”Suuret yhteiskunnat tarvitsevat suuret jumalat”: Evolutionistit pohtivat kannattajiaan palkitsevien uskontojen funktiota

Kurandassa kristinusko saa paikallisväriä Australian aboilta.





Joel Kontinen

Somalia, Irak ja Syyria muistuttavat meitä siitä, mitä voi tapahtua, kun yhteiskunta romahtaa ja vajoaa anarkiaan.

Mikä pitää yhteiskuntaa koossa? Science ehdottaa ainakin kehitysopin kannattajien mielestä yllättävää tekijää – uskontoa.

Evoluutioon uskovat yhteiskuntatieteilijät yrittävät selvittää, millainen rooli kannattajiaan rankaisevilla ja palkitsevilla jumaluuksilla oli yhteiskunnan aamuhämärässä.

He arvelevat, että uskonnolla täytyy olla jokin eloonjäämistä edistävä funktio, joten sen täytyy hyödyttää yhteiskuntaa.

Tuore Science pohtii psykologi Ara Norenzayanin ja kollegoiden ajatuksia uskonnon yhteiskunnallisista eduista. He olettavat, että uskonto lisää yhteistyötä ja saa kannattajansa suhtautumaan ystävällisemmin lähimmäisiinsä. Näin palkitsevasta uskonnosta tulee suuren yhteiskunnan edellytys.

Nämä tutkijat olettavat, että uskonto kehittyi alun animismista. Tässä mielessä heidän hypoteesinsa on varsin freudilainen, tai ainakin se perustuu varhaisten kulttuuriantropologien näkemyksiin uskonnon evoluutiosta.

He uskovat, että ”primitiiviset” heimot tulivat mainiosti toimeen ilman palkitsevaa Jumalaa, mutta suuressa yhteiskunnassa tällainen laissez-faire (’antaa mennä’) -strategia ei enää toiminut.

Tällainen näkemys perustuu evoluution ihmiskuvaan.

Genesiksen mukaan ihminen uskoi alusta lähtien yhteen Jumalaan. Synti toi kuoleman ja kärsimyksen lisäksi maailmaan vääristyneen käsityksen Jumalasta.

He käyttävät Göbekli Tepeä esimerkkinä siitä, että uskonto kehittyi ennen ensimmäistä kaupunkia.

Lounais-Turkista löytyneet Göbekli Tepen rauniot hämmensivät evoluutiomaailmaa. Evolutionistien oli vaikea uskoa, että kivikautiset ihmiset pystyivät rakentamaan kaupunkeja.

Aadamin jälkeläiset olivat luovia ja rakensivat kaupunkeja ja korkeakulttuuria jo ihmiskunnan aamunkoitteessa.

Vaikka Sciencen uskontojutun lähtökohdat ovat pahasti männikössä, siinä häivähti myös totuuden siemen. Apostoli Paavalin mukaan ”jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.” (1. Tim. 4:8).


Lähde:

Wade, Lizzie. 2015. Feature: Why big societies need big gods. Science (27.8.).

Freud ja darvinistiset tarinat

Jusepe de Ribero: Mooses (1638). Kuva Wikipediasta.

Joel Kontinen

Uusdarvinistisia selityksiä lukiessa ei juurikaan voi välttyä huomaamasta tarunomaisia piirteitä. Käsite näin se on –kertomus (just so story) on peräisin nobelisti Rudyard Kiplingin tarinakokoelmasta Just So Stories for Little Children (1902). Niissä esimerkiksi selitetään, miten leopardi sai pilkkunsa.

Luin hiljattain Sigmund Freudin kirjan Moses and Monotheism (1939). Psykoanalyysin isä ei myöskään karttanut tarunomaisia selityksiä.

Kirjassaan Moses and Monotheism Freud pyrki rakentamaan “yleistä monoteismin teoriaa”. Hän yrittää saada lukijan vakuuttuneeksi siitä, että Mooses oli todellisuudessa egyptiläinen, joka onnistui vieroittamaan israelilaiset polyteismistä ja käännyttämään heidät hänen omaan monoteismiseen uskontoonsa. Valitettavasti Mooses tapettiin autiomaassa, mutta Freudin mukaan hänen maineensa jatkoi omaa elämäänsä Israelin historiassa.

Jotkin Freudin mainitsemat yksityiskohdat Mooseksen elämästä ovat uskottavia ja ehkä tosiakin, kuten esimerkiksi tämän egyptiläiseltä kuulostava nimi (Mose) sekä lyhyt monoteismin kausi Egyptissä 18. dynastian aikana Akhenatenin eli Amenhotep IV:n hallituskaudella.

Mutta suurin osa Freudin ajatuksista ei täytä teorian kriteerejä. Hänen yrityksensä selittää monoteismin synty on enimmäkseen silkkaa spekulaatiota.

Sigmund Freud (1856-1939) myönsi lainanneensa joitain käsitteitä Charles Darwinilta, jota hän kaikesta päätellen arvosti suuresti. Varhaisemmassa teoksessaan Toteemi ja tabu (1912) hän luonnosteli, miten uskonto on saattanut syntyä.

Kirjassaan Moses and Monotheism Freud sanoo: ”Darwinilta lainasin sen hypoteesin, että kaikki ihmiset elivät alun perin pienissä laumoissa; kutakin laumaa hallitsi vanhempi uros, joka käytti raakaa väkivaltaa alistaakseen muut, otti kaikki naaraat itselleen ja orjuutti tai surmasi kaikki nuoret urokset, myös omat poikansa.” (sivu 168).

Freudin ateistinen maailmankatsomus sulki pois kaiken yliluonnollisen. Hänen selityksensä tukeutui evolutionistiseen näkemykseen uskonnon vähittäisestä kehityksestä yksinkertaisesta alusta yhä instituutionalisempaan muotoon. Todisteaineisto ei kuitenkaan tue hänen näkemystään.

Kuten esimerkiksi Don Richardson on osoittanut kirjassaan Iankaikkisuus heidän sydämessään, kulttuuriantropologia pikemminkin tukee Raamatun näkemystä monoteismin rappeutumisesta polyteismiksi.

Onneksi Freud oli riittävän rehellinen myöntääkseen, että hänen näkemyksensä oli vain hypoteesi. Se ei ansaitse teorian nimeä, koska se on pohjimmiltaan vain näin se on –kertomus.


Lähteet:

Freud, Sigmund. 1939. Moses and Monotheism. Engl. Katherine Jones. New York: Vintage Books.

Richardson, Don. 1986. Iankaikkisuus heidän sydämessään. Suom. Salme Moksunen. Vantaa: RV-Kirjat.

Evankeliumi evoluution mukaan

Joel Kontinen

Richard Dawkins ja useat muut tunnetut ateistit ovat viime aikoina jyrisseet uskontoja ja varsinkin kristinuskoa vastaan. Ateistit ovat monesti julistaneet, että evoluutio ja kristinusko ovat toistensa vastakohtia. G. Richard Bozarth kirjoitti American Atheist -lehdessä:

Kristinusko on taistellut, edelleenkin taistelee ja jatkossakin taistelee tiedettä vastaan epätoivoiseen loppuun saakka, sillä evoluutio tuhoaa täydellisesti ja lopullisesti juuri sen syyn, miksi Jeesuksen maanpäällinen elämä oli oletettavasti tarpeen. Tuhotkaamme Aadamin ja Eevan perisynti, niin raunioissa näemme Jumalan pojan säälittävät jäännökset. Ottakaamme pois hänen kuolemansa. Jos Jeesus ei ollut vapahtaja, joka kuoli syntiemme vuoksi, ja tätä evoluutio nimenomaan merkitsee, niin kristinusko ei ole mitään.


Kaikki skeptikot eivät pidä tällaisesta vastakkainasettelusta. Pastori Michael Dowd on julkaissut kirjan Thank God for Evolution, jossa hän pyrkii tulkitsemaan kristinuskoa evoluution pohjalta ja samalla vapauttamaan lukijansa turhasta syyllisyydestä.

Dowdin mukaan meidän ei tulisi kantaa taakkaa siitä, että noudatamme esi-isiltämme, esimerkiksi matelijoilta, perimiämme viettejä. Dowd, joka tässä asiassa muistuttaa myöhempien aikojen Sigmund Freudia, toki käyttää kristinuskon termejä mutta antaa niille täysin uuden sisällön. Seurauksena on humanistinen uskonto, josta ristin pahennus on karsittu pois.

Dowdilla on näyttävät kotisivut, joilla hän markkinoi kirjaansa, ja hän kiertää USA:ta julistaen uutta ilosanomaansa. Hän itse kutsuu sitä evoluution evankeliumiksi. Tämä veretön evankeliumi saanee paljon kannatusta, koska sen vastaanottaminen ei edellytä parannuksentekoa, syntien hylkäämistä eikä Raamatun moraalinormien noudattamista.

Evoluution ja uskonnon yhdistäminen ei sinänsä ole uutta. Ranskalainen jesuiittapappi Pierre Teilhard de Chardin (1881-1955) hylkäsi perinteisen kristinuskon ja rakensi evoluutioon perustuvan new age –tyyppisen mysteeriuskonnon. Teilhard esimerkiksi sanoi: ”evoluutio on valo, joka valaisee kaiken tiedon, rata, jota kaiken ajatuksenkulun tulee seurata.”

Miksi tällaiset vaihtoehdot kiinnostavat aikamme ihmisiä? Kaikki eivät jaksa uskoa pelkkään sattumaan mutta eivät myöskään halua tunnustaa olevansa syntisiä, jotka tarvitsevat Vapahtajaa. Paavali kirjoitti: ”Me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta. Hän on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisille, Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus” (1. Korinttilaiskirje 1:23-24).

Vaihtoehdot vievät harhaan, mutta todellinen evankeliumi vie ikuiseen elämään.

Todellinen evankeliumi perustuu Genesiksen historiallisuuteen. Voit lukea lisää sen tärkeydestä tästä.

Lähteet:

Bozarth, Richard G. 1979. The Meaning of Religion. American Atheist 20.9. 1979, 30.
Michael Dowdin kotisivut

Morris John. 2001. Evolution and the Wages of Sin. Institute for Creation Research. Acts & Facts, impact article 336

Weiland, Carl. 2008. Evolution’s Evangelist