Simulaatiot osoittavat, että ”isoäitimme” Lucy oli surkea juoksija

 

Joel Kontinen

Tutkijat ovat yrittäneet selvittää, kuinka nopeasti Australopithecus afarensis voisi liikkua luomalla 3D-digitaalisen robotin muinaisesta hominiinista.

Lucysta, joka eli noin 3,2 miljoonaa vuotta sitten, ei olisi ollut vastusta nykyihmiselle juoksukilpailussa. Jopa lajimme keskimääräinen jäsen olisi jättänyt hänet 100 metrin sprintissä, ja tämän matkan nykyinen maailmanennätyksen haltija Usain Bolt olisi voittanut Lucyn jossain 50-80 metrillä.

Lucy oli apina, ja apinat eivät pysty juoksemaan kuin ihmiset.

Lähde:

 James Woodford 2024 Ancient hominin Lucy was a lousy runner, simulations show | New Scientist18.12

 

Kuinka väärinymmärrettiin se, mitä Lucy-fossiili paljastaa muinaisista ihmisistä

 

Joel Kontinen

 On kulunut 50 vuotta siitä, kun arkeologit löysivät Lucyn, kenties kuuluisimman koskaan löydetyn muinaisen hominiinin. Mutta häntä tutkineet tiedemiehet sanovat, että tämä fossiili antoi harhaanjohtavan kuvan lajin luonteesta.

 Sata vuotta sitten, 28. marraskuuta 1924, antropologi Raymond Dart avasi häkin. Siinä oli erä fossiileja Taungista, Etelä-Afrikan louhoksesta, mukaan lukien pieni kallo, joka näytti osittain apinalta, osittain ihmiseltä. Dart antoi sille nimen "Australopithecus africanus: Etelä-Afrikan ihmisapina". Se oli ensimmäinen Australopithecus-näyte, joka tunnistettiin, ja ensimmäinen todiste siitä, että varhaiset ihmiset kehittyivät apinoista.

Luonnontieteen museoissa isoäitinämme esiintyvä Lucy (Australopithecus afarensis) ei ilmeisesti osannut kävellä niin kuin me. Sen kädet muistuttavat aikamme apinoiden käsiä, joilla on hyvä riippua puissa.

Tutkimus viittaa siihen, että Lucy ei osannut äänellä niin kuin H. sapiens, vaan päästi kaikesta päätellen apinamaisia ääniä.

Vrijen yliopiston tutkija Bart de Boer rakensi Lucyn kaltaisen olennon ääntöväylästä (eli kohdasta, jossa muodostettu ääni artikuloituu) mallin. Puheen evoluution asiantuntija de Boer päätteli, ettei Lucy kyennyt ääntelemään ihmisen tavoin, vaan sen ääntely oli hyvin apinamaista.

Amerikkalaiset tutkijat huomasivat, että yksi Lucyn oletetuista nikamista on liian pieni. Se ei heidän mukaansa kuulu myöskään pienemmälle etelänapinalle, mutta se muistuttaa suuresti paviaanin luuta.

Jos jatkotutkimukset osoittavat tämän pitävän paikkansa, museoiden ja oppikirjojen pitäisi rehellisyyden nimissä myöntää, että ne ovat antaneet harhaanjohtavan kuvan Lucystä.

Piltdownin ihminen oli sekoitus eri lajien luita. Nyt näyttää siltä, että Lucyn jäämistö noudattaa samantapaista darvinistista perinnettä.

Lähteet:

Barras, Colin. 2015. Baboon bone found in famous Lucy skeleton. New Scientist 10.4.

Michael Marshall ja Colin Barras 2024 How we misunderstood what the Lucy fossil reveals about ancient humans | New Scientist 15.11.

Lucy on saanut apinamaiset kasvonpiirteet

  

Kuvat: Lucy (oikealla) ja Austrapitcetus africanusta (vasenalla) R. Campbell, G. Vinas, M. Henneberg, R. Diogo, fair use doctrine.

Joel Kontinen  

Taiteilijat ovat kuvanneet Lucyä ja Australopithecus afarenstai  Entiset kuvaukset perustuivat ihmisten ennakkoluuloihin, mutta nyt ne perustuvat todellisuuteen,  

Taiteilijat painottavat, että edelliset kuvat ovat edelleenkin luonnontieteellisten museoiden käytössä.

Taiteilijoiden luomus säilyttää vuosimiljoonat. Lucy on 3,2 miljoonaa vuotta vanha ja Australopithecus africanusta on 2.8 miljoonaa vuotta vanha. Nyt Lucy on saanut bonobon (Pan paniscus) kasvonpiirteet.

Lähde:

Geggel Laura, 2021. Human ancestor 'Lucy' gets a new face in stunning Life Science 4,3.

Evolutionistit sekoittavat faktan ja fiktion uudessa apinatutkimuksessa

Yksi näistä Lucyn nikamista on luultavasti paviaanin luu.



Joel Kontinen

Evolutionistit eivät pysty tekemään empiiristä tutkimusta ihmisen oletetusta kehityshistoriasta eli havainnoimaan ja mittaamaan apinamaista tutkimuskohdetta, koska sitä ei enää ole olemassa.

Ja sitä oli tuskin olemassa edes miljoonia vuosia sitten, jolloin sen olisi naturalistisen maailmankuvan mukaan pitänyt roikkua baobabin tai jonkin muun trooppisen puun oksalta.

Kulttimaista suosiota nauttiva isoäiti Lucy eli Australopithecus afarensis käynee varoittavasta esimerkistä.

Lucy luokkasi itsensä pudottuaan puusta, ja sen luut särkyivät.

Sittemmin huomattiin, että yksi Lucyn luista oli paviaanin nikama.

Tuore Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä julkaistu tutkimus lähtee toisesta varoittavasta esimerkistä eli “4,4 miljoonaa vuotta” vanhasta Ardista (Ardipithecus ramidus), jonka pääkallo oli murskaantunut ja joka piti koota yli kuudestakymmenestä rikkinäisestä ja laajalle alueelle levinneestä palasesta.

Palapelin kokoamiseen kului 15 vuotta.

Äskettäin antropologi Herman Pontzer (City University of New York) ja Elaine Kozma filmasivat simpanssien, bonobojen, gorillojen, gibbonien ja muiden kädellisten kävelyä. He spekuloivat myös Lucyn ja Ardin kyvystä kävellä pystyssä niin kuin me.

Näin evolutionistit taas sekoittavat faktan ja fiktion.

Nykyapinoiden filmaaminen ei kerro oletetuista esi-isistä ja -äideistä muuta kuin sen, että apinoiden on vaikea kävellä pystyssä.

Lähde:

Gibbons, Ann. 2018. Our tree-climbing human ancestors could walk upright like us, study of chimps and other primates shows Science (2.4.).

Parta askarruttaa darvinisteja

Genghis Khan. Kuvan lähde: Dschingis Khan und seine Erben (esittelykatalogi, München 2005, s. 304, public domain.





Joel Kontinen

Ihmisen karvoitus eroaa melkoisesti eläinten turkista. Ihminen ei silti ole kovinkaan karvaton, vaan valtaosa karvoistamme on miltei näkymättömiä.

Miehille voi kasvaa parta, joka on darvinistinen mysteeri. Apinoille sitä ei kasva.

Me eroamme monin tavoin eläimistä. Meillä on esimerkiksi leuka, jota yhdelläkään eläimellä ei ole, ja olemme ainoa laji, jolla on silmänvalkuainen.

Museot yrittävät hämärtää ihmisen ja apinan eron piirtämällä apinoille, etenkin Lucylle, silmänvalkuaisen.

New Scientistin uutuuskirja How to be Human ei yrityksistä huolimatta pysty selvittämään, miksi ihmisen karvoitus eroaa niin paljon eläinten turkista.

Lähde:

New Scientist. 2017. How to be Human: The reason we are so scarily hairy (7.10.).

“5,7 miljoonaa vuotta” vanhat jalanjäljet sekoittavat ihmisen evoluution

Ardi joutunee nyt unholaan. Kuva: T. Michael Keesey, (CC BY 2.0).



Joel Kontinen

Darvinistien olettamukset ihmiskunnan menneisyydestä ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet vääriksi.

Nyt he uskovat, että äskettäin Kreetalta löydetyt ihmisen jalanjäljet ovat ”5,7 miljoonaa vuotta” vanhat.

Vielä viime viikolla he tiesivät, että 5,7 miljoonaa evoluutiovuotta sitten esi-isimme tallustivat Afrikan savannilla pienillä apinamaisilla jaloillaan.

Vasta Laetolin jalanjälkien aikoihin eli ”3,7 miljoonaa” vuotta sitten jalat olivat venyneet ihmisjaloiksi.

Uusi löytö horjuttaa myös Lucyn (Australopithecus afarensis) suvereenia asemaa isoäitinämme.

Lucy on muutenkin kokenut kovia viime vuosina: sen arvellaan pudonneen puusta, ja yksi sen nikamista oli paviaanin luu.

Apinalla on käytännössä neljä kättä, eikä sillä ole ensinkään isovarvasta vaan peukalon tapaiset ulommaiset sormet. Niillä on hyvä riippua oksista mutta huono kävellä suoraan edes savannilla.
Yksikään eläin ei pysty kävelemään pystyssä kahdella jalalla niin kuin Jumalan kuvaksi luotu ihminen. (Opetetut sirkuseläimet tosin voivat pysyä pystyssä lyhyen matkan.)

Aikanaan paljon mainostetulla Ardilla (Ardipithecus ramidus), jonka piti olla ”4,4 miljoonaa vuotta” vanha, oli apinan pikkuruiset jalat sivulle sojottavine peukalomaisine varpaineen.

Äskettäin ”7 miljoonan vuoden” ikäinen Sahelanthropus tchadensis sai vielä patsastella vanhimpana esi-isänämme, joskin kriittiset antropologit pitivät sitä joko simpanssina tai gorillana.

Siitä on jäänyt jälkipolville liki kokonainen kallo.

Alkuvuodesta julkaistiin ”7,2 miljoonaa vuotta” vanha Graecopithecus freybergi, joka on löytönä niin tuore, että sitä ei vielä ole ehditty ampua alas. Tämän vanhanherran jäämistö koostuu alaleuanluusta ja jokusesta hampaasta.

Sille saattaa hyvinkin käydä yhtä köpelösti kuin Sahalanthropusille.

Lähde:

Uppsala Universitet. 2017. Fossil footprints challenge established theories of human evolution. Science Daily. (31.8.).

Isoäiti Lucy putosi puusta, tuore tutkimus kertoo

Näillä jaloilla ei ehkä olisi kannattanut kiipeillä puussa.





Joel Kontinen

Isoäitien ei ehkä pitäisi kiipeillä puissa. Tuore Naturessa toistaiseksi vain verkossa julkaistu tutkimus viittaa siihen, että Lucy (Australopithecus afarensis) putosi kenties 12 metrin korkeudelta, mursi siinä hötäkässä ainakin yhden kylkiluun ja muita luita sekä kuoli vammoihinsa.

Lucy ei siis aina viihtynyt maassa.

Professori John Kappelman (University of Texas, Austin) tutki kollegoineen oletetun isoäitimme jäämistöä, kun ne olivat USA:n kiertueella vuonna 2008. Vammat kävivät tuolloin ilmi tietokonekerroskuvauksesta eli CT-kuvauksesta, mutta tulokset julkaistiin vasta nyt.

Myös muutamat muut tutkijat ovat ehdottaneet, että Lucy eli puussa. Esimerkiksi Will Harcourt-Smith (American Museum of Natural History) sanoo, että vaikka A. afarensiksen jalkaholvi olisikin ollut hieman kaareva, sen sormet ja varpaat olivat apinamaisen kaarevat.

Oppikirjat ja luonnontieteen museot ovat kuvailleet Lucyn jalkoja suuriksi, koska isoäitimme on vain ”0,4 miljoonaa vuotta” nuorempi kuin Laetolin kuuluisat jalanjäljet.

Lucy pääsee tuostakin otsikoihin. Viime vuonna Google juhli isoäitiämme, Obama kävi häntä moikkaamassa ja tutkijat kertoivat, että yksi Lucyn nikamista kuuluikin paviaanille.

Naturen tutkimus viittaa siis siihen, että Lucy eli monen muun apinan tavoin puussa.


Lähteet:

Kappelman, John et al. 2016. Perimortem fractures in Lucy suggest mortality from fall out of tall tree. Nature (29.8.).

Webb, Jonathan. 2016. Early human ancestor Lucy 'died falling out of a tree'. BBC News (29.8.).

Viikon evoluutiotarina: karvattomuus saattoi olla avain ihmisen menestykseen

Nelisormimangusti (Suricata suricatta) uhmaa darvinistisia selityksiä.





Joel Kontinen

Turkki on hyödyllinen. Se eristää ja suojelee ihoa. Miksi meillä ei siis ole kunnon karvapehkoa niin kuin simpanssilla ja muilla isoilla apinoilla?

Ihmisen karvattomuus on BBC Earthin tämänkertaisen ihmetyksen aihe.

Anglosaksisessa maailmassa BBC Earth kilpailee monesti National Geographyn kanssa villeimmistä evoluutiojutuista. BBC on aiemmin peridarvinistiseen tapaan pohtinut esimerkiksi kirahvin kaulan pituutta ja ihmisen parran evoluutiosalaisuuksia.

H. sapiensin niukka karvoitus ei darvinistisessa maailmassa ole kovinkaan tuore keksintö.

Jo Charles Darwin pohdiskeli sen syitä kirjassaan Descent of Man (1871). Hän tarjosi selitykseksi seksuaalista valintaa, mutta monet myöhempien aikojen evolutionistit ovat hylänneet oppi-isänsä opetuksen ainakin tältä osin.

Liki sata vuotta Darwinin jälkeen eläintieteilijä Desmond Morris käsitteli ihmisen statusta kirjassaan The Naked Ape (suom. Alaston apina: eläintieteilijän tutkimus eläimestä nimeltä ihminen).

Morrisillakaan ei ollut viimeistä sanaa tästä darvinistisesta arvoituksesta.

Nyt BBC Earth pyrkii ratkaisemaan pulman, mutta aivan liian usein toimittaja erehtyy Darwinstanian ryteiköissä satuilemaan villisti.

Mutta selitykset eivät jää riippumaan piikkipensaan oksalle, vaan ne jatkavat safariaan osapuilleen näin:

Ihmisen muinaisella esi-isällä oli paksu turkki, josta savannilla koitui riesa poikineen. Patriarkkapoloinen ei pystynyt jahtaamaan saaliseläimiä päiväntasaajan helteessä kuin vasta illalla.

Mutta onneksi hän keksi ratkaista pulman hikoilemalla. Se viilensi ihoa ja vähensi samalla karvoitusta.

Kun patriarkka ponnistautui kahdelle jalalle, karvoitus väheni entisestään. Hänen piti tosin illalla sytyttää nuotio, jotta hän ei olisi hytissyt kylmästä.

Kypsennetty liha saattoi edistää patriarkkamme henkistä kehitystä, niin kuin myös juokseminen, jonka tiedetään olevan hyväksi aivoille.

Toimittaja Melissa Hogenboom marssittaa tarinaansa Lucyn (Australopithecus afarensis) ja H. erectuksen lisäksi koko joukon tutkijoita, jotka eivät läheskään aina ole yhtä mieltä muusta kuin siitä, että isot apinat ovat sukulaisiamme.

Hän muistaa tietenkin mainita täit, jotka kuuluivat evolutionistien kalustoon jo ihmiskunnan aamunkoitteessa.

Uskottava selitys pysyy siitä huolimatta ryteikön pimennoissa. Hän ei sitä löydä.

Mekään emme löydä sitä.

Lähde:

Hogenboom, Melissa. 2016. Our weird lack of hair may be the key to our success. BBC Earth (2.8.).

PS. Evolutionistit ovat aiemmin kehitelleet tarinan kaljupäisyyden kehitysopillisista eduista, mutta he perustelevat sitä hieman eri syillä kuin turkittomuutta.

Google juhlii Lucyä: 41 vuotta isoäidin löytymisestä

Yksi näistä nikamista ei kuulu joukkoon.



Joel Kontinen

Google mainosti koko eilisen päivän Isoäiti-Lucyä, jonka löytymisestä tuli kuluneeksi tasan 41 vuotta.

Ihmisen esi-isien – ja esiäitien – etsintä näyttää jämähtäneen paikalleen, koske näin vanhat luut pääsevät tuon tuostakin otsikoihin ja Googlen hakukoneen kuviin.

Lucy on Afarin etelänapinoista (Australopithecus afarensis) tunnetuin. Tutkijat ovat onnistuneet keräämään yllättävän suuren osan sen luista (nelisenkymmentä prosenttia), vaikka kukaan ei osaa sanoa, ovatko kaikki niistä samasta yksilöstä – tai edes samasta lajista. Ainakin yhden paviaanin nikaman arvellaan eksyneen Lucyn jäämistöön.

Museot ja oppikirjat kuvaavat Lucyä isojalkaiseksi, koska Tansaniasta löydetyt Laetolin jalanjäljet on ajoitettu vain "400 000 vuotta" isoäitiä vanhemmaksi. Maantieteellinen etäisyys Lucyn luihin on 1 500 kilometriä, joten maailmankatsomus näyttelee isoa roolia oletetun menneisyytemme ennustamisessa.

Lucyllä on apinan kaarevat käpälät. Laetolin jalanjälkien lisäksi mikään ei viittaa siihen, että isoäidin jalat olisivat niin suuret ja ihmismäiset kuin mitä oppikirjat meille kertovat.

Monet tutkijat epäilevät Lucyn kykyä jättää nykyihmiselle ominaisia jalanjälkiä.

Mutta evolutionistit tarvitsevat isoäitiä. Lucy saa kelvata siihen saakka, kunnes sopivampi tapaus kaivetaan esille jostain vanhasta kalliosta tai kukkulasta.

Obama kävi tervehtimässä isoäiti-Lucyä

Museot kuvaavat pienen Lucyn yllättävän isojalkaiseksi.




Joel Kontinen

Itä-Afrikasta juuriaan etsinyt Barack Obama kävi tapaamassa sukulaisiaan Keniassa. Sieltä hän suuntasi Etiopiaan, jossa hän tervehti isoäiti-Lucyä. Hän sai jopa koskettaa tämän luita.

Obama oli haltioissaan nähdessään pikkuruisen isoäidin jäämistön. Evoluutioinnostus selittänee esimerkiksi sen, miksi hän vieroksuu kristillisiä arvoja ja suosii homoliittoja.

Obama päätteli Lucyn luista, että kaikki ihmiset ovat sukua toisilleen.

Niin he ovatkin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Lucyn kanssa. Me olemme sukua, koska olemme kaikki Aadamin jälkeläisiä.

Tutkijat ilmoittivat hiljattain, että yksi Lucyn nikamista oli paviaanin luu. Sitä ei kerrottu Obamalle.

Monet evolutionistit uskovat, että Lucyllä (Australopithecus afarensis) oli isot jalat. Tämä on silkkaa spekulaatiota, koska kukaan ei ole löytänyt Lucyn jalkapohjan luita. Mutta koska Lucy on ajoitettu osapuilleen yhtä vanhaksi kuin Laetolin kuuluisat jalanjäljet, (eli "3,2 miljoonaa vuotta"), he olettavat, että Lucy kävi välillä kävelyllä Tansanian puolella.

Tutkijat ovat pitkään kiistelleet siitä, miten Lucy käveli.

Todisteet puhuvat sen puolesta, että Lucy oli puussa elänyt apina, joka ei ole mitään sukua Barack Obamalle eikä muille ihmisille.

Lähde:

Smith, David. 2015. Obama meets Lucy, 'the grandmother of humanity,' during Ethiopia visit. The Guardian (27.7.).

Kova isku Isoäiti Lucylle: yksi sen nikamista on paviaanin luu

Yksi näistä nikamista on luultavasti paviaanin luu.



Joel Kontinen

Darwinille avoimesti kumartavat luonnontieteen museot markkinoivat Lucyä (Australopithecus afarensis) isoäitinämme ja ylpeilevät sillä, että osapuilleen 40 prosenttia tämän evoluution ikonin luista on saatu kyhättyä kokoon.

Jotkut evolutionistit uskovat, että ”3,2 miljoonan vuoden ikäiseksi” arvioitu Lucy eli A. afarensis käveli kahdella jalalla.

Tämä näkemys perustuu yksinomaan siihen, että suunnilleen yhtä vanhoiksi ajoitetut Laetolin jalanjäljet kertovat siitä, että jotkut ovat joskus muinoin kävelleet pystyssä.

Uusi tutkimus heittää intoilijoille jäitä hattuun: amerikkalaiset tutkijat huomasivat, että yksi Lucyn oletetuista nikamista on liian pieni. Se ei heidän mukaansa kuulu myöskään pienemmälle etelänapinalle.

Mutta se muistuttaa suuresti paviaanin luuta.

Jos jatkotutkimukset osoittavat tämän pitävän paikkansa, museoiden ja oppikirjojen pitäisi rehellisyyden nimissä myöntää, että ne ovat antaneet harhaanjohtavan kuvan Lucystä.

Piltdownin ihminen oli sekoitus eri lajien luita. Nyt näyttää siltä, että Lucyn jäämistö noudattaa samantapaista darvinistista perinnettä.

Lähde:

Barras, Colin. 2015. Baboon bone found in famous Lucy skeleton. New Scientist (10.4.)

Lucy äänteli kuin apina, uusi tutkimus kertoo

Lucy luultavasti äänteli kuin apina, uusi tutkimus kertoo.




Joel Kontinen


Luonnontieteen museoissa isoäitinämme esiintyvä Lucy (Australopithecus afarensis) ei ilmeisesti osannut kävellä niin kuin me. Sen kädet muistuttavat aikamme apinoiden käsiä, joilla on hyvä riippua puissa.

Tuore tutkimus viittaa siihen, että Lucy ei osannut äänellä niin kuin H. sapiens, vaan päästi kaikesta päätellen apinamaisia ääniä.

Vrijen yliopiston tutkija Bart de Boer rakensi Lucyn kaltaisen olennon ääntöväylästä (eli kohdasta, jossa muodostettu ääni artikuloituu) mallin. Puheen evoluution asiantuntija de Boer päätteli, ettei Lucy kyennyt ääntelemään ihmisen tavoin, vaan sen ääntely oli hyvin apinamaista.



Lähde:

Neimark, Jill. 2012. Big Idea Bring Ancient Voices Back to Life. Discover Magazine (9.8.).

Miten Lucy oikein käveli?

Lucy näyttää tällaiselta Lontoon Natural History Museumissa.


Joel Kontinen

Sciencen hiljattain julkaisema tutkimus Australopithecus afarensiksen jalkapöydän luista on innoittanut monenlaisia otsikoita populaarimediassa. Hurjimmissa skenaarioissa korkokengissä kadulla harppova Lucy ei erottuisi muista kaupunkilaisista juuri lainkaan.

On syytä pitää mielessä, että tutkijat ovat kiistelleet Lucyn luista yli 35 vuotta.

Paleoantropologit Carol Ward Missourin yliopistosta ja Donald Johanson Arizonan yliopistosta analysoivat 35 A. afarensiksen fossiilia, jotka on löydetty viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana Hadarista Etiopiasta. Heidän mielestään jalkapöydän neljäs luu, joka yhdistää varpaan jalkaan, osoittaa, ettei Lucy ollut lattajalka vaan kykeni kävelemään pystyssä liki nykyihmisten tavoin.

Wardin mukaan luu viittaa siihen, että kun sen toinen pääty oli maassa, toinen oli kahdeksan asteen kulmassa siihen, joten se toimi iskunvaimentimen tavoin.

Donald Johanson puolestaan kuului A. afarensiksen eli Lucyn vuonna 1974 löytäneeseen tutkimusryhmään, joten häntä tuskin voidaan pitää puolueettomana tarkkailijana. Paleoantropologian historia tuntee yllättävän monta tapausta, joissa fossiilin löytäjä pitää omaa fossiiliaan historian tärkeimpänä löytönä.

Kaikki paleoantropologit eivät jaa Wardin optimismia. Will Harcourt-Smith New Yorkin American Museum of Natural Historystä sanoo, että vaikka A. afarensiksen jalkaholvi olisikin ollut hieman kaareva, sen sormet ja varpaat olivat apinamaisen kaarevat.

Harcourt-Smithin mukaan Lucy viihtyi pikemminkin puissa kuin tasaisessa maastossa.

Näyttää jälleen kerran siltä, että otsikot pystyssä kävelevästä Lucystä eivät vastaa todellisuutta. Emme voi olla edes varmoja siitä, että jalkapöydän luut ovat A. afarensiksen jäämistöä, vaikka ne onkin ajoitettu osapuilleen saman ikäisiksi kuin ”oikea”, vuonna 1974 löytynyt Lucy.

Fossiileja kun ei yleensä ajoiteta vaan niiden alapuolella tai vieressä oleva maa-aines, mikä tekee ajoituksesta varsinaisen arpapelin.

Lähde:

Gibbons Ann. 2011. Lucy Had a Spring in Her Step. Science NOW. (10.2.).

Lucyn käyttämän teräaseen jäljet löydetty? Antropologit kiistelevät vanhoista luista

Nature mainosti Australopithecuksen oletetun teräaseen jälkiä hiljattain etukannessaan.




Joel Kontinen

Käyttikö Lucy työkaluja? Nature julkaisi hiljattain kirjeen, jossa kerrottiin Etiopiasta löydetyistä arviolta 3, 4 miljoonaa vuotta vanhoista luista. Antropologit arvelevat nähneensä niissä merkkejä teräaseen käytöstä. He päättelivät luiden iän alueen vulkaanisesta tuhkasta.

Shannon McPherron, Zeresenay Alemseged ja kollegat olettavat, että luut kertovat kaikkien aikojen varhaisimmasta kiviaseen käytöstä. He arvelevat, että Australopithecus afarensis käytti teräaseita 800 000 vuotta ennen kuin H. habilis oppi valmistamaan niitä.

Kaikki tutkijat eivät ole vakuuttuneita McPherronin ja Alemsegedin tulkinnasta. Kalifornian yliopiston (Berkeley) paleoantropologi Tim D. White sanoo, että löytö ei tue tällaista tulkintaa. Indianan yliopiston paleoantropologi Sileshi Semaw puolestaan arvelee, että jokin muu eläin tai luonnollinen syy aiheutti luissa näkyvät viillot.

Tutkijat eivät ole löytäneet alueelta itse teräaseita, joten he kiistelevät viiltojen aiheuttajasta. Kukaan evolutionisti ei kuitenkaan tohdi julkisesti tunnustaa, että H. sapiens on muinoin voinut käyttää aseita vuollakseen Australopithecusta. He eivät usko, että nykyihmisiä oli tuolloin edes olemassa.

Samasta syystä he edelleenkin uskovat, että Lucy jätti Laetolin jalanjäljet.

Loogisin ratkaisu olisi tunnustaa, että Lucy ei yksinkertaisesti olisi pystynyt valmistamaan teräasetta ja että iänmääritys on jälleen kerran hakoteillä.


Lähteet:

McPherron, Shannon P. & al. 2010. Evidence for stone-tool-assisted consumption of animal tissues before 3.39 million years ago at Dikika, Ethiopia. Nature 466:7308, 857-860.

Wilford, John Noble. 2010. Lucy’s Kin Carved Up a Meaty Meal, Scientists Say. The New York Times (11.8.).

"Iso mies": Lucyn isosetä löytyi?

Ei enää yksin? Uutta fossiililöytöä on jo ehditty mainostaa Lucyn isosedäksi.




Joel Kontinen

Lucylle on löytynyt kauan kaivattu miespuolinen sukulainen. Tai sitten ei.

Proceedings of the National Academy of Sciences –lehti julkaisi äskettäin Etiopiasta löytyneen osittaisen fossiilin, jonka arvellaan olleen 3, 58 miljoonaa vuotta vanha eli Lucyä 400 000 vuotta vanhempi ja huomattavasti kookkaampi. Kun Lucy hädin tuskin ulottui metrin korkeuteen, Kadanuumuu eli ”iso mies” saattoi olla 1,5 –1,8 metrin pituinen.

Arvio heittelee paljon, koska luita on niin vähän ja esimerkiksi pääkalloa ei ole löydetty lainkaan. Löytö koostuu lapaluusta, muutamasta kylkiluusta, sääriluusta ja lantion osasta.

Yohnannes Haile-Selassien ja C. Owen Lovejoyn tutkimus on joka tapauksessa herättänyt spekulaatioita Lucyn kyvystä kävellä pystyssä, koska he arvelevat, että myös iso mies on Australopithecus afarensis.

Media on kaiken kaikkiaan ollut varsin vaitonainen löydöstä. Kotimainen Aamulehtemme ei noteerannut löytöä lainkaan ja esimerkiksi National Geographic News katsoi parhaaksi lisätä otsikon perään kysymysmerkin. NG myös mainitsi, että Zeresenay Alemseged Kalifornian tiedeakatemiasta ei usko, että uusi löytö on Lucyn sukulaismies.

Miksi Haile-Selassie ja kollegat siis uskovat Lucyn ja ison miehen kävelleen pystyssä? Vastaus piilee Laetolin jalanjäljissä, jotka muistuttavat nykyihmisen jalanjälkiä kaikin tavoin.

Jälleen kerran tutkijoiden ennakkokäsitykset ratkaisivat, miten he tulkitsivat vanhoja luita.

Lähteet:

Dalton, Rex. 2010. Africa's next top hominid. Nature News (21.6.)
http://www.nature.com/news/2010/100621/full/news.2010.305.html

Than, Ker. 2010. "Lucy" Kin Pushes Back Evolution of Upright Walking? National Geographic News (21.6.)
http://news.nationalgeographic.com/news/2010/06/100621-lucy-early-humans-walking-upright-science/

3.6 Million-Year-Old Relative of 'Lucy' Discovered: Early Hominid Skeleton Confirms Human-Like Walking Is Ancient. Science Daily. 21.6. 2010. http://www.sciencedaily.com/releases/2010/06/100621151119.htm

Uusi tutkimus: Apina ei voinut jättää Laetolin jalanjälkiä

Uusi tutkimus viittaa siihen, että nykyihmistä muistuttava olento jätti Laetolin jalanjäljet. Lucy olisi tähän tuskin pystynyt. Vanhanrouvan jäämistön malli Lontoon Natural History Museumissa.



Joel Kontinen

Vuonna 1976 Mary Leakey löysi Tansaniasta jalanjäljet, joista on nykyään malli miltei jokaisessa itseään kunnioittavassa luonnontieteen museossa. Niiden arvioitu ikä – 3,6 miljoonaa vuotta – tekee ne osapuilleen yhtä vanhoiksi kuin kohuttu Lucy eli Australopithecus afarensis. Ne eivät eroa paljain jaloin kävelevän H. sapiensin jalanjäljistä.

Hiljattain Arizonan yliopiston apulaisprofessori David Raichlen kollegoineen analysoi, miten nykyihmiset kävelevät hiekalla. Tutkijat vertasivat kahdeksan koehenkilön jättämiä painalluksia Laetolin jalanjälkiin.

Tutkijoiden hämmästykseksi koehenkilöiden jäljet eivät eronneet oleellisesti Laetolin jalanjäljistä.

Lucyllä taas oli apinan käyrät kädet ja luultavasti myös jalat, joten isoäitimme osuus tässä kertomuksessa perustuu spekulaatioihin.

Harva silti uskoo, että ihmiset kävelivät savannilla 3, 6 miljoonaa vuotta sitten. En minäkään. Ongelma on helposti ratkaistavissa, kunhan muistamme, että iänmääritysmenetelmät eivät läheskään aina mittaa sitä, mitä kuvittelemme niiden mittaavan. Ne eivät mittaa ajan kulkua vaan näytteessä olevien atomien määrää. Ikä arvioidaan tämän laskutoimituksen perusteella. Muutaman miljoonan vuoden erehdykset eivät ole lainkaan harvinaisia.

Toisin sanoen: 1) Laetolin jalanjäljet ovat ihmisen jälkiä ja 2) ne eivät ole miljoonia vuosia vanhoja.


Lähteet:

Evidence Indicates Humans' Early Tree-Dwelling Ancestors Were Also Bipedal. Science Daily 20.3. http://www.sciencedaily.com/releases/2010/03/100319202526.htm

Raichlen, David A., Adam D. Gordon, William E. H. Harcourt-Smith, Adam D. Foster ja Wm. Randall Haas, Jr. 2010. Laetoli Footprints Preserve Earliest Direct Evidence of Human-Like Bipedal Biomechanics. PLoS ONE 2010; 5(3): e9769 DOI: 10.1371/journal.pone.0009769

National Geographic News: Dinosauruslajien määrää on liioiteltu

NG:n dokumentin mukaan dinosauruslajeja oli vähemmän kuin luultiin. Kuva Answers in Genesiksen luomismuseosta.




Joel Kontinen

Uusi dokumenttifilmi Dinosaurs Decoded haastaa käsityksemme dinosauruksista. National Geographic Channelin tuottama elokuva väittää, että dinosauruslajeja oli kolmannes vähemmän kuin mitä oli luultu.

Nuoret dinosaurukset erosivat monin tavoin täysikasvuisista lajitovereistaan. Tutkijat eivät ole läheskään aina ottaneet tätä huomioon. Tiede siis ”tuntee” lajeja, joita ei oikeasti ole edes ollut olemassa.

Paleontologit Mark Goodwin ja Jack Horner esittelevät filmissä analyysejaan dinosauruksista. Heidän mukaansa esimerkiksi T. rexin sukulaiset luokiteltiin monesti virheellisesti omiksi lajeikseen, vaikka ne olivat nuoria yksilöitä, joilla ei vielä ollut aikuisten lajitoveriensa tunnusomaisia piirteitä.

Monet tutkijat pitävät Nanotyrannusta nuorena T. rexinä.

Dinosaurukset muuttuivat vanhetessaan, niin kuin nykyisetkin lajit. Monet hirvieläimet saavat sarvensa vasta aikuisina.

Dinosaurs Decoded kertoo meille, että fossiililöytöihin – ja varsinkin niiden synnyttämiin otsikoihin – on syytä suhtautua skeptisesti. Myöhemmät tutkimukset tuovat monesti esiin piirteitä, jotka kumoavat alkuperäiset väitteet löydön tärkeydestä. Hiljattain tämä kävi hyvin ilmi Idan tapauksessa.

Uuden lajin löytäminen tuo tutkijoille mainetta ja kuuluisuutta. Onko siis ihme, että he monesti painottavat oman fossiilinsa merkitystä? Richard Leakey, jonka tutkimusryhmä löysi Turkana Boyn, kuuluisan Homo erectus-fossiilin, esimerkiksi siirsi Lucyn eli Australopithecus afarensin hominidien eli oletettujen ihmisapinoiden sukupuussa sivuoksalle.

Luomisperspektiivistä katsottuna Dinosaurs Decoded on tervetullut. Nooan ei tarvinnut ottaa arkkiin läheskään niin monta dinosaurusta kuin evolutionistit kuvittelivat. Lisäksi monet hirmuliskot olivat yllättäen pieniä, keskimäärin ehkä vuohen tai vasikan kokoisia.


Lähteet:

Barras, Colin. 2009. Richard Leakey: Passionate, prickly and principled. New Scientist 2730 (14.10.) http://www.newscientist.com/article/mg20427301.000-richard-leakey-passionate-prickly-and-principled.html?full=true


Handwerk, Brian. 2009. A Third of Dinosaur Species Never Existed? National Geographic News (9.10.)
http://news.nationalgeographic.com/news/2009/10/091009-dinosaur-species-never-existed.html

Lucy Aamulehden otsikoissa

Lucy-Isoäidillä on varsin suuret jalat Lontoon Natural History Museumin mallissa.




Joel Kontinen

Aamulehden tiedetoimittaja Vesa Vanhalakka mainosti taas vaihteeksi oletettua isoäitiämme Lucyä eli Australopithecus afarensista tiedepalstallaan.

Etiopiasta vuonna 1974 löydetty Lucy-vainaa on nyt mallinnettu virtuaalisesti.

Nature-tiedelehti kertoi Lucystä kiinnostavampiakin yksityiskohtia, jotka Vanhalakka tapansa mukaan jätti kertomatta.

Parhaillaan Seattlen Pacific Science Centerissä esillä olevat luut ovat herättäneet niin vähän mielenkiintoa, että koko jäämistö eli 40 prosenttia luista jouduttaneen sulkemaan Houstonin luonnontieteen museon varastoon odottamaan kiinnostuksen elpymistä.

Settlessä Lucy-näyttelyn kävijämäärä jäänee kolmasosaan odotetusta.


Yleensä museot eivät näytä yleisölle alkuperäisiä fossiileja vaan niistä valettuja muotteja. Ilmeisesti Charles Darwinin juhlavuosi sai etiopialaiset kuitenkin lupaamaan itse Lucyn USA:n museoihin lainaksi. Ehkäpä tukku dollareitakin vaikutti etiopialaisten suopeuteen.

Muiden pesunkestävien darvinistien tavoin Vanhalakka uskoo Lucyn kävelleen kahdella jalalla. Vaikka esiäidin kämmenet ovat apinan käyrät kourat eikä jaloillakaan olisi juostu järin pitkälle, Laetolin jalanjäljet saavat monet vielä kiinnittämään toiveensa Lucyyn.

Laetolin jalanjäljet on ajoitettu 3,2 miljoonan vuoden ikäisiksi eli suunnilleen yhtä vanhoiksi kuin Lucy.

Darvinistit päättelevät, että koska Homo-suvun edustajat kehittyivät vasta myöhemmin, Lucyn on täytynyt kävellä pystyssä niin kuin nykyihmiset.

Lucyn jäämistö ei kuitenkaan tue tällaista tulkintaa. Myös monet evoluution hyväksyvät tutkijat pitävät Australopithecus afarensista sukupuuttoon kuolleena apinana, jolla ei ole mitään tekemistä ihmisen oletetun sukupuun kanssa.

Lisäksi ianmääritysmenetelmät ovat tunnetusti varsin epäluotettavia.

Voit lukea Lucystä lisää tästä ja tästä .


Lähteet:

Nature. 2009. Lucy's museum tour threatens to become a spell in storage. Nature 457, 775.

Vanhalakka, Vesa. 2009. Lucy Harppasi digiaikaan. Aamulehti 10.2. 2009, A2.

UNESCO:n tiedelehti tekee Lucystä esi-ihmisen

Joel Kontinen

Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää tiedelehteä A World of Science. Tämän vuoden tammi-maaliskuun numero jatkaa viime vuonna alkanutta teemaa eli evoluutiota. Artikkelisarjan kirjoittajat Patricia Vickers-Rich, Peter Trusler ja Draga Gelt pitävät elämän kehittymistä elottomasta selviönä eivätkä muutenkaan kyseenalaista evoluutiota.

Erikoisin veto on ottaa oletetun esiäitimme Lucyn vanha nimi Praeanthropus afarensis jälleen käyttöön. Yleensähän Lucystä käytetään sen lajinimeä Austrapithecus afarensis. Ehkäpä Vickers-Rich ja kollegat ajattelivat, että etelänapina (Austrapithecus) ei kuulosta yhtä vaikuttavalta kuin esi-ihminen (Praeanthropus). Vaikka kirjoittajat myöntävät, että Lucyn sormet olivat käyriä niin kuin nykyapinoilla, he spekuloivat, että tämä ”esi-ihminen” saattoi puissa kiipeämisen ohella myös kävellä kahdella jalalla. Ainakin he liittävät juttuunsa kuvan pystyssä kävelevästä hyvin apinamaisesta otuksesta.

Ehkäpä Lucy kaipaakin vähän tukea. Hiljattain Tel Avivin yliopiston professori Yoel Rak ja kollegat julkaisivat Proceedings of the National Academy of Sciences (PNAS) -tiedelehden verkkoversiossa tutkimuksen, jossa he vertasivat gorillojen, simpanssien ja nykyihmisten alaleukaa keskenään ja huomasivat, että apinoiden leukaluut olivat morfologisesti miltei samanlaisia kuin kahden austrapithecus-suvun edustajan (Australopithecus robustus ja Australopithecus afarensis), mutta eroavat nykyihmisestä. Rakin mukaan tämä viittaa vahvasti siihen, että Lucy ei voi olla Homo sapiensin esiäiti.

Kukahan vihjaisi tästä UNESCO:lle?

Lähteet:

Siegel-Itzkovitch, Judy, 2007. Israeli researchers: 'Lucy' is not direct ancestor of humans. (16.4.2007) http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1176152801536&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull

Vickers-Rich, Patricia; Trusler, Peter ja Gelt, Draga. 2008. The Rise of animals (Part II). A World of Science 6:1, 2-8.

Voit lukea lisää Lucystä tästä.

Oliko alussa Aadam vai apinamies? Lue lisää tästä.

Isoäiti, miksi sinulla on niin suuret jalat?

Joel Kontinen

”Äiti, kato miten pieniä delfiinejä!” Polvenkorkuinen tyttölapsi oli juuri tullut äitinsä kanssa Särkänniemen delfinaariosta ja katseli akvaarion pikkuriikkisiä trooppisia kaloja.

Monesti ihmisten ennakko-odotukset ratkaisevat, mitä he näkevät. Aikuisilla ennakko-oletukset yleensä perustuvat maailmankatsomukseen. Niinpä luonnontieteelliset museot kuvaavat ihmisen oletetun esiäidin Lucyn (Australopithecus afarensis) isojalkaiseksi, vaikka jalkaluita ei ole löytynytkään ja kädet ovat selvästi apinan kaareutuvat kädet, joilla on hyvä kiipeillä puissa mutta mahdoton vaikkapa kirjoittaa koneella.

Myös Lontoon National History Museum esittää Lucyn metrin korkuiseksi isojalkaiseksi ihmisen esiäidiksi. Miksi? Parempaa esiäitiä ei ole löytynyt, ja Laetolin kuuluisista jalanjäljistä isoimmat ovat paljon suuremmat kuin apinan takakäpälien pienet painaumat. Lisäksi ne on ajoitettu suurin piirtein yhtä vanhoiksi (n. 3,2 miljoonaa vuotta) kuin vanha Lucy.

Evolutionistin logiikka on loistava: koska Homo-suvun edustajia ei vielä ollut kehittynyt ja koska jalanjäljet osoittavat kiistattomasti, että kolme otusta on kävellyt kahdella jalalla kolme miljoonaa vuotta sitten, Lucyllä täytyy olla suuret jalat.

Professori Marvin Lubenowin kirjassa Bones of Contention (Grand Rapids, Michigan: Baker Books) on valaiseva esimerkki ajanmääritysmenetelmien tarkkuudesta. Vuonna 1969 löydetty ”Kallo 1470” muistuttaa huomattavasti nykyihmisen pääkallo mutta se arvioitiin 2,9 miljoonan vuoden ikäiseksi ja ajoitettiin myöhemmin 2,61 miljoonan vuoden ikäiseksi.

Löytöä puitiin Nature -tiedelehdessä kymmenen vuoden ajan, jonka kuluessa sen ikä nuoreni miljoonalla vuodella! Lubenowin kirja on hiljattain ilmestynyt suomeksi Datakirjojen kustantamana. Sen suomenkielinen nimi on Myytti apinaihmisestä.


Ehkä Lucyssäkaan kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää. Joku pikkutyttö saattaisi hyvinkin kysyä: ”Isoäiti, miksi sinulla on niin suuret jalat?”