Christ Pantocrator - ikoni Daphnesta. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Media tuo monesti eteemme maailman, joka ei vaikuta kaikkein parhaalta. Isossa-Britanniassa kansanedustajat käyttävät valtion varoja omana säästöpossunaan. Myanmarissa eli Burmassa sotilasjuntta johtaa maata rautaisella kädellä. Zimbabwen valtias Robert Mugabe tuhoaa alaistensa toimeentulon rippeet. Iranissa opposition kannattajia pahoinpidellään ja näiden protestia isänsä kanssa katsonut teinityttö ammutaan hengiltä.
Suomessakaan ei kaikki ole niin kuin pitäisi.
Kaiken tämän keskellä Raamattu puhuu Jumalasta, joka on hyvä. Apostoli Paavali kirjoitti Titukselle kirjeen, jossa hän totesi: ”Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta” (Tit. 3:4-5).
Ihmiset ovat itse tehneet maailmasta pahan. Jumala ei ole käskenyt Mugabea ryöstämään maataan tai Burman sotilasjunttaa tekemään valtiostaan keskitysleirin. Hän ei myöskään ole innoittanut Iranin Mahmud Ahmadinedžadin juutalaisvihaa.
Pahuus on seuraus Genesiksen eli 1. Mooseksen kirjan syntiinlankeemuksesta. Synti pilasi alkuaan hyvän maailman.
Synti ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat mahdollisimman pahoja vaan sitä, ettei kukaan ole vielä ollut täysin hyvä – paitsi yksi nasaretilainen puuseppä, joka sai maksaa kalliin hinnan hyvyydestään.
Mutta tämä nasaretilainen puuseppä ei ollut tavallinen ihminen. "Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän,” (Joh. 7:40) juutalaiset temppelipoliisit sanoivat.
Nasaretin Jeesus oli myös ikuisuuden Jeesus, joka tuli historiaan Jumalan hyvyyden ja rakkauden ilmentymänä. Hän edelleenkin vaikuttaa niiden elämässä, jotka ottavat Hänet vastaan.
Tekstit
