Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mosab Hassan Yousef. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mosab Hassan Yousef. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. kesäkuuta 2011

Hamasin poika Suomessa: ”Islam on oman ideologiansa vanki”



"Hamasin poika" kävi hiljattain Suomessa.


Joel Kontinen


Mosab Hassan Yousef kulki pitkän tien kiviä heittelevästä arabipojasta ensin Israelin vakoojaksi ja sitten kristityksi. Hänen elämäkertansa nimi Hamasin poika juontuu siitä, että hänen isänsä oli Hamasin hengellinen johtaja.

Kesäkuun loppupuolella Mosab Hassan Yousef kävi Suomessa. Hän vieraili esimerkiksi eduskunnassa, Huomenta Suomi –ohjelmassa ja helluntaiherätyksen juhannuskonferenssissa Keuruulla.

Huomenta Suomi –ohjelmassa haastattelija Lauri Karhuvaara yritti kuvata palestiinalaiset ja Hamasin mahdollisimman myönteisessä valossa, mutta Mosab Hassan Yousefin suorasukaiset vastaukset saivat hänet häkeltymään.

Hamasin poika luonnehti islamia esimerkiksi valheeksi ja sanoi muslimien väkivaltaisuuden perustuvan Koraaniin ja Muhammedista kertovaan perimätietoon ja siis kuuluvan oleellisesti islamiin.

Hänen mukaansa Lähi-idän ongelmat eivät niinkään ole poliittisia vaan ideologisia. Palestiinalaiset pyrkivät tuhoamaan Israelin, joten Israelilla on oikeus puolustautua.

Mosab Hassan Yousef ei tällä kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki Israelin toimet olisivat kritiikin yläpuolella.

Hamasin pojan mukaan avain ristiriitojen ratkaisuun on Jeesuksen käsky rakastaa vihollisia.

Lähteet:

Launonen, Lari. 2011. ”Hamasin poika” Mosab Hassan Yousef Suomessa: ”Oma kansani on islamin suurin uhri”. RV 26/2011 (29.6.), 12–13.

Hamasin pojan haastattelu MTV:ssä 21.6/2011.

torstai 23. syyskuuta 2010

Hamasin poika: Kivenheittäjästä Kristuksen lähettilääksi



Hamasin poika ei ole aivan tavallinen omaelämäkerta.



Joel Kontinen

Monien muiden palestiinalaisten tavoin Mosab Hassan Yousef heitteli israelilaisten autoja kivillä Länsirannalla. Laittoman aseen osto vei hänet telkien taakse, jossa hänelle selvisi, että arabit kohtelivat omia maanmiehiään monesti julmemmin kuin israelilaiset.

Mosab Hassan Yousef ei ollut kuka tahansa palestiinalaispoika. Hänen isänsä on Hamasin hengellinen johtaja ja perustaja sheikki Hassan Yousef, jolla oli – ja taitaa edelleenkin olla - varsin ylevä näkemys islamista. Samaa ei voi sanoa Jasser Arafatista ja muista Fatahin korruptoituneista johtomiehistä.

Israelin keskustiedustelupalvelu Shin Bet houkutteli Mosab Yousefia vakoojaksi. Hän elätteli aluksi toiveita kaksoisagentin roolista, mutta hän huomasi vähitellen, että myös juutalaiset olivat ihmisiä, joilla oli yhtä suuria vaikeuksia kuin palestiinalaisilla ja jotkut heistä osoittautuivat varsin sympaattisiksi.

Niinpä Hamasin perustajan poika rupesi Israelin vakoojaksi.

Vuonna 1999, kun Mosab oli jo lupautunut Shin Betin agentiksi, eräs englantilainen turisti pyysi häntä mukaan raamattupiiriin. Hän lähti ja sai Uuden testamentin lahjaksi. Hän rupesi lukemaan sitä, ja Jeesuksen radikaalinen sanoma vihollisten rakastamisesta teki häneen valtavan vaikutuksen.

”Siinä se oli! Sanat järkyttivät minua sydänjuuria myöten. En ollut ikinä ennen kuullut moista, mutta tajusin etsineeni juuri tätä sanomaa koko ikäni.” (s. 128-129)

Hän ymmärsi, että hänen vihollisensa ei ollut Israel eikä Hamas vaan hänessä itsessään asuva ahneus ja muut paheet.

Kesti kuitenkin vielä kuutisen vuotta ennen kuin hän oli valmis tunnustamaan Jeesuksen jumaluuden.

Vuonna 2007 hän jätti Shin Betin ja lähti USA:han.

Mosab Hassan Yousef on vakuuttunut, että Lähi-idän ongelmaan ei ole poliittista ratkaisua. Hänen mukaansa vuorisaarnan opetukset ovat ainoa tie rauhaan.

Avainmedian julkaisema ja Pekka Niemisen sujuvasti suomentama kirja on koruton ja mukaansatempaava kuvaus Lähi-idän todellisuudesta. Siinä kerrotaan yksityiskohtia, joista lännen media ei ole kiinnostunut mutta jotka olisi hyvä tietää voidakseen suhtautua objektiivisemmin Israelin ja palestiinalaisten väliseen kiistaan.

Lisäksi Hamasin poika osoittaa, että evankeliumi voi muuttaa myös terroristijärjestön perustajan pojan niin perusteellisesti, että hän on valmis hyväksymään juutalaiset veljikseen.

Hamasin pojan englanninkielinen blogi