Ovatko banaanikärpäset ihmisten sukua?

Ulkomainos ulkomainos Wentworthissä, Victoriassa näkee banaanikärpäset petoina.




Joel Kontinen

"Epigenetiikka on iso isku ortodoksisille darvinisteille, koska
mutaatioiden ja luonnonvalinnan piti hoitaa hommat.

Miten banaanikärpänen on tehty?

Darvinistiset mekanismit eivät voi muuttaa niitä.

Evolutionistit eivät näe mitään todellista evoluutiomuutosta hedelmäkärpäsissä, riippumatta siitä, kuinka paljon ne mutatoituvat. Nyt he ovat väittäneet, että bananikärpästen ja ihmisten samankaltaisuudet ovat oudossa hypoteesissa, jota kutsutaan syväksi homologiaksi.

Nämä tiedemiehet väittävät, että bananikärpäsillä ja ihmisillä on samanlainen genomi. Tietysti on, kuka sitä epäilee? Niin myös hiirillä, valtameren selkärangattomilla, linnuilla ja monilla muilla olennoilla - jopa kasveilla!

Banaanikärpästen -kuten muidenkin olentojen- täytyy hengittää, syödä ja juoda vettä, joten tästä seuraa, että suuri osa niiden genomista koostuu hengityksestä ja ruoansulatuskanavaan (hiilihydraatti, rasva ja proteiini) liittyvistä geeneistä. Mutta joidenkin vastaavien geenien saaminen alkion kehityksen aikana ei tarkoita, että olennoilla on yhteinen ja tuntematon esi-isä.


Lähde:

Sherwin, Frank ,2019. Are People and Fruit Flies Related? Acts & Facts. 48 (2).

Epigenetiikan monet kasvot

Image courtesy of Laniik, public domain.





Joel Kontinen


Epigenetiikka on iso isku ortodoksisille darvinisteille, koska mutaatioiden ja luonnonvalinnan piti hoitaa hommat.


Kevin Mitchell on Trinity College Dublin genetiikan ja neurotieteen apulaisprofessori.

Hän yrittää tuoda epigenetiikan genetiikkaan. Hän on sitä mieltä, että geenit eivät ole meidän kohtalomme. Hän sanoo: ”Me emme ole biologiamme orjia, emme myöskään hallitse omaa psyykeämme tai omaa käyttäytymistämme. ”

Hän lainaa Deepak Chopra MD ja Rudolph Tanzi MD, Harvard Medical Schoolin neurologian professoria, jotka ovat sitä mieltä että mielen ja ruumiin välinen yhteys ulottuu suoraan geenien toimintaan. Elämänkokemukset vaikuttavat geeneihimme. Tätä toimintaa kutsutaan ’epigeneettiseksi’. Riippumatta siitä, millaiset geenit perimme vanhemmiltamme, dynaaminen muutos tällä tasolla antaa meille melkein rajattoman vaikutuksen kohtalomme.

Epigeneettisyys, geenien ilmentymisen säätelymekanismi, näyttää tarjoavan keinon paeta geneettisestä determinismista, eli ylittää synnynnäiset taipumuksemme ja muuttaa sitä, keitä me olemme.

Hän myös mainitsee solut: ”Kaikki solumme sisältävät saman genomin, jossa on noin 20 000 geeniä, joista kukin koodaa spesifistä proteiinia, kuten kollageeni, maksaentsyymit tai neurotransmitterireseptorit. Eri solutyypit tarvitsevat näiden proteiinien eri osajoukkoa omien tehtäviensä suorittamiseksi. Jokaisessa solutyypissä jotkin geenit on ’kytketty päälle’ eli geeni transkriboituu entsyymin kautta lähetti-RNA:ksi, joka sitten käännetään sopivaksi proteiiniksi.

Toiset ovat pois päältä, joten DNA-pala istuu juuri siellä ja proteiinia ei itse asiassa tehdä. ”


Lähde:

Mitchell, Kevin. 2019. Epigenetics: what impact does it have on our psychology? The Conversation (24.1).

National Geographic päivittelee: evoluutio kulkee välillä väärään suuntaan

Sokea luolahämähäkki ei todista evoluutiosta.





Joel Kontinen

Darvinistisessa evoluutiossa eliöiden pitäisi kehittyä mutkikkaammiksi vuosimiljoonien vieriessä.

Evolutionistit ovat joutuneet välillä myöntämään, että näin ei aina käy. National Geographic tiesi kertoa meille, että viiden eläimen tai eläinryhmän kehitys ei ole noudattanut tätä kaavaa, vaan ne ovat menettäneet jonkin ominaisuuden tai jopa elimen tai elimiä.

NG mainitsee esimerkkeinä 1) limaajakalat, 2) pingviinit, 3) käärmeet, 4) kirvat ja 5) linnut.

1) Liimaajakalat ovat eläviä fossiileja, jotka muistuttavat suuresti vanhimpia ( ”300 miljoonaa vuotta” sitten eläneitä) esi-isiään, mutta ovat luolarapujen sekä joidenkin hämähäkkieläinten ja salamanterien tavoin menettäneet näkökykynsä.

Tämä kertoo rappeutumisesta.

2) Pingviinit ovat NG:n mukaan hukanneet lentokykynsä.

Tästä ei ole todisteita. Pingviini on suunniteltu lentämään veden halki.

3) Käärmeet ovat menettäneet raajansa.

Tämä väite perustuu kyseenlaisiin todisteisin. Muinaiset käärmeet muistuttavat nykykäärmeitä.

4) Kirvat ovat menettäneet elimen, jolla ne voisivat ulostaa.

Kirva syö vain kasvien mettä, joten sen ei tarvitse olla muiden hyönteisten klooni.

5) Linnut ovat menettäneet hampaansa. Oletus perustuu pitkälti
Archaeopteryxin hampaisiin. Sitä voi tuskin yleistää kaikkiin muinaisiin lintuihin.

Monet National Geographic muutoksista johtuvat pikemminkin rappeutumisesta kuin kehityksestä, ja ainakin osa voidaan selittää epigenetiikalla.

Lähde:

Morber, Jenny. 2016. 5 Times Evolution Ran in ‘Reverse’. National Geographic (6.10.).

Beethoven ja solubiologia: epigenomi soittaa solujen sinfoniaa

Solubiologia on moninkertaisesti mutkikkaampaa kuin mitä Darwin otaksui. Kuva: National Institutes of Health, public domain.





Joel Kontinen

Soluja ja genetiikkaa käsittelevien tutkimusten sanavalinnat ovat muuttuneet dramaattisesti viime vuosina. Kun tutkijat oivalsivat, että roska-DNA:lla eli proteiineja koodaamattomalla DNA:lla on oleellisia tehtäviä, Richard Dawkinsin suosima itsekkään geenin idea viskattiin pellolle.

Vuonna 2013 Naturen kolumnisti Philip Ball sanoi, että Dawkins kuvailee ihmisen biologiaa harhaanjohtavasti. Viime vuonna sama lehti totesi, että Dawkins on jämähtänyt tieteellisessä ajattelussaan 1970-luvulle.

Dawkins uskoo, että suunnittelu on vain näennäistä, mutta viimeistään systeemibiologian pitäisi ravistella hänet hereille.

Solut harjoittavat esimerkiksi laadunvalvontaa. Tämä estää mutaatioita ja siten myös oletettua evoluutiota.

Solujen hienosäädöstä on tullut darvinistin painajainen. Tutkijat ovat kuvanneet genomiamme orkesteriksi.

Harva laittaisi sokean kellosepän johtamaan sinfoniaorkesteria.

Päivän sanat ovat epigenomi ja epigenetiikka. Epi on kreikkaa ja tarkoittaa 'lisäksi', 'päälle' tai 'ylitse'.

Naturen mukaan solun epigenomi on mutkikas ja hienosti järjestetty – niin kuin Beethovenin sinfonia. Orkesteri voi soittaa sävellyksen monella tavoin. Samoin geenit voivat käyttää DNA-koodia eri tavoin.

Epigenomi säätelee geenien toimintaa.

Epigenetiikka haastaa darvinistisen evoluution. Kehitysopin ilmeiset ongelmat voivat lopulta johtaa sen hylkäämiseen.


Lähde:

Smith, Kerri. 2015. Epigenome: The symphony in your cells. Nature News (18.2.).