Kaikuluotaimensa lisäksi lepakot käyttävät näköä esteiden välttämiseksi

Kuva:  Wildchromes/Alamy

Joel Kontinen

Lepakot tunnetaan kyvystään käyttää kaikuluotausta esteiden välttämiseen ja suuntautumiseen. Ei kuitenkaan tiedetä, missä määrin lepakot hyödyntävät erittäin paikallista ja suunnattua kaikuluotaustaan navigointiin pitkillä matkoilla. Tutkijat siirsivät Kuhlin villilepakkolepakoita ja seurasivat niiden kotiutumiskykyä samalla kun manipuloivat niiden visuaalista, magneettista ja hajuaistimista ja seurasivat niitä tarkasti uuden käänteisen GPS-järjestelmän avulla. He osoittivat, että lepakot voivat tunnistaa sijaintinsa siirron jälkeen ja suorittaa useiden kilometrien karttapohjaista navigointia pelkällä kaikuluotaimella. Tätä tulosta tuki edelleen laajamittainen kaikuluotainmalli, joka paljastaa kuinka lepakot käyttävät ympäristöakustista tietoa suorittaakseen akustista kognitiivista karttapohjaista navigointia. Osoittautui myös, että navigointi paranee käytettäessä sekä kaikuluotainta että näköä.

Lepakot siis käyttävät kaikuluotaimen lisäksi myös näköä esteiden välttämiseksi, koska eläin on luotu ja älykkäästi suunniteltu kokonaisuus.

Lähde:

Aya Goldshtein, Xing Chen ja Yossi Yove 2024 Acoustic cognitive map–based navigation in echolocating bats | Science 31.10.

Lepakot jäljittelevät hyönteisten surinaa pelottaakseen pöllöjä

 

Kuva: Shutterstock / FJAH. 

Joel Kontinen

Lepakot jäljittelevät pistelevien hyönteisten surinaa pelästyttääkseen petopöllöt.

Tämän tyyppistä akustista huijausta, jossa vaaraton eläin matkii vaarallista, on havaittu aiemmin joillakin hyönteisillä, mutta sitä ei ole koskaan aiemmin kuvattu nisäkkäillä. Danilo Russo Napolin yliopiston Federico II:sta Italiassa kuuli ensimmäisen kerran omituisen huminan yli kaksi vuosikymmentä sitten työskennellessään tohtoriopiskelijana lepakoiden parissa.

"Huomasin, että kun käsittelimme lepakoita ottaaksemme ne pois verkosta tai prosessoimme niitä, ne surisivat kuin ampiaiset tai herhiläiset ", Russo kertoo.

Vasta äskettäin hän pystyi kokoamaan ryhmän tutkijoita tutkimaan ilmiötä. Russo ja hänen kollegansa aloittivat vertaamalla äänityksiä surisevista hiirikorvalepakoista (Myotis myotis) hyönteisten, kuten mehiläisten ja herhiläisten huminaan. Kun he rajoittivat äänten taajuutta heijastamaan sitä, kuinka pöllö kuulee ne, tiimi huomasi lepakoiden ja hyönteisten surinan näyttävän vieläkin samanlaisilta. Seuraavaksi he soittivat sarjan ääniä kahdeksalle pöllölle ja kahdeksalle ruskeapöllölle, joista puolet oli villejä ja toinen puoli vankeudessa kasvatettua.

Jokainen pöllö kuuli neljä ääntä: surisevan lepakon, länsimaisen mehiläisen, euroopan herhiläisen ei-surisevan lepakon ääntelyn. Kaikissa tapauksissa pöllöt siirtyivät kauemmaksi äänilähteestä kuultuaan surinaa. Kun linnut kuulivat lepakoiden surinaa, ne lähestyivät äänen lähdettä.

Benjamin Sulser, joka tutkii lepakoiden herhiläiset -evoluutiota American Museum of Natural Historyssa New Yorkissa, sanoo olevansa kiinnostunut, mutta ei yllättynyt löydöistä. "Jos tarttuisin lepakkoon ja se antaisi herhiläisten -ääntä, ajattelisin kahdesti, enkä ole edes lepakkosaalistaja", hän sanoo. Vaikka kaikki pöllöt pelästyivät surinasta, jotkut linnut perääntyivät enemmän kuin toiset.

Tutkijat epäilevät, että pöllöjen erilaiset reaktiot voivat liittyä niiden aikaisempiin kokemuksiin, sillä luonnonvaraisimmat reaktiot tulivat villipöllöiltä, jotka ovat mahdollisesti joutuneet kohtaamaan pistäviä hyönteisiä. Salser sanoo olevansa utelias näkemään, estääkö tämä matkiminen muita lintupetoja pöllöjen lisäksi. "Se, että hälytykset vaikuttavat pöllöihin, ei tarkoita, että ne vaikuttaisivat vain pöllöihin." Hän huomauttaa, että jos suuremmat hiirikorvalepakkot käyttävät akustista petosta, muut voivat tehdä samoin. "Lepakkoissa on niin monenlaista, että olisin yllättynyt, jos tämä olisi ainoa lepakko, joka käyttää ääntä tällä erityisellä tavalla", Salser sanoo.

Lähde:

Wetzel, Corryn , 2022, Bats buzz like bees and hornets to scare off hungry owls New Scientist  9.5.

Lepakoiden ällistyttävät kyvyt eivät mairittele Darwinia

Lepakko pitää myös kaktuksen medestä. Kuva: U.S. Fish and Wildlife Service Headquarters, CC BY 2.0.





Joel Kontinen

Lepakoiden ällistyttävät kyvyt eivät mairittele Darwinia. Niiden suunnistuskyky on ilmiömäinen, ja ne pystyvät lentämään 160 kilometrin tuntivauhtia. Niiden syke voi vaihdella 200 lyönnistä 1000 lyöntiin minuutissa.

Sikäli kuin tiedämme, jo varhaisin lepakko muistutti nykylepakoita kaikuluotaimineen.

Joillain lepakoilla on karvainen kieli, jolla ne imevät hedelmistä nektariinia. Tuoreen tutkimuksen mukaan nämä lentävät nisäkkäät pystyvät kielensä hiusmaisilla ulkonemilla hörppimään kukkien mettä ihanteellisen tehokkaasti.

Tästä ei voida kiittää darvinistisia prosesseja vaan Jumalaa, joka on kaiken luonut toimivaksi jo alusta lähtien.


Lähde:

Crane, Leah. 2018. Bats’ hairy tongues are perfectly adapted for lapping up nectar. New Scientist (15.2.).

Varhaisin lepakko muistutti nykylepakoita – myös tavoiltaan

Kuva: Obsidian Soul, CC BY-SA 3.0.





Joel Kontinen

Nature julkaisi viime viikolla lepakkotutkimuksen, joka haastaa vanhat käsitykset muinaisten lepakkojen kyvystä käyttää kaikuluotausta. Tutkijat arvelivat ennen, että “52 miljoonaa vuotta” vanha varhaisin lepakko Onychonycteris finneyi ei pystynyt kaikuluotaamaan.

Nina Veselka ja kollegat tutkivat 26 nykyistä lepakkolajia tietokonetomografialla ja vertasivat niitä muinaislepakkoon. He päätyivät siihen, että myös Onychonycteris finneyi pystyi luultavasti käyttämään kaikuluotausta, koska sen kurkun luu oli yhteydessä sen korvanseudun luuhun aivan kuten nykylepakoillakin.

Jälleen kerran kävi ilmi, että lajit pysyttelevät yllättävän pitkään samanlaisina – myös tavoiltaan.


Lähde:

Veselka, Nina, David D. McErlain, David W. Holdsworth, Judith L. Eger, Rethy K. Chhem, Matthew J. Mason, Kirsty L. Brain, Paul A. Faure ja M. Brock Fenton. 2010. A bony connection signals laryngeal echolocation in bats. Nature 463, 939-942. (18.2.)