Joel Kontinen
Philip Bell, joka on Englanin ja Euroopan Creation
Ministryn johtaja, kertoo evoluutiosta ja luomisesta Turussa ja Helsingissä.
Tilaisuudet pidetään Jumala Puhuu -seurakunnissa 20. - 22.11.2024.
Keskiviikkona hän piti yleiskatsaukset evoluution
vastustamisesta, elävistä fossiileista, eläinperheistä ja luomisen erikoisuuksista
ja torstaina hän piti luennon vedenpaisumuksesta.
Miksi meidän
pitää uskoa vedenpaisumukseen? Bell sanoo, että vedenpaisumukseen liittyy todennäköisesti
vulkaanisia tapahtumia.
Hän kertoi fossiilista, joka oli valaiden sukulainen, nimeltään
Pakicetus, mutta kun lisää fossiileja löydettiin, se osoittautui maaeläimeksi.
Mutta miksi fossiileja
on vuorten huipuilla? Hän sanoo, että evolutionistien mukaan miljoonien vuosien
kuluessa eläimet ovat kuolleet ja muodostaneet fossiileja. Monet niistä ovat kuitenkin kokeneet joukkokuoleman.
Hän sanoo, että esimerkiksi ”190 miljoonan vuoden” ikäinen sammakko on heti
tunnustettavissa.
Jotkut tiedemiehet uskovat, että Marsissa on ollut
vedenpaisumus, mutta he eivät usko, että sellainen olisi tapahtunut maassa.
Hän myös sanoi, että vesikokein tehdyt tutkimukset
osoittavat, että Nooan arkki on erittäin merikelpoinen. Evoluution mukaan muinaiset ihmiset eivät
olisi pystyneet tekemään arkkia, mutta jopa
muinaiset roomalaiset kykenivät valmistamaan yhtä pitkiä laivoja.
Miten dinosaurukset sopivat arkkiin? Vaikka aikuiset dinosaurukset
ovat isoja, niiden poikaset ovat pieniä ja vasta aikuisena ne saavuttivat lopullisen
kokonsa.