Ovatko tiedemiehet vihdoin selvittäneet, kuinka kärpäsloukut napsahtavat kiinni?

 

Kuva: Jeanne Bourdier, Corentin Mollier.

Joel Kontinen

Kärpäsloukku (Dionaea muscipula) on askarruttanut tieteilijöitä jo pitkään. Charles Darwin ei tiennyt, miten se syö hyönteisiä ja hämähäkkejä.

Tämä liittyy älykkääseen suunnitteluun, koska kärpäsloukku ei tee mitään sattumalta.

On laajalti ajateltu, että mekanismi sisältää veden pumppaamisen ansan toiselta puolelta toiselle kudoksen läpi. Tämä aiheuttaisi yhden puolen kutistumisen ja toisen turpoamisen, mikä synnyttäisi loukun sulkemiseen tarvittavan kaarevuuden.

Tämän hypoteesin testaamiseksi Yoël Forterre Aix-Marseillen yliopistosta Ranskasta ja hänen kollegansa mittasivat, kuinka kauan veden kulkeminen loukun läpi kestää, sekä yksittäisten solujen että kasvikudoksen läpi.

Hän seuraavaksi havaitsivat, että loukku muuttui töyssyisemmäksi laukaisun jälkeen – muutos, jonka he sanovat voivan tapahtua vain soluseinän jäykkyyden vähentyessä. Niinpä he tutkivat, voisiko jonkinlainen soluseinän pehmeneminen olla vastuussa loukun sulkeutumisesta, käyttämällä pieniä antureita epidermiksen solujen sisällä olevien mekaanisten voimien mittaamiseen. "Kun loukku laukeaa, epidermiksen ulomman kerroksen soluseinät pehmenevät nopeasti", Forterre sanoo.

"Nämä signaalit toimivat kasvin hermosignaalin vastineena", hän sanoo. "Ne mahdollistavat tiedon kosketuksesta välittymisen laukaisuhiuksista kaukaisiin loukun soluihin yli sekunnin murto-osassa."

Kun se vastaanottaa signaalin, loukun ulkopinta muuttuu nopeasti mekaanisesti vähemmän jäykäksi, jolloin kudokseen varastoituneet sisäiset jännitykset vapautuvat ja paineistetut sisäsolut pääsevät laajenemaan enemmän kyseisellä puolella. Tämän seurauksena ulkoreunat pitenevät, kun taas sisäpinta pysyy jäykkänä, jolloin loukku taipuu ja sulkeutuu.

Lähde:

James Woodford 2026 Have we finally worked out how Venus flytraps snap shut? | New Scientist 11.6.

Miljoonia fossiilisten valaanluiden jäänteitä löytyi syvänmeren "nekropolista"

 

Kuva: Global TREnD, IDSSE.

Joel Kontinen

Maailman syvin tunnettu valaiden hautausmaa on löydetty eteläisestä Intian valtamerestä 7 kilometrin syvyydestä. Sieltä löydettyjen jäänteiden joukossa on uusi sukupuuttoon kuollut nokkavalaslaji ja muita yli 5 miljoonaa vuotta vanhoja fossiileja, kuten evolutionistit sanovat.

Vuoden 2023 alussa Peng Zhou Kiinan tiedeakatemiasta ja hänen kollegansa tekivät 32 sukellusta miehitetyllä sukellusveneellä 1200 kilometrin syvyydessä merenpohjassa.

Retkikunta oli osa Global Hadal Exploration -ohjelmaa, kiinalaisten tiedemiesten johtamaa pyrkimystä tutkia kaikkia planeetan valtamerien syvimpiä osia, jotka ulottuvat 6000–11 000 metrin syvyyteen pinnan alapuolella. Näissä syvyyksissä ei ole valoa, ja elämän on selviydyttävä pinnalta putoavalla vedellä tai tuotettava oma energiansa kemikaaleista – tämä tunnetaan kemosynteesinä.

”Se tuntui syvästi erityiseltä”, Zhou sanoo. ”Katsoimme miljoonien valaiden – joista osa oli yli 5 miljoonaa vuotta vanhoja – viimeistä leposijaa – syvää aika-arkistoa evoluutiosta ja syvänmeren elämästä. Se oli nöyrryttävää ja kunnioitusta herättävää, ja kohtelimme paikkaa sen ansaitsemalla kunnioituksella.”

Ryhmä löysi yhteensä 485 aktiivista valaiden putoamis- ja fossiililöytöpaikkaa. Sukellusaluksen robottikäsivarsien avulla he keräsivät 43 fossiilinäytettä, joiden ikä oli 120 000–5,26 miljoonaa vuotta.

Nuorempien fossiilien joukossa useimmat olivat nokkavalaita, jotka kuuluivat kahteen elävään lajiin: Andrewsin nokkavalaaseen (Mesoplodon bowdoini) ja hammasvalaaseen (Mesoplodon layardii).

Tähän mennessä tiimi on virallisesti kuvannut yhden uuden lajin, nimeltään Pterocetus diamantinae. He ovat kuitenkin keränneet myös useita fragmentteja, jotka saattavat sisältää muita tieteelle tuntemattomia lajeja, kertoo tiimin jäsen Giovanni Bianucci Pisan yliopistosta Italiasta. " Yhdistelmä luutiheyttä, hidasta hautautumista ja mineraalipäällysteitä on estänyt näiden luiden häviämisen yli 5 miljoonan vuoden ajan", sanoo Xiaotong Peng Kiinan tiedeakatemiasta.

Löytö vaikuttaa siltä, että Nooan ajan vedenpaisumus olisi tappanut näitä eliöt. Mutta se ei ollut hidas kuolema, vaan valaat kuolivat hetkessä.

Lähde: 

James Woodford 2026 Millions of fossil whale bones found in deep-ocean ‘necropolis’ | New Scientist 10.6.

Lelu-universumi osoittaa, että aika voi olla kvantti-illuusio

 

Kuva: Quality Stock / Alamy

Joel Kontinen

Mitä aika on? Onko sitä todella olemassa? Jotkut teoreetikot sanovat, että se on illuusio, jonka kvanttivuorovaikutukset kokoavat yhteen.

Ajan kuluminen ei ehkä ole muuta kuin illuusio, joka syntyy maailmankaikkeuden eri osien välisistä kvanttivuorovaikutuksista – ainakin tämä pitää paikkansa kosmoksen lelumallissa. Koe voi antaa vihjeitä ajan luonteesta omassa maailmankaikkeudessamme

Giovanni Barontini Birminghamin yliopistosta Isosta-Britanniasta alkoi miettiä aikaa katsellessaan 6-vuotiaan poikansa leikkiä. "Hän rakensi omaa pientä maailmankaikkeuttaan, ja ajattelin, että se on melko lailla sama asia, mitä me teemme myös laboratorioissamme, kun rakennamme ultrakylmien atomien järjestelmää", hän sanoo. "Mutta sitten aloin ajatella, että tämä on myös aika tylsä ​​maailmankaikkeus, koska siellä ei tapahdu paljon, ja jos mitään ei tapahdu, se on kuin aika ei kulkisi."

Lähde:

Karmela Padavic-Callaghan 2026 Toy universe shows that time could be a quantum illusion | New Scientist 11.6.

Dinosaurukset tappaneen asteroidin törmäyspaikka pysyi kuumana miljoonia vuosia

 

Kuva: Shutterstock

Joel Kontinen

Chicxulub-asteroidin törmäyskohdasta poratut näytteet osoittavat, että laajalle levinneen tuhon ohella törmäys loi laajan maanalaisen ekosysteemin, joka oli täynnä kuumaa vettä ja joka suojeli mikrobielämää.

Kun asteroidi iskeytyi Meksikoon evolutionistien mukaan noin 66 miljoonaa vuotta sitten, maaperä pysyi kuumana vielä miljoonia vuosia, Tämä käy ilmi kaivauksista, joilla tutkitaan, miten maa kuivui törmäyksen jälkeen.

Dinosaurukset tuhonnut asteroidi-isku osui maahan sellaisella voimalla, että kesti vähintään 8 miljoonaa vuotta ennen kuin törmäyskohta jäähtyi ja loi lämpimän maanalaisen ekosysteemin, jossa mikroskooppinen elämä kukoisti.

Chicxulub-asteroidin, joka törmäsi Maahan 66 miljoonaa vuotta sitten nykyisessä Meksikossa, uskotaan olleen halkaisijaltaan jopa 15 kilometriä. Isku aiheutti niin paljon ilmastokaaosta, että se pyyhki pois kolme neljäsosaa maapallon lajeista. Kaikki dinosaurukset lintujen esi-isiä lukuun ottamatta kuolivat sukupuuttoon ja ydintalvi valtasi planeetan ainakin 15 vuodeksi.

Lähde:

James Woodford 2026 Dinosaur-killing Chicxulub asteroid impact site stayed hot for millions of years | New Scientist 9.6.

Pakastetun rotan kromosomi on herätetty henkiin hiiren sisällä

 

Kuva: Yamanashin yliopisto

Joel Kontinen

Pakastetun rotan kromosomi on sijoitettu hiiren sisään. Jotkut tiedemiehet uskovat, että he käyttävät tätä strategiaa yrittääkseen saada mammutit takaisin.

Tutkijat ovat luoneet hiiriä, joissa on soluja, joihin on lisätty rotan kromosomi. Nämä kimeeriset hiiret koostuvat joistakin soluista, joissa on rotan kromosomi.

Sukupuuttoon kuolevien eläinten palauttamiseen erikoistunut yritys Colossal Biosciences saattaa olla tekemässä hyppyä. Mammuttien kromosomien herättäminen henkiin elävissä soluissa saattaa olla mahdollista, kun tiedemiehet siirsivät yli vuoden pakastetun rotan kromosomin eläviin hiiren soluihin. Sitten he loivat kokonaisia ​​hiiriä, joiden soluista osa sisältää lisätyn rotan kromosomin.

"Kun olemme hioneet tekniikkaa, alamme testata sitä norsujen soluilla", sanoo Teruhiko Wakayama Yamanashin yliopistosta Japanista. "Jos onnistumme lisäämään norsujen kromosomeja hiiren alkion kantasoluihin, haluamme ehdottomasti kokeilla sitä mammuttien kanssa."

Lähde:

Michael Le Page 2026 A chromosome from a frozen rat has been resurrected inside mice | New Scientist 5.5.

Pieniä ongelmanratkaisijoita

 

Kuva: Mikko Törmänen/Oulun yliopisto

Joel Kontinen

Tutkimukset ovat paljastaneet, että simpanssit muistuttavat meitä läheisesti. Mutta itse asiassa jopa mehiläiset, joilla on pieni pää, omaavat monia piirteitämme. Ne ovat täynnä älykkään suunnittelun piirteitä.

Kimalaiset ovat paljon kognitiivisesti kehittyneempiä kuin aiemmin on ajateltu: ne leikkivät palloilla, laskevat, tunnistavat kasvoja ja jopa tuntevat rytmin. Ei kuitenkaan ole osoitettu, että ne voisivat saavuttaa yhden kognitiivisen suorituskyvyn korkeimmista huipuista: kyvyn ratkaista ongelma spontaanisti. Jotkut tutkijat testasivat tätä kykyä antamalla mehiläisille pallon, jota voitiin käyttää työkaluna muuten saavuttamattoman kukkapalkinnon saavuttamiseksi. Mehiläiset, joiden oli annettu leikkiä pallolla ja päästä kukkaan, oppivat spontaanisti liikuttamaan palloa päästäkseen kukkaan, kun ne olivat läsnä yhdessä.

Lähde:

Sacha Vignieri Tiede 2026 In Science Journals | Science 4.6.

Stonehengen alttarikiveä ei luultavasti kuljettanut jäätikkö

 

Kuva: Heritage Image Partnership Ltd /Alamy

Joel Kontinen

Stonehengen alttarikiveä ei kuljettanut jäätikkö. Se viittaa siihen, että ihmisillä oli tuolloin näky jumalasta, jolle he uhrasivat. Jotkut tutkimukset väittävät, että sen toivat miehet, jotka tiesivät, että heidän oli palveltava häntä kiittämällä häntä.

”Viisi metriä pitkä monoliitti, joka on osittain hautautunut kahden muun kiven alle ja peittynyt siihen, on ollut nykyisellä paikallaan Stonehengen työstettyjen lohkareiden keskellä noin 4500 vuotta.

Vuonna 2024 tutkijat, mukaan lukien Anthony Clarke Curtinin yliopistosta Perthistä, Australiasta, määrittivät kiven kemiallisen koostumuksen perusteella, että alttarikivi oli peräisin Koillis-Skotlannista.

Alttarikiven kemiallinen sormenjälki täsmäsi Orcadian altaan paljastumiin, geologiseen muodostumaan, joka peittää osia Koillis-Skotlannista. Tämä tarkoitti, että kiven on täytynyt kulkeutua 750 kilometriä etelään Stonehengeen Etelä-Englantiin.

Jotkut muut Stonehengen muodostavat kivilajit, jotka painavat 25–30 tonnia, kuljetettiin ihmisten toimesta kymmeniä kilometrejä. Tämä tarkoittaa, että riittävän ajan kuluessa heillä olisi ollut teknologiaa ja tahtoa siirtää alttarikiveä vielä kauemmas, Clarke sanoo.”

Lähde:

James Woodford 2026 Stonehenge's altar stone probably wasn't transported by a glacier | New Scientist 4.6.