Jotkut viimeisistä neandertalinihmisistä olivat yllättävän geneettisesti monimuotoisia

 

Kuva: Auricio Anton/Science Photo Library

Joel Kontinen

Luoteis-Euroopan neandertalinihmisten geneettinen analyysi paljastaa, että tämä populaatio oli yllättävän geneettisesti monimuotoinen, mikä vihjaa siihen, että sisäsiittoisuus ei johtanut lajin kuolemaan.

Uusi tutkimus osoittaa, että neandertalinihmiset olivat melko monimuotoisia ja että sisäsiittoisuus ei ollut merkittävä syy heidän kuolemaansa, jonka evoluutionistit sanovat tapahtuneen noin 40 000 vuotta sitten.

Jotkut Luoteis-Euroopan viimeisistä elossa olevista neandertalinihmisistä ovat saattaneet elää geneettisesti monimuotoisissa, hyvin toisiinsa yhteydessä olevissa ryhmissä.

Neandertalinihmisten (Homo neanderthalensis) geneettisiä tutkimuksia on rajoittanut sellaisten yksilöiden puute, jotka olisivat säilyneet riittävän hyvin DNA-analyysin mahdollistamiseksi. Saatavilla on vain neljä korkealaatuista genomia – kolme neandertalinihmisten maantieteellisen levinneisyysalueen reunalta Siperiasta – vaikka heikompilaatuisia näytteitä on enemmän. Tämä tarkoittaa, että genetiikka ei ole pystynyt kertomaan meille paljoakaan heidän yhteisöjensä sosiaalisesta rakenteesta, mutta olemassa oleva genominen tieto viittasi siihen, että neandertalinihmisten vähentyessä heistä tuli sisäsiittoisia, mikä on saattanut vaikuttaa heidän ryhmiensä kuolemaan.

Lähde

Chris Simms 2026 Some of the last Neanderthals were surprisingly genetically diverse | New Scientist 24.6.

Muinaisen ihmisen DNA:ta löydettiin luolataiteesta ensimmäistä kertaa

Kuva: ABAMIA ARKEOS-ALBERTO MARTÍNEZ VILLA

Joel Kontinen

Säilyykö DNA tuhansia vuosia vanhoissa kallotaiteissa? Ne eivät ole niin vanhoja kuin dinosaurusten DNA.

Muinainen ihmisen DNA voi selviytyä luolan seinillä ja kalliotaiteessa tuhansia vuosia. Asia on todettu Espanjassa ja Portugalissa, kun tutkittiin luolia. Tämä avaa uusia tapoja ymmärtää esihistoriallisia ihmisiä ja vastata kysymyksiin siitä, maalasivatko neandertalilaiset myös luolan seinille.

"Se on uuden aikakauden alku", sanoo Genevieve von Petzinger Witwatersrandin yliopistosta Johannesburgista Etelä-Afrikasta. "Tämä antaa meille mahdollisuuden tavata todellisia taiteilijoita, yksilöitä, jotka tekivät tämän taiteen. Se on poikkeuksellista."

Lähde:

Alison George 2026 Ancient human DNA found on cave art for the first time | New Scientist 26.6.

Geneettiset vihjeet kertovat tarinan neandertalilaisten rappeutumisesta

 

Neandertalin miehen ja naisen rekonstruktiot Neandertalin museossa Mettmannissa, Saksassa. Kuva: AP Photo/Martin Meissner/Alamy

Joel Kontinen

Mitä evoluutioon perustuva nykytiede kertoo neandertalilaisten kuolemasta? Ne kuolivat kylmän kauden kohdatessa noin 75 000 vuotta sitten.

Genesikseen perustuva tiede sanoo, että he olivat täysin nykyihmisiä.

Neandertalin DNA:n analyysi on auttanut kokoamaan tarinan monien vuosituhansien vaikeista ajoista, jotka lopulta johtivat muinaisten ihmissukulaisten kuolemaan.

Ilmaston viilentyessä niiden populaatio supistui ja ne päätyivät rajoittumaan nykyiseen Lounais-Ranskaan. Myöhemmin ilmasto lämpeni ja neandertalinihmiset alkoivat vaeltaa laajemmalle. Suurin osa niiden geneettisestä monimuotoisuudesta oli kuitenkin kadonnut, joten jopa laajalle levinneillä ryhmillä oli hyvin samankaltainen DNA.

Lähde:

Michael Marshall 2026 Genetic clues tell the story of Neanderthals' decline | New Scientist 23.3.

Asteroidi Ryugulla on kaikki elämän tärkeimmät ainesosat

 

Kuva: JAXA.

Joel Kontinen

Mistä evolutionistien mukaan elämä sai alkunsa?

Kaikkia viittä DNA:n ja RNA:n tärkeintä ainesosaa on löydetty asteroidi Ryugun näytteistä. Tämä vahvistaa ajatusta siitä, että asteroidit ovat saattaneet tuoda ensimmäisten elävien organismien ainesosat Maahan kauan sitten.

Japanilainen Hayabusa 2 -luotain vieraili Ryugulla vuonna 2018, jossa se ampui kaksi ammusta – yhden pienen ja yhden suuren – asteroidin pintaan ja keräsi syntyneet roskat. Se palasi Maahan näytteiden kanssa vuonna 2020, ja tutkijat ovat analysoineet niitä yksityiskohtaisesti siitä lähtien.

Elämän organismien ainesosien olemassaolo ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan itse elämä ja sen Luoja.

Lähde:

Leah Crane 2026 The asteroid Ryugu has all of the main ingredients for life | New Scientist 16.3.

Asteroidi Bennu kantaa mukanaan kaikki tuntemamme elämän ainekset

 

OSIRIS-REx-näyte. Kuva: NASA/Erika Blumenfeld & Joseph Aebersold

Joel Kontinen

Kaikki tuntemamme elämän käynnistämiseen tarvittavat ainekset, myös sokeria, joita tarvitaan DNA:n ja RNA:n muokkaamiseen, on nyt löydetty asteroidi Bennu -näytteistä. Tämä osoittaa, että asteroidit ovat voineet toimittaa kaikki elämän edellytykset Maahan – ja ehkä muuallekin.

Vuonna 2020 NASAn OSIRIS-REx-operaatio otti näytteitä Bennusta, asteroidista, joka kiertää aurinkoa satojen miljoonien kilometrien päässä Marsin ja Jupiterin välillä. Lento palautti näytteet Maahan vuonna 2023. Siitä lähtien pieniä määriä kerätystä 121 grammasta on lähetetty laboratorioihin ympäri maailmaa analysoitavaksi, jotta erityyppisten biologisten yhdisteiden havaitsemiseen erikoistuneet asiantuntijat ovat voineet ryhtyä työhön.

Ensimmäiset tutkimukset paljastivat veden, hiilen ja useiden orgaanisten molekyylien läsnäolon. Seuraavaksi havaittiin aminohappoja, formaldehydiä ja kaikkia viittä RNA:ssa ja DNA:ssa esiintyvää nukleoemästä sekä fosfaatteja. Tämä ei kuitenkaan aivan riitä kokoamaan yhteen molekyylejä, jotka kantavat geneettistä tietoa. RNA:n ja DNA:n portaat sisältävät sokerin, joka on riboosi RNA:ssa ja deoksiriboosi DNA:ssa – ja se puuttui Bennu-materiaalin ensimmäisistä analyyseistä. Nyt Yoshihiro Furukawa Tohokun yliopistosta Japanista ja hänen kollegansa ovat murskanneet pienen osan näytteestä ja sekoittaneet sen hapon ja veden kanssa. Sitten he käyttivät kaasukromatografia-massaspektrometriaa seoksen komponenttien erottamiseen ja tunnistamiseen.

Tämä paljasti riboosin sekä muiden sokereiden, kuten lyksoosin, ksyloosin, arabinoosin, glukoosin ja galaktoosin, läsnäolon – mutta ei deoksiriboosia.

"Tämä on uusi löytö sokereista maan ulkopuolisissa materiaaleissa", Furukawa sanoo ja lisää, että lähes kaikki elämä on riippuvainen glukoosista aineenvaihdunnassaan.

”Tämä on todella loistava tulos OSIRIS-REx-lennolta”, sanoo Sara Russell Lontoon Luonnonhistoriallisesta museosta, joka ei ollut osa tiimiä, mutta työskentelee myös Bennu-näytteiden parissa. ”Yksi puuttuva ainesosa oli sokeri, josta on nyt raportoitu, joten nyt kaikkien RNA:n ainesosien tiedetään olevan alkeellisissa asteroideissa.”

Furukawa ja hänen kollegansa uskovat, että sokerit muodostuivat formaldehydiä sisältävistä suolaliuoksista emoasteroidissa, josta Bennu on peräisin. Asteroidin uskotaan kuljettaneen enemmän nestettä ja esiintyneen enemmän reaktioita.

”Aiemmin tänä vuonna raportoimme löytäneemme suoloja palautetusta näytteestä ja ehdotimme, että Bennun emokappaleessa olisi ollut suolaisia ​​vesilammikoita”, Russell sanoo. ”Tällaisissa ympäristöissä olisi täydellisiä paikkoja kypsentää monimutkaisia ​​orgaanisia aineita, joita näemme Bennussa.”

Saturnuksen kuussa Enceladuksessa ja kääpiöplaneetta Cereksessä on todisteita suolaliuoksista, mikä viittaa siihen, että elämän ainesosia saattaa olla runsaasti aurinkokunnassa, Russell sanoo.

Furukawan työssä on aiemmin havaittu riboosia ja muita sokereita Maasta löydetyissä meteoriiteissa, mutta hän sanoo, että aina oli huoli siitä, että nämä yhdisteet olisivat voineet päästä kallioon saastumisen seurauksena saavuttuaan Maan. "Tämä Bennu-näytteen löydös takaa, että nämä tulokset olivat totta", hän sanoo.

Uusi työ osoittaa, että asteroidit ovat todellakin voineet toimittaa kaikki elämälle välttämättömät ainekset Maahan tai muille aurinkokunnan kappaleille, kuten Marsiin, Furukawa sanoo. Se tukee myös RNA-maailman hypoteesia elämän alkuperästä, koska riboosia löydettiin, mutta doksiriboosia ei.

Tämä ajatus esittää, että evoluution mukaan varhaisin elämä Maassa, kauan ennen solujen tai DNA-pohjaisen elämän syntyä, koostui RNA-molekyyleistä, jotka sisälsivät geneettistä tietoa ja pystyivät replikoitumaan.

 Lähde:

Chris Simms 2025 Asteroid Bennu carries all ingredients to kick-start life as we know it | New Scientist 2. 12.

Aivojen ikääntyminen voi johtua proteiinin tuotannon häiriintymisestä

 

Kuva: http://www.biomedcentral.com/1755-7682/3/24, CC BY 3.0.

Joel Kontinen

Voiko proteiinin tuotanto vaikuttaa vanhenemiseen? Proteiinin väheneminen saattaa vaikuttaa aivojen rappeutumiseen.

”Löytö, että aivojen ikääntymistä voivat edistää jumiutuneet proteiinitehtaat voisi johtaa parempiin tapoihin auttaa meitä pysymään terävinä vanhetessamme.

Olemme saattaneet löytää solujen ikääntymisen perustavanlaatuisen syyn, joka on monien muiden solujen ikääntymisprosessien taustalla.

Makean veden Killifish-nimisten kalojen, aivojen tutkimus on osoittanut, että ikääntyessään solujen proteiinia tuottavat tehtaat alkavat jumiutua ja samalla valmistaa keskeistä proteiiniluokkaa, mikä aiheuttaa noidankehän rappeutumisessa.

Löytö voisi johtaa uusiin tapoihin torjua aivojen ikääntymistä, sanoo Alessandro Cellerino Leibniz-instituutista Saksasta. "Puhumme enimmäkseen kognitiivisten toimintojen parantamisesta tai kognitiivisen rappeutumisen estämisestä pikemminkin kuin eliniän pidentämisestä", hän sanoo.

Proteiinien valmistusreseptit tallennetaan solujemme DNA:han. Kun proteiinia tarvitaan, näiden reseptien kopiot transkriptoidaan eräänlaiseksi molekyyliksi, jota kutsutaan mRNA:ksi.

mRNA-kopioita muokataan eli silmukoidaan ja lähetetään proteiineja tuottaviin tehtaisiin, joita kutsutaan ribosomeiksi. Nämä tehtaat sitoutuvat mRNA-molekyyleihin ja liikkuvat niitä pitkin lukemalla kolmikirjaimiset kodonit ja kääntämällä ne aminohapposarjaksi, joka muodostaa proteiinin.

Normaalisti mitä enemmän mRNA-kopioita on, sitä enemmän proteiinia tuotetaan. Yhä useammat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että ihmissolujen ikääntyessä tämä korrelaatio häiriintyy, joten proteiinin tuotanto voi vähentyä, vaikka mRNA:n määrä ei vähene.

Cellerino ja hänen tiiminsä ovat nyt saattaneet selvittää, miksi näin tapahtuu, tutkimalla ribosomeja tappajakalan aivoissa niiden ikääntyessä. Tutkijat käyttivät tekniikkaa, jonka avulla he pystyivät ottamaan tilannekuvan siitä, kuinka pitkälle kukin ribosomi oli liikkunut sitoutuneen mRNA:n mukana.

He havaitsivat, että tappajakalan aivojen ikääntyessä aminohappoja arginiini ja lysiini määrittäviin kodoneihin oli sitoutuneena paljon enemmän ribosomeja kuin sattumalta voisi odottaa. Tämä tarkoittaa, että ribosomit pysähtyvät näiden kodonien kohdalla ja pysäyttävät tuotannon ennen kuin proteiini on valmis. Sekä arginiini että lysiini ovat positiivisesti varautuneita aminohappoja, joita on runsaasti proteiineissa, jotka sitoutuvat DNA:han tai RNA:han, jotka molemmat ovat negatiivisesti varautuneita. Tämä tarkoittaa, että pysähtyminen vaikuttaa todennäköisimmin juuri näihin DNA:han ja RNA:han sitoutuviin proteiineihin.

Tämä on ongelma, koska näillä proteiineilla on keskeisiä toimintoja, kuten RNA:n valmistus, RNA:n silmukointi, DNA-vaurioiden korjaaminen ja niin edelleen.

"Tiedetään, että ikääntymisen myötä DNA vaurioituu, RNA:n tuotanto vähenee, silmukointi vähenee ja proteiinien tuotanto vähenee", Cellerino sanoo. "Ehdotamme, että tämä ribosomien pysähtymisen ilmiö yhdistää kaikki nämä ikääntymisen eri tunnusmerkit."

Lisäksi ribosomit itse sisältävät RNA:han sitoutuvia proteiineja, hän sanoo. "Joten on olemassa tämä noidankehä, jossa ribosomiproteiineja koodaavat mRNA:t pysähtyvät, mikä johtaa ribosomien tuotannon vähenemiseen ja sitä kautta proteiinisynteesin vähenemiseen."

Suuri kysymys on nyt, tapahtuuko ribosomien pysähtymistä ihmisen aivoissa. Aiemmin tänä vuonna Gene Yeo Kalifornian yliopistosta San Diegosta osoitti, että RNA:ta sitovat proteiinit vähenevät ihmisen hermosoluissa ikääntyessä. Tässä määrin hänen havaintonsa ovat yhdenmukaisia Celerinon kanssa, hän sanoo, mutta syy ei ole vielä selvä. "Selvitämme, miksi RNA:ta sitovat proteiinit muuttuvat."

Jos havainnot pätevät ihmisiin, se voi johtaa uusiin hoitoihin ikään liittyviin aivosairauksiin. Killifish-kaloilla ribosomien pysähtyminen laukaisee myös hälytyssignaalin, joka tuottaa tulehdusvasteen. "Tämän reitin jatkuva aktivoituminen aiheuttaa kroonista tulehdusta", Cellerino sanoo. "Krooninen tulehdus on erittäin tärkeä tekijä ikääntymisessä, erityisesti aivoissa."

On olemassa kokeellisia lääkkeitä, jotka voivat estää tämän signalointireitin ja voivat siten auttaa torjumaan tällaisia sairauksia, Cellerino sanoo.

"Mutta eliniän osalta on liian aikaista sanoa oikeastaan mitään", hän sanoo. Tämä johtuu siitä, että syytä, miksi ribosomit alkavat pysähtyä tiettyjen aminohappojen kohdalla, ei vielä ymmärretä, eikä ole myöskään selvää, tapahtuuko sama pysähtymisprosessi kaikissa elimissä."

Lähde:

Michael Le Page 2025 Ageing in the brain may be caused by a breakdown in protein production | New Scientist 31.7.

Elämän tärkeä kemia on saattanut alkaa kuumasta, halkeilevasta kivestä

 

Kuva: Sebastian Kaulitzki / Alamy

Joel Kontinen

Aminohapot ja muut elämän syntymiselle tärkeät molekyylit voivat rikastua kivimurtumien verkostoissa, jotka olisivat olleet yleisiä varhaisessa maassa.

Jotkin aminohapot voivat konsentroitua kulkiessaan kuuman kiven halkeamien läpi.

Kemialliset reaktiot, jotka ovat avainasemassa elämän syntymiselle maapallolla, ovat saattaneet tapahtua, kun molekyylit liikkuivat lämpögradientteja pitkin syvällä maan alla olevien ohuiden kiven rakojen verkostoissa. Tällaiset verkostot, jotka olisivat olleet yleisiä varhaisessa maassa, olisivat voineet tarjota eräänlaisen luonnollisen laboratorion, jossa monet elämän rakennuspalikoista keskittyivät ja erottuivat muista orgaanisista molekyyleistä.

"On erittäin vaikeaa saada yleisempää ympäristöä, jossa voisit suorittaa nämä puhdistukset ja välivaiheet", sanoo Christof Mast Münchenin Ludwig Maximilian -yliopistosta Saksasta. Hän ja hänen kollegansa loivat noin pelikortin kokoisen lämpövirtauskammion mallintaakseen, kuinka orgaanisten molekyylien sekoitus saattaa käyttäytyä tällaisissa kivimurtumissa. He lämmittivät 170 mikrometrin paksuisen kammion toisen puolen 25 °C:seen ja toisen 40 °C:seen, mikä loi lämpötilagradientin, jota pitkin molekyylit liikkuivat termoforeesiksi kutsutussa prosessissa. Se, kuinka herkkä molekyyli on tälle prosessille, riippuu sen koosta ja sähkövarauksesta sekä siitä, kuinka se on vuorovaikutuksessa nesteen kanssa, johon se on liuennut. Lämpövirtauskammiossa tehdyssä 18 tunnin kokeessa he havaitsivat, että erilaisia molekyylejä oli keskittynyt kammion eri osiin niiden termoforeesiherkkyyden mukaan. Näiden molekyylien joukossa oli monia aminohappoja ja A-, T-, G- ja C-nukleoemäksiä, jotka ovat DNA:n avainkomponentteja. Tämä vaikutus vahvistui entisestään, kun he loivat kolmen toisiinsa yhdistetyn kammion verkoston, jossa jälleen kammioverkoston toinen puoli oli 25 °C ja toinen puoli 40 °C. Lisäkammiot rikastivat entisestään ensimmäisen väkevöimiä yhdisteitä. Matemaattisessa simulaatiossa, jossa oli 20 toisiinsa yhdistettyä kammiota, jotka voisivat paremmin muistuttaa luonnollisen murtumajärjestelmän monimutkaisuutta, he havaitsivat, että eri molekyylien rikastuminen voitiin vahvistaa jälleen. Yhdessä kammiossa aminohappoglysiini saavutti noin 3000 kertaa korkeammat pitoisuudet kuin eri aminohapon, isoleusiinin, pitoisuudet, vaikka ne pääsivät verkkoon samassa pitoisuudessa, sanoo Evan Spruijt Radboudin yliopistosta Hollannista. Tutkijat osoittivat myös, että tämä rikastusprosessi voi mahdollistaa reaktion, joka muuten olisi erittäin haastava. He osoittivat, että glysiinimolekyylit pystyivät sitoutumaan toisiinsa, kun trimetafosfaatiksi (TMP) kutsuttua reaktiota katalysoivan molekyylin pitoisuus kasvoi. TMP on huomionarvoinen rikastettava molekyyli, koska se olisi ollut harvinainen varhaisessa maapallossa, Mast sanoo. "Koska [kammiot] on kytketty satunnaisesti, voidaan toteuttaa kaikenlaisia reaktio-olosuhteita."

 "Voidaan luoda monimuotoisuutta hyvin yksinkertaisista rakennuspalikoista tällä lisätyllä rikastuksella." Hän sanoo kuitenkin, että rikastuminen kallionmurtumissa on vielä kaukana toteuttamiskelpoisesta skenaariosta elämän syntymiselle. "Loppujen lopuksi niiden on silti yhdistyttävä muodostaakseen mitä tahansa solua tai protosolua muistuttavaa."

Elämä ei synny kivestä. Siihen tarvitaan älykkäästi suunniteltuja prosesseja, jotka riippuvat toisistaan.

Lähde:  

James Dinneen 2024. Life’s vital chemistry may have begun in hot, cracked rock | New Scientist 3. 4.

Elämälle ratkaiseva kemikaali voi muodostua olosuhteissa, jotka löytyvät varhaisesta maapallosta

 

Kuva: Michael S. Nolan/Alamy,

Joel Kontinen

Panteteiinia, joka auttaa entsyymejä toimimaan ja jota löytyy jokaisesta organismista, voi muodostua yksinkertaisilla reaktioilla ja sillä on saattanut olla merkitystä elämäns yntymiselle.

 Kemialliset reaktiot vulkaanisissa altaissa olisivat voineet auttaa elämää pääsemään liikkeelle maapallolla.

 Yksi elävien organismien tärkeimmistä molekyyleistä on syntetisoitu alusta alkaen jokapäiväisissä olosuhteissa. Löytö viittaa siihen, että kemikaali on voinut muodostua luonnollisesti planeettamme historian varhaisessa vaiheessa.

Radikaali uusi teoria kirjoittaa uudelleen tarinan siitä, kuinka elämä maapallolla alkoi Kyseistä ainetta kutsutaan panteteiiniksi. Se ei ole yleisesti käytetty nimi DNA- tai proteiinitasolla. Panteteiini on kuitenkin avainkomponentti suuremmassa molekyylissä, asetyylikoentsyymi A:ssa, "kofaktorissa", joka auttaa entsyymejä toimimaan. "Koentsyymi A on jokaisessa organismissa, joka on koskaan sekvensoitu", sanoo Matthew Powner University College Londonista. Powner on käyttänyt suurimman osan urastaan etsiessään tapoja tehdä biologisia molekyylejä yksinkertaisista kemikaaleista tavoilla, jotka olisivat voineet tapahtua luonnollisesti.

Viimeisen vuosikymmenen aikana hän on osoittanut, että yksinkertaisista aminonitriileistä voidaan valmistaa nukleotideja – DNA:n rakennuspalikoita – ja peptidejä, proteiinien lyhyitä versioita. Hänen tiiminsä on nyt osoittanut, että aminonitriilejä voidaan käyttää panteteiinin valmistamiseen useissa reaktioissa, jotka alkavat yksinkertaisista kemikaaleista, kuten formaldehydistä. Tämä tapahtui vedessä, usein niin laimeilla pitoisuuksilla, että reaktioseokset näyttivät kirkkaalta vedellä. Joskus tiimi käytti lämpöä nopeuttaakseen reaktiota, mutta muuten ei tarvinnut puuttua asiaan, kun reaktiot olivat käynnissä.

​Evoluutio ei vaikuttanut siihen, miten elämää yllä pitävät kemikaalit kehittyivät, vaan tarvittiin älykästä suunnittelua

Michael Marshall 2024. Crucial chemical for life can form in conditions found on early Earth | New Scientist 22.2.

Evolutionitit löysivät 25 000 vanhaa vanhan ihmisen DNAta

Kuva: Max Planck Institute for Evolutionary Anthropology. 

Joel Kontinen

Denisovan luolasta Siperiassa löydetty lävistetty hirvenhammas. 

Noin 25 000 vuotta sitten hirven hampaan riipukseen imeytynyt DNA on antanut vihjeitä muinaisesta naisesta, joka käytti sitä.

Hammas, jota käytettiin kaulakorun helmenä, Sitä imeytyi luultavasti henkilön hiestä, kun riipus oli hänen kaulassaan. 

Marie Soressi Leidenin yliopistosta Hollannista ja hänen kollegansa pystyivät hammasta vahingoittamatta erottamaan DNA:n uudella prosessilla, jonka kehittäminen kesti kahdeksan vuotta. Tekniikka saattaa paljastaa ennennäkemättömiä yksityiskohtia muinaisten väestöjen sosiaalisista tavoista ja sukupuolirooleista, Soressi sanoo.

"Ensimmäistä kertaa voimme yhdistää kohteen yksilöihin", hän sanoo. ”Joten esimerkiksi tekivätkö ja käyttivätkö luuneuloja vain naiset vai myös miehet? Ovatko luukärkiset keihäät vain miesten vai myös naisten tekemiä ja käyttämiä? Tämän uuden tekniikan avulla voimme vihdoin alkaa puhua siitä ja tutkia yksilöiden rooleja heidän biologisen sukupuolensa tai geneettisen identiteetin ja perhesuhteiden mukaan.

 Tiedemiehet ovat usein epäilleet, että muinaiset työkalut, aseet, koristehelmet ja muut käsityönä tehdyt esineet sisältävät niihin koskeneiden ihmisten DNA:ta. Mutta DNA:n poistaminen näistä esineistä tarkoittaa tyypillisesti osien poistamista analysointia varten, mikä aiheuttaa pysyviä vaurioita. "Emme todellakaan halunneet tehdä sitä", Soressi sanoo.

Soressi ja hänen kollegansa testasivat lukuisia kemikaalien ja kuumennusmenetelmien yhdistelmiä 10:llä aiemmin paleoliittisista luolista Ranskassa kaivetuilla esineillä saadakseen selville, voitaisiinko DNA:ta houkutella muinaisista esineistä tuhoamatta niitä. He havaitsivat, että niiden asettaminen natriumfosfaattiliuokseen ja lämpötilan nostaminen asteittain 21 °C:sta 90 °C:seen johti suhteellisen suurten ihmis-DNA-määrien vapautumiseen ilman vaurioita näytteille.

Sitten ryhmä testasi menettelyä toisella 15 luolista kaivetulla luunäytteellä. Geneettinen sekvensointi paljasti DNA:ta monilta eri ihmisiltä – luultavasti tiedemiehiltä ja teknikoilta, jotka olivat työskennelleet esineiden parissa vuosien ajan, Soressi sanoo.

 

Lähde:

Lesté-Lasserre , Christa, 2023.  DNA from 25,000-year-old bone pendant reveals woman who wore it.  New Scientist 3.5. 

Meren elämä aloitti Maan elämän

Kuva: Porfitron, Creative Commons (CC BY 3.0). 

Joel Kontinen

Useat kemialliset kokeet viittaavat siihen, että molekyyli, joka tarjoaa energiaa kaikille eläville soluille, nimeltään ATP, on voinut muodostua valtameren geotermisissä aukoissa tai makean veden lammikoissa.

Sarja kemiallisia kokeita vihjaa, kuinka kaikista elävistä soluista löytyvä energiaa varastoiva molekyyli saattoi syntyä ensimmäisen kerran maan päälle. Kaikki elävät olennot käyttävät adenosiinitrifosfaattia (ATP) energianlähteenä biologisissa prosesseissa, kuten ruoan hajottamisessa.

 Koska se on niin universaali, se luultavasti muodostui elämän alkuvaiheessa. Se on myös RNA:n ja DNA:n esiaste, joten jos se olisi muodostunut niin aikaisin, se olisi myös ollut evoluution mukaan mielekäs askel.

Tämä koe olettaa, että elämä syntyi valtameren geotermisissä aukoissa tai meressä, mutta siinä on ongelmia.

 

Lähde:

 Padavic-Callaghan, Karmela. 2022. Experiments hint at how molecules essential to all life first arose New Scientist 4.10.

Voiko DNA todella säilyä kymmeniä miljoonia vuosia? kysyy YLE

Kuva: China Press, Fair use dialogue.



Joel Kontinen

Dinosaurustutkimusta vaivaa uskomus miljooniin vuosiin. Niistä ei haluta luopua, vaikka todisteet puhuvat niitä vastoin. Äskettäin myös YLE uutisoi tapauksesta.

Kirjoitan siitä miltei kaiken:

Kiinan tiedeakatemian ja yhdysvaltalaisen Pohjois-Carolinan yliopiston tutkijat kertovat löytäneensä dinosaurusten kallonkappaleista kymmenien miljoonien takaisia rustosoluja ja niistä rakenteita, jotka vaikuttavat kromosomeilta. Värjäyskokeissa löytyi viitteitä DNA:sta, he kertovat.

Jos tulokset varmistuvat muilla tutkimuksilla, se on valtava aikahyppy DNA-tutkimuksissa, aina 75 miljoonan vuoden taakse Toistaiseksi tiedeyhteisö on epäileväinen, sillä DNA:n säilyvyyden takaraja venyisi nykykäsityksestä huimasti.

Kivettyneet kallonkappaleet kuuluivat liitukaudella eläneille Hypacrosaurus stebingeri -saurusten poikasille. Hypacrosaurukset olivat ankannokkasauruksia, suuria kasvinsyöjiä, joista tunnetaan kaksi lajia Kanadasta ja Yhdysvalloista.

Aikuisina ne kasvoivat jopa yli yhdeksänmetrisiksi ja nelitonnisiksi, mutta kallonkappaleet ovat peräisin poikasista, joiden elämä päättyi pian kuoriutumisen jälkeen. Yksilöiden nuoren iän vuoksi kallo ei ollut luuta vaan rustoa.

Kallonpalaset löytyivät 1980-luvulla Montanan osavaltiosta Yhdysvalloista ja pantiin varastoon. Nyt ne antoivat uutta tietoa uusilla menetelmillä.

Kiinan tiedeakatemian paleontologi Alida Bailleul havaitsi yhden kappaleen reunan rustokudoksessa jotakin, jota hän ei voinut päätellä muuksi kuin soluiksi.

Kaksi niistä oli kiinni toisissaan tavalla, joka on tyypillistä solun jakautumisen viime vaiheelle. Yhdessä solussa näkyi pitkänomaisia rakenteita, jotka muistuttivat kromosomeja, geneettistä ainetta.

"En ollut uskoa sitä. Sydämeni melkein pysähtyi", tutkimusta johtanut Bailleul kuvailee havaintohetkeä.

Kun toisen samalla pesäalueella kuoriutuneen hypacrosauruksen kallonkappaleille tehtiin immunologisia ja histokemiallisia kokeita, rustosoluja ympäröivän soluväliaineen havaittiin reagoivan kollageenin vasta-aineisiin. Tuo kollageenityyppi 2 on yleisintä kaikkien selkärankaisten rustoissa.

Tulokset tukevat sitä päätelmää, että dinosauruksissa on säilynyt alkuperäisten kudosproteiinien jäänteitä, tutkijat sanovat.

Yksittäisille kudossoluille tehtiin värjäyskokeita DNA:n havaitsemiseksi. Joidenkin solujen todettiin värjäytyvän samalla tavoin – joskin haaleammin – kuin nykyisten emujen solut, joille tehtiin vertailun vuoksi samat kokeet.

Tutkimusartikkelin ensisijainen kirjoittaja, Pohjois-Carolinan yliopiston molekyylibiologi Mary Schweitzer, ei väitä yksiselitteisesti, että löytö on DNA:ta. Hän sanoo, ettei halua luvata liikaa, mutta soluissa kuitenkin on jotakin, joka käyttäytyy kemiallisesti DNA:n tavoin.

Dinosaurusten fossiileista on aiemmin saatu eristettyä luusoluja, mutta rustosolujen löytyminen on uutta.

Tutkimuksen tekijät arvelevat, että rakenteet ovat säilyneet siksi, että rusto ei ole huokoista. Sen sisällä, eristyneessä mikroympäristössä, solut ovat suojassa ulkopuolisilta vaikutuksilta, he päättelevät.

"Tulokset ovat osa kasvavaa todistusaineistoa, jonka mukaan solut ja jotkin niiden biomolekyyleistä voivat kestää hyvin pitkiä aikoja", Balleul sanoo.

Hän toivoo tulosten innostavan muitakin tutkijoita selvittämään, ovatko nykykäsitykset DNA:n säilymisestä liian ahtaita.

Tiedeyhteisö suhtautuu National Science Review -lehdessä julkaistuun tutkimukseen vähintäänkin epäillen, sillä DNA on herkkää tuhoutumaan liiasta lämmöstä tai happamuudesta.

Taas tuli ilmi usko vuosimiljooniin.

Epäilijät arvelevat, että tuoreessa tutkimuksessa näyte on voinut saastua myöhempien bakteerien DNA:sta. Tai ehkä värjäyskokeissa saatiin virheellinen positiivinen tulos, kuten on käynyt joskus ennenkin, epäilijät sanovat.

Schweitzerin ja hänen kollegojensa ne ovat pelkkiä heittoja, joiden tueksi ei ole näyttöä. Bakteerit eivät edes tuota kollageenia, joten ne eivät ole voineet aiheuttaa saastumista, Schweitzer sanoo.

Vakiintuneen käsityksen mukaan DNA:n säilyvyydelle tulee käytännössä raja vastaan vajaassa miljoonassa vuodessa. Parhaimmissakin mahdollisissa olosuhteissa DNA:n on puoliintumisaikansa perusteella laskettu tuhoutuvan 5,3 miljoonassa vuodessa.

Viime syksynä Kööpenhaminan ja tutkijat kertoivat venyttäneensä DNA:n selvittämisen aikarajaa 1,77 miljoonan vuoden taakse uudella menetelmällä, tutkimalla proteiineja.

Proteomiikassa "luetaan DNA:ta, kun DNA ei ole luettavissa", muotoilee menetelmää kehittäneen Kalifornian yliopiston forensikko Glendon Parker.

Tutkittu näyte oli merckin- eli Stephanorhinus-sarvikuonon hampaan kiilteen hitunen. DNA siitä oli kadonnut jo kauan sitten.

Varsinaisessa DNA-tutkimuksessa molekyylin geneettistä ainesta monistetaan, kunnes siitä voidaan lukea emäs- eli nukleotidijärjestys. Vaikka monistaminen onnistuu jopa satatuhatkertaiseksi, muinais-DNA:ta on silti harvoin kylliksi tai se ei ole säilynyt riittävän hyvin tuloksen saamiseksi.

Proteiini on paljon DNA:ta vakaampaa, ja vakainta se on juuri hampaiden kiilteessä. Sarvikuonon kiillenäytteen proteiinien aminohapposekvenssit selvitettiin massaspektrometrialla. Kun ne olivat selvillä, niistä pääteltiin DNA-sekvenssit, joiden kanssa ne esiintyvät.

Menetelmästä odotetaan yhä enemmän hyötyä paleontologian ja arkeologian lisäksi rikostutkimuksessa. Yksi kiinnostavimmista tutkimuskohteista ovat ihmisen varhaisvaiheet.

Meidän nykyihmisten ja sukupuuttoon kuolleiden "sisarlajiemme" nendertalin ja denisovanihmisten juurista on toistaiseksi selvyyttä kaukaisimmillaan 400 000 vuoden takaa.

Sitä aikaisempien ihmislajien sukulaisuutta on voitu päätellä lähinnä vain anatomisista seikoista.

Proteomiikka voisi osoittaa meidät Homo erectuksen jälkeläisiksi tai vaihtoehtoisesti kertoa, saivatko lajimme yhteisiä jälkeläisiä.

Lajia pidettiin paremmin tunnetun sukulaisensa, vasta jääkauden jälkeen kuolleen villasarvikuonon esivanhempana.

Paikka sukupuussa meni proteiinitutkimuksen vuoksi uusiksi. Lajit osoittautuivatkin sisaruksiksi, kertoi Nature -lehdessä julkaistu tutkimus.

Lähde:

Wallius, Anniina, 2020. Uskomaton löytö dinosaurusten ajoilta: Voiko DNA todella säilyä kymmeniä miljoonia vuosia? YLE , 15.3.

Kuplat saivat elämän alkuun, evolutionistien mielestä

Kuva: David Monniaux, CC BY-SA 3.0.



Joel Kontinen

Evolutionisteille elämän saaminen tyhjästä on todella vaikeaa. Life Science kertoo tarinan, joka ei ensinkään ole uskottava:

Ennen elämän syntymistä maan päällä, osapuilleen 3,5 miljardia vuotta sitten, valtameret olivat satunnaisesti sekoitettujen molekyylien keitto. Sitten jotenkin jotkut näistä molekyyleistä järjestäytyivät hyvin organisoituihin DNA-juosteisiin, suojaaviin soluseiniin ja pieniin elimen kaltaisiin rakenteisiin, jotka kykenivät pitämään solut hengissä ja toimimaan. Mutta miten ne toteuttivat tämän organisaation, on kauan hämmentänyt tutkijoita. Nyt Münchenin Ludwig – Maximilians-yliopiston biofyysikot uskovat löytäneensä vastauksen: kuplia.

Elämän alku ei ollut hetkellinen. Varhaiset prekursorimolekyylit muuttuivat jotenkin elämän rakennuspalikoiksi, kuten RNA, DNA, suolat ja lipidit. Sitten nuo molekyylit järjestyivät muodostamaan ensimmäiset varhaiset versiot soluista, joista tuli sitten ensimmäisiä yksisoluisia organismeja.

"Tämä on perusta kaikille eläville lajeille," tutkimuksen pääkirjailija Ludwig – Maximilians University -yliopistosta Dieter Braun kertoi.

Jotta solut voisivat muodostua, alkaa replikoitua ja elää oman elämänsä alkeellisella maapallolla, kaikkien kemiallisten osien on kuitenkin ensin yhdistyttävä, Braun sanoi.

Syvässä valtameressä, jossa useiden tutkijoiden mielestä elämä sai alkunsa, molekyylejä, kuten lipidejä, RNA:ta ja DNA:ta, voi olla; mutta silti ne olisivat olleet liian hajaantuneita kaiken mielenkiintoisen tapahtumiseksi.

Tässä tarvitaan evolutionistien mukaan kuplia.

Kuplia oli kaikkialla maan varhaisessa merimaisemassa. Lämpimät syvänmeren tulivuoret räjäyttivät poreilevia paloja. Ne asettuivat huokoiselle vulkaaniselle kiville. Nämä olivat olosuhteet, joita Braun ja hänen kollegansa yrittivät toistaa. He loivat astian huokoisesta materiaalista, joka jäljitteli vulkaanisen kiven rakennetta, ja täyttivät sen vuorostaan kuudella erilaisella ratkaisulla, joista kukin mallinsi eri vaiheen elämänmuodostusprosessia. Yksi varhaista vaihetta edustava ratkaisu sisälsi sokerin nimeltä RAO, joka olisi ollut välttämätön nukleotidien, RNA:n ja DNA:n rakennuspalikoiden rakentamisessa. Muut ratkaisut, jotka edustavat myöhempiä vaiheita, sisälsivät itse RNA:ta sekä soluseinien rakentamiseksi tarvittavia rasvoja.

Jotkut kemistit ovat kuitenkin skeptisiä, että Braunin kuplat edustavat tarkkaa alkuperää. Braun ja hänen kollegansa lisäsivät ratkaisuihinsa monia monimutkaisia molekyyleillä, joita elämä tarvitsee. Jopa niiden yksinkertaisimmat ratkaisut edustivat edelleen elämänmuodostusprosessin myöhempiä vaiheita, kertoo Ramanarayanan Krishnamurthy, joka työskentelee Scripps Institute of Oceanographyssä, ja joka ei ollut mukana tutkimuksessa. Se on vähän kuin kakun leipominen valmiilla kakkuseoksella sen sijaan, että aloittaisi tyhjästä.

Lähde:

Whitcomb, Isobel. The Key to Life's Emergence? Bubbles, New Study Argues. Live Science (6.8.).

DNA: n korjausmekanismi korjaa säteilyn aiheuttamia vaurioita kasveilla

Darwinille kukkien evoluutio oli inhottava mysteeri. Tuore tutkimus kertoo, että mutaatiot eivät auta kasvien kehitystä, koska DNA:n korjausmekanismit korjaavat säteilyn aiheuttamia vaurioita.




Joel Kontinen

Vuonna 2015 Aziz Sancar jakoi kemian Nobelin kahden muun tutkijan kanssa. He saivat tunnustuksen DNA:n korjausmekanismien selvittämisestä.

Sancar osoitti, miten entsyymit korjaavat ultraviolettisäteiden tai muiden karsinoidien (kasvaimia aiheuttavien tekijöiden) synnyttämiä virheitä.

Hän tutki elävien olentojen korjausmekanismeja.

Äskettäin Nature Communications julkaisi Sancarin ja kollegojen tutkimuksen kasvien samantapaisesta mekanismista. He saivat selville, että kasveilla on vieläkin tehokkaampi mekanismi kuin ihmisillä tai eläimillä.

Kasvit tarvitsevat sitä, kun ne eivät voi välillä mennä varjoon, suojaan auringolta.

Darvinistisessa maailmassa luonnonvalinnan ja mutaatioiden pitäisi kuljettaa kehitystä eteenpäin, mutta nyt tiedämme, että korjausmekanismit estävät virheitä.

Solut osaavat korjata virheitä myös muilla tavoin, ja esimerkiksi jotkin levät ja kalat tuottavat luonnostaan auringolta suojaavaa ainetta.

Lähde:

University of North Carolina Health Care. 2018. How does plant DNA avoid the ravages of UV radiation? The lab of UNC-Chapel Hill Nobel laureate Aziz Sancar reveals first-ever repair map of an entire multicellular organism to illuminate the inner workings of the plant kingdom's highly efficient DNA repair system. Science Daily. (17.4.).

Uusi elämänsynnyn aputeoria tekee mahalaskun

Vasenkätisiä aminohappoja. Kuva: NASA/Mary Pat Hrybyk-Keith.




Joel Kontinen

Uusia elämän syntyyn liittyviä tutkimuksia tupsahtelee uutisiin vähän väliä. Tämä tietenkin johtuu siitä, että entiset teoriat eivät toimi halutulla tavalla.

Kiraalisuus eli kätisyys estää elämän spontaanin synnyn. DNA:n ja RNA:n sokerit ovat kaikki sataprosenttisesti oikeakätisiä.

Äskettäin PNAS julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan meteoriiteiltä on löytynyt enemmän oikeakätisiä kuin vasenkätisiä sokereita.

Umpimähkäisen (raseemisen) seoksen koostumus pitäisi olla 50–50.

Ero ei ole järin suuri, keskimäärin siinä 5 prosenttia, mutta George Cooper ja Andro C. Rios kuitenkin näkevät siinä tavan, jolla meteoriitit voisivat tuottaa elämällä myönteisiä sokereita.

Mutta kun elämä on nirso. Jos sokerit eivät kaikki ole oikeakätisiä, mistään ei tule mitään.

Paitsi ehkä naturalistisista elämänsyntytarinoista, jotka elävät hetken ja häipyvät sitten unholaan, ja ongelma jää ratkaisematta, koska sitä ei voida ratkaista naturalistisesti.

Lähde:

Cooper, George ja Andro C. Rios. 2016. Enantiomer excesses of rare and common sugar derivatives in carbonaceous meteorites. Proceedings of the National Academy of Sciences.

Solujen ällistyttävät varajärjestelmät kertovat luomisesta

Apollo 15:n komento/huoltomoduuli Kuuta kiertävällä radalla. Kuva: NASA. Meidän solujemme hienot varajärjestelmät herättäisivät kateutta NASA:n insinööreissä.




Joel Kontinen

NASA:n insinöörit olisivat ylpeitä, jos he onnistuisivat kehittelemään yhtä tehokkaita varajärjestelmiä kuin mitä meissä on. Näin Sciencen toimittaja Elizabeth Pennisi aloittaa kirjoituksensa molekyylibiologian uusimmista löydöistä.

Molekyylibiologia on osoittautunut moninkertaisesti mutkikkaammaksi kuin mitä evolutionistit kuvittelivat. Elävien olentojen suunnittelussa ei mitään ole jätetty sattuman varaan.

Viime vuosien geneettiset löydöt lisäävät monien evolutionistien ahdistusta.

Äskettäin tutkijat onnistuivat selvittämään, miten kahden raajojen muodostukseen osallistuvan geenin varajärjestelmät toimivat.

Uusissa löydöissä pääosaa näytteli proteiineja koodaamaton DNA, jota vielä jokin vuosi sitten kutsuttiin roska-DNA:ksi lähinnä sen vuoksi, että evolutionistit eivät tienneet, mitä se tekee.

Nyt tiedetään, että roska-DNA on kaikkea muuta kuin roskaa. Geneetikot arvelevat, että meillä saattaa siinä osassa olla satojatuhansia tehostajia eli transkriptiotekijöitä, jotka aktivoivat transkriptiota.

Transkriptiossa DNA:n geneettinen koodi muunnetaan RNA:ksi. Se on proteiinisynteesin eli valkuaisaineiden valmistuksen ensimmäinen vaihe.

Tehostajat takaavat esimerkiksi sen, että rotille – ja luultavasti myös meille – muodostuu tasan oikea määrä sormia ja varpaita.
Tutkijat uskovat, että tehostajat kaiken lisäksi toimivat yhdessä.

Niiden on siis täytynyt olla olemassa alusta lähtien, muuten saattaisimme nähdä vaikkapa kolmikätisiä, kuusisormisia tai nelivarpaisia ihmisolentoja.

Darvinistit ovat jo liian kauan satuilleet huonosta suunnittelusta, roskasta ja surkastumista, mutta todellisuudessa genetiikka on ihmeellistä.

Suunnittelijamme käden jälki näkyy meissä selvästi.

Lähde:

Pennisi, Elizabeth. 2016. Biologists identify the backup systems that ensure genes build limbs. Science (20.5.).

DNA:n korjausmekanismien selvittäminen toi tutkijoille kemian Nobelin

DNA. Kuva: brian0918, public domain.




Joel Kontinen


Elävät olennot ovat täynnä korjausmekanismeja, jotka estävät mutaatioita ja siten myös darvinistista evoluutiota.

Nerokkaasti suunniteltu DNA on pitkään kiehtonut tutkijoita. Tomas Lindahl, Paul Modrich ja Aziz Sancar saivat vuoden 2015 kemian Nobel-palkinnon DNA:n korjausmekanismien selvittämisestä. Ruotsin tiedeakatemian mukaan he ”kartoittivat molekyylitasolla, miten solut korjaavat vaurioitunutta DNA:ta ja säilyttävät geneettistä informaatiota”.

Tomas Lindahl selvitti, miten entsyymit tunnistavat vaurioituneita emäksiä ja korvaavat ne ehjillä.

Paul Modrich tutki mekanismia, joka korjaa DNA:n kopioinnissa tapahtuvia virheitä.

Aziz Sancar osoitti, miten entsyymit korjaavat ultraviolettisäteiden tai muiden karsinoidien (kasvaimia aiheuttavien tekijöiden) synnyttämiä virheitä.

Näiden tutkimuksen yhteinen nimittäjä on siinä, että DNA:n luontaiset korjausmekanismit estävät mutaatioita, joiden pitäisi olla darvinistisen evoluution raaka-aineita. Vaikka suurin osa tunnetuista mutaatioista on haitallisia, evolutionistit ovat toivoneet, että ne voisivat tehdä uskomattomia hyppäyksiä.

Kerron kirjassani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja, mitä Melbournen museossa satuillaan: ”Osapuilleen 150 miljoonaa vuotta sitten mutaatio muutti suomun höyheneksi. Sen jälkeen mutaatiot ovat synnyttäneet ne hienot sulat, jotka nykyään näemme.”

DNA:n korjausmekanismit estävät tällaiset virheet.


Lähde:

Cressey, Daniel. 2015. DNA repair sleuths win chemistry Nobel. Nature news (7.10.).

DNA ja elämän synty: viesti ei synny sattumalta

Viesti edellyttää aina lähettäjää. Tämäkään kirjoitus ei ole syntynyt itsekseen vuosimiljoonien saatossa.




Joel Kontinen


Evolutionistit käyttävät veronmaksajien rahoja surutta etsiessään viestejä älykkäästä elämästä ja elämän synnystä muualla universumissa. Jos he löytäisivät vaikka kuinka pienen viestin tahansa, he pomppisivat riemusta.

Etsintä ei ole tuottanut tulosta.

Viesti edellyttää aina lähettäjää. Edes metsästä löytynyt kaiverrus ei ole voinut syntyä sattumalta. Mielikuvitusolento ei myöskään ole voinut saada sitä aikaan. Viestin lähettäjä tuntee ainakin joitakin latinalaisten aakkosten kirjaimia ja melko yleismaailmallisen sydämeen liitetyn symboliikan.

Me ja muut elävät olennot olemme täynnä merkkejä suunnittelusta, vaikka skeptikot eivät haluakaan uskoa sitä, mitä he omin silmin näkevät. Parhain esimerkki lienee DNA.

DNA sisältää elämän rakennusohjeet. Se on tihein mahdollinen tietopankki, jossa neljällä kirjaimella voidaan muodostaa kolmikirjaimisia sanoja.

Tietojärjestelmään kuuluu myös oikoluku ja automaattinen korjaus.

Microsoftin perustaja Bill Gates on todennut: ”DNA on kuin tietokoneohjelma, mutta paljon monimutkaisempi kuin mitä me pystymme tekemään.”

Monet myöntävät, että elämä ei voi syntyä sattumalta, ja jotkut ovat spekuloineet, että avaruusolentojen on täytynyt jättää oma puumerkkinsä maapallon elämään – DNA-koodin.

Tämä on silkkaa toiveajattelua. Naturalismin nimeen vannovat raamattuskeptikot ainoastaan työntävät ratkaisua kauemmaksi ulkoavaruuteen, koska myös avaruusolioiden on täytynyt syntyä jossain.

Meillä ei ole mitään todisteita siitä, että pienet vihreät pienet pystyisivät luomaan elämää – eikä edes siitä, että heitä on olemassa. He taitavat Mörri Möykyn ja apinaihmisten tavoin olla pelkkiä satuolentoja.

DNA: naturalistiset prosessit eivät pysty luomaan informaatiota tai kieltä

Kuva: Institute for Creation Research.


Joel Kontinen

Naturalistisen /materialistisen maailmakuvan omaksuneet tiedemiehet etsivät avaruudesta jälkiä älykkyydestä (SETI-hanke), mutta he eivät välttämättä halua tunnustaa, että merkkejä suunnittelusta näkyy meissä.

DNA on näppärästi pakettoitu koodisto, jota ilman emme ihmettelisi maailman menoa. Microsoftin perustaja Bill Gates on verrannut sitä tietokoneohjelmaan, joka on ylivertaisesti hienompi kuin mihin ihminen on koskaan pystynyt.

DNA:n ja proteiinien suhde on myös mysteeri, koska molemmat tarvitsivat toisiaan alusta lähtien.

DNA:ta voidaan pitää myös kielenä. Kielissä on se kiinnostava piirre, että toisin kuin evolutionistit toivovat, ne eivät synny sattuman oikusta vaan ne on alun perin synnytetty.

Yleensä ne ajan kuluessa rappeutuvat, mutta DNA:ssa – ja soluissamme muutenkin – on niin hyviä viankorjausmekanismeja, että mutaatioihin perustuva evoluutio jää vain haaveeksi.

Informaation synty on vieläkin suurempi ongelma naturalismille /materialismille.

Elävät olennot lisääntyvät lajiensa mukaan, niin kuin Genesis meille kertoo.

Pekka Reinikainen: DNA on tihein mahdollinen tietopankki

DNA on tehokkain tiedonsiirto- ja varastointimenetelmä. Kuva Wikipediasta.





Joel Kontinen

TV7:n ohjelmasarjan Raamatun arvovallan ja tieteen puolesta kuudennessatoista jaksossa lääkäri Pekka Reinikainen kertoo DNA:sta.

DNA sisältää elämän rakennusohjeet. Se on tihein mahdollinen tietopankki, jossa neljällä kirjaimella voidaan muodostaa kolmikirjaimisia sanoja.

Tietojärjestelmään kuuluu myös oikoluku ja automaattinen korjaus.

Microsoftin perustaja Bill Gates on todennut: ”DNA on kuin tietokoneohjelma, mutta paljon monimutkaisempi kuin mitä me pystymme tekemään.”

DNA puhuu luomisesta. Apostoli Paavali toteaa Roomalaiskirjeessä:

”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan.”

Päivän sitaatti: ”On perusteltuja syitä pitää DNA-molekyyliä tehokkaimpana tunnettuna tiedonsiirto – ja varastointimuotona”

Biokemian tohtori pitää DNA:ta tehokkaimpana tiedonsiirto- ja varastointimenetelmänä. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Jokin aika sitten Nature selosti Angewandte Chemie – lehdessä julkaistua tutkimusta DNA:n hyödyntämisestä tietokoneissa. Jutun kirjoittaja biokemian tohtori Thomas Carell totesi:

”On perusteltuja syitä pitää Maan kaiken monimuotoisen elämän koodaavaa DNA-molekyyliä tehokkaimpana tunnettuna tiedonsiirto – ja varastointimuotona.”

DNA on toisin sanoen moninkertaisesti tehokkaampi tapa säilyttää ja välittää tietoja kuin mitä tietokoneinsinöörit ovat vuosien suunnittelun ja tuotekehittelyn avulla saaneet aikaan. Valitettavan monet silti uskovat, että näin hieno järjestelmä on syntynyt täysin ilman älykästä suunnittelua.

Ideologia voi sokaista varsin perusteellisesti.


Lähde:


Carell, Thomas. 2011. DNA as a logic operator. Nature 469 (7328), 45–46.