Cityeläimet: Muutos ei aina ole evoluutiota

Pihapunavarpunen (Carpodacus mexicanus). Kuva: John Benson, CC BY 2.0.




Joel Kontinen

Kehittyvätkö cityhiiret syömään pitsaa? New Scientist kysyi viime lokakuussa. Syyskuussa samainen lehti tiesi kertoa kiivien ”regressiivisestä” eli takaperoisesta evoluutiosta ikään kuin jonkin ominaispiirteen (näkökyky) menetys olisi evoluutiota.

Darvinistien kiusaksi evoluutio kulkee joskus väärään suuntaan.

Toisinaan he käyttävät hienoja sanoja hämäykseksi.

Evolutionisti voi puhua darvinistisesta preadaptaatiosta silloin, kun hän uskoo, että luonnonvalinta keksii jollekin jo olemassa olevalle ominaisuudelle uuden käytön.

Ja monesti he käyttävät sanaa evoluutio härskisti väärin. Tuorehko tapaus on luettavissa Sciencessä, joka luonnehtii pihapunavarpusessa (Carpodacus mexicanus) ja muissa cityeläimissä tapahtuneet muutokset evoluutioksi.

Kun evoluutio määritellään näin löyhästi, se lakkaa olemasta darvinistista. Lajit eivät muutu toisiksi, vaan ne sopeutuvat eli adaptoituvat uusiin oloihin.

On loogisempaa ajatella, että eri lajeihin on ohjelmoitu tällainen kyky kuin pitää sitä evoluutiona.

Lähde:

Dengler, Roni. 2017. Birds, bobcats, and even humans may be evolving because they live in cities. Science (2.11.).

Media äityi satuilemaan evoluution ikonista: ”Darwininsirkkujen evoluutio jatkuu yhä”

Kaktussirkku eli Geospiza scandens. Kuva: putneymark, Creative Commons (CC BY-SA 2.0).





Joel Kontinen

Darwininsirkut kuuluvat koivumittarin, Lucyn (Australopithecus afarensis), Tiktaalikin ja Archaeopteryxin kanssa evoluution ikonien kärkikastiin – lähinnä siksi, että valovoimaisempia ehdokkaita ei ole ilmaantunut.

Huhtikuun lopulla The Washington Post ilmoitti muitta mutkitta, että darwininsirkkujen evoluutio jatkuu yhä.

Otsikon takaiset faktat ovat huomattavasti karumpia. Science julkaisi tutkimuksen, jossa selvitettiin, mikä geeni ratkaisee sirkun nokan koon. Sopivin ehdokas tunnetaan nimeltä HMGA2.

Galapagossaaret kärsivät kovasta kuivuudesta vuonna 2003, ja silloin monet keskimääräistä isonokkaisemmat maasirkut (Geospiza fortis) kuolivat nälkään. Niitä suuremmat isomaasirkut (Geospiza magnirostris) ehtivät napsia suuret siemenet ennen niitä, joten niiden kävi köpelösti.

Kuivuudesta hengissä selvinneillä maasirkuilla oli pienempi nokka kuin vainajilla: ne pystyivät popsimaan myös pieniä siemeniä, joita isommat sirkut karttoivat.

Toisin sanoen: sirkun nokan koko vaikuttaa siihen, miten hyvin se sopeutuu syömään tietynkokoisia siemeniä.

Tällainen adaptaatio ei kuitenkaan ole evoluution synonyymi.

Sirkkujen käyttö evoluution ikonina on muutenkin ongelmallista, koska niiden oletettu evoluutio kulkee välillä väärään suuntaan ja koska muuntelulla on rajansa. Sirkku ei esimerkiksi voi kasvaa edes harakan kokoiseksi.

Lähteet:

Kaplan, Sarah. 2016. 200 years after Darwin, this is how the iconic Galapagos finches are still evolving. The Washington Post (22.4.).

Rogers, Nala. 2016. Evolution of Darwin’s finches tracked at genetic level. Nature News (21.4.).

Aamulehti: Missikisat kertovat evoluution voimasta

Lucy olisi tuskin menestynyt missikisoissa.




Joel Kontinen

”Kauneus ei syntynyt vain kulttuurisesti, vaan sen perusta on adaptaatiossa eli sopeutumassa, joka on edistänyt ryhmän tai yksilön elossa säilymistä ja lisääntymistä.” Näin estetiikan dosentti Risto Pitkänen tulkitsee kauneutta darvinistisesta perspektiivistä.

Afrikan savanneilla eläneiden apinaihmisten piti Pitkäsen mukaan tehdä parinvalinta nopeasti ja varmasti etteivät ne olisi kuolleet sukupuuttoon.

”Me kaikki olemme niiden esivanhempien jälkeläisiä, jotka tuolloin saivat jälkeläisiä. Kauneuden pohjalta tehdyt valinnat osoittautuivat menestykseksi”, Pitkänen ehdottaa. Hänen selityksensä on tyypillistä darvinistista satuilua, jolla ei pään lisäksi näytä olevan edes häntää.

Darvinistiset tarinat näyttävät voivan varsin hyvin populaarimediassa, jossa niitä ei juurikaan tarvitse perustella. Niillä on selitetty esimerkiksi miesten karskeutta, naisten kauneutta ja laktoosinsietokykyä.

Yksikään selityksistä ei ole vakuuttava.

Aamulehden jutussa onneksi myös kerrotaan, että kaikki tutkijat eivät suinkaan hyväksy darvinistista kauneusteoriaa. Kulttuuriantropologi Taina Kinnunen esimerkiksi sanoo, ettei kauneutta voida selittää yksinomaan lisääntymisellä ja parinvalinnalla.

Lähde:

Lehtinen, Juha. 2010. Kauneuden vetovoima. Aamulehti 17.1. Asiat, 12-15.