Pieniä vihreitä miehiä Betelgeusissa?

 

Kuva;  Stocktrek Images, Inc./Alamy

Joel Kontinen

Tähti Betelgeuse on lakannut himmentymästä – mutta se käyttäytyy edelleen oudosti.  Vuonna 2019 suureksi himmenemiseksi nimetyn oudon tapahtuman jälkeen Betelgeusen muodostava plasma riehuu ympäriinsä tähden sisällä pyyhkien pois vuosisatoja mitattuja pulsaatioita.

Betelgeuse tekee taas tavallisia temppujaan, Betelgeuse käyttäytyy edelleen oudosti. Kun tähti toipuu räjäytettyään valtavan määrän sisäosiaan vuoden 2019 lopulla tapahtumassa, joka tunnettiin nimellä Great Dimming, sen pinta pomppii nyt kuin gelatiini lautasella, ja se on menettänyt luonnollisen 400 päivän sydämenlyönnin, joka on ollut olemassa ainakin kaksi vuosisataa. Andrea Dupree Harvard-Smithsonian Center for Astrophysicsistä Massachusettsissa ja hänen kollegansa analysoivat havaintoja kaukoputkesta selvittääkseen, mitä tapahtui.

Evolutionistit saattavat nähdä pieniä vihreitä miehiä auringossa tai sen planeetoissa.

New Scientist on kaikesta päätellen omaksumassa panspermia (”elämä tuli avaruudesta”) -näkemyksen, koska saman numeron pääkirjoituksessa viitataan siihen, että Betelgeuzen, Orionin tähdistön punaisen jättiläistähden planeettakunnassa, eläneet esi-isämme saattoivat lähettää elämän siemenet tänne 4 miljardia vuotta sitten. Meidän pitäisi nyt jatkaa tätä kosmista ketjukirjettä.

Herää kysymys, olisiko New Scientist jo vihdoinkin päätynyt näin darwininpäivän (12.2.) kunniaksi myöntämään, että elämä ei voi syntyä itsekseen vaan siihen tarvitaan synnyttäjää.

 Lähde; 

Crane,  Leah. 2022. The star Betelgeuse has stopped dimming – but it's still acting weird. New Scientist 17.,8. 

Karhukainen kestää sen, että sitä ammutaan nopeasti

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                             

 Kuva: E. Schokraie, U. Warnken, A. Hotz-Wagenblatt, MA. Grohme, S. Hengherr et al. Comparative proteome analysis of Milnesium tardigradum in early embryonic state versus adults in active and anhydrobiotic state. PLoS ONE 7(9): e45682 (2012). Creative Commons CC BY 2.5.  

Joel Kontinen

 

Karhukaiset (Tardigrada) eli vesikarhut, nämä suloiset, pulleat otukset ovat tunnetusti kestäviä - ne saattavat jopa selviytyä maailmanlopusta, joka pyyhkii pois ihmiskunnan. Mutta voivatko nämä kestävät vesikarhut selviytyä siitä, että niitä ammutaan aseella? Uusi tutkimus on osoittanut, että kyllä, nämä sitkeät otukset voivat selvitä siitä elossa, mutta ei ilman vaikeuksia.

Uusi tutkimus tehtiin innoittuneena niiden karhukaisten -kohtalon epävarmuudesta, jotka olivat Israelin Beresheet-koettimessa, kun se laskeutui kuuhun vuonna 2019, Science-lehdessä kerrotaan. Olivatko karhukaiset selviytyneet ja saastuttaneet maapallon elottoman kumppanin? Loppujen lopuksi nämä noin 1 millimetrin pituiset olennot ovat kuuluisia tuhoutumattomasta luonteestaan.

Karhukainen on eläinkunnan ekstreme-mestari, joka selviää hengissä jopa jäätymisestä. Karhukaiset ovat elävä fossiili, joka eli jo 500 vuotta sitten. Karhukaiset elivät jo oletetulla kambrikaudella. Ne eivät ole ehtineet muuttua ”530 miljoonassa vuodessa”, vaan viihtyvät yhä samanlaisina keskuudessamme.

Nämä kestävät eläimet kestävät jopa kuusi kertaa suuremmat paineet kuin valtameren syvimmässä osassa, äärimmäiset säteilymäärät ja jopa avaruuden tyhjiön.

Uudessa tutkimuksessa ryhmä tutkijoita Kentin yliopistossa Yhdistyneessä kuningaskunnassa päätti testata, voisivatko karhukaiset selviytyä myös suurnopeusvaikutuksista. Tätä varten he ruokkivat karhunkaisia ja jäätivät olennot horrostilaan, jota kutsutaan "viritystilaksi", jossa niiden aineenvaihdunta laski 0,1 prosenttiin normaalista nopeudesta, Science-lehti kertoi.

Sitten tutkijat ampuivat otukset eri nopeuksilla "kaksivaiheisesta kevyestä kaasupistoolista", joka ampuu esineitä suuremmilla nopeuksilla kuin tyypillinen ase. He havaitsivat, että karhukaiset voisivat selviytyä nopeudesta, joka oli melkein 3000 jalkaa sekunnissa (900 metriä sekunnissa), mikä tarkoittaisi törmäyksessä noin 1,14 gigapascalia. Karhukaiset hävisivät kuitenkin suuremmilla paineilla ja iskujen nopeuksilla. Tämä tarkoittaa sitä, että Beresheet-koettimen kyydissä olleet karhukaiset, jotka törmätessään olisivat kokeneet tämän tason yläpuolella olevan iskupaineen, eivät olisi selvinneet, tutkijat kertoivat Science-lehdelle.

Jopa karhukaiset, joka selviytyi matalan ja kohtalaisen nopeuden vaikutuksista, toipuivat hitaammin, kuin kontrollinäytteet (jotka olivat juuri jäädytettyjä ja palautuneet viritystilasta),”mikä viittaa siihen, että tietyt sisäiset vauriot on voitettava", kirjoittajat kirjoittivat. Ei ole selvää, voisivatko selviytyneet Karhukaiset myöhemmin lisääntyä, ja kirjoittajat huomauttivat myös, että myös "hedelmällisen tutkimuksen alue" olisi sen testaaminen, voisivatko Karhukaiset -munat selviytyä ampumisesta ja kehittyä myöhemmin aikuisiksi.

Sitten tulee evoluutio.

Tutkimuksella on vaikutuksia teoriaan, joka tunnetaan nimellä panspermia, jonka mukaan elämä olisi voinut kulkea meteoriittien mukana maailmojen välillä sen jälkeen, kun se on päässyt planeettoihin tai kuuhun törmänneistä asteroideista. Tämä tutkimus osoittaa, että panspermia on vaikeaa, mutta ei mahdotonta, kirjoittajat kertoivat Scienceille. Noin 40 % kivistä ja roskista, jotka palaavat planeettamme asteroidi-iskuista, osuvat kuuhun riittävän alhaisella nopeudella, jotta karhukaiset voivat tutkijoiden mukaan selviytyä.

Vastaava osuus voi selviytyä matkalta Marsilta kuuhun. Tietysti nämä havainnot koskevat vain karhukaisia; muut elämänmuodot, kuten mikrobit, voivat selviytyä suuremmilla iskunopeuksilla Sciencen mukaan. Tutkimuksella voi olla vaikutuksia myös elämän havaitsemiseen muilla planeetoilla, kirjoittajat sanoivat. Avaruusalukset, jotka kulkevat lähellä vesimaailman jäisiä paloja, kuten Jupiterin kuu Europa ja Saturnuksen kuu, Enceladus, voivat pystyä keräämään potentiaalisia elämänmuotoja - samalla sitkeydellä kuin karhukaiset - poistetuista vesisuojuksista tappamatta niitä.

Tulokset julkaistiin 11. toukokuuta Astrobiology-lehdessä..

Lähde:  

 Saplakoglu, Yasemin 2021, Tardigrades can survive being shot out of a high-speed gun Live Science 21.5. 

                      

Tursaat tulivat maapallolle syväjäädytettyinä munina satoja miljoonia vuosia sitten, vertaisarvioitu evoluutiotutkimus väittää

Alieni? Kuva: Albert Kok, CC BY-SA 3.0.



Joel Kontinen

Vertaisarvioinnin kriisi ei ainakaan lievene aivan huomenissa.

33 tutkijaa väittää, että tursaat tulivat ulkoavaruudesta planeetallemme syväjäädytettyinä munina satoja miljoonia vuosia sitten. Vertaisarvioitu tiedelehti Progress in Biophysics & Molecular Biology julkaisi heidän tutkimuksensa.

Tämä ei ole vitsi, vaan evoluutiotiedettä.

Tursaat ovat ennenkin herättäneet ihmetystä sekä älyllään ja taidoillaan että genomillaan.

Tursaalla on 33 000 proteiinia koodaavaa geeniä enemmän kuin ihmisillä.

Näiden mustekalojen ominaisuudet sopivat huonosti evoluution maailmaan, koska niiden varhaisimmat fossiilit ovat ”vain” 270 miljoonaa vuotta vanhoja, joten ne elivät aivan liian pian oletetun kambrikauden jälkeen.

Tutkijat ovat ennenkin spekuloineet, että maapallon elämä tuli ulkoavaruudesta. Näkemystä kutsutaan panspermiaksi.

Kun ihminen hylkää Jumalan ilmoituksen, hän alkaa uskoa mitä omituisimpia tarinoita ja vielä pitää niitä tieteellisinä.

Lähde:

McGrath, Ciaran. 2018. Science news: Octopuses came to Earth from space as frozen eggs millions of years ago. Daily Express (12.5.).

Supermaapallon törmäys synnytti maapallon elämän? – Uusi elämänsyntyteoria ei selitä elämän syntyä

Näin se elämä saapui maapallolle – joskin vain mielikuvitusmaailmassa. Kuva: NASA.




Joel Kontinen

Naturalistisissa elämänsyntyteorioissa on yksi yhteinen piirre: ne eivät toimi eivätkä siten voi synnyttää elämää, koska elämä syntyy vain elävästä.

Elämän synnyllä spekulointi ei ole kovin tuore ilmiö. Kreikkalainen filosofi Anaksimandros (n. 610–545 eKr.) otaksui, että elämä alkoi vedessä ja ryömi vähitellen maalle.

Monet yhä uskovat tähän tarinaan.

Charles Darwin unelmoi alkuliemestä eli pienestä lämpimästä lammikosta, toiset taas veikkaavat syvänmeren savuttajaa, arseenilammikkoa, jäistä merta tai komeetan törmäystä.

Jotkut taas uskovat, että elämän legopalikat tulla tupsahtivat taivaalta.

Ei siis ole ihme, että elämänsyntyteorioilla on tapana jäädä lyhytikäisiksi. Edes pitkään sinnitellyt RNA-maailma ei toimi, koska elämän syntyyn tarvitaan muutakin kuin vettä.

Tuoreessa viritelmässä turvaudutaan supermaapalloon, jonka arvioidaan olleen 10 kertaa planeettaamme suurempi ja kiertäneen Aurinkoa jossain Venuksen ja Maan välissä.

Tämä myyttinen planeetta olisi teorian kannattajien mielestä saanut asteroidit törmäämään Maahan elämän rakennusosat mukanaan.

Ongelmaksi jää se, että tällaisesta planeetasta ei ole lainkaan tieteellistä näyttöä. Se on kuin lastenlorun Mörri-Möykky eli sitä on tuskin koskaan ollut olemassa.

Lähde:

Hall, Shannon. 2017. Super-Earths draw asteroids to other worlds, which may seed life. New Scientist (26.9.).

Uusi elämänsynnyn aputeoria tekee mahalaskun

Vasenkätisiä aminohappoja. Kuva: NASA/Mary Pat Hrybyk-Keith.




Joel Kontinen

Uusia elämän syntyyn liittyviä tutkimuksia tupsahtelee uutisiin vähän väliä. Tämä tietenkin johtuu siitä, että entiset teoriat eivät toimi halutulla tavalla.

Kiraalisuus eli kätisyys estää elämän spontaanin synnyn. DNA:n ja RNA:n sokerit ovat kaikki sataprosenttisesti oikeakätisiä.

Äskettäin PNAS julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan meteoriiteiltä on löytynyt enemmän oikeakätisiä kuin vasenkätisiä sokereita.

Umpimähkäisen (raseemisen) seoksen koostumus pitäisi olla 50–50.

Ero ei ole järin suuri, keskimäärin siinä 5 prosenttia, mutta George Cooper ja Andro C. Rios kuitenkin näkevät siinä tavan, jolla meteoriitit voisivat tuottaa elämällä myönteisiä sokereita.

Mutta kun elämä on nirso. Jos sokerit eivät kaikki ole oikeakätisiä, mistään ei tule mitään.

Paitsi ehkä naturalistisista elämänsyntytarinoista, jotka elävät hetken ja häipyvät sitten unholaan, ja ongelma jää ratkaisematta, koska sitä ei voida ratkaista naturalistisesti.

Lähde:

Cooper, George ja Andro C. Rios. 2016. Enantiomer excesses of rare and common sugar derivatives in carbonaceous meteorites. Proceedings of the National Academy of Sciences.

Rosetta-luotain löysi elämän rakennuspalikoita komeetta 67P:ltä?

Molekyylien kiraalisuus eli kätisyys estää elämän spontaanin synnyn, koska palikoita ei voi yhdistää miten sattuu. Kuva: NASA.






Joel Kontinen

Moni uskoo – tai ainakin toivoo – että elämä olisi syntynyt täysin spontaanisti. Silloin hän ei olisi tilivelvollinen yliluonnolliselle Jumalalle, ja voisi tehdä, mitä haluaa.

Toukokuussa tutkijat asettivat toivonsa proflaviiniin, joka heidän mukaansa voi lisätä DNA:n tai RNA:n vakautta. He pyrkivät osoittamaan, että elämän palikat olisivat ehkä voineet leikitellä esi-RNA:lla ja katsoa, jos siitä syntyisi edes jonkinlainen soppa.

Esi-RNA on yhtä tieteellinen käsite kuin lastenlorun Mörri-Möykky, mutta astrofysiikassa ilmeisesti saa antaa mielikuvituksen laukata.

Huhtikuussa Cornelia Meinert (University Nice Sophia Antipolis) kollegoineen ehdotti, että riboosi, joka on RNA:n rakennusaine, saattoi näytellä huomattavaa osaa elämän synnyssä.

Nyt tutkijat siirtävät taas vaihteeksi katseensa komeettoihin.

NASA:n Rosetta-luotain havaitsi glysiiniä ja fosforia komeetta 67P /Churyumov-Gerasimenkon lähistöltä.

Glysiini on aminohappo ja fosfori DNA:n ainesosa, joten tutkijat olivat haltioissaan.

Mutta kaikissa viritelmissä on suuri ongelma: ne eivät pysty synnyttämään elämää, koska palikat eivät ole sopivia.

Todellisessa elämässä aminohappojen proteiinit ovat kaikki vasenkätisiä, kun taas DNA:n ja RNA:n kaikki sokerit ovat oikeakätisiä.

Palikoista on sitä paitsi vielä valovuosien hyppy pienimpään mahdolliseen soluun.

Lähde:

Gearin, Conor. 2016. Building blocks of life spotted around comet for the first time New Scientist (27.5.).

”Elämän legopalikat tippuvat taivaalta”: Riboosi inspiroi tutkijaa satuilemaan elämän synnystä

Tutkija vertaa elämää legolinnaan ja sen ainesosia legopalikoihin. Kuva: Porfitron, Creative Commons (CC BY 3.0).




Joel Kontinen

Evolutionistille elämän synty on kova pähkinä purtavaksi. Teoriat tulevat ja menevät, mutta ongelman ratkaisua ei näy eikä kuulu.

Äskettäin Cornelia Meinert (University Nice Sophia Antipolis) kollegoineen tuotti riboosia valaisemalla jäätynyttä veden, metanolin ja ammoniakin seosta ultraviolettivalolla. Tutkijat olettavat tämän vastaavan aurinkokuntamme alkuajan oloja.

Riboosi (C5H10O5) sai heidät innostumaan, koska se on RNA:n rakennusaine, sen R, niin kuin New Scientist painottaa löytöä esittelevässä jutussaan. Monet uskovat RNA:n näytelleen oleellista roolia elämän synnyssä.

Tohtori Meinert heittää jäitä hattuun muistuttamalla, että elämän ainesosista on vielä pitkä harppaus elämään.

Siinä hän osuu naulan kantaan. Sardiinipurkissa on kaikki elämän edellytykset, mutta jostain syystä siinä ei ole elämää.

Kaikki eivät ole yhtä realistisia. Scott Sandford (NASA Ames Research Center) vertaa elämän ainesosia legoihin ja elämää legolinnaan ja uskoo, että legopalikat noin vain humpsahtivat alas taivaalta.

Mutta kemikaalit eivät muitta mutkitta muutu elämäksi.

Hiljattain julkaistu minimaalinen solu osoittaa, miten mahdotonta elämän naturalistinen synnyttäminen on.


Lähde:

Sokol, Joshua. 2016. Missing building block of life could be made on ice in space. New Scientist (7.4.).

”Älkää kertoko kreationisteille, mutta tiedemiehillä ei ole aavistustakaan siitä, miten elämä sai alkunsa”

Tintoretto: Eläinten luominen (n. 1550). Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Tiedetoimittaja John Horgan pohti hiljattain Scientific Americanin blogissa elämän synnyn vaikeutta. Horgan lainaa jutussaan Dennis Overbyen raporttia Arizonan valtionyliopistossa järjestetystä konferenssista, jonka aiheena oli elämän synnyn tutkimus, ja toteaa, ettei asia juurikaan ole edistynyt parin viime vuosikymmenen aikana.

Matkassa on kosolti ongelmia. DNA ei pysty tekemään itsestään kopioita ilman ensyymejä, jotka toimivat kemiallisten reaktioiden katalyytteinä, joten elämän synnyn klassinen dilemma on edelleenkin ratkaisematta:

Kumpi oli ensin, muna vai kana?

Tutkijat toivoivat RNA:sta ratkaisua, mutta monet ovat siinä määrin turhautuneet RNA-maailman ongelmiin, että ovat päätyneet etsimään ratkaisua ulkoavaruudesta.

Horgan mainitsee Francis Crickin ehdottaman panspermia-hypoteesin. Crick spekuloi, että avaruusoliot toivat elämän siemenet mukanaan avaruusaluksillaan maahan. Toiset taas olettavat elämän tulleen mikrobien muodossa komeetoilta, asteroideilta tai meteoriiteilta.

Kaikki tämä vain siirtää ongelman kauemmaksi avaruuteen. Horgan myöntää tämän ja sanoo, että kreationistit ovat mielissään siitä, että tutkimus on ajautunut umpikujaan.

Siinä hän lienee oikeassa. Elämä ei voi syntyä spontaanisti Maassa eikä missään muuallakaan. Siihen tarvitaan muutakin kuin katalyytti.

Siihen tarvitaan kaikkivaltias Luoja, joka pystyy synnyttämään sen, mitä luonnonprosessit eivät kykene saamaan aikaan edes triljoonassa vuodessa.

Lähde:

Horgan, John. 2011. Pssst! Don't tell the creationists, but scientists don't have a clue how life began. Scientific American.com.(28.2.)

New Scientist: Ihmisen pitäisi edistää evoluutiota lähettämällä bakteereja muihin galakseihin

New Scientist vihjaa, että Betelgeuzin asukkaat lähettivät elämän siemenet Maahan. Kuva: NASA.



Joel Kontinen

Virginia Commonwealth Universityn tutkija Michael Mautner ehdottaa tuoreessa New Scientistissa, että maapallon asukkaiden tulisi lähettää bakteereja muihin galakseihin ja näin täyttää olemassaolonsa tarkoitus.

Mautnerin mukaan elämän tarkoitus on synnyttää jälkeläisiä ja koska bakteerit ovat kaukaisia sukulaisiamme ja ihmisten lähettäminen muihin galakseihin ei taida onnistua, meidän kannattaa edistää darvinistista evoluutiota lähettämällä edes bakteereja.

New Scientist on kaikesta päätellen omaksumassa panspermia (”elämä tuli avaruudesta”) -näkemyksen, koska saman numeron pääkirjoituksessa viitataan siihen, että Betelgeuzen, Orionin tähdistön punaisen jättiläistähden planeettakunnassa, eläneet esi-isämme saattoivat lähettää elämän siemenet tänne 4 miljardia vuotta sitten. Meidän pitäisi nyt jatkaa tätä kosmista ketjukirjettä.

Herää kysymys, olisiko New Scientist jo vihdoinkin päätynyt näin darwininpäivän (12.2.) kunniaksi myöntämään, että elämä ei voi syntyä itsekseen vaan siihen tarvitaan synnyttäjää.

Panspermia siirtää ongelman vain muutama sata valovuotta ja neljä vuosimiljardia kauemmaksi.

Synnyttäjien ketju ei voi olla loputon.

Lähde:

Battersby, Stephen. 2011. To boldly sow: Seeding the galaxy with Earthly life. New Scientist 2798, 40-43.

Miten elämä syntyi? Meteoriitit saivat sen aikaan!

Darvinistit ovat julistaneet tämän elämänsyntyteorian pannaan. Michelangelo: Aatamin luominen (n. 1511). Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen

Charles Darwinin päivistä lähtien elämänsyntyteoriat ovat tulleet ja menneet. Darwin spekuloi, että elämä sai alkunsa lämpimässä lammikossa.

Tutkijat testasivat ideaa vuonna 2006 ja huomasivat, että se ei toiminut. He tutkivat kuumia lätäköitä Kamtšatkassa ja Mount Lassenissa Kaliforniassa ja panivat merkille, että “kuumat, happamat savipitoiset lammikot eivät tarjoa sopivia oloja, joissa kemikaalit voisivat järjestäytyä ’alustaviksi organismeiksi’.”

Vuonna 1953 Stanley Miller ja Harold Urey tekivät kuuluisan elämänsyntykokeen. Vaikka koe onkin säilyttänyt propaganda-arvonsa, tohtori Jonathan Wells ja useat muut Darwiniin skeptisesti suhtautuvat tiedemiehet ovat osoittaneet sen puutteet. Wells sanoi:

Miller-Ureyn kokeessa käytettiin simuloitua ilmakehää, jonka koostumus oli geokemistien mukaan väärä. Se ei ollut ”ensimmäinen onnistunut yritys, joka osoitti, miten orgaanisia molekyylejä on voinut syntyä Maan varhais-historiassa.” Kun oloja muutetaan niin, että ne vastaavat paremmin tietämystämme Maan alkuaikojen ilmakehästä, koe ei toimi.

Jotkut ovat asettaneet toivonsa ulkoavaruuteen. Sir Fred Hoyle vertasi elämän spontaania syntyä yhtä todennäköiseksi kuin romuvaraston halki pyyhkäisevän tornadon mahdollisuutta rakentaa osista nousuvalmis Boeing 747. Hänen mukaansa elämän on täytynyt tulla maapallolle ulkoavaruudesta.

Vaikka panspermialla on yhä kannattajansa, elämän synnyn naturalistiset selitykset ovat edelleenkin äärimmäisen epäuskottavia.

Yoshihiro Furukawa ja kollegat julkaisivat hiljattain Nature Geoscience –tiedelehdessä artikkelin, jossa he spekuloivat, että elämä ei tullut ulkoavaruudesta vaan meteoriitit ovat voineet saada aikaan kemiallisia reaktioita alkumeressä ja näin vauhdittaa elämän syntyä. He simuloivat kondriittien (yleisten meteoriittien) iskeytymistä mereen ja onnistuivat synnyttämään orgaanisia eli hiilipohjaisia yhdisteitä, esimerkiksi rasvahappoja ja amiineja.

Furukawa ja kollegat varmistivat, että tulokset eivät johtuneet kontaminaatiosta. Tästä huolimatta monet edelleenkin suhtautuvat skeptisesti elämänsyntyteorioihin. Esimerkiksi astrobiologi Jennifer Blank, joka työskentelee Kalifornian Mountain Viewn SETI -instituutiossa, arvelee, että emme koskaan löydäkään pätevää vastausta siihen, mistä elämä sai alkunsa.

Hyppäys aminohapoista toimivaan soluun todellakin vaikuttaa ihmeeltä. Solu on kaikkea muuta kuin Darwinin musta laatikko. Se on äärimmäisen mutkikas ja hieno tehdas, jonka kaikkien osien on oltava paikallaan ennen kuin se voi toimia.

Miten elämä siis sai alkunsa? Elämä syntyy vain elämästä. Soluun on ohjelmoitu valtava määrä informaatiota. Se näyttää siltä kuin se olisi suunniteltu.

Valitettavasti suunnittelu on sana, jonka mainitseminen on pannassa darvinistien hallitsemassa akateemisessa maailmassa.


Lähteet:

Matson, John. 2008. Rock And Roil: Meteorites Hitting Early Earth's Oceans May Have Helped Spawn Life. Scientific American.com (9. 12.).
http://www.sciam.com/article.cfm?id=rock-and-roil-meteorites&sc=wr_20081209

Morelle, Rebecca. 2006. Darwin's Warm Pond Idea is Tested. BBC News. (13. 2.) http://news.bbc.co.uk/2/low/science/nature/4702336.stm.

Wells, Jonathan. 2002. Inherit The Spin: Darwinists Answer “Ten Questions” with Evasions and Falsehoods. http://www.discovery.org/a/1106.