Aavikkomuurahaiset rakentavat maamerkkejä auttaakseen löytämään tiensä kotiin

Kuva; Markus Knaden, Max Planck Institute for Chemical Ecology.

Joel Kontinen

Aavikkomuurahaislaji rakentaa kumpuja navigoinnin maamerkeiksi. Ne auttavat niitä löytämään tiensä kotiin muuten tasaisessa Saharassa.

Aavikkomuurahaiset ovat kuuluisia suunnistustaidoistaan. Monet niistä kulkevat pitkiä matkoja kerätäkseen ruokaa siirtokuntaansa. Mutta nämä ravinnonhakumatkat ovat erityisen pelottava tehtävä Cataglyphis fortisin kaltaisille muurahaisille, jotka elävät Tunisian suolatasangoilla ja joiden on siksi löydettävä sormenpaksuiset sisäänkäynnit maanalaisiin pesiin ilman maamerkkejä, kuten kasveja, kukkuloita ja vesistöjä.

Markus Knaden Max Planck Institute for Chemical Ecologysta Saksasta ja kollegat päättivät tutkia C. fortisin rakentamien kumpujen tarkoitusta havaittuaan niiden vaihtelevan korkeuden. Suolapannun pensaiden peittämillä reunoilla pesien läheisyydessä olevat kummut olivat tuskin havaittavissa, kun taas keskellä olevat kummut saattoivat nousta yli 25 senttimetrin korkeuteen, mikä viittaa siihen, että ne olivat tärkeitä navigoinnin kannalta.

Aavikkomuurahainen juoksee niin nopeasti, että se kulkee 100 kertaa kehonsa pituuden sekunnissa.

Tutkijat aloittivat seuraamalla hyönteisten sijaintia GPS:llä ja havaitsivat, että niillä on korkea kuolleisuus. Pisimmillä matkoilla, jotka olivat yli 2 kilometriä, noin 20 prosenttia muurahaisista ei päässyt takaisin pesään, vaan kuoli paahtavassa helteessä.

Tutkijat seurasivat muurahaisia 16 pesässä. Joidenkin pesien läheltä poistettiin osa viereisistä kummuista ja toisista tutkijat poistivat kaikki jätti ympäristön kummut. He havaitsivat, että kumpujen poistaminen lisäsi 250–400 prosentin todennäköisyyttä, että muurahaiset eivät löydä tietä kotiin. Lähes kaikissa tapauksissa ravinnonhakijoiden pesäkaverit alkoivat nopeasti rakentaa uudelleen puuttuvia rakenteita.

Kun Knaden ja hänen tiiminsä korvasivat kummut keinotekoisilla maamerkeillä – suurten sammuttimien kokoisilla mustilla sylintereillä – he havaitsivat, että muurahaiset eivät rakentaneet kumpuja uudelleen. "Tällaisen pesämäen rakentaminen on valtava työ. Satoja muurahaisia työskentelee koko yön”, Knaden sanoo. "Joten ne eivät tee sitä, jos niiden ei ole pakko." Keinotekoisten maamerkkien avulla muurahaiset kulkivat suorempia polkuja kotiin, kuten ne tekivät ennen kumpujen tasoittamista.

"Olemme tottuneet löytämään lukemattomia tapoja, joilla hyönteisetsijät käyttävät älykkäitä temppuja auttamaan tehokkaassa navigoinnissaan, mutta olin hieman hämmästynyt, kun tämä ulottui pesäarkkitehtuuriin", sanoo Paul Graham Sussexin yliopistosta.

Jäljellä oleva mysteeri on, kuinka siirtokunta seuraa, milloin se tarvitsee uusia maamerkkejä. C. fortis -yhdyskunnissa on työnjako, joten vanhemmat ravintoa etsivät muurahaiset voivat ilmoittaa rakentamisesta vastaaville nuorille muurahaisille, että he tarvitsevat maamerkkejä. Tai se voi olla nuorempien muurahaisten aloite nähdessään vanhemman siirtokuntakumppaninsa vaikeuksia palaamisesta.

Lähde;

Wetzel,  Corryn, 2023. Desert ants build landmarks to help them find their way home, New Scientist 31.5.

Lepakot suunnistavat käyttäen Maan magneettikenttää

 

Kuva:  Wildchromes/Alamy, ,

Joel Kontinen

Vaeltavat lepakot käyttävät Maan magneettikenttää navigoidakseen pimeässä

Sopraanopipistrellit voivat aistia magneettikenttälinjojen napaisuuden ja kaltevuuden ja käyttää laskevan auringon sijaintia sisäisen kompassinsa kalibroimiseen.

Muuttolepakot käyttävät magneettista aistia navigoidakseen pitkiä matkoja ja kalibroivat sisäisen kompassinsa laskevan auringon sijainnin perusteella joka ilta.

Monet eläimet, mukaan lukien kilpikonnat, linnut ja mahdollisesti jopa ihmiset, voivat käyttää Maan magneettikenttää joko orientoitumiseen tai navigointiin. Toistaiseksi ei ole ollut suoria todisteita siitä, että myös muuttavat nisäkkäät käyttäisivät tätä tunnetta, jota kutsutaan magnetoreseptioksi.

Muuttolepakot matkustavat satoja tai jopa tuhansia kilometrejä vuosittain. Yömatkailijoina he eivät voi luottaa visuaalisiin vihjeisiin.

Lähde:

 Kemeny , Richard, 2023. Migrating bats use Earth’s magnetic field to navigate in the dark, New Scientist 29. 5

Maahan on lähetetty viesti avaruusolijoilta

 

Kuva: Seth Shostak/SETI Institute. 

Joel Kontinen

 Marsia kiertävästä avaruusaluksesta on lähetetty Maahan koodattu viesti simuloimaan mahdollista kommunikaatiota kehittyneeltä muukalaissivilisaatiolta

 Marsia kiertävästä avaruusaluksesta on lähetetty Maahan viesti, joka simuloi edistyneen avaruussivilisaation mahdollista viestintää.

Toukokuun 24. päivänä Marsissa sijaitsevalla avaruusaluksella Trace Gas Orbiter (TGO) lähetettiin koodattu viesti – vain muutaman kilotavun kokoinen – planeetallemme. SETI:n Allen Telescope Array Kaliforniassa on poiminut Marsia kiertävältä avaruusalukselta lähetetyn viestin.

Tämä on evolutionistien näkemys. Elämää täytyy heidän mukaansa olla Marsissa ja kaikkialla avaruudessa. 

 Lähde; 

O’Callaghan, Jonathan. 2023.  Fake alien message sent to Earth to prepare us for first contact New Scientist 25.5.

Kysymyksiä, joita pelkään: Kuinka universumi sai alkunsa ja mikä on aika-avaruus?

 

Kuva:  NASA, ESA, CSA, STScI; J. DePasquale, A. Koekemoer, A. Pagan (STScI), . 

Joel Kontinen

On kaksi kysymystä, joita jokseenkin pelkään, kun tiedotan tieteestä yleisölle. Ja valitettavasti ne ovat melko yleisiä, koska ne kiinnostavat kaikkia, myös minua.

Ensimmäinen on: "Mitä oli ennen maailmankaikkeuden alkua?" Toinen: "Mikä on aika-avaruus?" Saatat ajatella, että todella nauttisin mahdollisuudesta vastata sellaisiin kyselyihin, koska ne ovat minun kaltaisteni teoreettisten kosmologien toiminnan ydin. Se on kirjaimellisesti työnkuvassa, jonka kerron usein ihmisille yrittäväni ymmärtää aika-avaruuden alkuperää ja kehitystä ja kaikkea sen sisällä.

Kysymyksiin voisi vastata Genesiksen sanoilla, alussa ei ollut mitään, sitten Jumala loi taivaan ja maan, Sitä tuli aika-avaruus.  

Lähde:

Prescod-Weinstein, Chanda., 2023.  Questions I dread: How did the universe begin, and what is space-time? New Scientist 24. 5.

 

Perhoset kehittyivät evoluution mukaan Amerikassa

 

Shutterstock / Katherenes. 

Joel Kontinen

Perhoset kehittyivät 100 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa.

Monet tutkijat luulivat, että perhoset kehittyivät ensin Aasiassa, mutta maailmanlaajuinen geneettinen analyysi viittaa siihen, että ne syntyivät Pohjois-Amerikassa, paljon ennen kuin evoluution mukaan muut kuin linnut ja dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon.

Perhoset leijuivat ensimmäisen kerran näyttämölle Pohjois-Amerikassa noin 100 miljoonaa vuotta sitten geneettisen analyysin mukaan. Löytöjä on käytetty yksityiskohtaisen perhosten sukupuun luomiseen, mikä antaa tutkijoille uusia käsityksiä perhosten evoluution alkuperästä ja niiden leviämisestä ympäri maailmaa.

"Yllättäen perhosten perhesuhteita ja historiaa ei tunneta kovin hyvin", sanoo Akito Kawahara Floridan yliopistosta.

Aiemmissa pienemmissä hankkeissa oli yritetty löytää hyönteisten vanhimmat esi-isät, Kawahara sanoo.

Lähde:

 Buehler,  Jake, 2023.  Butterflies evolved 100 million years ago in North America, New Scientist  15.5.

,

 

Älykkäästi suunniteltu perhonen välttelee virusinfektioita

Shutterstock/SoFlo Shots.  

Joel Kontinen

 

Ruokinta eksoottisella rikkaruoholla kotoperäisten kasvien sijaan näyttää auttavan valkoisia riikinkukkoperhosia torjumaan virusinfektioita. Löydös viittaa tiettyjen lajien kykyyn hyödyntää ympäristöönsä tuotua uutta kasvistoa parantaakseen selviytymismahdollisuuksiaan. 

Nadya Muchoney Nevadan yliopistosta Renossa ja hänen kollegansa halusivat tutkia ruokavalion vaikutusta valkoisiin riikinkukkoperhosiin (Anartia jatrophae) – suuriin mustavalkoisiin perhoslajeihin, joita tavataan tyypillisesti Amerikasta.

Evoluutio ei opeta perhosia välttemään virustauteja, sen tekee älykäs suunnittelu. 

Lähde:

Bolakhe, Saugat, 2023, Eating non-native plants helps some butterflies fight viral infections. 

New Scientist,  11.3. 

 

Grönlanninvalaat voivat elää yli 200 vuotta

 

Kuva:Nature Picture Library / Alamy arkistovalokuva.

Joel Kontinen

 

Grönlanninvalaat, maailman pisimpään elävät nisäkkäät, kärsivät harvoin syövästä, ja tämä voi osittain johtua siitä, että niiden solut korjaavat vaurioituneen DNA:n erittäin tehokkaasti.

Suurissa eläimissä on enemmän soluja kuin pienissä, joten niiden pitäisi olla todennäköisemmin syöpää, mutta näin ei näytä olevan. Tämä odottamaton ilmiö tunnetaan Peton paradoksina.

Itse asiassa monilla massiivisilla eläimillä on erittäin alhainen syöpäriski, mukaan lukien keulavalaat (Balaena mysticetus).  

Grönlanninvalaat ovat älykkäästi sunniteltuja. 

Lähde:  

Wong Carissa. 2023. a Bowhead whales may resist cancer thanks to superior DNA repair ability, New Scientist 22.5.