Kuva: Michael S. Nolan/Alamy,
Joel Kontinen
Panteteiinia, joka auttaa
entsyymejä toimimaan ja jota löytyy jokaisesta organismista, voi muodostua
yksinkertaisilla reaktioilla ja sillä on saattanut olla merkitystä elämäns yntymiselle.
Kemialliset reaktiot vulkaanisissa altaissa
olisivat voineet auttaa elämää pääsemään liikkeelle maapallolla.
Yksi elävien organismien tärkeimmistä
molekyyleistä on syntetisoitu alusta alkaen jokapäiväisissä olosuhteissa. Löytö
viittaa siihen, että kemikaali on voinut muodostua luonnollisesti planeettamme
historian varhaisessa vaiheessa.
Radikaali uusi teoria
kirjoittaa uudelleen tarinan siitä, kuinka elämä maapallolla alkoi Kyseistä
ainetta kutsutaan panteteiiniksi. Se ei ole yleisesti käytetty nimi DNA- tai
proteiinitasolla. Panteteiini on kuitenkin avainkomponentti suuremmassa
molekyylissä, asetyylikoentsyymi A:ssa, "kofaktorissa", joka auttaa
entsyymejä toimimaan. "Koentsyymi A on jokaisessa organismissa, joka on
koskaan sekvensoitu", sanoo Matthew Powner University College Londonista.
Powner on käyttänyt suurimman osan urastaan etsiessään tapoja tehdä biologisia
molekyylejä yksinkertaisista kemikaaleista tavoilla, jotka olisivat voineet
tapahtua luonnollisesti.
Viimeisen vuosikymmenen aikana
hän on osoittanut, että yksinkertaisista aminonitriileistä voidaan valmistaa
nukleotideja – DNA:n rakennuspalikoita – ja peptidejä, proteiinien lyhyitä
versioita. Hänen tiiminsä on nyt osoittanut, että aminonitriilejä voidaan
käyttää panteteiinin valmistamiseen useissa reaktioissa, jotka alkavat
yksinkertaisista kemikaaleista, kuten formaldehydistä. Tämä tapahtui vedessä,
usein niin laimeilla pitoisuuksilla, että reaktioseokset näyttivät kirkkaalta
vedellä. Joskus tiimi käytti lämpöä nopeuttaakseen reaktiota, mutta muuten ei
tarvinnut puuttua asiaan, kun reaktiot olivat käynnissä.
Evoluutio
ei vaikuttanut siihen, miten elämää yllä pitävät kemikaalit kehittyivät, vaan
tarvittiin älykästä suunnittelua
Michael Marshall 2024. Crucial chemical for life can form in conditions found on early Earth | New Scientist 22.2.