Darvinistinen tarina apinoiden kyvyistä

 

Kuva: Christophe Courteau/luontopl. Courteau/naturepl.com

Joel Kontinen

Thaimaan saarella villit apinat tarttuivat kivityökaluihin, kun Covid-19 pysäytti matkailun. Pitkähäntäiset makakit Koh Pedin saarella näyttävät oppineen uuden tavan hakea ruokaa: ne alkoivat käyttää kivityökaluja Covid-19-pandemian aikana, jolloin turistit eivät enää ruokkineet niitä matkustusrajoitusten vuoksi. Jotkut pitkähäntämakakit kehittivät uusia taitoja karanteenin aikana.

Useat muut kädelliset käyttävät kivityökaluja, mutta emme ole voineet tutkia tämän käyttäytymisen alkuperää aiemmin, sanoo Jonathan Reeves Max Planck Institute for Evolutionary Anthropologysta Leipzigistä, Saksasta.

Tämä on taas yksi darvinistinen tarina apinoiden kyvyistä.

 

Lähde: Michael Marshall 2023. Monkeys in Thailand took up stone tools when covid-19 stopped tourism | New Scientist 26.12.

 

Myytti voittaa tieteen Porin neandertalinäyttelyssä

Darvinistinen tarinointi voittaa tieteen tulokset Porin Neandertalit-näyttelyssä.



Joel Kontinen


Vuonna 2007 Science luonnehti ihmisen (H. sapiens) ja simpanssin (Pan troglodytes) oletettua yhden prosentin geneettistä eroa myytiksi. Vuonna 2002 Proceedings of the National Academy of Sciences sai eroksi 4,8 prosenttia.

Luonnonhistoriallisilla museoilla on tästä huolimatta tapana kertoa kävijöilleen, että ihmisen ja simpanssin geneettinen ero on yhdestä kahteen prosenttia. Satakunnan museon Neandertalit-näyttely toistaa tämä mantraa ja ilmoittaa eroksi 1,6 prosenttia.

Luku on täysin pielessä. Viime aikojen tutkimukset osoittavat ihmisen ja simpanssin eron olevan 30 prosentin luokkaa. Ingo Ebersberger ja kollegat julkaisivat jo vuonna 2007 Molecular Biology and Evolution -lehdessä vertailevan tutkimuksen, jossa he päätyivät siihen, että ihmisen ja simpanssin geneettinen ero on 23 prosenttia.

Myöhemmät tutkimukset viittaavat siihen, että ero on vieläkin suurempi.

Genetiikan tohtori Jeffrey Tomkins on osoittanut, että ihmisen ja simpanssin genomien vertailussa ei suinkaan verrata koko perimää, vaan osa kaikkein kriittisimmästä sekvenssistä jää sen ulkopuolelle. Lisäksi vertailu kohdistuu yksinomaan samankaltaiseen DNA-sekvenssin osaan.

Ihmisen ja simpanssin genomien 98–99 prosentin samankaltaisuus on täysin harhaanjohtava väite. Simpanssin genomi on 10–12 prosenttia suurempi kuin ihmisen, ja suuri osa genomeista ei vastaa lainkaan toisiaan eli niiden yhteenkuuluvuus on tasan nolla prosenttia.

Mutta 20–30 prosentin erolla ei ole sitä propaganda-arvoa, mitä 1,6 prosentilla on. Darvinistit eivät halua hylätä hyvää teoriaa pelkästään puuttuvien todisteiden vuoksi.

Lisää apinajuttuja Aamulehdessä

Vesa Vanhalakka näkee apinoissa vain sukulaisuudesta kertovia piirteitä.


Joel Kontinen

Vesa Vanhalakalla on tapana ilahduttaa Aamulehden lukijoita apinajutuilla. Hiljattain hän taas haki apinoista tukea darvinistiselle evoluutiolle. Tällä kertaa hän vetosi esimerkiksi siihen, että apinaemot pitävät hyvää huolta jälkeläisistään ja että simpanssi saattaa surra kuollutta lajitoveriaan.

Tällaiset piirteet eivät vielä kerro mitään evoluutiosta, koska miltei kaikki eläimet puolustavat jälkeläisiään ja etenkin elefanttien tiedetään surevan vainajia.

Vanhalakan tekstissä on todella paha virhe. Hän toistaa vanhaa darvinistista mantraa eli sitä, että ihmisen ja simpanssin geeneistä ”lähes 99 prosenttia ovat samoja”. Näin oppikirjat ja luonnontieteen museot saattavat edelleenkin asian ilmaista, mutta todellisuudessa erot ovat huikeat. Simpanssin genomi on 10-12 prosenttia suurempi kuin ihmisen, ja suuri osa genomeista ei vastaa lainkaan toisiaan.

Erot eivät sitä paitsi lopu tähän.

Nature selosti viime vuonna ihmisen ja simpanssin Y-kromosomien eroja. Tutkijat huomasivat, että simpanssin Y-kromosomissa on vain 2/3 ihmisen vastaavista geeneistä tai geeniperheistä ja 47% proteiineja koodaavista elementeistä. 30 prosentilla simpanssin Y-kromosomista ei ole lainkaan vastinetta ihmisen vastaavassa kromosomissa. Lisäksi 30 prosenttia ihmisen Y-kromosomista ei vastaa ollenkaan simpanssin Y-kromosomia.


Lähteet:


Buchen, Lizzie. 2010. The fickle Y chromosome. Nature 463, 149.

Vanhalakka, Vesa. 2011. Kunnes kuolema meidät erottaa. Aamulehti 17.4. Asiat, 18.