80 vuotta sitten: C. S. Lewis kääntyi kristityksi moottoripyörän sivuvaunussa

C. S. Lewisin patsas Belfastissa. Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen

Kun C. S. Lewis syyskuussa 1931 astui veljensä moottoripyörän sivuvaunuun, hän ei uskonut Jeesukseen. Mutta ennen kuin he saapuivat määränpäähänsä, hänestä oli tullut kristitty.

Hän oli hiukan aiemmin luopunut ateismista.

Historioitsijat eivät kerro, miten lujaa C. S.:n veli kaasutteli matkalla eläintarhaan, mutta kaksi päivää ennen kääntymystään Lewis oli keskustellut ja välillä väitellytkin pitkään kristittyjen ystäviensä J. R. R. Tolkienin ja Hugo Dysonin kanssa Jumalasta, myyteistä ja kristinuskosta.

Tolkien kyllästyi väittelyyn jo aamukolmelta. Dyson sen sijaan jatkoi argumentointiaan. Hän sanoi, että kristinusko toimii. Se antaa ihmiselle rauhan ja vapauttaa synnistä.

Istuessaan moottoripyörän sivuvaunussa Lewisilla oli aikaa pohtia kristinuskoa. Pohdinta johti siihen, että hän 33-vuotiaana otti vastaan Jeesuksen Kristuksen kutsun ja lähti seuraamaan Häntä.

Lewisista tuli 1900-luvun ehkä tunnetuin kristitty kirjailija.




Lähde

Graves, Dan. 2007. C.S. Lewis' Sidecar Conversion. Christian History.

Aamulehti: ”Melkein kaikki menestyvät suurelokuvat ovat Raamatun toisintoja”

Kaspianin matkaa maailman ääriin esitetään parhaillaan Suomessa.

Joel Kontinen

Joulupäivänä Suomessa ensi-iltansa saanut fantasiaelokuva Narnian-tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin (The Voyage of the Dawn Treader) innoitti Kari Salmista pohtimaan menestyselokuvien luonnetta. Hänen mukaansa ”Hollywoodin suuren rahan elokuvaa ei ilmeisesti enää uskalleta tehdä ilman uskonnollista perustaa.”

Salminen on siinä mielessä oikeassa, että kaikki menestyneet fantasiaelokuvat ovat lainanneet peruselementtinsä – etenkin hyvän ja pahan välisen kosmisen taistelun – Raamatusta. Tämä pätee niin Narniaan, Taru sormusten herraan kuin parhaillaan Ylen Areenalla esitettävään Elefanttiprinsessaan.

Mutta Hollywood on monesti esittänyt Raamattuun uskovat kristityt hyvin huonossa valossa. Räikein esimerkki tästä on löyhästi vuoden 1925 apinaoikeudenkäyntiin perustuva elokuva Inherit the Wind, jossa puurot ja vellit menivät täysin sekaisin. Hollywood-filmien moraalikin on välillä varsin kyseenalainen.

Fantasiasarjat erottuvat tässä mielessä edukseen joukosta. C. S. Lewisin Narnia on fantasioista raamatullisin. Aslan-leijona on selvästi kuva Jeesuksesta. Synnin traagiset seuraukset käyvät niin ikään ilmi Lewisin tarinoissa. Myös J. R. R. Tolkienin kirjoituksissa käydään kamppailua, joka odotetusti päättyy hyvän voittoon.

Fantasiat erottuvat Raamatusta sadunomaisuutensa vuoksi. Siinä missä Raamatun kirjoittajat merkitsivät todellisia tapahtumia muistiin, Lewis ja Tolkien antoivat mielikuvituksensa lentää varsin vapaasti ja lainailivat taianomaisia piirteitä aiemmasta kaunokirjallisuudesta.

”Kristinusko on 2000 vuotta vanha perinne, joka on vaikuttanut kaikkeen yhteiskunnallisista aatteista oikeusjärjestelmään ja moraalista maailmankuviin”, Salminen toteaa. Hän päättelee, ettei ole mikään ihme, että kirjallisuudessa ja elokuvissa hyödynnetään teemaa, jonka ihmiset jo tuntevat.

Suurin syy fantasiasarjojen suosioon on niiden tuttuus. Ihmiset intuitiivisesti tietävät, että hyvä lopulta voittaa pahan. Tämä lienee yksi syy siihen, miksi darvinistinen evoluutio tuntuu perin vieraalta. Siitä puuttuu moraali. Darvinistisessa myytissä hyvä ei voita eikä paha saa palkkaansa.


Lähde:


Salminen, Kari. 2011. Fantasiaa vai aivopesua? Aamulehti 10.1., B16.

Merkkipäiviä: Blaise Pascal ja C. S. Lewis

Blaise Pascalin kääntymyksestä tuli tällä viikolla kuluneeksi 356 vuotta. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Heprealaiskirje kehottaa meitä muistelemaan uskon sankareita, jotka pääsivät perille ennen meitä. Kuluneella viikolla oli kahden kristinuskon klassikon – Blaise Pascalin ja C. S. Lewisin - merkkipäivä. Kumpikin heistä kääntyi kristinuskoon hieman yli kolmenkymmenen ikäisenä.

Kristinuskon puolustaja ja Narnia-kirjojen isä, kirjallisuuden professori C. S. Lewis (1898-1963) kuoli samana päivänä kuin John F. Kennedy (22.11. 1963). Entinen ”onnellinen ateisti” C. S. Lewis luopui ateismistaan vuonna 1929, ja kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli kristitty.

Fyysikko, matemaatikko, todennäköisyyslaskennan kehittäjä, keksijä ja kristinuskon puolustaja Blaise Pascal (1623-1662) kääntyi kristinuskoon 23.11.1654 kolmenkymmenenyhden vuoden iässä. Hänen nimensä elää edelleenkin esimerkiksi Pascalin kolmiossa, hänen mukaansa nimetyssä ohjelmointikielessä ja Pascalin vaa’assa.

Sekä Lewis että Pascal halusivat ennen kaikkea olla aitoja Kristuksen seuraajia.


Lähteet:

Severance, Diana. 2007. Blaise Pascal's conversion.

Severance, Diana. 2007. Death of C. S. Lewis.

C. S. Lewis ja Raamatun kirjoitusten syntyhistorian rekonstruointi

Rudolf Bultmannilla oli varsin hatara käsitys Raamatun luotettavuudesta. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Hiljattain Hervannan kirkkoherra Juhani Räsänen arvosteli Heikki Räisäsen teologista linjaa. Emeritusprofessori Räisänen myötäili pitkälti saksalaisen teologin Rudolf Bultmannin (1884-1976) näkemyksiä.

Esseessään Moderni teologia ja raamattukritiikki C. S. Lewis kritikoi Bultmannin tapaa rekonstruoida Raamatun kirjoitusten syntyhistoriaa. Narnia-kirjoistaan ja kristinuskoa puolustavista esseistään tunnettu C. S. Lewis (1898-1963) oli englantilainen kirjallisuuden professori. Nuoruusvuosien vastoinkäymiset saivat hänet omaksumaan ateismin, mutta hän huomasi, ettei Jumalan olemassaolon kiistäminen kyennyt vastaamaan hänen kysymyksiinsä.

Lewis totesi, ettei yksikään kirjallisuusarvostelija koskaan onnistunut rekonstruoimaan hänen omien kirjoitustensa tai esimerkiksi hänen ystävänsä J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta –teoksen syntyprosessia paikkansapitävästi. Miten sitten Bultmann voisi tietää, että Jeesuksen seuraajat sepittivät Hänestä paikkansapitämättömiä kertomuksia?

Lewis löytää syyn Bultmannin ja muiden epäuskoisten teologien skeptisyyteen:

”Huomaan näiden teologien alituisesti vetoavan siihen periaatteeseen, ettei ihmeenomaista voi tapahtua. Niinpä kaikki lausumat, jotka vanhojen tekstien mukaan ovat Herramme sanomia ja jotka, jos Hän on ne todella sanonut, ovat tulevaisuutta koskevia ennustuksia, selitetään lisätyiksi tekstiin vasta sen tapahtuman jälkeen, jonka ne näyttävät ennakolta ilmoittavan.”

Liberaaliteologeilta puuttuu kyky arvioida omia lähtökohtiaan kriittisesti. Seuraukset voivat olla hyvinkin vahingollisia.

Lähde:

Lewis, C. S. 1968. Entisen ateistin kristillisiä esseitä. Suom. Olavi Aula. Porvoo: WSOY.

C. S. Lewisin kolmen h:n ongelma

Kun sanat veivät ristille. El Crecon maalaus vuodelta 1580. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen


Hän syntyi köyhään perheeseen Betlehemissä. Häntä ei koskaan valittu poliittiseen virkaan eikä hän kirjoittanut kirjaa. Häntä syytettiin jumalanpilkasta ja kapinasta ja hänet teloitettiin 33-vuotiaana.

Hänen puheensa synnyttivät toivoa ja ihailua mutta myös vihaa ja epäluuloa. Kun hän esimerkiksi sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6), kuulijat eivät ymmärtäneet häntä. Ja kun hän sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin" (Joh. 11:25), hänen ainoa kuulijansa tulkitsi hänet väärin.

Teoksessaan Mere Christianity kirjailija ja kirjallisuudentutkija C. S. Lewis (1898-1963) esitti kolmen h:n ongelman. Hän ehdotti, että ainoastaan hullu, huijari tai Herra (lunatic, liar or Lord) pystyi väittämään tällaista. Lewis päätyi siihen, että Jeesuksen täytyi olla Herra.

Kriitikot ovat käyneet ahkerasti Lewisin väitteen kimppuun. He ovat ehdottaneet neljättä vaihtoehtoa eli sitä, että Jeesus ei oikeasti väittänytkään olevansa Jumala vaan että Hänen seuraajansa panivat sanat Hänen suuhunsa.

Ajatus on sinänsä kiinnostava ja vaihtoehtona jopa mahdollinen, mutta se kertoo pikemminkin kriitikkojen ennakkokäsityksestä eli haluttomuudesta myöntää, että Uuden testamentin kuvaukset ovat historiallisesti luotettavia, kuin Lewisin huonosta logiikasta.


Lähde:

C. S. Lewis. 1999. Mere Christianity. Teoksessa C. S. Lewis: Selected Books. Lontoo: HarperCollins.
(Kirjaneliö julkaisi tämän Marja Liljeqvistin suomentaman teoksen vuonna 1978.)