torstai 15. elokuuta 2013

Lepakko kertoo nerokkaasta suunnittelusta

Lepakon ominaisuudet kiehtovat tutkijoita. Kuva Wikipediasta.





Joel Kontinen

Monien muiden eläinten tavoin myös lepakot ovat kiehtoneet tutkijoita. Aamulehti julkaisi niistä hiljattain kokosivun jutun, jossa sanottiin esimerkiksi:

Vaikka lepakot ovat liidelleet taivaalla arviolta jo 55 miljoonaa vuotta, on tutkimustietoa niistä edelleen niukalti.

Huolimatta siitä lepakkojen kuudes aisti kaikuluotaus on houkuttanut jopa sotateollisuutta ja horrostuksen nerokas energiansääntömekanismi kutkutellut tutkijoiden mieltä
.”

Lepakot eivät tue evoluutiota, koska niistä varhaisimmat muistuttavat nykylepakkoja, ja vuosimiljoonien kulkua ei pystytä todentamaan.

Darvinistiset prosessit eivät kykene suunnittelemaan, joten nerokkaasti suunnitellut lepakot tuottavat – tai ainakin niiden pitäisi tuottaa – evolutionisteille päänvaivaa ja unettomia öitä, joita he voisivat näin syksyn tullen käyttää esimerkiksi lepakkojen tarkkailuun.


Lähde:

Rannikko, Ann-Mari. 2013. Öisen taivaan pikkuruiset tuntemattomat. Aamulehti 13.8., B23.