoitti, että ne olivat alttiimpia vammoille alkuperäisen räjähdyksen aikana, eivät kyenneet piiloutumaan turvalliseen paikkaan apokalyptisen jälkimainingeissa ja tarvitsivat valtavia määriä ravintoa selviytyäkseen aikana, jolloin ruokaa oli niukasti.

Ei ole yllättävää, että koko liittyisi selviytymiseen, Lacovara sanoi. Maalla "on melko selvää korrelaation kannalta, että on oltava pieni ja on oltava kaivaja selviytyäksesi tästä tapahtumasta", sanoi Lacovara, joka on myös paleontologian ja geologian professori Rowanin yliopistossa. Pienet eläimet, kuten jotkut liskot ja nisäkkäät, jotka eivät tuolloin olleet mäyriä suurempia, löysivät todennäköisemmin suojaa asteroidin välittömiltä ja pitkäaikaisilta jälkivaikutuksilta. Muut pienet eläimet, jotka tarvitsivat vähemmän ruokaa, kuten jotkut kilpikonnat ja kalat, suojautuivat vedessä.

Evoluutioteorian mukaan nykylinnut selvisivät todennäköisesti siksi, että ne olivat pieniä ja niillä oli voimakkaat siivet ja rintalihakset, joiden avulla ne pystyivät lentämään hyvin ja pakenemaan vaikeista tilanteista tai löytämään uusia mahdollisuuksia. Myös niiden poikaset kasvoivat nopeasti, mikä tarkoittaa, että ne pystyivät pian pärjäämään omin avuin eivätkä rasittaneet vanhempiaan liikaa.

Lähde:

Isabel Gil 2026 How did animals survive the asteroid that killed the dinosaurs? | Live Science 24.5. 

Merkurius on saattanut kerätä kaiken vetensä yhdessä päivässä

 

Kuva: NASAn tieteellinen visualisointistudio

Joel Kontinen

Vaikka Merkurius on lähimpänä aurinkoa oleva planeetta, sen navoilla on paksuja jääkerrostumia, ja nyt tiedemiehet saattavat ymmärtää tapahtumia, jotka muodostivat ne vain yhden Merkuriuksen päivän aikana.

Evoluution mukaan noin 100 miljoonaa vuotta sitten Merkuriuksen pinta koki yhtäkkiä dramaattisen muutoksen. Ennen sitä sen pinta oli suhteellisen kuiva ja jäätön – ei yllättävää, sillä päivälämpötilat voivat nousta siellä jopa 430 °C:een, mutta yhden Merkuriuksen päivän aikana kaikki muuttui.

Merkuriuksen navoilla on kraattereita, joiden pohjat eivät koskaan näe auringonvaloa, ja niitä kutsutaan pysyvästi varjoalueiksi. NASAn Messenger-luotaimen ansiosta, joka kiersi Merkuriusta vuosina 2011–2015, tiedetään, että näissä kraattereissa on useita metrejä syviä jääkerrostumia. Mutta se, miten jää sinne päätyi, on hämmentävää.

Merkurius sai vetensä yhtenä päivänä, kun Jumala loi sen. Siihen ei kulunut tuhansia vuosia vaan se tapahtui hetkessä.

Lähde: 

Leah Crane 2026 Mercury may have gained all of its unexpected water in a single day | New Scientist 22.5.

Tiedemiehet saattavat vihdoin tietää, miksi T. rexin kaltaiset dinosaurukset kehittivät pieniä eturaajoja

 

Kuva: Mark Witton/The Trustees of the Natural History Museum, London

Joel Kontinen

Kun T. rexillä on iso leuka, niin se ei tarvitse isoja raajoja. Tämä on evolutionistien käsitys siitä, että se saalisti suuria otuksia vahvoilla leuoillaan, eikä raajoillaan.

Evoluutiota totena pitävät tiedemiehet ovat tietoisia siitä, että monet suuret, petomaiset theropodit muuttuivat ajan myötä kohti isompia vartaloja, isompia päitä ja pienempiä, lyhyempiä eturaajoja. Mutta ei tiedetty, miksi tämä kuvio toistui useissa saalistuseläinperheissä, jotka ovat hajallaan ympäri maailmaa ja joita erottaa miljoonia vuosia, sanoo Charlie Scherer University College Londonista. On myös vähän ymmärrystä siitä, kuinka niiden yhä raskaamman kallonsa luut muuttuivat käsivarsien pienentyessä suhteellisesti.

Scherer ja hänen kollegansa kokosivat tietoja 85 teropodilajin eturaajojen ja kallon mittasuhteista sekä ruumiinmassatiedoista. Näin he pystyivät laskemaan kallon mittojen ja eturaajojen pituuksien välisen suhteen ja määrittämään, kuinka pienet käsivarret olivat verrattuna päähän. Tutkijat vertasivat sitten tätä suhdetta muihin dinosaurusten ruumiin mittoihin sekä kallojen vahvuuden mittaukseen, joka perustui tekijöihin, kuten purentavoimaan ja kallon jäykkyyteen.

Tutkijaryhmä havaitsi, että kallon kestävyys liittyi pienempiin eturaajoihin riippumatta siitä, missä laji sijoittui teropodien evoluutiopuussa. "Jos kyseessä on saalistajateropodi ja sillä on erittäin vankka kallo, sillä on todennäköisesti suhteellisen pienet eturaajat", Scherer sanoo.

Tutkijat havaitsivat, että tämä pään ja eturaajojen välinen ero kehittyi itsenäisesti viidessä teropodiryhmässä: tyrannosaurideissa, lyhytkuonoissa abelisaurideissa, veitsihampaisissa carcharodontosaurideissa, ceratosaurideissa ja megalosaurideissa. Tätä evoluutiomallia ei ollut tunnistettu kahdessa edellisessä ryhmässä ennen tätä tutkimusta, huomauttaa Fion Waisum Ma Kiinan Beipiao Pterosaur -museosta. Tämä osoittaa, kuinka piileviä evoluutiosignaaleja voidaan paljastaa, kun ominaisuuksia kvantifioidaan tällä tavalla, hän sanoo.

Löydökset antavat vihjeitä siitä, miksi dinosaurusten eturaajat kutistuivat jatkuvasti. Näiden saalistajien kasvava kallon vahvuus ja ruumiin koko osuivat yksiin niiden saaliiden kasvavan massan kanssa. Teropodit kehittivät valtavat, tukevat kallot alistaakseen suuren, vaikeasti hallittavan saaliinsa. Niiden päät tekivät selvästi suurimman osan työstä, Scherer sanoo, mikä vähensi vahvojen, tarttuvien eturaajojen tarvetta.

Lähde:

Jake Buehler 2026 We may finally know why dinosaurs like T. rex evolved tiny arms | New Scientist 20.5.

 

Jättiläismäinen arktinen maanosa laukaisi dinosaurukset maailmanvaltaan

 

Kuva: Mark P. Witton/Science Photo Library.

Joel Kontinen

Evolutionistien mukaan höyhenpeitteinen Beipiaosaurus eli kylmissä oloissa noin 127 - 121 miljoonaa vuotta sitten.

Tämä kylmä alue oli evolutionistien mukaan kolme kertaa niin iso kuin Etelämanner. Noin 200 miljoonaa vuotta sitten se auttoi aiheuttamaan tuhansia vuosia kestäneen kylmäjakson ja antoi dinosauruksille mahdollisuuden valloittaa planeetta.

New Yorkin Columbian yliopiston paleontologi Paul Olsenin mukaan tämä "jättiläinen arktinen maanosa" koostui nykyisestä Siperiasta ja Kiinasta.

Suurimman osan mesotsooisesta ajasta – 252–66 miljoonaa vuotta sitten – koko maapallon maa oli koottu yhdeksi supermantereeksi, Pangeaksi, lukuun ottamatta, kuten ajateltiin, nykyistä Kiinaa. Tämä manneraineksen laatta oli jakautunut kahteen osaan, jotka molemmat ajelehtivat lauhkeilla leveysasteilla maailman ainoassa valtameressä, nimeltään Panthalassa.

Lähde:

Bas den Hond 2026 Giant arctic continent launched dinosaurs to world domination | New Scientist 27.4.