Kuva: Jeanne Bourdier, Corentin Mollier.
Joel Kontinen
Kärpäsloukku (Dionaea muscipula) on askarruttanut
tieteilijöitä jo pitkään. Charles Darwin ei tiennyt, miten se syö hyönteisiä ja hämähäkkejä.
Tämä liittyy älykkääseen suunnitteluun, koska kärpäsloukku
ei tee mitään sattumalta.
On laajalti ajateltu, että mekanismi sisältää veden
pumppaamisen ansan toiselta puolelta toiselle kudoksen läpi. Tämä aiheuttaisi
yhden puolen kutistumisen ja toisen turpoamisen, mikä synnyttäisi loukun
sulkemiseen tarvittavan kaarevuuden.
Tämän hypoteesin testaamiseksi Yoël Forterre Aix-Marseillen
yliopistosta Ranskasta ja hänen kollegansa mittasivat, kuinka kauan veden
kulkeminen loukun läpi kestää, sekä yksittäisten solujen että kasvikudoksen
läpi.
Hän seuraavaksi havaitsivat, että loukku muuttui
töyssyisemmäksi laukaisun jälkeen – muutos, jonka he sanovat voivan tapahtua
vain soluseinän jäykkyyden vähentyessä. Niinpä he tutkivat, voisiko
jonkinlainen soluseinän pehmeneminen olla vastuussa loukun sulkeutumisesta,
käyttämällä pieniä antureita epidermiksen solujen sisällä olevien mekaanisten
voimien mittaamiseen. "Kun loukku laukeaa, epidermiksen ulomman kerroksen
soluseinät pehmenevät nopeasti", Forterre sanoo.
"Nämä signaalit toimivat kasvin hermosignaalin
vastineena", hän sanoo. "Ne mahdollistavat tiedon kosketuksesta
välittymisen laukaisuhiuksista kaukaisiin loukun soluihin yli sekunnin
murto-osassa."
Kun se vastaanottaa signaalin, loukun ulkopinta muuttuu
nopeasti mekaanisesti vähemmän jäykäksi, jolloin kudokseen varastoituneet
sisäiset jännitykset vapautuvat ja paineistetut sisäsolut pääsevät laajenemaan
enemmän kyseisellä puolella. Tämän seurauksena ulkoreunat pitenevät, kun taas
sisäpinta pysyy jäykkänä, jolloin loukku taipuu ja sulkeutuu.
Lähde:
James Woodford 2026 Have we finally worked out how Venus flytraps snap shut? | New Scientist 11.6.
Tekstit
